Onko kenelläkään muulla nalkuttavaa miestä kun mulla?

Tuo ruokahomma on tuttua meilläkin.

Meillä mies voi mennä tyytyväisenä ottamaan ruokaa itselleen ja istuu jo pöydässä syömässä, kunnes sitten tajuaa että tosiaan lapset joo, niillehän pitää kai antaa myös ruokaa.

Ja ne kerrat, kun mies on tehnyt ruokaa minun ollessa jossakin, niin sitä ruokaa on tehty sen verran, että se riitti miehelle ja lapselle. Itse sitten vähän epäuskoisena pitkän työpäivän jälkeen katson tyhjän kattilan pohjaa..

mutta alkoholia juo (tulematta kovin humalaan).

Itsekäs on, muistan että lasten ollessa pieniä saattoi itse ensin syödän välipalan ja sitten vasta antaa lapsille, jos silloinkaan antoi ilman muistutusta.

Samoin talvella lapsilla voi olla tosi vähän päällä ja miehellä taas oikein paksusti.

Miehen isä ei ole ollut läsnä kamalasti vaikka ydinperhe olikin. Suoristuskeskeinen perhe.

Liiaksikin asti. Humala saa erityisen käskyvaiheen vaiheen päälle, lasten ja äidin olisi totelta sillä huudolla juuri sitä ja tätä. Ja minä selitän ja yritän todistaa, ettei huutamalla saa mitään aikaan. Mies on yrittäjäperheestä, joka yritti iskeä tulta ja salamaa työelämässä lasten ollessa pienessä. Heidän yrityksensä epäonnistui, tuli konkursseja, rahahuolia, velkoja velan päälle. Se on tietyllä tavalla ymmärrettävää, yrittämisen ja onnistumisen paine oli kova, mutta lapsilla hoitajat vaihtuivat jatkuvasti, asuinpaikat vaihtuivat, kaikki meni aina uusiksi. Jotain kompensaatioita tuo nalkutuskin voi olla, tai sitten järjestyksen saamista sellaiseenkin elämään, joka ei nyt ihan epäjärjestyksessä olekaan. Mutta eläpä siinä sitten, kun mies huutaa naama punaisena, että taas sulla on aikaa lukea/nukkua/katsoa telkkaria/olla koneella, kun KAIKKi asiat ovat retuperällä. Niin mitkä? Et ole katsonut vaatekaapista, että mitkä vaatteet ovat lapsille jo pieniä. Enkö? Nehän menee jatkuvasti, laita pinon alimmaiseksi tai toiseen pinoon se, joka ei sovi. Mutta kun saatana sä et tee mitään! Enhän minä, omaa duuniania ja viisaita lapsia, mutta keskenkasvuista miestä yritän jotenkin hoitaa. Jotenkin surullistakin tämä on, mutta kynnysmatoksi en suostu.

ollaan oltu 15v ja yhdessä asuttu 4v. mä olen hieman boheemi et tottakai puhdasta pitää olla ja tavrat paikoillaan mutta pitäisi elääkin ja nauttia. Hän tälläkin hetkellä marttyyrina imuroi, koska mun ruoanteos yhteydessä onkin tullut tumalle lattialle vähän jauhoja enkä huomannut lattiiaa nyt muistin siivota kyllä heti jäljet pöydiltä helloilta..kiukkusena kolistelee yhtä kohtaa myöhään illalla. Ruokaa ei osaa itse tehdä yhtään eikä siis ymmärrä että astoita likaantuu ja rapatessa roiskuu. Jääkaapin kahvaa pitäisi pestä kans joka päivä ja kaapin ovia tarkkailla. kun ovat vasta 4v vanhat kaikki niin jos nyt "senverran viitsisi"  "-tää ruokahan on ihan jäähtynyttä" "-Tus kattoon tätä peilikaappii taas jotain meikkivoidetta tossa kaapin takaseinässä, eikö niitä vois samantien pyyhkiä?" "-kato nyt tän takii mä en kerkii sun kanssa lainkana katsomana leffaa kun joudun taas viedään roskat!" "-ei sun  tarvii niitä viedä mä  voin viedä aamulla anna olla jo" koitan sanoa sovittelevasti. Mutta ei käy joutuu hän nyt samlla ne viemään kun käy laittamassa autonkin ovet kiinni mut tulee 60m enemmän lenkkii.. mut ton isä on samnlainen ja kauheempikin anoppi jättikin sen kaiken sen takia. ja seksiä tollasessa miehessä ei ole tippaakaan!! ihan kun vaan asuisi huonon kämppiksen kanssa. hyviäkin puoia toki on mut toi naputus vaan lisääntyy vuosi vuodelta. Mitä osti tän rempattavan omiksen. mä olisin halunnut mennä hyvään rivariin. Ei olis kolattavaa ja ruohonleikkuutakaan kun nekään hommat ei multa suju kolaan vääriin paikkoihin lunta ja ruohonleikkuusta jää tupsuja. Olis onnellinen kun innokkaasti teen pihahommia ja kolaankin. Mun pitää aina hoitaa meen elukatkin ja tulla suoraan töistä kotiin hän kyllä jää töiden jälkene hengaamaan ties minne ja tulee vasta parin tunnin päästä kotio. Sit alkaa askartelu tallissa ja ulkona tulee sisälle suihkuun, syömään ja natkuttamaan ja nukkumaan. Viikonloppuna se kerkii eniten natkuttamaan. Tää ei oikeesti ole enää normaalia. sen lauseet alkaa aina et vois EDES ja SENVERTA plä plä mä olen impulsiivinen Oinas mut täs on halpa kämpätä ja pitää ihania koiriani.

Vanha ketju, mutta osui ajankohtaisena silmääni. Meillä mies nalkuttaa siitä, että minulla on kosmetiikkapurkkeja wc:ssä, hän nalkuttaa siitä, etten "osaa" täyttää astianpesukonetta, minulla välillä vaatteita lojumassa nojatuolilla..välillä mietin, onko tämä tervettä ihan näinkään? Lienee sanomattakin selvää, etten itse ole "nalkuttava nainen" vaan huomaamatta ja vähäeleisesti siistin asuntoa usein. Mieheni tekee tämän kaiken ilkeilyn ja nalkuttamisen saattelemana. Mikä oikeasti avuksi? Joksus minua ihan jännittää, etten vain ole "ollut huolimaton" taas jossain järjestykseen liittyvässä asiassa, ja tämä asia on alkanut aivan stressaamaan.

Minullakin on nalkuttava mies, jonka mielestä en osaa täyttää astianpesukonetta. Olen jättänytkin sen ihan hänen tehtäväkseen. En kyllä osaa muutakaan enää tehdä. Kun oltiin virlä töissä, niin tämmöstä oireilua en huomannut. Alkanut vasta eläkeiässä. Oltu 49 vuotta yhdessä. Kun huomautan, että hän nalkuttaa, tulee kiukkuinen vastaus. "En minä nalkuta!". Eli... summa summarum... olen tässäkin väärässä. Äänensävy ja kiukkuinen puhe ei kuulemma ole nalkutusta. Minä vaan käännän senkin riitelyksi. Nykyisin olen ollut aika paljon hiljaa, ainakin yrittänyt. Ja miettinyt ihan muita asioita, kun miehen nalkutuspäivä iskee. Aina ei vaan jaksais.