Masentuneet, koetteko saaneenne sairauteenne riittävästi apua julkisen terveydenhuollon kautta?

hoitoon ei pääse, ja jos lääkitys on kerran aloitettu, sitä ei muuteta, vaikka se ei auta.

Kaikki sujui paljon paremmin kuin olin uskonut.



Pääsin terveyskeskuksen yleislääkärin kautta erityispalveluyksikköön kahdessa viikossa. Myöhemmin hoitoni siirtyi psykiatrian poliklinikalle.



Olen nyt kolmen vuoden ajan saanut viikottaista keskusteluapua psykologin luona, tarpeen mukaan. Tapaan lisäksi psykiatria. Olisin halutessani päässyt myös pitkään terapiaputkeen ja erilaisiin hoitoryhmiin.



Lääkitys haettiin heti alussa sopivaksi omien tarpeideni mukaan. Kerroin pelkääväni SSRI-lääkkeiden yleisiä sivuvaikutuksia, enkä olekaan käyttänyt SSRI-lääkitystä lainkaan. Lääkitykseni aloitettiin moklobemidilla ja sitä syön edelleen.



Olen saanut myös reseptejä unilääkkeisiin ja aina välillä mietitään, toimiiko lääkitys ja tulisiko tehdä muutoksia.

Kaikki sujui paljon paremmin kuin olin uskonut. Pääsin terveyskeskuksen yleislääkärin kautta erityispalveluyksikköön kahdessa viikossa. Myöhemmin hoitoni siirtyi psykiatrian poliklinikalle. Olen nyt kolmen vuoden ajan saanut viikottaista keskusteluapua psykologin luona, tarpeen mukaan. Tapaan lisäksi psykiatria. Olisin halutessani päässyt myös pitkään terapiaputkeen ja erilaisiin hoitoryhmiin. Lääkitys haettiin heti alussa sopivaksi omien tarpeideni mukaan. Kerroin pelkääväni SSRI-lääkkeiden yleisiä sivuvaikutuksia, enkä olekaan käyttänyt SSRI-lääkitystä lainkaan. Lääkitykseni aloitettiin moklobemidilla ja sitä syön edelleen. Olen saanut myös reseptejä unilääkkeisiin ja aina välillä mietitään, toimiiko lääkitys ja tulisiko tehdä muutoksia.

Missä kaupungissa noin loistava palvelu on?

Mutta vuosia myöhemmin pääsin psykiatrian poliklinikalle testeihin. Masennukseni on kuitenkin enemmän seurausta kuin syy.

koska tiedän saaneeni sitä apua kuitenkin selvästi enemmän kuin samassa paikassa käyneet, minua vanhemmat ihmiset.



Kyse ei ehkä ollut kuitenkaan määrästä vaan laadusta, kävin monta vuotta juttelemassa hoitajalle, joka kysyi joka kerta melkein samat kysymykset, ja jos yritin esittää niitä asioita, joitten luulin itse olevan masennukseni taustalla, sain vain vastaukseksi että täällä ei puhuta niistä vaan ne kuuluvat terapiaan. Terapialähetettä taas ei suostuttu tekemään moneen vuoteen, vaikka pyysinkin. Ymmärrän, että terapia ei masennuksen akuuttivaiheessa ehkä onnistu, mutta en mielestäni sellaisessa vaiheessa ollut.



Sinne terapiaan pääsin lopulta ja siitä ei ole mitään valittamista. Valitsin ratkaisukeskeisen suuntautumisen ja siellä käytiin tiettyjä asioita läpi ja opeteltiin uusia käytös- ja ajatusmalleja, ja niiden avulla olen siitä asti pärjännyt pääasiallisesti hyvin. Pahempinakin jaksoina osaan ajatella selkeämmin asiat jaksoiksi ja löytää niitä syitä, että mistä paha olo johtuu.



Eli en siis omalta kohdaltani voi valittaa hirveästi, ainoastaan tuntuu siltä, että minulta meni monta vuotta elämästäni hukkkaan, ennen kuin tuolla suostuttiin tekemään tuo terapialähete. Ja mietin myös sitä, että tavallaan tuhlasin myös työntekijän aikaa ja resursseja, kun se kuulumisten kertominen pari kertaa kuukaudessa ei vain auttanut minua mitenkään, ehkä joku toinen olisi hyötynyt siitä enemmän?