Lue keskustelun säännöt.
Miten tässäkin nyt olis pitänyt toimia?
10.05.2012 |
Tyttö (9v)
Käskin tulla koulun jälkeen kotiin, syödä ja tehdä läksyt ennenkuin lähtee harrastukseen. Kävin sit tytön hakemassa pois sieltä harrastuksesta, sen jälkeen kauppaan ja kotiin laittamaan vielä jotain murkinaa. Kello olikin jo puoli 9, joten aika mennä iltasaduille. Kysyin sitten, onko ne läksyt tehtynä, niin ei ollut. Jäi sit iltasadut väliin ja luin vain nuoremmille, tytön passitin omaan huoneeseen niitä läksyjä tekemään (kasin aamu, aamulla ei kerkiä)
Homma päättyi siihen, että läksyt oli sit tehty, mutta tyttö parkuu silmät päästään. Kävin sanomassa, että itkemällä sitä iltasatua en niin myöhään enää lue ja sopii muistaa ne läksyt seuraavalla kerralla paremmin. Varsinkin kun laitoin vielä lapun keittiön pöydälle, jossa muistutin asiasta ja puhelimessa sanoin vielä varmuuden vakuudeksi.
Tyttö alkoi parkua, että hän ei halua olla olemassa ollenkaan, kun on semmoinen unohtelija (oli saanut eilen muikkarin, kun oli matikan kirja kotona - löytyi jostain tuolin alta...)
Toisaalta olin äkäinen, kun ei niitä läksyjä saa tehdyksi, vaikka monta tuntia oli kotona ja moneen kertaan taas muistutettiinkin. Ja toisaalta lohduttaahan siinä pitäs.
Eli....? Miten tuossa tilanteessa oikeasti pitäisi käyttäytyä?
Kommentit (25)
kun palasitte kotiin? Minusta aika outoa äitiyttä ottaa asia esiin vasta illalla.
Ja jos lapsesi ei halua olla olemassa ollenkaan, on aina suojateitä, joiden kohdalla voi juosta auton alle. Osa lapsista tekee niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tai sitten se on laiska ja tietää saavansa sääliä itkemällä.
Tai joku sairaus? Voiko narkolepsia oireilla noin?
Mitään ei muista, vaikka sata kertaa sanottaisiin. Uppoutuu vaan johonkin omaan hommaan ja tosiaan unohtaa asiat sekunnissa, ellei itse suunnilleen seiso vieressä vahtimassa, että NYT teet sen. Enkä tosiaan ole mikään justiina, vaan homma toimii näin ihan vaikka laskujen maksamisen ja muiden tärkeiden hommien kanssa.
Olemme lueskelleet netistä keskittymishäiriöstä, ja mieheni tuntuu täyttävän jokaisen kriteerin. Saisi siis takuuvarmasti diagnoosin ja jonkin lääkityksen, jos menisi hakemaan. Tsekkaapa itsekin, josko tytölläsi on oikeasti keskittymisongelmia.
Meillä siis sellaista, että kaikki tavarat on aina hukassa, mitään ei muista, hyvä jos tajuaa avaimen ottaa kun lähtee ovesta ulos. Jos pyydän viemään roskat mennessään ja teen tämän sanotaan 10 min ennen kuin mies lähtee, ei hän todellakaan muista niitä roskia enää ovesta poistuessaan.
Lapsi ei tuossa todellakaan kärsinyt vaan ehkä oppi, että kiva jää pois jos ei hoida hommiaan.
t. ope