Lue keskustelun säännöt.
Miten parantaa koulukiusatun itsetuntoa?
03.05.2012 |
16-vuotiasta tytärtäni on koulukiusattu viidenneltä lähtien. Nyt peruskoulu on loppumassa ja pääsee vihdoin eroon pa**anpuhujista. Mutta itsetunto ja usko omiin kykyihin on näiden vuosien jälkeen hukassa. Haluaa olla näkymätön, hajuton, mauton, mutta kaipaa ystäviä. Lukio on edessä, onko mitään tehtävissä ettei sama jatkuisi siellä? Pelkään, että hänen naamastaan näkyy, että syrjikää ja nimitelkää vaan jatkossakin.
Kommentit (23)
Sain luokanvalvojalta viestin, nyt yläkoulun loppuessa. "Olen hyvin pahoillani, etten saanut luokan yhteishenkeä kohennettua ja *** jäi todellakin kovin yksin. Onneksi sentään oli muutamia kavereitakin.
Meiltä opettajilta jäi varmaan huomaamatta moniakin kiusaamisjuttuja, mutta aina kun sellainen havaittiin, siihen puututtiin. Vapaa-ajan kiusanteko on tietysti vielä surullisempaa, se kun tapahtuu usein ilman aikuisten valvovaa silmää. Joka tapauksessa *** on pärjännyt oikein hyvin ja mielestäni rohkeasti ollut oma itsensä kiusaajista huolimatta. Hienoa!
Tosi paljon kiitoksia hyvästä yhteistyöstä, mukavaa kesää koko perheelle sekä ***lle valoisaa tulevaisuutta ja paljon onnea uusiin haasteisiin." Voi kun ei itkusta meinaa tulla loppua...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei sitäkään minutsa pelätä kannata tai yrittää kauheasti estää. Harvalla siinä oikeasti huonosti käy vaikka vähän sekoilisikin esim. alkoholin ja irtosuhteiden kanssa jonkun aikaa.
Lisäksi voi käydä niin että jopa kiusaajat hyväksyvät tyypin paremmin jos se alkaa kulkea vähä samoissa ympyröissä kuin ehkä he itsekin eikä ole enää outo äidin helmoissa kotona aina oleileva tyyppi. Mulle kävi näin, olin pahasti kiusattu mutta kun aloin osallistua viikonlopulla kaupungilla ryypiskelyihin niin kiusaaminen loppui. Enkä joutunut mihikään suuriin vaikeuksiin vaikka pari vuotta tulikin kartsalla perjantaisin roikuttua jotain halpaa viiniä latkimassa.
Prsk, kun en osaa tehdä tuota hienoa lainaus-ikkunaa.
Mies on sanonu varo vaan, irtiotto saattaa sitten tulla hyvinkin rajuna. Itseä pelottaa tuo hyvksynnän hakeminen huonoilla keinoilla. Vielä ei ole ollut merkkejä kummastakaan. Tyttö istuu kaikki viikonloput, kesät ja lomat huoneessaan kotona. Noin kerran kuussa tapaa kauempana asuvaa bestistään kun käyvät elokuvissa ja shoppailemassa. Kotona lukee kirjoja, katsoo elokuvia, kuuntelee musiikkia netistä ja katsoo englanninkielisä animeja (ujostelee näitten harrastusryhmiä, ei ole halunnut lähteä yksin sellaisiin). Yhdessä me käydään lenkeillä, koiran kanssa ja ilman ja jutellaan. Tuntuu kuitenkin, että joudun venymään ja korvaamaan paljon sellaista, mitä ei enää kuuluisi, mutta minun äidinreppuni nyt tuli tällaiseksi. Harmittaa, jos tulee kauhea irtiotto, koska en ole sellaista halunnut; olen yrittänyt keksiä menoja ja tekemistä, mutta kiusaajien kohtaaminen kaupungilla pelottaa. Lapset sanovat eikö se ole hyvä että haluavat olla kotona eivätkä ryyppää kaupungilla ja heitä ei tarvitse etsiä mistään jengeistä, onhan se titysti niinkin.