3-vuotiaani on tosi lahjakas kielellisesti!

Jos nyt annat sen kuitenkin muutaman vuoden kasvaa ihan kuten ennenkin, ennen kuin otat kirjankustantajiin yhteyttä. Tosin voishan se olla jonkinlainen myyntivaltti jo itsessään, jos 3v ryhtyisi kirjailijaksi.



Sen isän ja isoveljen suosittelisin toki laittamaan asumaan johonkin eri paikkaan, etteivät häiritse sitten enempää.

Kirottu iPad. Lapsi osaa siis myös kirjoittaa melko hyvin n. 20 sanaa.

En ruoki mitenkään muuten kuin vastaamalla lapsen kysymyksiin aidosti. Meillä tehdään myös tehtäväkirjoja. Justiin ostin yhden 3-vuotiaasta ylöspäin ja aloin miettiä, että mulla oli esikoulussa aikanaan ihan samanlainen kirja. Näin sitä vaan pitää tietyt taidot alkaa hallitsemaan jo pienempänä. En käsitä, mikä määrä nippelitietoa lapsen pieneen päähän mahtuu! Älyttömän hyvä muisti ja vielä "merkityksettömiin" asioihin. Tai, kai niillä lapselle on merkitystä kun on ne mieleensä painanut.

Itse olen jarrutellut, koska minusta tuntuu kurjalta kun lapsi kehittyy niin kovaa vauhtia.



On kiinnostunut kirjaimista ja tietää sanojen alku ja loppukirjaimet.

Haluaisi kovasti opetella lukemaan, mutta sanon että koulussa vasta tarvitsee osata lukea.



Hänellä on hyvä muisti ja onkin oppinut jonkin verran mm.englantia ihan itsestään.



Tuntuu muutenkin olevan eri tasoinen kuin ikäisensä, ja pelkään että ei sen vuoksi saa kavereita. Haluaisin hänen olevan vielä ihan tavallinen lapsi.

Haluaisin kuulla muita, joiden lapsella on joku erikoistaito! Me vanhemmat ja esikoinen ollaan ihan tavallisia, fiksuja ihmisiä ilman mitään spesiaalitaitoja. Sellaisia asioita olen miettinyt, että kun lapsi selvästi haluaa tehdä jotain ikätasoaan vaikeampaa niin annanko hänen vai tarjoanko jotain ikäistään sopivaa lelua/leikkiä. Vai ruokinko vielä enemmän, esim ostamalla lisää tehtäväkirjoja jne.



Päteekö Suomessa todella sanonta "Kel onni on, se onnen kätkeköön?" Onko tarkoitus, että lapset tungetaan siihen harmaaseen massaan mihin pitää sulautua täysin ja opittava lukeminen ekan luokan syksyllä niin kuin kaikki tekee???

Ekalla opekin sanoi, että on neljäsluokkalaisen tasolla. Jo 1veenä tuli monisanaisia lauseita.

Ja 2 vuotiaana opetti isoveljiäänkin sanomaan ärrän.



Olen sanonutkin että hänestä tulee joku tutkija, koska analysoi kaikkea niin tarkasti...

lapsi osaa nimetä ja kirjoittaa aakkoset, tehdä vanhemmille suunnattuja puuhakirjoja, tykkää keskustella maailman menosta ja varsinkin kysellä?



Sori, mä en nyt näe tuossa mitään lahjakkuutta, vaan ihan normaalin 3-vuotiaan.

Toivottavasti ei ole perinyt äitinsä herkkyyttä.



Uskon, että tässä maailmassa ei opittavat lopu. Koulu opettaa tietyt asiat ja sen lisäksi löytyy valtavasti opittavaa lisää, joten opettakaa vaan ihan huoletta. Kotona voi opetella luonnontiedettä, maantiedettä, erikoistua tutkimaan sääilmiöitä, hyönteisiä, merenalaista maailmaa, luonnonsuojelua, uskontoja, kulttuureja, elektroniikkaa, matematiikkaa, fysiikkaa. Lapsen voisi laittaa harrastamaan jotain, vaikka arkkitehruurista kuvataidetta, tähtitiedettä, runoja, musiikkia yms yms

kolmen lapsen kokemuksella. Eka on perusfiksu, pärjää koulussa hyvin ja menestyy muutenkin kaikessa mitä tekee. Ei ole mikään superlahjakkuus missään, ja oppi lukemaan juuri ennen eskaria. Kakkonen on meidän "superlahjakkuus", jutut on ihan omaa tasoaan ja mielikuvitus huikea, puhuu 5v sujuvasti kahta kieltä (ollaan ihan vain suomenkielinen perhe, mutta lapset käy kielikouluja), lukee myös kahdella kielellä. Pienin vaikuttaa myös siltä ettei jää isompien sisarustensa jalkoihin, mutta on vielä liian pieni että siitä mitään uskaltaa sanoa.



MUTTA, olen sitä mieltä että jokikinen näistä saa kasvaa omaa tahtiaan omanlaisekseen, en estä heiltä mitään ylimääräistä tietoa vaan annan aina tarvittaessa. En halua kuitenkaan ruokkia esim. keskimmäisen ajatuksia liikaa, kyllä hän omansa ottaa tarvitessaan, ja mitäpä sitten jos ajan kanssa hänkin tasoittuu ihan "normaaliksi". Painotan siis vielä, etten mitenkään estä hänen tiedonhaluaan. En kuitenkaan halua näistä mitään supermarjolapsia. Jokainen näistä on täydellinen minulle juuri sellaisena kuin on, mahdollisuudet tarjoan mutten painosta, koskaan. Etenkään toisten sisarusten kustannuksella.

Jos todellakin puhut hyvää englantia, voisit helposti opettaa kielen myös lapsellesi.

Siitä ainakin olisi kovasti hyötyä hänelle.

Lapselle pitää puhua sitä kieltä, joka on tunteiden kieli, toki jos ap:lle englanti sitä on niin mikäs sitten.



Yleisemmin ajattelisin, että miksipä niitä tehtäväkirjoja ei saisi tehdä. Omaakin suunnilleen samanikäistä lastani on kehuttu kielellisesti lahjakkaasti. Puhuu todella paljon ja taitavasti ja rakastaa esimerkiksi kirjoja. Luulen kuitenkin, että hänen lahjakkuutensa rajoittuu tähän. Kirjaimet esimerkiksi ovat vaikeita, oman nimensä etukirjaimen tunnistaa ei muita. Itsekin olen puhunut pienenä hyvin, runoillut yms. mutta lukemaan oppiminen oli minulle vaikeaa.



Iloitse lapsestasi, anna olla lapsi mutta myös tehdä tehtäviä yms. jos ne kiinnostavat.

Minäkin olin lahjakas lapsi, ja olen edelleen lahjakas ja ikäisekseni nuoreksi äidiksi kypsempi tapaus. Saan koko ajan edelleen aikuisena kuulla miten voin olla näin nuorella iällä tällainen kuin olen, ns vanhaksi sieluksi epäilty. Olen aina viihtynyt parhaiten vanhojen, kokeneiden, taitavien, luovien ihmisten kanssa, ottanut sieltä vaikutteita ja ajatellut pienessä päässäni asiat sitten omalla tavallani. Olen ollut varhaiskypsä ja aikuistunut pian, joutunut ottamaan ihan pirusti vastuuta tosi nuorena ja ollut mm. kielellisesti erittäin lahjakas. Samoin näyttää olevan lapsenikin. En itse ole tiennyt miten suhtautua itseeni kohdistuviin reaktioihin - yritän olla nöyränä, ettei kukaan huomaisi, etten joutuisi kehujen kohteeksi, koska se on vaivaannuttavaa. Toisaalta sitten - kehun lastani tietysti maasta taivaisiin koska hän on niin etevä, niin adaptoiva, niin fiksusti asioita yhdistelevä. Ehkä se on siinä, että voidaan kohottaa ihmistä, antaa hänen tuntea olevansa erityislaatuisen hieno, jolloin ihminen muuttuu itse siksi. Tai sitten se on vain meidän itsemme pään sisällä luoma todellisuus, subjektiivinen, jota ei ole oikeasti olemassa.

Uteliaisuus, itsensä kasvattaminen ja tutkiskelu, humaanius, kulttuurit, kielet, taide, asenteet, ihmisyys, sitä voi lapsessa ruokkia, ja pitääkin. Ettei sitten se erityislaadukkuus nouse päähän eikä ihminen näe enää muuta kuin itsensä.

Joten ole onnellinen ja ruoki lapsesi lahjakkuutta!

minun 3v on myös tosi kiinnostunut tehtäväkirjoista, tekee niitä päivittäin. Ei ole mitenkään erityislahjakkuus, kiinnostuksenkohteet vain tulevat ja menevät. Todennäköisesti kiinnostuksen syy on isoveli, joka myös tekee tehtäviä (5v.) Isoveli myös opettelee lukemaan, kyselee kirjaimia koko ajan ja pikkuveli matkii.

koska sitä pidetään kielen oppimisen kannalta parhaana ratkaisuna 2-kielisissä perheissä.

Oletan että ap:n mies on suomenkielinen.



Lapsen on helppo oppia, että tietyn ihmisen kanssa puhutaan tiettyä kieltä. Samalla hän oppii ko. kielen kunnolla. Jos lapselle puhuu sekaisin kahta eri kieltä ei lapsi opi kumpaakaan kieltä kunnolla (tai ainakin kielten oppiminen vaikeutuu).



Suomessa on tehty paljon tutkimuksia kaksikielisistä perheistä ja siitä mikä tapa on kielen oppimisen kannalta toimivin.

Googlettamalla varmaan löytyy jotain tietoa asiasta.

Vanhin lapseni luki ja kirjoitti jo muutaman sanan kolmevuotiaana, ei erityislahjakkuutta. Nuorin tyttö oppi puhumaan vasta neljävuotiaana, ei erityisongelmia. Kummatkin ovat olleet suunnilleen samalla tasolla nyt toisella kymmenellä, niin koulun kuin harrastuksien suhteen.

ei vain kielellisiä ja "tehtäväkirjoja". Musiikki ja liikunta - ja etenkin ne yhdessä - samoin kuin käsityöt ja kuvataide yms. ilmaisulliset taiteen alueet muovaavat ja jäsentävän aivojen eri osa-alueiden toiminnallista yhteyttä ja yhteistoimintaa.



Leikki ja leikkitaidot ovat tärkeitä kaikille kehityksen osa-alueille nekin. Voit toki tehdä lapsen kanssa vaikka kuinka vaikeita tehtäväkirjoja, mutta oppimista tapahtuu eniten sellaisissa toiminnallisissa tilanteissa jossa lapsi voi aistia moniaistisesti asioita.



Ehkä alkaisin tutustua lapsen kanssa asioihin tutkivan oppimisen kautta ja ongelmia ratkaisten, se kehittää parhaiten lapsen ajattelun taitoja. Googleta vaikka lisää aiheesta niin löydät ideoita .

se, että kehittyy nopeasti ei tarkoita samaa kuin että olisi lahjakas.



Hienoa on tietenkin se, että olet ylpeä jälkikasvustasi.



Itsellä kolme lasta ja kaikki omanlaisiaan. Kuopus oppi nopeiten puhumaan, lukemaan ja laskemaan, koska olihan hänellä kaksi isompaa sisarusta niitä opettamassa. en kuitenkaan ajattele, että hän olisi mitenkään erikoinen, vaikuttaa ihan tavalliselta lapselta. On mielestäni hyvin taitava sosiaalisesti, tulee lähes kaikkien kanssa hyvin juttuun.



Keskimmäinen on erittäin liikunnallinen ja näppärä käsistään. Rakentelee vaikka mitä, tällä hetkellä erityisesti kaikenlaisia "tieteellisiä" kokeita. hän soittaa myös pianoa, mutta tuntuu että ei kuitenkaan ole erityisen musikaalinen, kunhan "mekaanisesti" painelee oikeita nappuloita.



Esikoinen taas on selvästi musikaalinen, soittaa pianoa sujuvasti, vaikkei ole koskaan ollut pianotunneilla (soittaa haitaria ja selloa), on myös tosi hyvä matikassa. Esikoisen kanssa teemme paljon töitä käytöstapojen, sosiaalisten taitojen ja muun sellaisen kanssa. siis niillä osa-alueilla, joilla puutteita on selvästi havaittavissa. Emme rajoita lapsemme kiinnostusta matikkaan tai tieteeseen ja annamme hänen soittaa.



Siinä se, miten "ruokimme" lahjakkuutta. Yritän kuitenkin huolehtia, että lapsemme pärjäävät tässä maailmassa, joten pidän alakoululaiselle tärkeämpänä taitona käytöstapojen hallintaa kuin yliopistotasoista matikkaa. Lapsi on kuitenkin menossa yläasteelle tiedepainoitteiselle luokalle, joten ehkä kavereiden löytäminen tulee astetta helpommaksi.

Minulla on kolme verrattain lahjakasta lasta. Vanhin luki 4v ja laski murtolukuja päässä eskari-ikäisenä, on myös musikaalisesti lahjakas, nykyään matematiikkapainotteisella luokalla ja aikoo yliopistoon. Ihan peruslahjakkuutta siis. Myös kielet sujuvat. Toinen on musikaalisesti erittäin lahjakas (myös ammattilaisten mielestä) ja lahjakas kirjoittaja (esim. kolmannella luokalla opettaja vertasi hänen taitotasoaan 9.luokkalaiseen), lukee kahta pitkää kieltä ja matematiikka myös erinomainen. Kaksi vanhinta pääsivät myös konservatorioon eka yrittämällä ja toinen aikoo alalle (mainittakoon että menestyksessä lahjakkuus ei riitä, pitää olla valmis tekemään myös töitä). Nuorin on alle 2v, puhuu jo pitkiä lauseita ja kertoo itse kirjoista mitä niissä tapahtuu. Eli minun asteikollani kaikki kolme ovat lahjakkaita mutta eivät einsteineja. Vanhimmalla lapsella oli aluksi koulussa tylsää matematiikan tunneilla kun opetus laahasi taitojen jäljessä mutta tärkeämpänä pidän sitä että lapsi ikävuosilla 1-7 saa keskittyä ihan vaan siihen kasvamiseen(kasvuvauhti ja kehitys on hurjaa ja lapsi tarvii voimansa siihen), motoristen taitojen kehittämiseen, siihen että oppii toimimaan vuorovaikutuksessa muun maailman kanssa.

Koulussa erityislahjakkuuksien tilanne on vähän huono, luokkaopetus on yleensä suunnattu sen keskiverto-oppilaan mukaan joten heikoimmat ja lahjakkaimmat väistämättä jäävät sinne marginaaliin. Lahjakaskin turhautuu eikä opetus välttämättä kiinnosta jos mitään haastetta ei ole.



Aivan ensimmäisenä en lähtisi älykästä lasta kiikuttamaan mensan testiin. Toiset oppivat joitakin taitoja paljon ennen muita mutta aika usein ne tasottuvat matkan varrella ja lopulta luokassa on melko tasapäinen joukko. Antaa lasten olla lapsia. Muistutan myös että vaikka joku on lapsena tosihyvä jossain, hän ei välttämättä koskaan erotu massasta ellei myöskin kehitä lahjakkuuttaan (esim. liikunta, musiikki). Tiedän tapauksen jossa lapsi on lukenut 3v mutta ei ole lopulta käynyt edes lukiota eikä vaikuta varsinaisesti ruudinkeksijältä muutenkaan.

Lapsi on lapsi kerran vaan ja pienen pitää päästä samoilemaan metsiin, hyppiä vesilätäköissä, viettää aikaa perheensä kanssa, saada rakkautta, unta, terveellistä ruokaa, lepoa, rajoja - perussetti siis.



Lapsi täytyy myös kasvattaa aikuiseksi ja opettaa ne tiedot ja taidot joita yhteiskunnassa selviäminen vaatii. Jos lasta ns. puristaa liikaa ja alkaa häntä puskemaan johonkin tiettyyn suuntaan liian varhain, jossain vaiheesa voi tulla totaalinen stoppi (tiedän tytön joka lopetti teini-iässä lupaavan urheilu-uran ja meni pikaruokalaan töihin koska elämässä ei jäänyt aikaa edes ystäville). Supermarjon lapset saattavat olla yksi esimerkki siitä miten lapsista yritetään liikaa vääntää jotakin. Lapsikaan ei voi revetä kaikkeen varsinkaan myöhemmin, yksistään jo muusikon tai urheilijan ura vaatii 100% sitoutumista, mitä sitten jos niitä uria pitää olla kaksi tai useampi (ja hoitaa koulu samalla).

Pitää olla tilaa kasvaa myös ihmisenä ja ylipäätänsä AIKAA NAUTTIA ELÄMÄSTÄ eikä vaan suorittaa.

Itse olen jarrutellut, koska minusta tuntuu kurjalta kun lapsi kehittyy niin kovaa vauhtia.

On kiinnostunut kirjaimista ja tietää sanojen alku ja loppukirjaimet.

Haluaisi kovasti opetella lukemaan, mutta sanon että koulussa vasta tarvitsee osata lukea.

Hänellä on hyvä muisti ja onkin oppinut jonkin verran mm.englantia ihan itsestään.

Tuntuu muutenkin olevan eri tasoinen kuin ikäisensä, ja pelkään että ei sen vuoksi saa kavereita. Haluaisin hänen olevan vielä ihan tavallinen lapsi.

Kyllä 3-4 -vuotiaat voivat hyvin oppia/opetella lukemaan ja ovat silti vielä ihan tavallisia lapsia! Lukeminen on mielekästä puuhaa!