Miten parantaa koulukiusatun itsetuntoa?

Uusia vaatteita ja kampaus. Uusi harrastus. Keskustelua, kehuja.

Kesä siis aikaa tehdä jotain, mikä on tytöstä mukavaa, ja missä voisi saada hyvää fiilistä. Haasteellista, erittäin, mutta sinä onneksi tunnet tyttösi, joten koetas vedellä oikeista naruista.

On tässä kuulkaa kaikenlaista yritetty, mutta tuntuu, että kaikki kilpistyy tytön omaan asenteeseen.'Miks yrittää kun mä oon kaikkien mielestä kuitenkin tyhmä ja huono" Kävi jonkin aikaa koulupsykologilla, mutta ne lopetettiin 'säästösyistä'. Isän mielestä tilanne on tytön itse aiheuttama, kun ei osaa olla ihmisten kanssa. Tuntuu, että yksin tässä on kaikki nämä vuodet saanut puskea hänen kanssaan eteen päin. Tukea ja ymmärrystä ei tule ei sukulaisilta, tuttavilta tai koulukavereiden vanhemmilta. Tuli mieleen vaan kysyä täältä, kun ilmeisesti joillakin AV:sta on koulukiusattu tausta, jotain millä vielä yrittää.

mutta minä sain itsetuntoni takaisin niin, että oli mukava harrastus, jossa olin hyvä. Tämän jälkeen menin sellaiseen kouluun, jossa oli sillä tavalla samanhenkisiä ihmisiä, että oli luvallista olla oma itsensä, vaikka se ei ollutkaan ihan sitä, mitä kaikki muut. Sain pari kaveria, joiden kanssa tulin toimeen ja en enää kokenut iseäni torjutuksi.



Mut se olisi ollut hyvä, jos joku sellainen harrastus, jossa olisi ollut kivaa, olisi ollut tässä rinnalla kaiken aikaa. Silloin paskanpuhujat eivät ehkä alunperinkään olisi saaneet aikaan niin suurta vahinkoa. Mutta ei se toki myöhäistä nytkään ole.



Sit on syytä myös muistaa se, että tyttäresi tuskin tulee koskaan olemaan "kaikkien kaveri" tai ylitsevuotavas suosittu, mutta ei tosiaan tarvitsekaan. HÄNELLÄ ON OIKEUS MYÖS VALITA KAVERINSA. Hänen ei tarvitse miellyttää kaikkia. Kiusaamisen jälkeen tässä voi tulla ylilyöntejä, ja sitten miellyttämisen halu johtaa uuteen kiusaamis- tai hyväksikäyttökierteeseen. Hänellä on oikeus olla hajuton, mauton, kettumainen ja valikoiva. Hänen EI tarvitse miellyttää ääliötä.

" Kiusaamisen jälkeen tässä voi tulla ylilyöntejä, ja sitten miellyttämisen halu johtaa uuteen kiusaamis- tai hyväksikäyttökierteeseen. Hänellä on oikeus olla hajuton, mauton, kettumainen ja valikoiva. Hänen EI tarvitse miellyttää ääliötä" Totta, arvaa pelottaako tuo. Hänellä on kahdeksan vuotta tanssiharrastusta takana, mutta ystäviä ei ole tullut sieltäkään. Kuitenkin hän suree, miksei kukaan tykkää musta, miksi kukaan ei halua ystävystyä. kyllä suretti, kun hän joskus sanoi, kun joskus saisi yhden päivän kokea ja tuntea , millaista on olla suosittu.

Hakee tosiaan lukioon ja tärkein kriteeri oli että ei missään nimessä siihen, mihin tietää muiden luokkalaisten ja tyyppien hakevan. Pientä aurinkoa tuo se, että paras (ja ainoa) ystävä opiskelee juuri ykkösvaihtoehdossa.

ja valitettavasti olen sitä mieltä että ei vanhemmat kovin paljoa voi asiassa tehdä. Sitä itsetuntoa kun ei tuossa iässä muodosteta juurikaan vanhempien arvostuksen pohjalta vaan kaveripiirin, ja lisäksi ei mikään "pika-apu" auta kun on vuosikausia kiusattuna oppinut että on nolo ja huono. Lähinnä vanhemmat voi huolehtia että nuoren ulkoiset jutut kuten vaatteet, kampaus jne on ajanmukaiset ettei enää sellaisen takia tavallista enempää porukan hampaisiin joudu.



Lukiossa sinänsä on helpompaa kyllä että siellä yleensä on jo sen verran fiksumpia porukat että suoranaista aktiivista kiusaamitsa on harvoin. Itseäni kiusattiin ekaluokalta 9. luokalle mutta lukiossa se onneksi loppui, ja oli helpostus olla *vain* porukoista ulos jätetty, ei henkisesti ja fyysisesti rääkätty. Minä ainakin siellä lukiossa, vaikken ystäviä saanutkaan, aloin jo kehittää oman persoonani ilmaisemista, kun huomasin ettei siellä siitä tulekaan heti "turpaan" vaan korkeintaan joku katsoo vähän vinoon.



Mutta on se ollut pitkä prosessi, minulla vasta yliopisto-opinnoissa menestyminen alkoi oikeastaan rakentaa itsetuntoa kiusaamisen jäljiltä. Sieltä löytyi myös muita omituisia nörttikavereita minulle kun ennen ei ollut kavereita lainkaan ;) Työelämässä sittemmin on itsetunto edelleen vahvistunut ja kolmenkympin paikkeilla olin sitä mieltä että eipä se kiusaaminen enää elämääni vaikuta. Itse asiassa koen tavallani olevani kiusaamisen takia vahvempi kuin useimmat: olen niin paljon ollut syrjitty ja kiusattu, että tiedän mitä se on ja että siihen ei kuole, joten uskallan sanoa asioita ja tehdä ratkaisuita, jotka uhkaavat saada minut pois ihmisten suosiosta.



Mutta joo valitettavasti en oikein jaksa uskoa pika-apuihin tuosa kesäloman aikana.

ja muille perheenjäsenille. Ja että on arvokas sellaisena, kuin on. Silti muitakaan ihmisiä ei kannata tyhjästä arvostella ja että toisten kansas on kuitenkin hyvä tulla juttuun.



Jotain kivaa harrastusta minäkin suosittelisin, sellaista, josta itse pitää.



Kysyittekö tai juttelitko koskaan ala-asteella tai yläasteella syitä kiusaamiseen, tai porukasta poisjättämiseen?

siellä on uudet oppilaat ja opettajat ja vaikka joku entinen kiusaaja siellä olisikin, kiusaamista ei välttämättä ala ollenkaan koska ryhmäkannustus siihen puuttuu.

Kehoita tyttöäsi olemaan vaan iloinen ja toiveikas, tulevaisuus voi olla hyvinkin valoisa ja ainahan hän voi hankkia harrastuksen jossa ei ole ketään entistä tuttua vaan pääsee aloittamaan puhtaalta pöydältä.

Lukioon tulee oppilaita monista eri paikoista ja on helpompi aloittaa puhtaalta pöydältä. Lukioikäiset ovat aikuisempia ja haluavatkin olla "erilaisia" ja yksilöllisiä, joten uskon vakaasti, että tyttäresi löytää sieltä hengenheimolaisen tai useammankin.



Älkää te kotona painostako siihen. Antakaa tytön itse hankkia kaverinsa omana upeana itsenään asenteella ei helmiä sioille. Vanhempien odotusten luominen vain lisää paineita.



Kerro tytöllesi myös, että suuri % koulukiusaajista tutkitusti päätyy myöhemmin elämässään vankilaan, päihdekierteeseen, mielenterveysongelmiin ja elämän laitapoluille. He oirehtivat sisäistä ankeuttaan ja perheongelmiaan kiusaamalla muita, koska eivät muuten osaa asioitaan käsitellä. Tai ovat yksinkertaisesti sosiaalisesti kehittymättömiä ja/tai kateellisia jostakin (onko tyttäresi koulussa hyvä? Tai kaunis?).



Tsemppiä uusiin tuuliin!

t. Ope

ihme jos tytöllä on huono itsetunto kun oma isä ajattelee noin:( Jokainen tyttö ansaitsisi isän, joka pitää häntä ihanana. Luulenpa, että jäljet johtavat sylttytehtaalle.

On me juteltu paljonkin, vaikka äiti olenkin tytär juttelee minulle paljon asioitaan ja mietteitään. Ehkä otan ne tietysti liiankin herkästi, mutta minkäs leijonaemo itselleen voi. Joo, alaluokilla luokanvalvoja piti tytöille puhutteluja, kun juoksivat välitunneilla karkuun eivätkä huolineet ryhmätöihin pariksi. Yläluokilla tytöt jatkoivat samalla linjalla ja pojat aloittivat ulkonäön pilkkaamisen, mykäksi nimittelyn, tavaroiden heittelyn jne. Vararehtori ja luokanvalvoja ottivat kotiin yhteyttä. Opo ehdotti koulun vaihtoa, mutta tyttö ei halunnut. Kasilla alkoi, mikä sä luulet olevasi, yrität sä matkii mua/meitä -jutut.Ja kaikenlaista muuta.

Mutta kun tyttö on ihan on ihan kuin muutkin samanikäiset ja sievä, hänet otettiin jokin aika sitten mallitoimiston listoille (ottivat sieltä yhteyttä ja pyysivät); sieltä on saanut tukea ja kannustusta, mutta kun tyttö ei vieläkään usko mahdollisuuksiinsa, että hän ei ole ruma ja outo niin homma vähän ontuu. Suostuin tuohon vähän sillä ajatuksella, jos sieltä tulisi uusia tuttavuuksia ja kokemuksia ja vähän omaa rahaakin. Ei halua, että kukaan koulussa tietäisi hänen kuviaan netistä, että hän on aloitteleva malli.

pilaavat toisten elämiä!



Kaikista pahimpia ovat kiusaajien paskat vanhemmat, jotka eivät halua myöntää ja nähdä lapsukaistensa raakuutta ja kieroa luonnetta. Sakottaa pitäisi, niin eiköhän jo loppuisi!



Jenkeissä puhutaan kiusaamisen sijaan termillä KOULUVÄKIVALTA, mikä mielestäni on oikeampi ilmaisu, koska tuohan on todellista henkistä/fyysistä väkivaltaa!



Kuka aikuinen jaksaisi mennä edes vuodeksi työpaikalle, jos joutuisi jo edellisiltana pelosta kankeana miettimään, mitähän jännää jäynää se naapuripöydän Pena on kahvin sekaan laittanut ja onko joku 'hukannut' työpöydältäsi tärkeät paperit ja hakkaakohan joku sut vessamatkallasi tai onko joku ruuvannut toimistotuolisi niin, että istuessasi lennät takaraivollesi lattiaan? Kun kaikki työkaverit eivät 'näe' sinua, kun saavut töihin tai on aika lähteä ruokailemaan ja juoruilu katkeaa merkitseviin katseisiin tultuasi huoneeseen? Kun pidät esitystä kokouksessa ja eräät tirskuvat tai esittävät nolaavia kommentteja? Ja sinusta olisi netissä alentavia kommentteja, jotka vaikuttaisivat työuraasi?



Onneksi Hilkka Ahde otti asian puheeksi,koska näyttää siltä, että sama koulukiusaamiskulttuuri jatkuu joissakin paikoissa.

Mutta kun tyttö on ihan on ihan kuin muutkin samanikäiset ja sievä, hänet otettiin jokin aika sitten mallitoimiston listoille (ottivat sieltä yhteyttä ja pyysivät); sieltä on saanut tukea ja kannustusta, mutta kun tyttö ei vieläkään usko mahdollisuuksiinsa, että hän ei ole ruma ja outo niin homma vähän ontuu. Suostuin tuohon vähän sillä ajatuksella, jos sieltä tulisi uusia tuttavuuksia ja kokemuksia ja vähän omaa rahaakin. Ei halua, että kukaan koulussa tietäisi hänen kuviaan netistä, että hän on aloitteleva malli.

Menestyminen mallihommissa voi ajan päälle kyllä auttaa. Ja kannattaa sitä teroittaa hänelle että jo listoille pääseminen osoittaa että ei hän todellakaan ole ruma.

Mutta minusta tytär tekee viisaasti kun ei halua kiusaajiensa tietävän tuota malli-asiaa. Kun joku on joutunut oikein hampaisiin niin tuppaa olemaan niin että ihan mikä tahansa asia mistä saa kiinni tulee uudeksi kiusaamisen aiheeksi, vaikka se olisi positiivinenkin. Mallintöiden paljastuminen voisi saada aikaan nälvimistä että mikä tuo luulee olevansa ja että hyi v*ttu kun on ruma ja muka joku malli. Lukiossa tosiaan todennäköisesti on jo fiksumpaa väkeä ja siellä ei suhtauduta varmasti noin lapsellisesti mallintöihin.

tähän astisista kommenteista. On tullut esiin samoja asioita kuin olen tytölle kaikki nämä vuodet jankannut. Totta kai olen sanonut, että hän on ihana, mutta kuten joku sanoi, se samanikäisten hyväksyntä vaikuttaa olevan todella tärkeä asia itsetunnon muodostumiselle. Nimen omaan hyväksyntä, että ei nimiteltäisi ja pilkattaisi. Kavereiden vähyys ei ole ongelma (helmiä sioille, kuten joku osuvasti sanoi), hän huomaa herkästi häneen kohdistuvat negatiiviset signaalit ympäristöstään ja se syö.

Hänen valitsemassaan lukiossa on ilmaisutaitoa ja hän on sanoi haluavansa sinne ja sekin varmaan tekisi hänelle hyvää. Sehän on ryhmässä tekemistä ja hengaamista. Annoitte minulle toivoa.

ja kohtelias/kiltti. Lisäksi olin hyvä koulussa ja ihan OK näköinenkin (mitä en silloin edes ajatellut).



Nyt aikuisena tajuan kuvion ja opetan lapseni sanomaan yhtä vittumaisesti takaisin (aiheesta) ja puolustautumaan. Mutta se ei ole niin helppoa, kun lapsi on kiltti ja aina toisia kohtaan joustava. Myös KATEUS on suuri kiusaamisen syy ja niin taisi olla omalla kohdallanikin.



No, nyt nämä pissikset ovat päätyneet tatuoiduiksi lähiömammoiksi jo 21-vuotiaina, lapsilla on monia (väkivaltaisia?) isiä, kalja turpoaa ihosta läpi, työttömyys kukoistaa. Kuten tuo ope aiemmin sanoikin, että lapset oireilevat omia ongelmiaan, niin näillä kiusaaja-tytöillä oli tosiaankin ankeat olot: eronneet, alkoholistivanhemmat ja yksinhuoltajuutta. Ja ei, en halua alentaa tai tuomita ketään av-palstan yksinhuoltajaa joka on hyvä äiti, vaan näillä kyseisillä tytöillä (3 kpl) asia oli näin.

ja lisäksi äitinä (ja isänä) viettäisin paljon aikaa tytön kanssa ja näyttäisin että nautin hänen seurastaan. Vaikka tyttö vetäytyisi niin en heti luovuttaisi. Järkkäisin vaikka jonkun matkan houkuttimeksi, mutta ihan arjessakin olisin paljon tytön kanssa. Tietenkään vanhemmat eivät korvaa ikätoverien seuraa ja hyväksyntää, mutta uskon, että tuo silti auttaa jollain tasolla.

Ja isän olisi syytä vaihtaa asennetta, tai ainakin varmistaa ettei tyttö saa millään tavalla tietoonsa hänen mielipidettään!

ja muille perheenjäsenille. Ja että on arvokas sellaisena, kuin on. Silti muitakaan ihmisiä ei kannata tyhjästä arvostella ja että toisten kansas on kuitenkin hyvä tulla juttuun.

Jotain kivaa harrastusta minäkin suosittelisin, sellaista, josta itse pitää.

Kysyittekö tai juttelitko koskaan ala-asteella tai yläasteella syitä kiusaamiseen, tai porukasta poisjättämiseen?

[Ja isän olisi syytä vaihtaa asennetta, tai ainakin varmistaa ettei tyttö saa millään tavalla tietoonsa hänen mielipidettään!] isä mekastaa suureen ääneen mielipidettään tästä automatkoilla ja kotona. Että mitä tytön pitäisi tehdä ja sanoa. Olen alkanut sanoa että puhu tytölle itse, minä olen tehnyt niin monta vuotta. Kysyin joku aika sitten tytöltä oletteko jutelleet isän kanssa tästä kiusaamisesta niin ei. Minua ohjeistetaan, koska tämä on ilmeisesti minulle 'kuuluva' asia.



[Kysyittekö tai juttelitko koskaan ala-asteella tai yläasteella syitä kiusaamiseen, tai porukasta poisjättämiseen?] Kysyttiin ja juteltiin mutta mitään syytä ei löytynyt. Epäilen, että tuohon aikaan luokalle tullut uusi tyttö otti hampaisiinsa ja alkoi mustamaalata ja muutti toisten asenteen.

jotain omaa traumaansa tuolla mesoamisella :(



Saisiko hänelle jotenkin selitettyä, että tuo on tytölle todella vahingollista. Varsinkin kun tyttöjen kiusaamiseen liittyy usein ulkonäön pilkkaamista niin oman isän ihailu ja myönteinen suhtautuminen olisi todella tärkeää.

ja lisäksi äitinä (ja isänä) viettäisin paljon aikaa tytön kanssa ja näyttäisin että nautin hänen seurastaan. Vaikka tyttö vetäytyisi niin en heti luovuttaisi.

Toisaalta moni tuossa iässä käy jo kovaa sisäistä taistelua vanhemmista irtautumiseksi ja aikuistumiseksi, eikä silloin ole hyvä sitä prosessia häiritä tunkemalla puoliväkisin lähelle. Toki se pitää aina osoittaa että rakastaa, välittää ja tukee, mutta minusta jos nuori haluaa tilaa sitä pitää hänelle antaa.

mulla ei ole vielä teinejä, mutta uskoisin että joskus teini kuitenkin kaipaa välittämistä enemmän kuin jättämistä rauhaan, ja vanhempien pitäisi yrittää tunnistaa milloin on näin.

Ajattelin siis sellaista luontevaa yhdessäoloa, että kun ollaan kotona niin jutellaan, kommentoidaan vaikka jotain uutista, kerrotaan mitä päivän aikana on tapahtunut, pyydetään kävelylle jne.

ja lisäksi äitinä (ja isänä) viettäisin paljon aikaa tytön kanssa ja näyttäisin että nautin hänen seurastaan. Vaikka tyttö vetäytyisi niin en heti luovuttaisi.

Toisaalta moni tuossa iässä käy jo kovaa sisäistä taistelua vanhemmista irtautumiseksi ja aikuistumiseksi, eikä silloin ole hyvä sitä prosessia häiritä tunkemalla puoliväkisin lähelle. Toki se pitää aina osoittaa että rakastaa, välittää ja tukee, mutta minusta jos nuori haluaa tilaa sitä pitää hänelle antaa.