Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Kun rakkaus on hävinnyt 20 vuoden parisuhteen aikana...
12.05.2012 |
En kerta kaikkiaan tiedä mitä tekisin. Oma tunteeni on se, että en rakasta miestä. Ei minkäänlaisia hyvänolon tunteita, kun hän on lähellä. Olen miehellekin sanonut, että en seksiäkään halua siksi, kun en pidä hänestä. Miestä ei kiinnosta se tykkääkö, vaan minun velvollisuus olisi ainakin kerran viikossa antaa, koska olemme naimisissa. Ja näin pyrin ajoittain tekemäänkin. Itse en saa mitään muuta kuin ällötyksen tunteita koko hommasta. Kun lähden aamulla töihin ja vien lapset hoitoon, ihan kuin vapaudun, kun pääsen tästä talosta johonkin. Olen vielä hyväntuulinen, kun lapset haen hoidosta, mutta kun kotitalo lähestyy ja tiedän että mies on siellä, AHDISTAA!
Olen elänyt mielestäni alisteisessa parisuhteessa oikeastaan aina. Kun tapasin miehen, pikku hiljaa erkaannuin ystävistäni. Meillä ei käy koskaan kukaan entinen ystäväni kylässä, minä kyllä käyn joskus heillä ja tulemme hyvin juttuun. Alussa oli niin mukavaa, kun rakastin miestä eikä muiden seura kiinnostanutkaan kauheasti. Mies hallitsee elämäämme niin, että voi esim. kieltäytyä osallistumasta kotitöihin, jos en tee niin kuin hän haluaa. Tai mies kieltäytyy katsomasta lapsia, jos minulla on joku meno. Ei niitä menoja edes olekaan, kuin jotain vaateostosreissuja tms. lapsille hankittavaa.
Kun aloitin kotiäitivuosien jälkeen työt, usein kuulen siitä, että kun ei seksi kotona kiinnosta, minulla on joku siellä töissä. Vaikka ei tietysti ole. Pidän työstäni ja en siitä aio luopua, vaikka kuulenkin ajoittain noita kommentteja.
Mies ei ole mikään puhelias ollut koskaan. Nykyään se haittaa minua, koska emme puhu mistään. Miestä ei kiinnosta, kuin omat harrastukset yms. Ikinä ei kysy minun päivästäni tai mitä haluaisin tehdä.
Ei ole väkivaltainen, juo jonkin verran ja touhuilee omissa harrastuksissa. On melko paljon lasten kanssa, olosuhteiden pakosta, jos olen siis töissä viikonloppuna ja lapset eivät ole hoidossa. On käyttänyt lapsia lääkärissä tai milloin missäkin, missä on ollut tarpeellista, kunhan minä olen ennakoinut tilanteen ja huolehtinut ensin ajanvaraukset.
En tiedä, pitäisikö tässä suhteessa vain kitkuttaa. Riitelemme paljon, kun en suostu enää ihan kaikkeen alistumaan. Mies sanoo, että kun minä rauhoitun, niin kaikki on hyvin. Eli kyse on vain minun toimintatavoista. Ei se ymmärrä, vaikka kuinka selitän, että miltä minusta tuntuu. En kestä sitä enää, että minua, aikuista keski-ikäistä (no melkein) naista hallitsee joku niin, etten voi päättää omista asioistani. En ole ikinä voinut sanoa suhteemme aikana vaikka näin "menen huomenna kavereiden kanssa baariin". Tai "lomalla lähden viikoksi ulkomaille". Ääh, en jaksa kirjoittaa romaania, tai melkein tulikin j ja sekavaakin varmaan, mutta kun sydämestä ottaa...
Kommentit (5)
itsellani samantyylinen tilanne, paitsi etta meilla ei ole seksia, emme riitele ja aika paljon touhuilemme omia juttuja, jolloin toinen on lasten kanssa. meilla ei suunnitelmia erota vaan jatkamme nyt nain jonkin aikaan kunnes lapset vahan isompia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedostat, että kaipaat muutosta ja että et voi hyvin. Muista, että olet itse vastuussa hyvinvoinnistasi. Aloita rakastamalla itseäsi, panostamalla niihin asioihin joita haluat. Toki muutos aina järistää parisuhdetta, mutta keskusteluilla ja kärsivällisyydellä siitä selvitään.
Mitä jos keskittyisit miehelle valittamisen ja hänen syyttämisen sijaan muilla tavoin oman fiiliksen parantamiseen.. Itsesi rakastamiseen. Toisaalta myös niiden piirteiden uudelleenlöytämiseen mihin miehessäsi rakastuit alunperin?
Miehelläsi on selvästi kasvun paikka, mutta niin on sinullakin.
Minua esimerkiksi ei kohdella tuolla tavalla, koska en alistu siihen. Omakin mieheni kyllä alussa yritti (oli saanut mallin siihen kotoaan), mutta nyt olemme eläneet jo vuosia onnellisessa ja tasapainoisessa suhteessa.
Jos olisin sinä, sanoisin miehelle esim. juuri tuon "Huomenna menen kavereiden kanssa baariin", ja menisin myös. Vaikka mies nostaisi minkälaisen metelin hyvänsä. Miehesi ei kuitenkaan kuulosta tyypiltä, joka jättäisi lapsenne heitteille ihan vain sinulle kettuillakseen. Jos siis hänen olisi käytännössä pakko vahtia lapsia, hän varmaan tekisi niin.
Mieti, mitä oikein pelkäät alistuessasi miehen pompoteltavaksi. Mikä on pahinta, mitä pelkäät tapahtuvan? Jos se ei sittenkään ole niin kovin pahaa, voita pelkosi ja syöksy tulta päin. Ensimmäisellä kerralla se on varmasti vaikeaa; kymmenennellä jo hieman helpompaa, ja lopulta se sujuu ihan itsestään.
Jos pelkäät, että mies alkaa väkivaltaiseksi tai muuta todella vakavaa, toimintaohjeet ovat erilaiset. Mutta tekstistäsi ei saa sellaista kuvaa. Älä alistu!
Työhön palaaminen oli yksi varmaan meidän elämämme kriisikohtia. Olen jo 2 vuotta ollut työssä, mutta mies ei tunnu vaan sopeutuvan.
Kaiken vapaa-ajan vietän kotona lasten kanssa, touhuilen heidän kanssaan. Ja pidänkin siitä, kun arkena on niin kiireistä. En kaipaa mitään irtiottoa lapsista itsessään, kuin ehkä normaalia aikuisten keskeisiä tekemisiä. Vaikka vaan siellä ystävän luona virailu ja jutustelu kahvikupposen äärellä.
Vaikea on kuitenkin tehdä niin kuin haluan, koska tiedän, että kun teen niin, mies sanoo ihan suoraan lapsille , että äiti ei halua olla teidän kanssa tai äiti tekee noin, kun se ei välitä teistä. Vaikka ei näin ole.
En kestä tehdä mitään niin röyhkeää tai omasta mielestäni se olisi, että sanoisin vain että nyt menen ja menen, vaikka toinen sanoisi mitä. Tai että palatessani kaikki ovat vihaisia, mies kiukuttelee kun kehtasin mennä, vaikka hänellä on tekemistä ja lapset kiukuttelee, koska mies on kiukutellut heille koko ajan poissa ollessani.
Mies on yritänyt toki muuttua. Ottanut enemmän osaa juuri lasten hoitamiseen, asioiden hoitamiseen ja kotitöiden sarallakin. Mutta myönnän, että sekään ei tunnu enää miltään. Ei juurikaan kiinnosta, täyttääkö se tiskikoneen vai ei.
Alue: Aihe vapaa
mustasukkaisuus ja omistushaluisuus. Itse et pysty kitkemään sitä pois, vaikka tekisit mitä. Miehen täytyy itse tajuta, että muutos on välttämätön ja myös haluta muuttua.
Mitä jos kokeilisitte parisuhdeterapiaa? Jos mies ei suostu, voisitte toki kokeilla eroakin jonkin aikaa - sekin voi selkiyttää ajatuksia sekä sinulla että miehellä.