Jeee - ehkä tunnelin päässä on valoa, 2,5 v yhtäkkiä paljon hallittavampi"

Meillä on (ollut) tooooodella vilkas taapero, joka oppi aikaisin kävelemään, pitkästi ennen 1-vuotissynttäreitään. Sen jälkeen on sitten riittänyt vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Kotona ei ole malttanut olla hetkeäkään ilman jatkuvaa viihdytystä / valvontaa (riehunta ja paikkojen hajoittaminen on alkanut heti) ja olen ollut aika lopussa tästä.



Pilkatkaa vaan, superäidit, mutta tälle esikoisen äidille tämä on ollut tosi rankkaa. Mutta nyt on alkanut tapahtua jotain parin kk aikana. Tajusin juuri, että katselimme tänään lapsen kanssa varmaan puoli tuntia yhtä valokuvakirjaa ilman että lapsi raateli kirjaa kappaleeksi, juttelimme ja naureskelimme kuville, juteltiin keitä kuvissa on ja katselimme, miten ihmisiä nauratti kuvissa ja meitäkin nauratti. Ei olisi ikimaailmassa onnistunut vain vähän aikaa sitten. Ihanaa, tämän avulla jaksan taas kiukuttelut ja uhmat, sillä se "laput korvilla" koheltaminen näköjään saattaa joskus jopa loppua tai ainakin siihen tulee taukoja.



Kamala myöntää, mutta olin melkeinpä onnellisin tänään sitten vauvavuoden, jolloin olin aivan euforisessa tilassa. Viime vuosi on ollut _rankka_. Vaativa pikkutaaperoikä on lyönyt minut täysin ällikällä rasittavuudellaan.