Olenko huono ihminen kun vaadin työtiimini lapsetonta joustamaan?
Eli meillä on kotona se tilanne, että pitkien työmatkojen vuoksi (olemme juuri muuttaneet) lapsen hoitopäivä venyisi todella pitkäksi. Mun työaika päättyy viideltä, ja ehdin nippanappa hakemaan lapsen ennen tarhan sulkeutumista JOS ei tule esteitä. Meidän työtiimillä on eräs joka päivä suoritettava tehtävä, joka tehdään työpäivän päättyessä. Tämä tehtävä on siis pakollinen, jonka yksi ihminen tekee kerrallaan ja olemme viiden hengen tiimissä jakaneet vastuun niin että jokainen tekee kerran viikossa. Ongelmana on, että jos tämän tehtävän suorittamisessa tulee viivytyksiä (yleensä tulee), on ne tehtävä ylitöinä (yleensä tosin vain 20 min. mutta mun lapselleni aika tärkeät 20 min). Tehtävä on tosi ikävä, eikä kukaan meistä sitä mielellään tee.
Työtiimissäni on yksi keskustassa asuva lapseton, ja ehdotin hänelle nätisti että jos hän tekisi tuon minunkin viikkovuoroni, niin voisin ehtiä tarhaan hakemaan lapseni ajoissa. Työkaverini ei suostunut ja on nyt sitä mieltä, että minä olen joku superpaskiainen. Minulla on asiasta nyt tosi paha mieli, sillä toisaalta en haluaisi aiheuttaa kränää tämän naisen kanssa mutta toisaalta en haluaisi että lapseni jää pihalle tarhan mennessä kiinni.
Mitä tekisitte minun tilanteessani?
Kommentit (95)
Mutta yleisenä pohdintana, lähtökohtaisesti ketään ei voi VAATIA tekemään yhtään mitään siksi että hänellä on / ei ole lapsia. Pyytää voi, nätisti.
Jos kyseessä olisi esim tuo 20 minuuttia viikossa vaikkapa päivystystä niin periaatteessa pitäisin hieman hassuna jos lapseton tai lapsellinenkaan (jos ei ole näitä lastenhaku tms ongelmia) ihminen, sikäli kun hänellä ei tosiaan olisi vakituisia menoja töiden jälkeen (lemmikit, vakioliikuntatunnit tms) ehdottomasti kieltäytyisi joustamasta. Toki se hänen oikeutensa on enkä tulisi sitä taivastelemaan AV:lle. Sen sijaan jos kyseessä olisi ap:n kuvaama epämiellyttävä työtehtävä niin en todellakaan kuvittele tai edes kehtaisi kysyä tällaista joustoa. Omia paskahommiaan ei todellakaan voi sysätä toisille tämäntyyppisten tekosyiden varjolla.
AP yrittää siirtää omat velvollisuutensa tälle työkaverille. Periaatteessa on ihan sama, mitä työkaveri tekee töidensä jälkeen. Vaikka hän menisi kotiin rapsuttamaan takapuoltaan, ei hänen tarvitse tehdä ap:n töitä sen takia, ettei ap kykene pyörittämään arkeaan.
se merkitystä.
Jos työkaveri on jo suuttunut asiasta, on se merkki siitä, että ap ei ole vain söpösti ja kierrellen vihjaillut.
ei lapsi oikeuta mihinkään etuisuuksiin. Ei työajoissa, eikä lomissa.
Enkä kyllä itsekään lapsettomana voi käsittää, miksi haluaisin pitää lomani samaan aikaan kuin kaikki lapsiperheet. Hinnat on kalliimpia, joka paikassa on ruuhkaa, jne...
Esimerkiksi meidän mökillä ei ole ruuhkaa eikä hinnatkaan muutu ruokakaupassa miksikään, mutta yleensä se nyt vaan on auringonpalvojalle ja kasvimaan hoitajalle paras kuu olla lomalla. Jos lentäisin ulkomaille menisin tietysti koulujen loma-aikojen ulkopuolella, mutta nekin vaihtelee kohteesta riippuen.
Esittäisitkö saman kysymyksen lapsettomille MIESkollegoillesi? (olettaen, että itsekin olisit mies...)
Olet huono ihminen. On sillä lapsettomallakin omia menoja, olkoonkin sitten kavereitten tapaamista, jumppaa tai kotona makaamista. Miksi sinun aikasi olisi tärkeämpi kuin sen toisen? Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että lapsi oli joka päivä ja joka viikko yksin odottamassa vanhempia pihalla.
Jollain voi olla jompi kumpi vanhemmista huolenpitoa vailla, puoliso sairaana tai vaikka puolison lapsi kotona ja huoltamista vailla.
Lapseton ei ole sama asia kuin sinkku.
t. lapseton lähiäitipuoli ja aviovaimo
Ap meni törkeästi pomonsa tontille yrittäessään jakaa omat työnsä kaverille. Sellaista ei kerta kaikkiaan tehdä! Töiden jakaminen on esimiestehtävä ja on pomon oikeus ja velvollisuus hoitaa tällaiset asiat.
Ap kysyi, mitä olisin tehnyt hänen asemassaan. No TIETENKIN mennyt keskustelemaan pomoni kanssa. Jos pomoni olisi päättänyt, että paras ratkaisu on teettää minun työni lapsettomalla, en olisi saanut lapsettoman paheksuntaa niskaani. Mutta eiköhän pomo olisi löytänyt asiaan paremman ratkaisun.
täällä tosielämässä lapset joutuu menemään kesällä varahoitopaikkaan kun vanhemmat eivät saa lomaa haluamalleen ajalle.
Myös se lapseton saa vuorollaan lomailla heinäkuussa ja se on tosi ok.
Lapsiperheen äiti ei ole maailman keskipiste.Milloin on lomalla. Mitä väliä sillä on? Kyllä ne terassit on auki vielä elokuussakin.
näissä keskusteluissa unohdetaan aina se, että lapsettomilla on ystäviä ja iso osa suomalaisista pitää lomansa heinäkuussa joten lapseton jos pitäisi aina kesä/elokuussa niin voisi ystävien kanssa riennot jäädä väliin.
Jollain voi olla jompi kumpi vanhemmista huolenpitoa vailla, puoliso sairaana tai vaikka puolison lapsi kotona ja huoltamista vailla.
Lapseton ei ole sama asia kuin sinkku.
t. lapseton lähiäitipuoli ja aviovaimo
EI ole KENENKÄÄN velvollisuus tehdä ap:n töitä
Halusin vain korostaa tätä puolta, kun niin yleisesti tunnutaan ajattelevan, että lapsettomat ovat järjestään kaljaterasseilla kirmaavia sinkkuja.
Tehtävä on tosi ikävä, eikä kukaan meistä sitä mielellään tee. Työtiimissäni on yksi keskustassa asuva lapseton, ja ehdotin hänelle nätisti että jos hän tekisi tuon minunkin viikkovuoroni, niin voisin ehtiä tarhaan hakemaan lapseni ajoissa.
kuinka kauan uskot voivasi jatkaa tuossa firmassa/tyotiimissä?
että siinä vaiheessa ei kukaan muista tämän lapsettoman joustoja - he kun ovat itse saaneet lapsensa isommiksi, eivätkä ole muiden varassa.
Minäkin joustin kaikkien äitien kaikki hätätilanteet ja sain käsittämättömän paljon sontaa niskaan siinä vaiheessa, kun minun lapseni sairastui vakavasti ja jouduin pakosta vaatimaan apua.
Aika oli kullannut muistot ja kaikki muistivat vain kuinka upeasti he olivat selvinneet pikkulapsiajasta "ihan ilman apua" ja kuulin myös, kuinka astmakohtaukset pitäisi ennakoida paremmin ja elämäni suurin moka oli se, etten osannut organisoida tarpeeksi hyvin...
t. entinen joustava lapseton
Tämä on niin totta!
Lisäksi siitä heinäkuusta ja terasseista: onko siihenkin täällä iskenyt tuo aika kultaa muistot -ilmiö vai mikä siinä on, että kaikkien lapsettomien oletetaan istuvan kesänsä tuopin ääressä? Kenties itsekö tuli niin tehtyä ja ikävä on vai mistä on kyse? 10 lapsettoman vuoden aikana mä ja mieheni käytiin ehkä pari kertaa kesässä terassilla eikä tämä tapa ole muuttunut vieläkään.
miten sanoit asian lapsettomalle korvaavasi
miten sanoit asian lapsettomalle korvaavasi
Ehdotin siis että teen jonkun hänen tehtävistään (muista) silloin tällöin tai jotain. Tuntuu muuten aivan uskomattomalta, että täällä ÄITIEN palstalla todella harva ymmärtää pointtini! Siis teidän mielestä on ihan ok, että pieni lapsi heitetään tarhasta pihalle kerran viikossa?
Ja turha vetää tuota mieskorttia, on iahn täysin eri asia olla äiti kuin isä ja sen takia nämä asiat eivät työpaikoilla miehiä koske.
miten sanoit asian lapsettomalle korvaavasi
Ja turha vetää tuota mieskorttia, on iahn täysin eri asia olla äiti kuin isä ja sen takia nämä asiat eivät työpaikoilla miehiä koske.
Mieskorttia?! Olisit edes sanonut, ettei miehesi kykene hakemaan lasta...Mutta että eivät koske miehiä..Onhan sairauspoissaoloissakin, että puolisoiden täytyy vuorotella..
olen josku spyytänyt lapsettomalta joulua vapaaksi. Lapseton sai kamalan kohtauksen ja huusi, että aina heitä lapsettomia käytetään hyväksi (aina? pyysin yhden ainoan kerran).
Hän on yrittänyt tämän jälkeen pyytää minua tekemään hänen vapun ja antamaan hänelle heinäkuun lomaa ja olemaan hänen juhannusvuoronsa töissä. Ajattelin, että enpä viitsi sitten minäkään lapsellisena joustaa kun häntä kuulemma niin kauheasti yritin käyttää hyväkseni.
Ehdotin siis että teen jonkun hänen tehtävistään (muista) silloin tällöin tai jotain.
eli sulla ei ollut edes mitään kunnollista vasta tarjousta. "mä voin joskus tehä jotain sun hommia tai jotain"
en varmasti olisi minäkään suostunut.
ja miten tuo "jonkun homman" teko vaikuttais sen toisen työaikaan? pääsiskö lähteen töistä niin paljo aiemmin kuin on pitänyt jäädä tuuraamaan sua?
Miksi mieskorttia ei saa vetää esiin. Oletko YH ?
Jos et ole, niin silloin miehelläsi on myös vastuu lapsesta. Vai oletko niin korvaamaton äiti ja miehesi vain siittäjä?
Totuus on semmoinen, suurimalla osalla meillä on lapsia. Kaikki pitää ottaa huomioon, ja työt pitää tehdä. Lomaa ei aina saa kun haluaa. Minullakin loma nyt toukokuussa (lapset koulussa). Näin vain asiat menee. Ei maailma lopu pyörmistä, ja varsinki se ei pyöri sinun ja sinun lapsen ympärillä.