Olenko hullu jos teen lapsen yksin?

kun kysyt asiaa av-palstalla.

mitenkään lapsiperheen elämää? Oletko koskaan hoitanut toisen pikkulapsia? Teeppä ensin hieman treeniä ja näe vaivaa!!!

Lapsenkaipuusi on täysin ymmärrettävää. Minäkin halusin äidiksi juuri tuossa iässä.



Se mikä syntyy ei kuitenkaan pysy vauvana pitkään. Onko itsekästä haluta isätöntä lasta? Entä jos viiden vuoden kuluttua tapaat miehen joka ei voi sietää lapsia ja haluaakin matkustella kanssasi maailman ääriin. Kumpi menee silloin edelle, mies vai lapsi. Nythän on kysymyksessä elinikäinen sijoitus.



Kuka hoitaa lasta jos sinä sairastut? Oletko sinä aina pois töistä kun lapsi sairastuu? Kuka hoitaa teitä jos sairastut niin ettet pysty enää käymään töissä? Onko tukiverkkosi oikeasti kunnossa? Ymmärrätkö että lapsen saatuasi lakkaat olemasta seuraavaksi 20 vuodeksi?



Vauvahaaveet ovat perustavaa laatua, tiedän sen hyvin. Mitä lapsesi sanoo jos kerrot hänelle vaikka 10 v. kuluttua että sulle ei ole isää kun mä halusin vain lapsen?

Tuota tukiverkkoa kannattaa oikeasti punnita että millainen se on. Niiden potentiaalisten isovanhempien ja tätien ja setien on niin helppo sanoa että hekin auttavat ja hoitavat, mutta todellisuus voi olla erilainen kun sitä apua alkaa ihan oikeasti tarvitsemaan. Käytännössä tuo "saa tuoda hoitoon" tarkoittaa monella jotain kerran vuodessa tapahtuvaa parin tunnin kyläilyä. Ei voi millään verrata siihen että olisi se toinen ihminen jakamassa arkea ja vastuuta.

Itse sain lapsen yksin. Minulla alkoi ikä tulla vastaan. Ihanaa on yksinhuoltajuus ollut. Koen, että olen etuoikeutettu, että saan kasvattaa lastani omien periaateideni mukaan. Se on minulle tärkeää ja siksi näin koen. Etuoikeutettua on myös tieto, ettei koskaan tule vastaan huoltajuuskiistoja (menin klinikalle saadakseni lapsen luovutetuilla siittiöillä). Lapsi saa 18-vuotiaana tietää biologisen isänsä nimen tms tiedot, jos niin haluaa. Asiaa ei hyssytellä eikä häpeillä. Lapsi ei koe hylkäämistä. Lapsi kokee, että kiltti mies antoi äidille lahjan (vauvansiemenen), että äiti pystyi samaan oman lapsen. Isovanhemmat ovat tiiviisti apuna. Lapsi on hyvinvoiva. Iloinen ja innostunut. Energinen. Hauska. Osaa ja uskaltaa ilmaista omaa tahtoa ja kiukkua, tunteita, kun siltä tuntuu. Vastustaa terveesti rajoja. Leikki paljon. Vuorovaikuttaa hienosti muiden kanssa. Kykenee hellyyteen. Helppoa ei toki aina ole, mutta kokemus helppoudesta on suhteellista. Motivaatio ja tahto voi tehdä "raskaastakin" helppoa.



Itsekästä, että hankin lapsen yksin? Varmasti sitäkin, mutta itsekästä on muillakin. Kaikki ovat jostain kulmasta katsottuna itsekkäitä. On itsekästä saada lapsi ja sitten myöhemmin erota. Tai sitten olla eroamatta ja lapset kärsii tulehtuneista suhteista. On itsekästä saada lapsi ja laittaa hänet päiväkotiin liian nuorena, jotta saa jatkaa uraansa, toteuttaa itseään tai mitä tahansa, seurata muiden mallia. On itsekästä antaa lapsen katsoa liikaa DVD:tä tai pelata videopelejä tai syöttää roskaruokaa, jos haluaa sillä tavoin ostaa itselleen omaa aikaa ja/tai lapsen hyväksyntää. On itsekästä pitää kulutusjuhlia täällä samalla, kun jossain muualla lapsia kuolee nälkään. On itsekästä toteuttaa omia toteutumattomia haaveitaan lapsen kautta (harratukset, koulutus tms.) ja saada se näyttämään siltä, että kaikki se on vain lapsen parhaaksi. On itsekästä olla imettämättä lastaan tai imettää vain vähän aikaa, jos siihen on syynä jokin muu kuin se, ettei jostakin syystä pysty imettämään. On itsekästä haluta itse kaikkea liikaa elämässään (omakotitalo, kesämökki, auto, trendikästä sitä ja tätä) ja sitten painaa pitkää päivää työssä ja jättää lapsen suuri tarve saada riittävästi olla vanhempansa kanssa vähemmälle prioriteetille. Itsekästä on miehen ottaminen elämäänsä ainoana motiivina saada lapsi. Liiallinen alkoholin käyttö, itsekästä. Itsekästä voi olla hankkia useita lapsia (jos ei ole kapasiteettia useampaan) tai itsekästä voi olla vain yhden lapsen hankkiminen (evätä lapselta mahdollisuus sisareen), riippuu niin lähtökohdista ja olosuhteista. Itsekästä voi olla lapsen kohtelu, se kaikki pieni (tai iso) fyysinen tai verbaalinen huono, mikä tapahtuu suljettujen ovien takana, vaikka paperilla kaikki perheessä näyttää täydelliseltä. Itsekästä voi olla myös epäterveesti uhrautuva vanhempi, kuka marttyyrimaisesti jättää kaikki omat tarpeensa huomioimatta ja täydellisellä vanhemmuudella voi antaa lapselleen melkoisen syyllisyyden taakan elämänsä aikana käsiteltäväksi. Itsekkyyksien listaa voisi jatkaa, kymmenia ellei satoja esimerkkejä. Esimerkkejä, missä aikuisen oma etu joko tietoisesti tai tiedostamatta menee lapsen edun edelle. On myös itsekästä tuomita ne, jotka haluavat lapsen yksin ja vetää asia niin mustavalkoiseksi kuin "lapsella on oikeus isään". Varmasti juu ideaalimaailmassa ja mustavalkoisesti ajatellen. En kiellä sitä. Mutta elämä ja maailma eivät ole mustavalkoisia. Niinkin voi nähdä, että äidiksi haluavallakin on oikeus saada kokea elävänsä merkityksellinen elämä. Arvostelijat eivät tiedä hänen historiaansa, ja vaikka tietäisivät, eivät tunnetasolla pysty sitä ymmärtämään, elleivät ole kokeneet samaa. Niinpä on (myös) itsekästä tuomita joku kuka tahtoo lapsen tietämättä syitä, miksi hän toimii niin kuin toimii eli ei esimerkiksi kykene parisuhteessa elämään. Syyt siihen voivat juontaa lapsuudesta, jolloin hän itse oli viaton lapsi ja hänellä olisi ollut oikeuksia, mitkä eivät toteutuneet, jotkut jopa paljon elintärkeämpiä oikeuksia kuin lapsen "oikeus isään". En tiedä mikä kullakin on syynä, mutta tuomitseminen noin vain mustavalkoisesti on itsekästä, kun itse ei joudu "kärsimään" siitä spesifisestä historiasta mikä toisella on. Piste.



Arvostelijoita riittää aina (pahimmat arvostelijat eivät "kohtaa" omaa epätäydellisyytttään ja itsekkyyttään ja siksi heille asiat ovat yksittäin vain joko "oikein" tai "väärin" ja asiakokonaisuuksia ei pystytä tarkastelemaan). Jos pystyt lapselle antamaan stabiilin lapsuuden, rajoja ja rakkautta ja itse pystyt olemaan tasapainoinen aikuinen vaikeuksienkin hetkellä, niin ei ole maailman suurin itsekkyys haluta toteuttaa primitiivistä tarvettaan saada lapsi, vaikka sitten yksin.



Yksi asia kuitenkin: Sinun kohdalla mietityttää nuori ikäsi. Ihmiset ovat yksilöllisiä, mutta 28-vuotias on vielä kovin nuori ja helposti "luulee" tietävänsä mitkä tarpeensa ovat myohemminkin elämässä. Oletko varmasti elänyt riittävästi elämää ja nuoruttasi, että kykenet yksin sitoutumaan suureen vastuuseen? Mitä jos lapsesi ei olisikaan täysin terve; onko sinulla energiaa myös erityistarpeiseen lapseen? Minulle itselleni se, että niin totaalisesti luotat miespuoliseen ystävääsi kertoo, että olet vielä melko naiivi elämässä ja sen käänteissä. Miespuolinen ystäväsi voi muuttua siitä mitä hän on tänään (ihmiset muuttuvat elämänsä aikana, vaikka se ei sillä hetkellä tunnu mahdolliselta), ja kun puhutaan niin perustavaa laatua olevasta asiasta, kuin omilla sukusoluilla saadusta lapsesta, niin pahimmassa tapauksessa voi löytää itsesi tappelemasta oikeuksista lapseen, vaikka kuinka oltiin hyviä ystäviä jossain vaiheessa. Muista myös se, ettei teidän välinen kirjallinen sopimuskaan automaattisesti päde oikeudessa, jos hän joskus mielensä muuttaisi.



No mutta, voi olla, että sinä yksilönä olet kypsempi kuin itse olin 28-vuotiaana. En tiedä, miten voisinkaan. Toivottavasti et koe, että loppuosa kirjoituksestani on holhoava. Ei ole tarkoitus olla holhoava. Ymmärrän jos ärsyttää (ja se on ihan ok jos arsyttää).



Tämä on minun mielipieteeni.



Onnea mitä tahansa päätätkin.

isänä olijoista saattaapi sittemmin olla pula.

Minä mietin samaa kuin ap, sillä erotuksella, että täytän pian 35 vuotta enkä ajatellut odotella enää. Valitettavasti elämä on heittänyt haasteita vastaan aiemmin, ja siksi niissä parisuhteissani, joihin lapsi olisi ollut tervetullut, ei ole niitä voitu saada. Sittemmin ei ole löytynyt miestä, joka tahtoisi pysyvän parisuhteen tai jolla ei jo olisi itsellään lapsia eikä siksi enää tahdo heitä lisää. Ja aika alkaa todellakin käydä vähiin. Tai, toki jotkut saavat lapsia 42-vuotiainakin mutta minä en aio nyt enää odottaa.



Oli mukava lukea täältä muiden samaan ratkaisuun päätyneiden kommentteja.

oletko itsekäs ja kiellät lapseltasi perheen, isän? vai kiltisti vaan elät elämääsi onnellisena, toivot, että jonain päivänä tapaat sen oikean? Mä uskon suhun, sä olet ihana nainen sulla on oikeus kumppanuuteen! > siitä lähtee perhe.

itseäsi. Sinä haluat lapsen. Entäs lapsi, hän haluaisi isänkin. Anteeksi vaan, mutta tätä mieltä olen.

Lapsi tehdään AINA itsekkäistä syistä, ellei kyseessä ole vahinko. Niin vaan monessa parisuhteessakin toinen osapuoli painostaa lapsentekoon.

niin siltikin lapsi tehdään itsekkäistä syistä.

Ystäväpiirissäni on yksi lapsen täysin yksin klinikalla hankkinut ja sekä liuta eri syistä eri vaiheessa lapsen isästä eronneita. Tätä ystävää seuranneena vaikuttaa siltä, että lapsen hankkiminen yksin on parempi vaihtoehto kuin hankkia se (huonossa) parisuhteessa ja erota riitaisasti myöhemmin ja riidellä seuraavat 15 vuotta tapaamiisista yms.

olet hullu jos lapsia teet ja vielä yksin.

Jos sulla on nyt voimakas lapsen kaipuu niin se kuitenkin sotkee kaikki yritykset muodostaa parisuhde. Et siis pystyisi olemaan rauhassa suhteessa ja antamaan sen kehittyä kun koko ajan odottelisit lapsentekoa. Suosittelen siis että raskaaksi nyt ja mies tulee sitten myöhemmin jos tulee.





Äläkä usko näitä huurupäitä täällä jotka jauhavat "miehen mallista". Ei ne sukupuolet niin erilaisia oo. Kunhan sulla on läheisiä ja lapsi tapaa erilaisia ihmisiä ja hänellä on edes se yksi rakastava vanhempi niin kaikki on ihan hyvin. Ei kukaan ihminen ole niin hyvä stereotypia miehestä tai naisesta että tuo mallijuttu edes pitäisi paikkaansa.



Minä päätin tehdä lapsen yksin enkä ole katunut. Vähän eri syistä kuin sinä mutta kuitenkin.

Ymmärrän AP:tä siinä mielessä, että kun biologinen kello tikittää, halu lapseen on kova. Tämä on aivan luonnollista ja olen itsekin sen kokenut.



Kuitenkin kun mietin omalta kohdaltani, niin isäni kuoli ollessani parivuotias. Olen käynyt tätä asiaa läpi kerta toisensa jälkeen, ja edelleen asia vaivaa minua. Mietin, millainen isäni olisi nyt, millainen hän aikanaan oli, mitä hän minusta ajatteli jne. Luulen, etten pääse asiasta täysin yli koskaan. Ja sitten mitä tulee raskausaikaan, synnytykseen ja lapsivuodeaikaan, niin en tiedä, kuinka olisin selvinnyt niistä ilman miestäni. Tai toki olisin selvinnyt, jos ei vaihtoehtoja olisi ollut, mutta rankkaa se yksin varmasti tulee olemaan. Muistan, kun synnärillä viereisellä paikalla oli nuori äiti, jonka lapsen isä ei ollut mukana kuvioissa, että miten mietin, kuinka ankeaa olisi olla hän - lähteä synnäriltä tyhjään kotiin.



Mieti siis tarkkaan. Jos haluat hankkia lapsen yksin, sinulla on siihen oikeus, mutta tie ei varmasti tule olemaan helppo sinulle, eikä välttämättä sille lapsellekaan.

25 - meidan elamassa ei sellaiset asiat kuin "perinto" nyt ole ihan paalimmaisena mielessa. En ole itsekaan rakentanut elamaani millekaan toisilta saadun varaan, ja toivottavasti kaikki lapsenikin oppivat vahan jarkevamman maailmankuvan kuin joku perinnonodotus. Haloo. Ehka tassa elamassa on AIKA monet muut henkiset asiat tarkeampia kuin joku rahapotin odotus, ja lapseni saavat kylla perinnoksi niin isaltaan kuin minulta ihan jotain muuta.

Se uusi ei ole lasta adoptoinut. Han on ihan yhta hyva isa kaikille lapsilleen, meilla kuin ei myoskaan joku nimi paperissa kenestakaan tee parempaa tai huonompaa isaa. Kylla se on kuule lahinna rikkaus, jos lapsi on ymmartanyt jo pienesta, etta biologia on yksi juttu ja oikea elama toinen juttu, ja oikeasti valittavat ihmiset ovat niita jotka ovat tarkeita.

En muuten mielestani sanonut missaan, etta minulla EI olisi ketaan jakamassa taakkaa, jos itse olen kipeana tai tyostressissa tms - meidan perheeseen kun kuuluu naes ne isovanhemmat ja muut sukulaiset myos kiinteana osana.

Odotella toki voi, mutta jos joku uus mies menee sivu suun sen takia etta on jo ennestaan yksin tehty lapsi olemassa, niin sellainen mies saa mielestani sitten mennakin. Polttareihin ym ei juuri tosiaan paase ei, eika voi harrastaa joka paiva hulluna liikuntaa, tai viettaa "omaa aikaa", mutta en mina tahan touhuun ryhtynytkaan koska olisin halunnut pitaa entisen elamani ennallaan. Lapsen saaminen ja hoitaminen ON jarkyttavan iso ja vasyttava projekti, ja paljon pinnaa, jaksamista ja puurtamista tarvitaan. Tosielamassa kuitenkin se rankoin asia tassa koko lapsensaannissa on ollut tallaiset 25n kaltaiset mussuttajat, mutta siksi en naita kommentteja ennen enka nyt ole kuunnellutkaan.

14

Eihän kenelläkään ole tuollaiset asiat mielessä silloin kun kaikki on vielä hyvin. Tosi katkeria asioita niistä tuleekin vasta sitten kun asiat ovat huonommin.

Etkä sinä voi päättää miten sinun lapsesi asiat kokevat sitten kun on ihan oikeasti sen perinnön jaon aika. Luuletko että yhdelle riittää rakkaus ja kauniit sanat, kun toiset saavat maallista hyvää? Entä jos nämä kaksi jotka perivät, ovat muutenkin taloudellisesti hyvässä jamassa, ja se yksi joka jää ilman työtön ja köyhä?

Entäs jos sinä kuolet tai te eroatte? Kuvitteletko oikeasti, että miehesi, varsinkaan jälkimmäisessä tapauksessa, tapaisi enää esikoistasi? Niin monta kertaa olen tuon tilanteen nähnyt, ja todellakin siinä kohtaa veri on vettä sakeampaa. Puhumattakaan siitä, jos mies ottaa uuden puolison. Ei sille uudelle puolisolle todellakaan sovi se, että siellä kodissa ramppaa joku ex-muijan äpärä, joka ei ole mitään sukua miehelle. Joten siinä lapsi voi todella helposti menettää sen ainoa isän, jota on koskaan tuntenut - ja sisarukset saavat hänet pitää.

En ehdoin tahdoin ajaisi lastani tuollaiseen asemaan. Mutta hienoahan se on luottaa rakkauden voimaan. Varsinkin kun tiedetään miten hienosti se kantaa tässä maailmassa...

tai ainakin miehenmallin, isää lapsi kaipaa varmasti sitten isompana ja haluaa nähdä mistä on saanut geeninsä. mietihän vielä.



ymmärrän sinua kuitenkin hyvin, itselläni oli samanlainen tilanne. en kuitenkaan uskaltanut sitten lähteä siihen ja hyvä niin. myöhemmin olin pojan yh ja iski raskaasti sydämeen se isän kaipuu jo pieneltä pojalta.

tai ainakin miehenmallin, isää lapsi kaipaa varmasti sitten isompana ja haluaa nähdä mistä on saanut geeninsä. mietihän vielä.

ymmärrän sinua kuitenkin hyvin, itselläni oli samanlainen tilanne. en kuitenkaan uskaltanut sitten lähteä siihen ja hyvä niin. myöhemmin olin pojan yh ja iski raskaasti sydämeen se isän kaipuu jo pieneltä pojalta.

jos isä on aiemmin ollut elämässä.Lapsella tulisi olemaan miehen malleja, ei vaan omassa kodissa. Lapsella olisi oikeus tietää vanhempana isästään ja tämä olisi ystävänä elämässämme.

ap

Vaikka 5 ja jos silloinkaan ei miestä ole, niin sitten tämä vaihtoehto.

Vaikka 5 ja jos silloinkaan ei miestä ole, niin sitten tämä vaihtoehto.

Lapsi tarvitsee rakastavia ja luotettavia ihmisiä ympärilleen, ei mielestäni välttämättä juuri isää.



Parjäät varmasti hienosti! Itse olen sellainen yli 30 v. vitkuttelija jonka biologinen kello pärähti myöhään. Mutta nyt jo mietin kahdelle jatkoa.

Vaikka 5 ja jos silloinkaan ei miestä ole, niin sitten tämä vaihtoehto.

mietinkin vielä jonkin aikaa varmasti. Ajatus tulee mieleeni entistä enemmän koko ajan ja siksi pohdin sitä jo nyt.

ap