Järjestätkö samanlaiset juhlat ylioppilaalle ja ammattiin valmistuvalle? Entä arvostatko vieraana
Kommentit (113)
( en nyt muista millä kanavalla )
Radioon soitti eräs vanhempi rouva, joka kertoi olleensa sukulaistytön ylioppilasjuhlissa. Kotiinlähtiessä eteisessä tytön äiti oli ikäänkuin ohimennen maininnut, että tämän tytön sisko muuten myös valmistui ammattikoulusta.
Rouva oli ihan järkyttynyt siitä, että sisko oli myös paikalla, eikä hänelle kuulemma järjestetty (eikä ollut aikomustakaan) mitään juhlia, eikä hänen valmistumistaan edes mainittu tai noteerattu mitenkään. Kyllä mahtoi tytöllä olla eriarvoinen ja ikävä olo!
Ja tämä rouva sanoi, että jos hän olisi asiasta tiennyt, hän olisi ilman muuta tuonut myös toiselle tytölle samanarvoisen lahjan.
Todella noloa joltain vanhemmilta, mä kuuntelin tätä kertomusta ihan suu auki.
Mulla itselläni on oppis- ja kommunikointivaikeuksista koko ikänsä kärsinyt poika ja nyt vasta yläasteen kahdeksannella luokalla alkaa olla ikäistensä tasolla.
Ja voin kertoa, että jos tämä poikani joskus ammattiin valmistuu ( on tekninesti taitava ja ymmärtää hyvin tietokoneita ), niin järjestän sellaiset juhlat hänelle, että ilotulitukset ja kaikki : ))
t. kaikkia ammatteja arvostava perheen äiti, itse ylioppilas eikä koskaan sitä lakkia mihinkään tarvinnut
jos selviää että lapsi on käynyt sen vain sen lakin takia.
Mun mielestä se todella typerää. Toki jos on ajatuksena meno yliopistoon niin sitten se on ok, muuten ihan tosi typerää ajankuluttamista.
Mä olen huomannut että ammattikoulun käyneet menee sen jälkeen töihin. Lukion käyneet pitää välivuoden joka makaamalla tai hanttitöitä tehden.
Minäpä valmistuin yhtä aikaa ammattiin ja suoritin yo-tutkinnon, ikää silloin oli 18 v. Järjestettiin isot juhlat.
Olit juhlasi ansainnut ja ihan syystä. Kaksoistutkinnon suorittaminen on rankkaa eikä moni siihen pysty, minäkään.
mut ap:lle sen verran, että en ole tähän päivään mennessä kuullut, että joku amis järjestäisi juhlat valmistumisensa kunniaksi. Nehän valmistuu ammattiin, eivät pääse ylioppilaaksi.
Kaksoistutkinnon suorittaminen on rankkaa eikä moni siihen pysty, minäkään.
suorittaneet lue siellä lukiossa kuin ehkä puolet siitä mitä oikeat ylioppilaat! En usko, että sen rankempaa on.
mut ap:lle sen verran, että en ole tähän päivään mennessä kuullut, että joku amis järjestäisi juhlat valmistumisensa kunniaksi. Nehän valmistuu ammattiin, eivät pääse ylioppilaaksi.
ja tuttavapiirissä kyllä on amiksesta valmistuvien lasten vanhempiakin. Vissiin vallalla se käsitys, ettei se oikein ole juhlimisen arvoista. Amis on kuitenkin paljon helpompi koulu kuin lukio joten varmaan on kyse siitä vaivannäöstäkin. Eli kun on oltu ahkeria ja nähty paljon vaivaa ja saatu yo-todistus, niin sitä kannattaa juhlia. Amiksessahan ei vastaavia ponnistuksia ole.
"ammattiin valmistuneen kuuluu olla jo aikunen ". Mitä helv....ylioppilaat ovat aikuisia/saman ikäisiä yhtä lailla eivätkä vielä yhtään mitään. Arvostan enemmän amiksen tutkintoa ja juhlat järjestän, ja isot !!
Juhlin sitä nuorta ihmistä, en mieti, onko hänen paperinsa juhlan arvoinen, vaikka onhan se, oli mikä tahansa.
Juhlin sitä nuorta ihmistä, en mieti, onko hänen paperinsa juhlan arvoinen, vaikka onhan se, oli mikä tahansa.
niin sittenhän on ihan sama vaikka juhlisi joka kevät ja vaikka ei mistään koulusta koskaan valmistuisi, ei siinäkään oikein järkeä ole
Juhlin sitä nuorta ihmistä, en mieti, onko hänen paperinsa juhlan arvoinen, vaikka onhan se, oli mikä tahansa.
niin sittenhän on ihan sama vaikka juhlisi joka kevät ja vaikka ei mistään koulusta koskaan valmistuisi, ei siinäkään oikein järkeä ole
Kyllä, ylioppilaaksi pääsemistä on aina arvostettu enemmän, mutta tämä johtuu siitä, että niitä oli ennen vähemmän. Kyse ei ole ollut mielestäni siitä, onko älyä käydä lukiota, vaan siitä onko vanhemmilla ollut rahaa laittaa lasta lukioon. Ennen lukio oli rikkaiden penskojen paikka (kyllä, olen käynyt lukion, amk:n ja ammattiopiston, ja ei en ole rikkaan penska (vanhempani kävivät aikanaan ammattikoulun eivätkä ole tyhmiä (isäni on tehnyt insinöörin töitä))), mutta nykyään sinne pääsee kun on vain tarpeeksi hyvät arvosanat. Ammattikouluun taas mentiin, kun haluttiin päästä nopeammin työelämään.
Monesti kuulee ysillä, että menee lukioon, kun ei tiedä mitä haluaisi opiskella seuraavat kolme vuotta eli ei vielä tiedä mitä haluaisi tehdä työkseen. Eli saa lisää miettimisaikaa. Ammattiopistoon mennessä sitä jo tietää mitä haluaa eli on nuorempana selvempi päämäärä opinnoissaan. Kyllä, lukiossa on enemmän yleissivistystä, mutta kuka muu kuin ala-asteen opettaja tarvitsee sitä kaikkea yleissivistystä. Missään amk:ssa tai yliopistossa ei lueta kaikkea kaikilla linjoilla.
Yliopistoon haettaessa pitää olla ylioppilaan paperit, mutta muut paikat? Ammattiopistopapereilla pääsee ammattikorkeaan kuin myös ylioppilaspapereilla. Paras kaverini haki lukion jälkeen ammattiopistoon ja opiskeli tarjoilijaksi. Ei ole silmissäni yhtään vähempi ihminen nyt kuin lukiossa.
Valmistuin aikanaan lukiosta ja vanhempani olisivat pitäneet minulle samanlaiset isot juhlat kuin isosiskollenikin, mutta minä kielsin jyrkästi. Syy? En pidä isoista juhlista. Halusin juhlia perheeni kesken. Opiskelin ammattikorkeassa alaa johon kiinnostusta ei enää ollut neljän vuoden jälkeen, pakotin itseni valmistumaan. Tein pari vuotta töitä, en saanut amk:n papereilla töitä, olin siivoojana. Lähdin opiskelemaan ammattiopistoon. Valmistun nyt keväällä ja olen jo työelämässä kiinni omalla alalla. Olen erittäin onnellinen. En pidä juhlia, koska en pidä isoista juhlista. Saatan leipoa kakun ja kahvitella perheen kesken.
Mikä on siis loppumielipiteeni? Molemmat tutkinnot vaativat paljon, mutta eri tasossa. Ammattiin valmistumista arvostan himpun verran enemmän, koska se vaatii enemmän nuorelta itsensä tuntemista ja varmuutta. Ylioppilaita arvostan siksi, että he ovat jaksaneet opiskella monta ainetta kiivaalla tahdilla. Miksi himpun verran enemmän? Ammattiopistosta valmistuneet ovat nyt sanan mukaisesti valmiita. Ylioppilaat eivät saa pelkillä papereilla töitä, heidän pitää opiskella vielä ainakin pari vuotta.
Jos saan joskus lapsia ja toinen suorittaa ammattiopiston ja toinen valmistuu ylioppilaaksi, molemmat saavat sellaiset juhlat kuin he itse haluavat. He saavat kutsua ketä haluavat ja tarjota mitä haluavat. Heidän mielipiteensä ratkaisee. Olen vain se, joka maksaa kaiken.
Mutta ammattikoulututkinnon juhliminen tuntuisi oudolta. Jotkut lähihoitajajuhlat olisi ajatuksenakin koominen