Miksi naisille on niin tärkeää, että PUHUTAAN TUNTEISTA?!

Ei tietenkään pidä vatvoa PELKÄSTÄÄN tunteita, mutta ei myöskään pelkästään järkitason faktoja. Toimivassa ihmissuhteessa otetaan huomioon järki, tunne, faktat, toiveet, pelot... kaikki.

Mä en ole koskaan tuntenut minkäänlaista halua puhua tunteista. Muistan kuinka alkuaikoina mun mies sanoi jotenkin että "älä sit oleta et joka päivä muistaisin hokea että rakastan sua" ja mä olin ihan tyrmistynyt. Miksi olettaisin?



Mutta niin se vaan kääntyi, että mies sitten muistaa sen päivittäin sanoa, mulla on mennyt tähän opettelemiseen kohta 10 vuotta ;)

oksettaa kaikki rakastan lepertelyt. Mitä edes on rakkaus ihan turha sana. Eikö se riitä että välittää muistakin kuin itsestään jossei se näy niin turha sitä on hokeakaan.

Tutkimustiedon mukaan tosiaan tunteidensa selvittely puhumalla on paljon tavallisempaa kuin miehille, ja naisille se on todettu myös heidän hyvinvoinnilleen hyödylliseksi. Sen sijaan miehistä useimmille tunteista puhuminen ei ole luonnollinen eikä edes hyödyllinen tapa käsitellä tunne-elämää.



Naistenlehtipsykologiassa tästä asiasta on ollut tapana syyllistää miestä, että mies on joku alkeellinen luolamies koska hänellä ei ole kosketusta tunteisiinsa niin että voisi niitä puhumalla analysoida, mutta tosiaan on havaittu että useimmille miehille se puhumaan "opetteleminenkaan" ei ole optimaalinen ratkaisu, vaan tunteista puhuminen voi heillä hidastaa ongelmien ratkaisua kun naisilla se yleensä auttaa oikeasti. Miehelle voi olla parempi vaikka lähteä hikilenkille ja purkaa tunne-energiaa fyysisesti kuin vatvoa ja analysoida sanallisesti miksi nyt tuntuu tältä ja mitä pitää tehdä. Mutta nämä tosiaan keskimääräisiä eroja, välillä on toisinkin päin, esim. itse olen nainen joka en tunteista lätisemisestä välitä kun taas ex-mieheni analysoi loputtomiin omia menneisyyden traumojaan, tunne-elämäänsä jne.



Loppujen lopuksi parisuhteen kannalta pääasia on että puolisot voivat hyväksyä toistensa tavat ja ne sopii jotenkin yhteen. Toisinaan kyllä esim. puhehaluinen nainen ja haluton mieskin voivat sopia hyvinkin yhteen, jos naisella on sitten ystävättäriä joiden kanssa voi purkaa tarvetta puhua paljon tunteista, eikä tarvitse miestä sillä kuormittaa kovin paljoa.

Mun mies haluaa puhua (liiankin) usein tunteista. Ja ihmettelee kun minä en niinkään. Kaikki tunteet on puitava läpi..



Mutta meillä onkin varmaan tästä syystä tavallista parempi avioliitto. Ei tule niin yllätyksiä!

tärkeää se, että mies sanoisi jatkuvasti, että rakastaa/tykkää, toki joskus on kiva sekin kuulla. Sen sijaan haluaisin, että voisin puhua miehelle kaikenlaisista tunteistani, esim. jos ahdistaa tai joku tuntuu pahalta. Semmoisistakin olisi hyvä voida puhua, jos tuntuu siltä, että välillämme on jotain sellaista, joka olisi hyvä selvittää.



Musta olisi myös kiva, jos mies puhuisi omista tunteistaan ja joskus vaikka siitäkin, että olen hänen mielestään ihan hyvä tyyppi (vai olenko?) ja teen hyviä asioita.



En mä siihen mitään sohvalla istumista kaipaa, voitais seisoakin. Tai maata, ihan miten vaan.



Suhde ei pysy toimivana, jos ei voi kertoa tunteistaan. Siksipä meidän suhde ei oikein tahdo toimia.

Koska tunteet vaikuttavat kaikkeen ihmisen toimintaan, ajatteluun ja käyttäytymiseen. Ei tietenkään pidä vatvoa PELKÄSTÄÄN tunteita, mutta ei myöskään pelkästään järkitason faktoja. Toimivassa ihmissuhteessa otetaan huomioon järki, tunne, faktat, toiveet, pelot... kaikki.

Ja siks just musta se TOIMINTA on tärkeintä, ei PUHUMINEN. Tunteet on tunteita ja niitä on meillä jokaisella, mutta ne realisoituu käyttäytymisessä. Jos toinen käyttäytyy hyvin, huomioi ja on lähellä, niin miksi vielä pitäisi erikseen sanoa että rakastaa? Mitä se puhuminen mitään muuttaa? ap

jotkut tykkäävät osoittaa tunteensa sanoilla, toiset teoilla jne.



Itse sanon miehelle säännöllisesti "mä rakastan sua" ja toivon samaa mieheltä. Sen kummempaa tunteista puhumista en kuitenkaan kaipaa (ellei tosiaan ole jotain erimielisyyttä, niin sen haluan puhua selväksi), toisethan taas haluavat keskustella paljonkin.

Ja siks just musta se TOIMINTA on tärkeintä, ei PUHUMINEN. Tunteet on tunteita ja niitä on meillä jokaisella, mutta ne realisoituu käyttäytymisessä. Jos toinen käyttäytyy hyvin, huomioi ja on lähellä, niin miksi vielä pitäisi erikseen sanoa että rakastaa? Mitä se puhuminen mitään muuttaa? ap

että sanoo rakastavansa? En mä ainakaan niin sitä miellä. Tunteita on kaikenlaisia, positiivisia ja negatiivisia.

Siksi että joillakin naisilla on usein sairaalloisen matala itsetunto. Itsetuntoa sitten kohotetaan puristamalla toisista ihmisistä kehuja, rakkaudentunnustuksia tms. Jos siis unohdat kehua ystävättäresi uutta kampausta, olet tuhonnut hänen itsetuntonsa, joka perustuu ulkoisilla meriiteillä kerättyihin kehuihin.



Nämä naiset ovat niitä joille meikkaaminen on tärkeämpää kuin pohtia meikkaamisen eettisyyttä. Nämä naiset myös ovat väkivaltasuhteissa vuosikausia, koska "Se rakastaa mua, se sanoi niin".

tärkeää se, että mies sanoisi jatkuvasti, että rakastaa/tykkää, toki joskus on kiva sekin kuulla. Sen sijaan haluaisin, että voisin puhua miehelle kaikenlaisista tunteistani, esim. jos ahdistaa tai joku tuntuu pahalta. Semmoisistakin olisi hyvä voida puhua, jos tuntuu siltä, että välillämme on jotain sellaista, joka olisi hyvä selvittää.

Musta olisi myös kiva, jos mies puhuisi omista tunteistaan ja joskus vaikka siitäkin, että olen hänen mielestään ihan hyvä tyyppi (vai olenko?) ja teen hyviä asioita.

vaan teoista ja käytännöistä puhumista kirjoittamasi perusteella. Toki pitää sanoa jos joku (miehen käytännöissä, kodin käytännöissä, toisen ilmaisutavassa jne) ahdistaa tai suututtaa tai surettaa sinua, mutta minusta tuossa on aika sivuosassa se tunne, siinä puhutaan oikeastaan käytännön asioista ja tunne on vain sivuosassa - tunne on tuotos joka syntyy käytännön asioiden yhteentörmäyksestä.

Samoin kun sanot että toivot että sinua sanottaisiin hyväksi tyypiksi ja tunnustettaisiin että teet hyvin niin ei sekään oikeastaan ole tunteista puhumista. Se on tunnustuksen antamista käytännön asioista.

Minusta se -itseäni kammottava- tunteista puhuminen on sitä kun joku aloittaa keskustelun tyyliin "kun parisuhteita pitää hoitaa ja tunteista puhua, niin nyt keskustellaan tunteista" vaikkei mitään oikeaa syytä olekaan. Tai vatvoo erittäin usein omia sisäsyntyisiä tunne-elämän kiemuroitaan puheissaan, siis sellaiia joilla ei ole tekemistä parisuhteen kanssa varsinaisesti.

Koska tunteet vaikuttavat kaikkeen ihmisen toimintaan, ajatteluun ja käyttäytymiseen. Ei tietenkään pidä vatvoa PELKÄSTÄÄN tunteita, mutta ei myöskään pelkästään järkitason faktoja. Toimivassa ihmissuhteessa otetaan huomioon järki, tunne, faktat, toiveet, pelot... kaikki.

Ja siks just musta se TOIMINTA on tärkeintä, ei PUHUMINEN. Tunteet on tunteita ja niitä on meillä jokaisella, mutta ne realisoituu käyttäytymisessä. Jos toinen käyttäytyy hyvin, huomioi ja on lähellä, niin miksi vielä pitäisi erikseen sanoa että rakastaa? Mitä se puhuminen mitään muuttaa? ap

hyvä käytös ja huomioon ottaminen on jotain, mihin satunnainen vastaantulijakin on oikeutettu. Kyllä kumppanin pitäisi sentään olla oikeutettu vähän enempään.

Sitä paitsi, miksi ihmeessä pitäisi tyytyä siihen että asiat suhteessa ovat "ihan hyvin ja toimivat". Ne voisivat olla loistavatkin, mutta ei sinne koskaan päästä, jos kumpikaan ei sano, mitä oikeasti haluaisi, vaan tyytyy vaan siihen "hyvään käytökseen": ihan sama kuin jäätelö sinänsä on ihan hyvää, jos kukaan ei kerro, että marjojen ja kinuskikastikkeen kanssa siitä tulee vielä parempaa.

Ja siks just musta se TOIMINTA on tärkeintä, ei PUHUMINEN. Tunteet on tunteita ja niitä on meillä jokaisella, mutta ne realisoituu käyttäytymisessä. Jos toinen käyttäytyy hyvin, huomioi ja on lähellä, niin miksi vielä pitäisi erikseen sanoa että rakastaa? Mitä se puhuminen mitään muuttaa? ap

Mitä siihen tulee, niin tietenkin teot ovat tärkeämpiä kuin sanat. Mutta kyllä ne sanatkin lämmittävät, ei siitä mihinkään pääse. Jos sanat ovat vaimollesi tärkeitä, miksi et joskus ilahduttaisi häntä sanomalla rakkauttasi ääneen? Sanat ikään kuin vahvistavat tekoa.

Muilta osin tunteista pitää puhua etenkin silloin, jos jokin omassa tai toisen toiminnassa mietityttää. Jos toinen käyttäytyy kummallisesti, on hyvin valaisevaa ymmärtää, miksi hän tekee niin, ja se selittyy hyvin usein tunteilla.

2

tärkeää se, että mies sanoisi jatkuvasti, että rakastaa/tykkää, toki joskus on kiva sekin kuulla. Sen sijaan haluaisin, että voisin puhua miehelle kaikenlaisista tunteistani, esim. jos ahdistaa tai joku tuntuu pahalta. Semmoisistakin olisi hyvä voida puhua, jos tuntuu siltä, että välillämme on jotain sellaista, joka olisi hyvä selvittää.

Musta olisi myös kiva, jos mies puhuisi omista tunteistaan ja joskus vaikka siitäkin, että olen hänen mielestään ihan hyvä tyyppi (vai olenko?) ja teen hyviä asioita.

vaan teoista ja käytännöistä puhumista kirjoittamasi perusteella. Toki pitää sanoa jos joku (miehen käytännöissä, kodin käytännöissä, toisen ilmaisutavassa jne) ahdistaa tai suututtaa tai surettaa sinua, mutta minusta tuossa on aika sivuosassa se tunne, siinä puhutaan oikeastaan käytännön asioista ja tunne on vain sivuosassa - tunne on tuotos joka syntyy käytännön asioiden yhteentörmäyksestä.

Samoin kun sanot että toivot että sinua sanottaisiin hyväksi tyypiksi ja tunnustettaisiin että teet hyvin niin ei sekään oikeastaan ole tunteista puhumista. Se on tunnustuksen antamista käytännön asioista.

Minusta se -itseäni kammottava- tunteista puhuminen on sitä kun joku aloittaa keskustelun tyyliin "kun parisuhteita pitää hoitaa ja tunteista puhua, niin nyt keskustellaan tunteista" vaikkei mitään oikeaa syytä olekaan. Tai vatvoo erittäin usein omia sisäsyntyisiä tunne-elämän kiemuroitaan puheissaan, siis sellaiia joilla ei ole tekemistä parisuhteen kanssa varsinaisesti.

tunteista puhumisesta. Mielestäni tässä avauksessa on nyt otettu tunteista puhumisen ainoaksi esimerkiksi se, että puhutaan rakkaudesta.

Mä haluaisin, että mies kertoisi joskus niistä tunteista, joita toimintani ihan arkipäivässä herättää - siis antaisi positiivista palautetta tavastani olla äiti tai vaikka laittamastani ruuasta. Nyt en tiedä, arvostaako hän minua lainkaan, koska ei koskaan kommentoi mitään.

Myöskin se, että en voi puhua mistään omista tunteistani, aiheuttaa tunteiden patoutumista, ja se purkautuu toisinaan mm. raivoamisena.

Tyttöystäväni ei osaa paljon puhua tunteistaan, vaikka ollaan oltu 3 vuotta yhdessä. Enemmän sen näkee teoista. Itse puhun helpommin tunteista, vaikka en itsekään mitenkään erityisen usein.

En niinkään halua kuulla miehen suusta "rakastan sua", sen mies muistaa kyllä sanoa aika usein. Mutta haluaisin puhua niistä vähän monimutkaisemmista asioista; esim. siitä, kuinka musta tuntuu kuin mua pidettäisiin perheessä itsestään selvyytenä.



Eilenkin tää tunne valtasi mut aika totaalisesti ja kun siihen yhdistää alkavan flunssan, oli olo aika nuijittu. Silti perhe odottaa, että äiti jaksaa nauraa heidän vitseilleen, hoputtaa halutonta nuorisoa iltatoimiin jne. Olis kiva jos vois miehelle sanoa, kuinka ihan normi arki tuntuu joskus aika väsyttävälle, kun tuntuu, ettei ipanat saa iltapalaa eikä mitään muutakaan tapahdu ilman äidin panosta. Jos tuosta mainitsen, niin hän vetoaa, että häntäkin väsyttää rankka työ (olen kotona), eikä mitään todellista ymmärrystä tule osakseni. Jo se, että voisi toiselle puhua, miltä tuntuu, voisi tuoda lisää voimia ja taas jaksaisi.



Mutta ei, mies vaan odottaa, että saan lapset nukkumaan ja että voidaan sekstata. Sitten ihmettelee, ettei mua haluta.

Silti perhe odottaa, että äiti jaksaa nauraa heidän vitseilleen, hoputtaa halutonta nuorisoa iltatoimiin jne. Olis kiva jos vois miehelle sanoa, kuinka ihan normi arki tuntuu joskus aika väsyttävälle, kun tuntuu, ettei ipanat saa iltapalaa eikä mitään muutakaan tapahdu ilman äidin panosta. Jos tuosta mainitsen, niin hän vetoaa, että häntäkin väsyttää rankka työ (olen kotona), eikä mitään todellista ymmärrystä tule osakseni. Jo se, että voisi toiselle puhua, miltä tuntuu, voisi tuoda lisää voimia ja taas jaksaisi.

Mutta ei, mies vaan odottaa, että saan lapset nukkumaan ja että voidaan sekstata. Sitten ihmettelee, ettei mua haluta.

Voisithan sinä vaikka kuinka kauan puhua siitä että miltä sinusta oikeastaan nyt tarkkaan ottaen tuntuu tuo tilanne, mutta mitä se hyödyttäisi. Olennainen on jo sanottu, eli että sinä olet kipeä ja väsynyt ja sinua harmittaa että sinulta silti odotetaan täyttä työpanosta kotona eikä sinua auteta. Eiköhän se olisi parempi että mies tarttuisi toimeen ja ottaisi tilapäisesti niitä sinun vastuitasi harteiltasi olisi se mitä tarvitaan eikä se että saisit vielä enemmän valittaa miltä se tuntuu kun hän ei niin tee.

Minä kyllä tuossa tilanteessa vaan jättäisin tekemättä, sanoisin että äiti on nyt kipeä eikä jaksa. Jos asiat jäisi tekemättä, vaikka miehelle olisi tehty selväksi että hänen pitää tehdä nyt, niin sitten jäisi, ei siihen kuole jos joskus jää nuorilta iltatoimet tekemättä tai äiti ei jaksa nauraa kenenkään vitseille vaan makaa yksin kipeänä huoneessa.

mutta sanotaan edelleen, että rakastetaan.



Ei ne pelkät teot riitä. Kyllä minä kohtelen kaikkia ihmisiä hyvin ja huomioin heidät, ei se silti tarkoita, että rakastan kaikkia.



Tunteista ei tarvitse puhua, jos tunneilmaisu on arkipäivää. "Rakastan sinua", "Näytät hyvältä", "Tykkään sinusta", "Tuoksut ihanalta" on asioita, joita minä sanon mielelleni päivittäin. Niin myös mieheni minulle.

Mitä se puhuminen tuossa auttaisi

Voisithan sinä vaikka kuinka kauan puhua siitä että miltä sinusta oikeastaan nyt tarkkaan ottaen tuntuu tuo tilanne, mutta mitä se hyödyttäisi. Olennainen on jo sanottu, eli että sinä olet kipeä ja väsynyt ja sinua harmittaa että sinulta silti odotetaan täyttä työpanosta kotona eikä sinua auteta. Eiköhän se olisi parempi että mies tarttuisi toimeen ja ottaisi tilapäisesti niitä sinun vastuitasi harteiltasi olisi se mitä tarvitaan eikä se että saisit vielä enemmän valittaa miltä se tuntuu kun hän ei niin tee.

Minä kyllä tuossa tilanteessa vaan jättäisin tekemättä, sanoisin että äiti on nyt kipeä eikä jaksa. Jos asiat jäisi tekemättä, vaikka miehelle olisi tehty selväksi että hänen pitää tehdä nyt, niin sitten jäisi, ei siihen kuole jos joskus jää nuorilta iltatoimet tekemättä tai äiti ei jaksa nauraa kenenkään vitseille vaan makaa yksin kipeänä huoneessa.

Puhuminen tuossa tilanteessa auttaisi ainakin puhujaa itseään. Hän voisi kertoa, miten nuo asiat herättävät hänessä erilaisia tunteita, jotka vaikuttavat hänen mielialaansa ja jaksamiseensa. Jos nuo tunteet saa puhuttua, on helpompi olo, kun tuntemuksia ei tarvitse padota sisälleen, vaan ne saa sanottua ääneen. Joskus voi käydä niinkin, että kun asian sanoo ääneen, huomaa, ettei siinä nyt ollutkaan mitään erikoisempaa. Kun taas jotain juttua vatvoo, se paisuu koko ajan suuremmaksi.

Toista osapuolta puhuminen voi auttaa sillä tavalla, että hän herää ymmärtämään, että joku asia, jota hän ei ole edes tullut ajatelleeksi, pahoittaa toisen mielen tai kuormittaa häntä henkisesti.

Sanopa, oletko oikeasti tuota mieltä, vai onko tämä vaan joku vähän erilainen provo?

Puhuminen tuossa tilanteessa auttaisi ainakin puhujaa itseään. Hän voisi kertoa, miten nuo asiat herättävät hänessä erilaisia tunteita, jotka vaikuttavat hänen mielialaansa ja jaksamiseensa. Jos nuo tunteet saa puhuttua, on helpompi olo, kun tuntemuksia ei tarvitse padota sisälleen, vaan ne saa sanottua ääneen. Joskus voi käydä niinkin, että kun asian sanoo ääneen, huomaa, ettei siinä nyt ollutkaan mitään erikoisempaa. Kun taas jotain juttua vatvoo, se paisuu koko ajan suuremmaksi.

Toista osapuolta puhuminen voi auttaa sillä tavalla, että hän herää ymmärtämään, että joku asia, jota hän ei ole edes tullut ajatelleeksi, pahoittaa toisen mielen tai kuormittaa häntä henkisesti.

Sanopa, oletko oikeasti tuota mieltä, vai onko tämä vaan joku vähän erilainen provo?

Olen nainen, mutta minulla on ilmeisesti sellainen perinteisen miesmäinen suhtautuminen tunteista puhumiseen. En siis juuri niistä puhu. En kaipaa ollenkaan tunteiden "purkamista" ulospäin sanoina, mulle riittää että tunnen tunteeni sisäisesti täysin eikä niistä puhuminen minua mitenkään helpota. Puhun tunteista vain sen verran kuin käytännön kannalta pitää, esim. toki sanon vaikka että minua ärsyttää ettei mies oma-aloitteisesti koskaan vie roskia jos näin on, mutta ei minua mitenkään alkaisi hyödyttää jäädä enempää lätisemään siitä miltä minusta tarkkaan ottaen tuntuu. Pyrin siihen että ärsyttävään tilanteeseen tulee käytännön tason muutos, en mihinkään omien tunteiden purkamiseen.

Minä en muuten myös vatvo tunteitani. Elän aika lailla hetkessä ja unohdan asiat sitä mukaa kun ne menee ohi. Toki jos tunteita vatvoo, niin silloin varmaan ne voi patoutuakin sisään. Mutta kun ne koko ajan tulee ja menee jälkiä jättämättä niin ei niistä niin kauheasti ole kaipuuta puhuskella. Vain silloin kun haluaa käytännön muutosta johonkin asiaan, toki, mutta muuten ei ole mitään kaipuuta.