Miksi Satu Taiveahon lapsettomuus on kipeämpi kuin jonkun muun

Ei kai kukaan, edes he itse, ole väittänyt, että heidän surunsa olisi toisten surua suurempi. Itse pidin Inhimillisen tekijän haastattelua hienona ja hyvin tehtynä. Ymmärrän myös pariskunnan tuskan. Itseäni ärsyttää tosin se, että lapsettomien tuskasta tehdään jotenkin pyhää. Nyt, kun lapsettomat ovta tulleet surunsa kanssa julkisuuteen, meille muille on opetettu hienotunteisuutta. Ihan hyvä ehkä näin, osataan pitää karuimmat sutkautukset omana tietonamme. Mutta surua ja huolta on muillakin kuin lapsettomilla. Yhtään ei puhua esimerkiksi siitä yleisestä tilanteesta, jossa vaikka nainen haluaisi lisää lapsia ja mies ei. Pohjimmiltaa tässä ollaan saman tunteen äärellä, tosin tässä tapauksessa surunsa saa surra itsekseen, siihen ei juuri sympatiaa saa.

Voi elämä, vertaatko oikeasti lapsettomuutta siihen että nainen haluaa lisää lapsia ja mies ei... on pieni ero tuossa asiassa. Varmaan jokaisella on joo surua mutta lapsettomuuden suru on ihan eri jos sitä lasta ei ole ensimmäistäkään. Ja hienotunteisuus todellakin on asia mitä suomalaisten pitäisi oppia koska lapsettomat joutuvat kohtuuttomasti kuuntelemaan toisten törkeää kyselemistä ja letkautuksia.

Mari Rantasilan "lapsettomuutta" ihmettelin eräässä lööpissä. Kun luin pidemmälle niin selvisi että hänellähän on yksi lapsi. Eikö se riitä.

Mari Rantasila kärsi lapsettomuudesta 11 vuotta ennen kuin sai lapsensa. On kokemut mm. lukuisia keskenmenoja. On varmasti pätevä puhumaan lapsettomuuden kokemuksista.