Lue keskustelun säännöt.
Miehen outo musiikkimaku
08.05.2012 |
Mitä ajattelet miehestä, joka on hauska, mukava, sosiaalinen, rehellinen, ystävällinen, lapsirakas, pukeutuu normaalisti, on hyvässä työssä jne. kaikin puolin siis normaali ja kiva, mutta omaa vaan häiriintyneen musiikkimaun?
Eli kuuntelee melkein pelkästään jotain todella raskasta raastoa, kirkumista, huminaa ynnä muuta "pimeää"..
Sanoo että on vaan oppinut nuoruudestaan kuuntelemaan tommosta ja saa hänet rauhalliseksi ja hyvälle tuulelle?
Kommentit (23)
Itte oon kuunnellut semmosta musiikkia mikä kuulostaa hyvälle. Tuntuu olevan vuodesta toiseen muodissa semmonen. Onko se mainstream? Markkinamiesten aivopesua?
Molemmat myydään aina uudestaan uusille sukupolville mukamas vaihtoehtoina. Mitä jos ajattelisit vaihteeksi omilla aivoillasi?
Näin ajattelee yleensä joku jazz-hyyppä, joka pikkurillipystyssä paheksuu kaikkea musiikkia, jossa ei tahtilaji vaihdu vähintään viidesti biisin aikana. Tai muka-kulturelli klassisen harrastaja (sekä jazzissa että klassisessa on hienoa musiikkia ja fiksuja genren harrastajia/diggareita).
Musiikkia on monenlaista, myös eri genreissä löytyy huumoripläjäyksistä bilemusiikin kautta tekniseen ja musiikillisesti haastavaan ja taiteelliseen. No, on tietysti lajeja, joissa on enemmän vakiokamaa...
Ap:lle sanoisin, että no hätä, jos muuten on normaali mies.
Ja örinästä ja säröstä puheenollen, olen joskus kysellyt ihmisiltä, miksi kuvataide saa olla rumaa ja rujoa (ja on silti arvostettua, vrt vaikka Huuto tai jotkut Picasson kubistiset vääristyneet kasvot), mutta musiikissa samalainen synkkyys ja "rumuus" on paha ja epäilyttävä asia?
Huvittavaa kuinka vakavasti jotkut hevarit ottavat genrensä arvostelun. Siihen nyt pitää vaan varautua keskustelupalstalla. Vai alkaako romanttinen kuvitelma vastakulttuurista haalistua kun kuulee todellisuuden eli kassakoneen kilinän?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On kuunella sitä musiikkia mikä kuulostaa hyvälle?
Oli se "mainstreamia" tai ei.
Ei sitä musiikkia kuunnella se kulttuurin vuoksi (joku pikkurillihipsteri voi toki tehdä niinkin), vaan sen vuoksi, että se kuulostaa hyvälle.
Eikö tämä nyt ole itsestään selvää?
Näin ajattelee yleensä joku jazz-hyyppä, joka pikkurillipystyssä paheksuu kaikkea musiikkia, jossa ei tahtilaji vaihdu vähintään viidesti biisin aikana. Tai muka-kulturelli klassisen harrastaja (sekä jazzissa että klassisessa on hienoa musiikkia ja fiksuja genren harrastajia/diggareita).
Musiikkia on monenlaista, myös eri genreissä löytyy huumoripläjäyksistä bilemusiikin kautta tekniseen ja musiikillisesti haastavaan ja taiteelliseen. No, on tietysti lajeja, joissa on enemmän vakiokamaa...
Ap:lle sanoisin, että no hätä, jos muuten on normaali mies.
Ja örinästä ja säröstä puheenollen, olen joskus kysellyt ihmisiltä, miksi kuvataide saa olla rumaa ja rujoa (ja on silti arvostettua, vrt vaikka Huuto tai jotkut Picasson kubistiset vääristyneet kasvot), mutta musiikissa samalainen synkkyys ja "rumuus" on paha ja epäilyttävä asia?