Syyllisyydentunne...

En tiedä miksi kirjoitan tänne, suurin osa ihmisistä täällä ovat todennäköisesti äitejä. Tosin pyörin itsekin täällä silloin tällöin, enkä ole äiti.



Ehkäpä joku lapsettomuuspalsta olisi parempi. Kärsimme mieheni kanssa lapsettomuudesta (olemme lapsettomuushoidoissa). Vika on minussa, miehessä kaikki hyvin. Ollaan oltu muutama vuosi yhdessä ja olen aina ajatellut että miehestäni tulee joku päivä maailman paras isi! Voi olla etten voi koskaan tehdä miehestäni isää. Se kalvaa ja syö sisältä. Mieheni sanoo ettei voisi kuvitellakaan lasta kenenkään muun kanssa, ei halunnut lapsia ennen kuin tavattiin, sen tiesin. Silti en voi olla miettimättä sitä miten voin elää itseni kanssa jos vien mieheltäni mahdollisuuden olla isi? Voiko sen syyllisyyden kanssa oppia elämään, jos niin käy?



Mieheni sanoo että tämä on hänen valintansa.. Silti. Ajattelen että hän ansaitsee olla isi. Anteeksi näin masentava viesti, lähestyvä äitienpäivä sai minut synkistymään.