Lue keskustelun säännöt.
Miten te jaksatte masentumatta maalla?
11.05.2012 |
Onneksi saatoin muuttaa aikuistuttuani kaupunkiin. Suku ei pystynyt minua pidättelemään. Maaseutu ei vain ole minua varten. Visuaalisestikin niin hidas ympäristö, että johan siinä masentui.
Rakastan väentungosta sekä läheltä löytyvän oman kiviseinäisen kodin rauhaa. Luonnosta voin nauttia, kun on pihapuu tai viherkasvi, jonka lehtien liikettä tuulessä, sateessa ja auringonpaisteessa seurailla, samalla kun tässä naputtelen. Lomat kesämökillä tähän lisäksi. Tulisin hulluksi, jos jäisin sinne asumaan, vaikka parista viikosta maalla nautinkin.
Kommentit (18)
meitä ihmisiä on niin erilaisia, mikä sopii toiselle, ei välttämättä sovikaan toiselle. jouduin pakosta asumaan jonkin aikaa kaupungissa, ja ahdistuin todella. olen juuri sellainen ihminen, joka nauttii rauhasta ja luonnosta ympärillään. jos kaipaan menoa ja vilskettä, lähden kaupunkilomalle. olen siis sinun vastakohtasi, mutta onnellinen. onneksi meitä on moneen junaan, tylsäähän se muuten olisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olemme asuneet sekä suurkaupungissa, että maalla (nyt). Minä kyllä viihdyin kaupungissakin, mutta lasten kanssa siellä oli kyllä raskasta... yksi lapsista oli vähällä joutua vääriin porukoihin.. rikollisuus ahdisti, ja turvattomuus.
Toisaalta jokainen kevät on aika rankka, rakastin tuon kaupungin kevättä, samoin talvella kun alkaa tulemaan pimeää, kaipaan kaupungin valoihin. Hälinää ja melua en kaipaa.
Koen maaseudun lapsille turvalliseksi. Kaikki tuntevat kaikki, mikä on sekä etu että haitta... jos lapset töppäilee, sen kuulee yleensä aika pian. Piirit on muutenkin pienemmät.. Omalle pihalle voi mennä missä rytkyissä vaan, ja kesäaikaan iso osa ruuasta tulee omasta pihasta.
Puolensa ja puolensa siis :)
hoidettuja kaupunkipuistoja. Tarkoitin, että enimmäkseen on mukavaa seurata esim yhdenkin luontokappaleen eloa. Kun näkee enemmän luontoa, niin kokee sen elämyksenä. Sama ihmisten kanssa.
Vain kaupungissa pääsee väentungokseen aina kun haluaa. Täällä on mielestäni omaa rauhaa enemmän kuin maalla. Ei ole tuttua kyttäämässä, että onko omenapuut jo leikattu ja miten nurmi kasvaa. Sulaudun joukkoon ja voin tulla sieltä esiin jos haluan. Löydän jotain uutta joka päivä joko luonnosta, kaupunkirakenteesta tai ihmismielestä.
ap
Asun kans kaupungin keskustassa ja rakastan sitä. Mun hyvä kaveri muutti maalle muutama vuosi sitten ja VOI ETTÄ minä säälin sitä koko ajan.
Aina yrittää kuulostaa reippaalta ja keksiä syitä miksi siellä on kivaa mut oikeesti nään sen läpi että yhtä helvettiä se on.
Sinä luontoihminen joka vastasit, hienoo et oot tyytyväinen, mut en vaan voi uskoo että kaltaisiasi on olemassa enemmän kuin 1%.
Lähiö on kuin pieni kylä. Yhtä tuttu. Ainoastaan liikenne on se mikä pelottaa lasten vuoksi, mutta ei olisi helppoa korvessakaan, jossa ei ole edes jalkakäytäviä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käyn kaupungilla vain harvoin, kun en jaksa sitä ihmisten väistelyä ja sitä kun samaa vaaterekkiä pyörittää joku toinen juuri toiseen suuntaan kuin minä. Pidän rauhasta ja hiljaisuudesta. Melu vie mun voimavaroja. Viihdyn kun ympärilläni on tilaa, voin lenkillä vaikka laulaa itsekseni eikä tarvi miettiä, että häiriintyvätkö muut kadulla liikkujat laulustani.
Olen opiskeluaikani asunut kaupungissa ja koko ajan vain odotin, että pääseen opiskelujen jälkeen maalle asumaan. Enkä ymmärrä miksi täällä pitäisi masentua. Mullahan on täällä koti, perhe, työ ja elämä. Miksi masentuisin?
Sellaista vapauttavaa onnentunnetta olen kokenut vain miljoonakaupungissa, keskellä liikennettä kun autoja ajaa kummaltakin puolelta hurjaa vauhtia ohi. Kukaan ei tunne minua, olen täysin anonyymi mutta kuitenkin kaiken keskipisteessä :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lisäksi on ihanaa kun lapset voivat vapaasti kirmata tässä kotipihalla ja metsässä. Eikä täällä kukaan mitään kyttää onko ruoho leikattu vai ei.
Ei meidän pihaan edes näe kukaan naapuri ellei varta vasten tänne kävele.
Käyn kaupungilla vain harvoin, kun en jaksa sitä ihmisten väistelyä ja sitä kun samaa vaaterekkiä pyörittää joku toinen juuri toiseen suuntaan kuin minä. Pidän rauhasta ja hiljaisuudesta. Melu vie mun voimavaroja. Viihdyn kun ympärilläni on tilaa, voin lenkillä vaikka laulaa itsekseni eikä tarvi miettiä, että häiriintyvätkö muut kadulla liikkujat laulustani.
Olen opiskeluaikani asunut kaupungissa ja koko ajan vain odotin, että pääseen opiskelujen jälkeen maalle asumaan. Enkä ymmärrä miksi täällä pitäisi masentua. Mullahan on täällä koti, perhe, työ ja elämä. Miksi masentuisin?
Mä koen aika samalla tavalla kuin ap. En viihtynyt maalla lapsena enkä nuorena. Maalla muuten nuorten alkoholinkäyttö oli aika holtitonta minun nuoruudessani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mäkin ihmettelen samaa. Kyllä se vaatii ihan tietynlaista luonnetta että kestää sitä hidastempoisuutta ja sitä että aina on ne samat naamat joka paikassa. Kaikki tietää kaikista ihan kaiken. Mä tulisin hulluksi.
Muistan ku ite muutin pienemmästä kaupungista isompaan, niin eka minkä huomasin oli että kaupassa käydessä ei väki kytännytkään mun ostoskärryjä ja tsekannut mitä oon ostamassa.;) Pikkukaupungissa uteliaat naapurin akat vilkuili aina kärryihin ja "rekisteröi" mitä kukakin oli ostamassa.
En pysty millään ymmärtämään heitä, jotka asuu jossain jumalan selän takana.
Ihmiset todellakin on erilaisia. Itse muutin opiskelujen perässä maalta kaupunkiin ja täytyy kyllä sanoa että lähes tulkoon jokainen päivä on taistelua vitutuksen ylivaltaa vastaan. Nyt on kuudes vuosi alkamassa kohta ja vuosi vuodelta vain hermot kiristuvät enemmän ja enemmän. Tämä järjetön ihmismassa, meteli, ihmisten riehuminen ja ärsykkeiden tulva tekee minusta hermoraunion. Nyt tilanne on se että en halua edes takaisin maalle vaan mielummin jonnekkin umpi korpeen jossa ei ole mahdollisuutta nähdä muita ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mäkin ihmettelen samaa. Kyllä se vaatii ihan tietynlaista luonnetta että kestää sitä hidastempoisuutta ja sitä että aina on ne samat naamat joka paikassa. Kaikki tietää kaikista ihan kaiken. Mä tulisin hulluksi. Muistan ku ite muutin pienemmästä kaupungista isompaan, niin eka minkä huomasin oli että kaupassa käydessä ei väki kytännytkään mun ostoskärryjä ja tsekannut mitä oon ostamassa.;) Pikkukaupungissa uteliaat naapurin akat vilkuili aina kärryihin ja "rekisteröi" mitä kukakin oli ostamassa. En pysty millään ymmärtämään heitä, jotka asuu jossain jumalan selän takana.
Mä en ole ikinä täällä maallakaan huomannut kenenkään kuikuilevan mun ostoskärryihin =) Tai ehkä mä vaan en jaksa niin kovasti tarkkailla muita kaupassa käydessäni
Itse asun muutaman tuhannen asukkaan maaseutukunnassa ja kaupassa käydessä harvoin tulee ketään tuttuja vastaan, saati että kärryn sisältö kiinnostaisi.
Tämä on kyllä ollut muuttovoittoinen kunta jo vuosia, ehkä se vaikuttaa paljon ilmapiiriin.
Toisaalta olen asunut "vain" 10 vuotta täällä, ehkä niillä joilla on suku, koulukaverit ja kaikki muu samassa paikassa kokevat enemmän tuollaista "kyttäystä".
Mäkin ihmettelen samaa. Kyllä se vaatii ihan tietynlaista luonnetta että kestää sitä hidastempoisuutta ja sitä että aina on ne samat naamat joka paikassa. Kaikki tietää kaikista ihan kaiken. Mä tulisin hulluksi.
Muistan ku ite muutin pienemmästä kaupungista isompaan, niin eka minkä huomasin oli että kaupassa käydessä ei väki kytännytkään mun ostoskärryjä ja tsekannut mitä oon ostamassa.;) Pikkukaupungissa uteliaat naapurin akat vilkuili aina kärryihin ja "rekisteröi" mitä kukakin oli ostamassa.
En pysty millään ymmärtämään heitä, jotka asuu jossain jumalan selän takana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että haluaa pois tutuista ympyröistä.
Minä kasvoin pienessä kaupungissa, ja heti yläasteelta päästyäni muutin Helsinkiin, kun siellä oli niin jännittävää :) Ratikassa näki harva se päivä kun joku mies runkkas, ja toiset joi menneniä.
Sitten kun sain lapsen ja piti muuttaa itä-helsinkiin niin alkoi koko Helsinki tympiä oikein toden teolla, joka paikka täynnä maahanmuuttajia ja mustalaisia, juoppoja ja narkkareita. Jatkuvasti varoituksia että lasten leikkipaikalla on ollut huumeruiskuja.
Kaikki paikat niin paskasia, hissit haisee kuselta joka paikassa.. Hyi helvetti!
Kun lapsi meni eskariin oli pakko päästä sieltä pois, en muuttanut takaisin kotipaikkakunnalle, se kun ei edes ollut mikään syntymäpaikkakunta, mutta pois kuitenkin.
Mutta nyt kun käyn Helsingissä, tulee aina olo että äkkiä pois täältä paskan seasta.
Ja kun ikäni olen tehnyt asiakaspalvelutyötä, asuisin mielelläni omakotitalossa jossain missä ei ole naapureita, ei ihmisten kanssa jaksa olla vapaa-ajalla sitten niin tekemisissä.
Nyt asutaan isohkossa kaupungissa rivitalossa, ja naapurit on persiistä. Kun sais tämän myytyä ja pääsisi omaan rauhaan, mulla riittää aina tekemistä liikaakin, ja "maaltakin" pääsee kyllä ihmisten ilmoille niin halutessaan.
Helsingissä, kahdesti ulkomailla ja nyt maalla. Maalle veti oma rauha, luonto ja edullinen asuminen. Tykkään kyllä kaupungista ja sen huvituksista, mutta väentungoksesta en pidä.
Parasta täällä maalla on noiden mainitsemieni asioiden ohella kivat naapurit ja rento ilmapiiri - tällaista ei tietenkään joka paikassa ole, meitä onnisti!
Jos asuisin kaupungissa, mulle ideaalinen paikka olis varmaan Tartto. Mutta nyt ainakin oon tosi tyytyväinen, etä muutettiin tänne!
Olen kasvanut 20 000 asukkaan pikkukaupungissa, ja minusta nuorena siellä tuntui ihan liian käpykylältä. Hitaalta, junttimaiselta, huvituksetkin oli jotain vitun iltatoria humppineen. Halusin pääkaupunkiin. Opiskelijana toive toteutuikin ja nautin todella ison kaupungin vilinätsä ja anonyymiudesta. Runsaasta kahvila- ja ravintolatarjonnasta ja vaihtoehdoista tekemiseen.
Kuitenkin sitten kun kolmenkympin korvilla alkoi biletys- ja muu menojalka rauhoittua, alkoi tuntua että mitä minä täällä kaupungissa teen. Enhän enää edes käyttänyt sen palveluja, itse asiassa en juuri koskaan edes käynyt asuinlähiöstäni keskustassa. Maksoin järkyttävää asuntolainaa pienestä rivariasunnostani Helsingissä, ja tuntui että miksi. Kaipasin omaa puutarhaa hoidettavaksi, omaa tilaa ja rauhaa ja hiljaisuutta. Toteutin haaveeni ja ostin pienen mummonmökin 20 km Turusta. Olen ollut oikein tyytyväinen omassa rauhassani enkä ole kaupunkiin kaivannut. Minutsa vaan on vanhemmiten tullut vähän erakko.
Mä en vois kuvitella asuvani kaupungissa. Jo muutto metsästä kirkonkylälle ahdisti ja sopeutuminen kesti kauan..Rakastan metsää, peltoa, rauhaa ja luontoa. Marraskuun harmaus ja pimeys on ihanaa maalla, samoin alku kesän vihreys ja sen muuttuminen elokuun keltaisuuteen, syksyn väreihin ja lopulta siiheen mustaan ja harmaaseen, lumisateen hiljaisuus ja puhtaus, talven tuoksut, kevät linnun lauluineen ja se se sulavan maan tuoksu talven jälkeen...
Onneksi ollaan erillaisia niin on meillä täällä korvessa enemmän rauhaa :D Mä masentuisin hetkessä taas kaupungissa, en kestäis ihmisiä, rumia taloja jne..
Luonto muuttuu ympärillä, on paljon kaunista katseltava, tekemistä riittää.
On ihan eri asia katsella kaupungissa yhtä puuta, kuin metsää. Luonnossa tapahtuu paljon, vaikka samalla onkin rauhallista.
Maalla saa myös olla vapaammin oma itsensä, ulos voi mennä ilman että täytyy miettiä mitä laittaa päälleen ja sopiiko kengät ja laukku nyt yhteen vai ei :) Eikä meikittömyyskään haittaa. (joo, joku paremmalla itsetunnolla varustettu ei varmaan ajattele näitä asioita kaupungissakaan, mutta mä valitettavasti ajattelen... maalla pystyn enemmän olemaan oma itseni ja keskittymään olennaiseen)
Mä olen myös ihminen, joka viihtyy hyvin itsekseenkin ja rauhallisessa ympäristössä.
Rakastan pihalla touhuamista, maalla pihakin saa näyttää miltä vaan ja siellä voi tehdä mitä huvittaa, ilman että naapurit ovat kummastelemassa/valittamassa, jos nyt piha ei olekaan ihan sellainen mitä kaikilla muilla naapureilla tai jos satut tekemään siinä jotain mikä voisi häiritä muita...