kuka on vastuussa diabeetikkolapsen hoidosta koulupäivän aikana?
Kommentit (27)
toki ope ja terkkari voi auttaa tarvittaessa... mutta ope ei aina ehdi ja terkkari ei ole aina paikalla...
Lapsi itse. Toki ope voi muistuttaa verensokerin mittaamisesta ennen ruokailua ja muistuttaa myös pistämisestä, mutta lapsen on ne tehtävä kuitenkin itse.
kuka vastaa jos jotain sattuu?
Ei koulu ole hoitolaitos, eikä opettajalla ole terveydenhoidollisia velvollisuuksia.
Valitettavasti lapsen olisi hyvä motivoitua asian hoitamiseen tai sitten vanhempien on järjestettävä asia niin, että asia hoituu esim. avustajan tms. avulla. Muita koulun aikuisia ei voi velvoittaa hoitamaan asiaa, joka ei heidän koulutukseensa kuulu.
Jos lapsi ei kykene omaksumaan asiaa, joka periaatteessa hänen ikäiselleen kuuluu eikä vanhemmat uskalla luottaa lapseen, ei varmaan auta muu kuin kotikoulu tai avustajan palkkaaminen.
Varmasti lapsen opettajalle on hyvä kertoa miten annetaan ensiapua, mikäli tulee hypoglykemian merkkejä, mutta muuta ei opettajan tarvitse osata. Eikä opettajaa toisaalta voi myöskään velvoittaa jatkuvasti vahtimaan yhtä lasta ja hänen vointiaan.
Jos lapsi ei ole motivoitunut hoitoonsa tai ei halua pistää niin ongelmat usein ovat päinvastaisia. Tällöin verensokeri nousee liian korkealle ja se taas ei yhden koulupäivän aikana aiheuta mitään äkillistä tai vakavaa ongelmaa. Pitkään jatkuessaan toki aiheuttaa, mutta ei muutamassa tunnissa.
niin kyseeseen voi tulla henkilökohtaisen avustajan tarve. Sellainen asia kannattaa ottaa puheeksi diabetestä hoitavan tahon kanssa. Opettajalla ei ole velvollisuutta tai edes osaamista diabeetikkolapsen hoitamiseen.
Valitettavasti monissa kunnissa myös näistä henkilökohtaisista avustajista on pulaa ja monet jäävät ilman.
Hätätilanteessa on osattava toimia, mutta viran puolesta en insuliinia edes saa pistää. Minulla ei ole siihen mitään koulutusta, joten vaikka vanhemmat valtuuttaisivat, en saisi pistää. Lapsen on siis osattava hoitaa itse.
Allergioiden adrenaliinipiikit menevät ensiapuun, sen saan tehdä. Samoin muut kriittiset toimet, mutta ei mitään säännöllistä hoitotoimenpidettä.
Varsinkin alaluokilla voi olla joku avustajana joku nimetty henkilö, jonka tehtävänä on huolehtia, että LAPSI itse toimii oikein.
Koulun aloitus on aina jännittävää, diabeetikkolapsen perheessä jännitystä helposti lisää huoli lapsen hoidosta koulupäivän aikana.
Tuen tarve koulussa vaihtelee mm. lapsen iän, hoitomuodon (kolmipistoshoito, monipistoshoito, pumppuhoito) ja omatoimisuuden mukaan. Lapsella on joka tapauksessa oikeus turvalliseen koulupäivään.
kopiotiu diabetesliiton sivulta
edes lähihoitaja, ennenkuin näytöt on annettu. Eikä opettajilla ole koulutusta, shokkiin menevälle toki antavat nimetyille oppilaille sokeria.
mutta 7-vuotiaalta sen oletetaan käyvän, samoin kuin annoksen laskemisen...
kun ensin opiskelee ja tekee näytöt. Mutta opettaja ei opiskele terveydenhoitoalaa.
Lapsen sairaudesta on vastuussa lapsen vanhempi.
kuka vastaa jos jotain sattuu?
Miksei siis 7v?
Jos lapsella on ongelmia asiassa, hänelle täytyy saada henk koht avustaja.
vanhemmat ovat päivän töissä
jos lapsi ei osaa tai halua pistää itse, eikä opettaja saa sitä tehdä, jääkö homma sitten jollekin avustajalle?
kuka vastaa jos jotain sattuu?
Miksei siis 7v?
Jos lapsella on ongelmia asiassa, hänelle täytyy saada henk koht avustaja.
5-vuotias EI MITENKÄÄN voi täysin hoitaa diabetestaan, niin monitahoinen ja vaikea sairaus se on. Ehkä osaa pistää, jos aikuinen katsoo insuliinimäärät valmiiksi, mutta missään nimessä pieni lapsi ei voi olla vastuussa insuliinimäärän laskemisesta.
Ekaluokkalainen osaa ehkä hieman arvioida syömiensä hiilareiden määriä ja arvioida summittain insuliinin, mutta AIKUISEN on valvottava inskan pistäminen. Ehdottomasti sillä aikuisellakin on oltava jokin haju insuliinin ja hiilarien suhteesta.
Meillä alakoululainen ei pistä koulupäivän aikana inskaa, vaan on nk. sovelletussa monipistoshoidossa; aamulla laitetulla insuliinilla pärjää iltapäivään asti, kunhan ateriat lasketaan tarkoin. 10-vuotiaana alkaa itse pistämään koulussa, näin on hoitavan lääkärin kanssa sovittu.
vanhemmat ovat päivän töissä
jos lapsi ei osaa tai halua pistää itse, eikä opettaja saa sitä tehdä, jääkö homma sitten jollekin avustajalle?
on kertoa lapselle, että ei ole kyse siitä "haluaako" lapsi pistää itse. Teidän velvollisuus on saada lapsi hoitamaan homma ennen kuin hän aloittaa koulun.
Pistäminen ei todellakaan ole hankalaa, kuten tiedätte. Eli lakatkaa siloittelemasta lapsenne elämää ja sanokaa, että nyt hän pistää ITSE.
So simple!
ekaluokkalainen lapsi pistää itse, aikuinen valvoo, mutta ei pistä! Hiilarit ja insuliinimäärät on sovittu kodin kanssa.
Avustaja tai opettaja katsoi myös ruuan hiilarit ja laski inska annoksen. Tarvittaessa olivat yhteydessä kotiin vaikka useampia kertoja päivässä.