Lue keskustelun säännöt.
Elämäni on ollut yhtä epäonnistumista
10.05.2012 |
Kun valmistuin lukiosta olin varma, että elämällä on suuret suunnitelmat varalleni. Naiivisti uskoin, että pääsen teatterikorkeaan tai journalistikkaa lukemaan enismmäisellä kerralla. Että minusta tulee kuuluista ja rikas, että matkustelen paljon työn puolesta, kirjoitan, piirrän, maalaan ja ne. Olen äärimmäisen luova ihminen, joten olen aina tiennyt, että minulle ei sovi tavallinen suorittava työ, vaan haluan työn, missä saan käyttää luovuuttani. Minimi tavoitteeni oli päästä yliopistoon.
No yritin 5 vuotta yliopistoon ja ammattikorkeaan kaikilla mahdollisilla aineilla mitä osaan, enkä päässyt. Luin itseni hotellivirkailijaksi samalla ja hain alan vakituista työpaikkaa useita vuosia, mutta en vain saanut. Päädyin tekemään ravintola-alan keikkatyöitä, mikä oli suuri virhe. Alan työilmapiiri oli paskaa, joten vakituista tarjoilijan paikkaa en halunnut ja hotellivirkailijan töitä en edelleenkään löytänyt. Lopulta en kestänyt keikkatöiden tuomaa epävarmuutta ja jatkuvaa pomojen ja työkavereiden kiusaamista ja masennuin ja jäin pitkälle sairaslomalle ja aloitin mielialalääkkeet. Ennen mielialalääkkeiden aloitusta lopetin nukkumisen lähes kokonaan työhön liittyvän ahdistuksen takia (nukuin n. 2h yössä). Aina illalla itkin, kun työ ahdisti niin.
Lopulta mun poikaystävä jätti mut 5 vuoden suhteen jälkeen, koska se sano, että se haluaa olla jonkun tasapainoisemman kanssa.
Nyt opiskelen uutta alaa, mutta en tajua kuinka pääsen jatkamaan tästä eteenpäin. Työelämä pelottaa minua ja en jotenkin pääse irti tunteesta, että olen hukannut monta vuotta elämästä ja epäonnistunut kaikessa mitä halusin elämässä saavuttaa.
Kolme vuotta kului vaan nukkuessa ja töitä tehdessä tein 12-13h päiviä aina kun oli töitä. En harrastanut mitään, en bilettänyt, kun olin aina töissä jne. Nyt haluisin vaan dokata ja pitää hauskaa ja matkustella, mutta kummalista kyllä olen viime aikoina miettinyt haluanko lapsen vai en koko ajan. Hirveä ahdistus, kun oon 27-vuotias ja en tiedä haluanko lapsen vai en ja aika loppuu kesken ja mulla ei oo autoa, eikä omaa asuntoa, eikä vakityöpaikaa, enkä ole saavuttanut mitään ja parisuhdekkin kaatui. Miten tästä eteenpäin? Vinkkejä? Neuvoja? Kiitos, jos joku jaksoi lukea.
Kommentit (68)
Jaksoin lukea. Vastauksia minulla ei ole :(
Elämä näyttäytyy eteemme muka käsikirjoitettuna, kuin olisi jokin normi johon mukautua... vaikka en tunne montakaan, jolla elämä olisi ollut suoraviivaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei elämää pidä ajatella epäonnistumisena. Sulla on ollut unelmia, jotka ei ole toteutuneet, olet valinnut alan, joka ei kiinnostanutkaan ja sulla oli poikaystävä, joka jätti. Voi kuule meitä on monta samassa tilanteessa. Sä olet 27-vuotias ja ehdit hyvin opiskella sen uuden ammatin ja tehdä töitä vuosikymmeniä. Miehiä sulle vielä tulee ja todennäköisesti myös menee. Lastenhankinnassa voit aloitella paniikkia 10 vuoden päästä, ei tarvitse vielä. Tsemppiä!
että kaikilla muilla on kivat ammatit ja menestystä siellä sun täällä.
No ei ole minullakaan suoritettuna kuin lukio, silti olen kovalla hakemisella ja työkokemuksella saanut kivan, vakituisen työpaikan. Kannattaa etsiä kiva ja kunnollinen työpaikka (ja myös opiskella, kuten teet)ja kun sellaisen saa, niin tehdä sitten laadukasta jälkeä töissä, siten pääsee usein eteenpäin!
Paskoja töitä ja työyhteisöjä riittää, mutta sellaiseen ei kannata jäädä jumiin, vaan aina hae uutta työtä, kunnes löydät kivan työyhteisön ja työn jossa viihdyt! Kummasti parantaa elämänlaatua.
Ja olet minua kymmenenvuotta nuorempi. Sinulla ei ole vielä kiirettä, ehdit kyllä löytää kivan, sinulle sopivan miehen, jonka kanssa voit sitten, kun aika on kypsä, alkaa perustaa perhettä. Minullakin on vauva, vaikka ikää on jo 38 vuotta! Ja nautin suunnattomasti siitä, että saan olla pienen vauvan äiti näin kypsemmällä iällä!! Ja on kiva olla äitiyslomalla, kun on vakiduunit ja hyväpalkkainen työ alla.
Kyllä se aurinko paistaa risukasaankin, kun vaan yrität itse aktiivisesti parantaa omaa elämänlaatuasi, jos jäät kotiin makaamaan ei muutos ole mahdollinen, mutta jos itse teet töitä elämänmuutoksen eteen, kantaa se hedelmää ennenpitkää! Usko pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä hetkessä ei ole menneitä epäonnistumisia eikä huolia jotka asuvat tulevaisuudessa.
Tässä hetkessä voit hengittää, sisään - ulos - sisään - ulos... ja aistia miten elämä virtaa keuhkoissasi.
Katso käsiäsi näppäimistöllä, sormet, kynnet, pienenpienet lihakset: mikä luomakunnan ihme!
Tarkoitukseni ei ole lainkaan olla inhottava mutta haitko tosiaan 5 vuotta ammattikorkeaan? Sen ymmärrän, jos yliopistoon haetaan enemmän mutta ammattikorkeaan? Sinnehän saa jo lisäpisteitä työnteosta, ja sullahan oli työkokemusta hakiessasi?
Olen itse käynyt sekä ammattikorkena että yliopiston ja minusta varsinkin ammattikorkeassa oli kyllä erittäin helppo päästä sisään.... Nyt vaan keskityt johonkin alaan (restonomiksi) ja alat valmistautua. Jos suhaat kaikille mahdollisille aloille ja haet joka paikkaan, et keksity yhteen olennaiseen ja haluamasi koulutusohjelman sisäänpääsyyn. Valitse tie ja koulutusohjelma, joka eniten tuntuu omalta ja keskity tekemään töitä sen eteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
valmistumassa ekaan ammattiin :) Takana pari pahaa eroa jne.
Ehdit vielä vaikka mitä!
Tarkoitukseni ei ole lainkaan olla inhottava mutta haitko tosiaan 5 vuotta ammattikorkeaan? Sen ymmärrän, jos yliopistoon haetaan enemmän mutta ammattikorkeaan? Sinnehän saa jo lisäpisteitä työnteosta, ja sullahan oli työkokemusta hakiessasi?
Olen itse käynyt sekä ammattikorkena että yliopiston ja minusta varsinkin ammattikorkeassa oli kyllä erittäin helppo päästä sisään.... Nyt vaan keskityt johonkin alaan (restonomiksi) ja alat valmistautua. Jos suhaat kaikille mahdollisille aloille ja haet joka paikkaan, et keksity yhteen olennaiseen ja haluamasi koulutusohjelman sisäänpääsyyn. Valitse tie ja koulutusohjelma, joka eniten tuntuu omalta ja keskity tekemään töitä sen eteen.
Pahoittelen kirjoitushäröjä, mulla ei ole laseja päässä:D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olla liian suuret luulot itsestäsi. silloin voi pudota korkeelta ja kovaa. katso elämää ja itseäsi reilusti silmiin ja tee voitavasi. niin me muutkin tehdään.
harva tekee mitä haluaa, yleensä tehdään mitä osataan.
Joo tai siis restonomiksi yritin 3 kertaa, joista kahdella ensimmäisellä kerralla en päässyt pääaykokeisiin (kun mul on vaan M:n paperit) ja yhden kerran pääsin kokeisiin, mut en sisään. Oon sitten suorittanut hotellivrkailijan ammattitutkinnon aikuiskoulutuksena. Mä en osaa matikkaa ollenkaan (mulla on 5 lyhyestä matikasta), niin se rajoittaa tota hakemista tosi paljon, kun en osaa edes murtoluvuilla laskea. Mulla on siis matematiikan hahmottamishäiriö, mutta siitä ei saa hyvitystä pääsykokeissa. Ja nyt siis opiskelen mielenkiintoista alaa, mutta ihan amiksessa vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tehdä vaikka mitä. Älä haaskaa enää aikaa menneen miettimiseen, vaan yritä keskittyä tähän hetkeen ja nauttimaan siitä. Se on aluksi vaikeaa, mutta pikkuhiljaa alkaa sujua. Keskity katselemaan asioita ympärilläsi, ääniä, tuoksuja jne. Nauti, sillä elät juuri tässä ja nyt.
Yleensä elämällä on tapana järjestää asiat jotenkin, ennemmin tai myöhemmin. Itse uskon, että kaikella mikä tapahtuu, on joku tarkoitus. Vaikka nyt sinusta ei tunnu yhtään siltä, se selviää sinulle myöhemmin, ehkä vasta vuosien päästä.
Ja se lapsi: yleensä asiat ratkeavat juuri silloin, kun lopettaa niiden aktiivisen miettimisen. Aivosi vaativat aikaa haudutella asiaa, joten anna niille se aika. Jossain vaiheessa sydämesi kertoo sinulle, miten asian on tarkoitettu kohdallasi tapahtuvan.
Voimia sinulle. Muista nauttia alkavasta kesästä! :)
Tarkoitukseni ei ole lainkaan olla inhottava mutta haitko tosiaan 5 vuotta ammattikorkeaan? Sen ymmärrän, jos yliopistoon haetaan enemmän mutta ammattikorkeaan? Sinnehän saa jo lisäpisteitä työnteosta, ja sullahan oli työkokemusta hakiessasi?
Olen itse käynyt sekä ammattikorkena että yliopiston ja minusta varsinkin ammattikorkeassa oli kyllä erittäin helppo päästä sisään.... Nyt vaan keskityt johonkin alaan (restonomiksi) ja alat valmistautua. Jos suhaat kaikille mahdollisille aloille ja haet joka paikkaan, et keksity yhteen olennaiseen ja haluamasi koulutusohjelman sisäänpääsyyn. Valitse tie ja koulutusohjelma, joka eniten tuntuu omalta ja keskity tekemään töitä sen eteen.
En tiedä, kuinka ap on aina panostanut noihin hakuihin mutta esim. itse en ole koskaan päässyt amk:hon, koska paperini ovat keskinkertaiset ja suosituimmille linjoille on paaaljon hakijoita. Myös yliopistoon hakeminen pitää olla kunnolla panostettua (arvelen, että jotkut hakijat eivät osaa panostaa tarpeeksi, hakevat useammalle linjalle tai eivät tajua tehdä tarpeeksi töitä hakemisen eteen). Pääsin itse loppujen lopuksi parin haun jälkeen yliopistoon, kun olin sitä hakemista harjoitellut.
Mutta joo. Minulla on aika samantyyppisiä kokemuksia työelämästä, matalapalkkatyöstä. Kaikki otetaan irti, mitä lähtee. Ei ajatella enää ihmisiä, pitää vain saada jotenkin työt tehtyä.
Minusta ap joutuu vielä miettimään näitä asioita ja muodostamaan oman käsityksensä. Ei pidä olla itselleen liian ankara, elämä kuljettaa eikä aina sitä voi hallita eikä tiedä, minne se vie. Ap on niin nuori, että ehtii tehdä vielä vaikka mitä.:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mäkin oon koko elämäni miettiny mitä haluan tehdä "isona". Viittä eri alaa olen opiskellut, eikä mikään tuntunut omalta. Sattumalta menin varhaiskasvatuksen pariin kuukaudeksi, ja sillä tiellä olen edelleen. Vuosia olen myös uhrannut huonoihin ihmissuhteisiin, kunnes vuosi sitten tapasin miehen ja nyt olen raskaana. Olen aina uskonut, että kyllä ne palaset loksahtelevat paikoilleen ja näin siinä kävi. Vuosi sitten en olisi IKINÄ edes villeimmissä unissani kuvitellut kohdalleni tällaista! Kyllä sullakin vielä asiat järjestyy. Nyt kuitenkin ehdottaisin, että tekisit töitä välillä ja jätä se opiskelu, kunnes olet varma siitä, mitä haluat. Hae vaikka sellaista työtä, mitä et tavallisesti hakisi! Voit yllättyä :)
Mutta minkä sitten tekee, jos ainoa työ mitä saa on työ, mitä ei osaa, mihin ei ole kykyjä ja jonka työilmapiiri on huono? Hirveetä pingottamista koko ajan ja pelkoa siitä, että voi saada potkut millä hetkellä hyvänsä, kun ei osaa tätä työtä. Puhun siis nyt ravintola-alan töistä. Mä oon varmaan vaan niin herkkä ihminen, että mun pää ei kestä tuollaista työtä, vaan masennun. Mun pää on täynnä uusia ideoita kaikkia asioita kohtaa ja oon vaan tuntenu, kuinka kuolen pikkuhiljaa sisältä, kun ketään ei kiinnosta mun ideat vaan pelkästään se, että teen kaikki niin kun käsketään.
Onneksi uusi työni on toisenlaista, jos vaan saan töitä...
Tarkoitukseni ei ole lainkaan olla inhottava mutta haitko tosiaan 5 vuotta ammattikorkeaan? Sen ymmärrän, jos yliopistoon haetaan enemmän mutta ammattikorkeaan? Sinnehän saa jo lisäpisteitä työnteosta, ja sullahan oli työkokemusta hakiessasi?
Olen itse käynyt sekä ammattikorkena että yliopiston ja minusta varsinkin ammattikorkeassa oli kyllä erittäin helppo päästä sisään.... Nyt vaan keskityt johonkin alaan (restonomiksi) ja alat valmistautua. Jos suhaat kaikille mahdollisille aloille ja haet joka paikkaan, et keksity yhteen olennaiseen ja haluamasi koulutusohjelman sisäänpääsyyn. Valitse tie ja koulutusohjelma, joka eniten tuntuu omalta ja keskity tekemään töitä sen eteen.
En tiedä, kuinka ap on aina panostanut noihin hakuihin mutta esim. itse en ole koskaan päässyt amk:hon, koska paperini ovat keskinkertaiset ja suosituimmille linjoille on paaaljon hakijoita. Myös yliopistoon hakeminen pitää olla kunnolla panostettua (arvelen, että jotkut hakijat eivät osaa panostaa tarpeeksi, hakevat useammalle linjalle tai eivät tajua tehdä tarpeeksi töitä hakemisen eteen). Pääsin itse loppujen lopuksi parin haun jälkeen yliopistoon, kun olin sitä hakemista harjoitellut.Mutta joo. Minulla on aika samantyyppisiä kokemuksia työelämästä, matalapalkkatyöstä. Kaikki otetaan irti, mitä lähtee. Ei ajatella enää ihmisiä, pitää vain saada jotenkin työt tehtyä.
Minusta ap joutuu vielä miettimään näitä asioita ja muodostamaan oman käsityksensä. Ei pidä olla itselleen liian ankara, elämä kuljettaa eikä aina sitä voi hallita eikä tiedä, minne se vie. Ap on niin nuori, että ehtii tehdä vielä vaikka mitä.:)
Niin, totta varmasti puhutte. Itse olen ollut asian kanssa varmaan joku vahinkopoikkeus, sillä pääsin molempiin ensimmäisellä hakukerralla. Ehkä joku tähtien asento oli tuolloin suotuisa minulle, mene ja tiedä.
Mutta suosittelen miettimään sitä, voisiko aloittaja harkita muuttamista toiselle paikkakunnalle, jossa ammattikorkeakouluun ei ole niin suurta hakijamäärää. Kannattaa pohtia. Koulutus on kuitenkin todella tärkeä asia. Tai ainakin mulle on. Tsemppiä!
Mäkin oon koko elämäni miettiny mitä haluan tehdä "isona". Viittä eri alaa olen opiskellut, eikä mikään tuntunut omalta. Sattumalta menin varhaiskasvatuksen pariin kuukaudeksi, ja sillä tiellä olen edelleen. Vuosia olen myös uhrannut huonoihin ihmissuhteisiin, kunnes vuosi sitten tapasin miehen ja nyt olen raskaana. Olen aina uskonut, että kyllä ne palaset loksahtelevat paikoilleen ja näin siinä kävi. Vuosi sitten en olisi IKINÄ edes villeimmissä unissani kuvitellut kohdalleni tällaista! Kyllä sullakin vielä asiat järjestyy. Nyt kuitenkin ehdottaisin, että tekisit töitä välillä ja jätä se opiskelu, kunnes olet varma siitä, mitä haluat. Hae vaikka sellaista työtä, mitä et tavallisesti hakisi! Voit yllättyä :)
Kiitos tästä ihanasta kommentista ja muista samanlaisista. Mukavaa huomata, ettei ole yksin! Mulle vaan työ on kaikista tärkeintä elämässä. Että löytäisi työn josta pitää ja ennen kaikkea hyvän työyhteisön. Opiskelen siis nyt alaa josta paljon pidän, mutta amiksessa vaan.
Hae opiskelemaan jollekin tylsälle alalle, jolla on töitä. Ei kaikille ole mahdollista päästä "kivalle" alalle. Se on harhaa. Mun isänikin oli alalla, josta ei ollenkaan tykännyt, mutta pääsi sillä alalla huipulle. Ei se häntä mitenkään masentanut. Sen sijaan nyt eläkepäivinään hän ehtii harrastaa sitä, mistä tykkää: taiteita.
kommentoimaan yliopistoon pääsemistä, jos se on itsellesi ollut niin helppoa? Kai ymmärrät, että joka vuosi hakijoissa jää suurin osa porukasta rannalle, ja heidänkin joukossaan on henkilöitä, jotka ovat ihan tosissaan yrittäneet?
LÖytäkää ihmisarvonne muusta. Sisältä. Se ei riipu suorituksista ja "onnistumisista".
Olen onnistunut löytämään henkisen tasapainon. Se on minulle arvokkaampaa kuin ulkoiset saavutukset.