Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Meistä on tehty 3 lastensuojeluilmoitusta, ja olemme normaali perhe, lapset hoidetaan hyvin!

Vierailija
01.05.2012 |

ensimmäinen kerta oli, kun olin ajanut kolarin ja lapset olivat olleet kotona sillä välin MLL:n lastenvahdin kanssa. Lastensuojelun työntekijä meni kotiimme, lähetti hoitajan kotiin ja odotti ex-miestäni siellä. Lääkäri teki ilmoituksen, sillä en ollut kykenevä huolehtimaan lapsistani, hänellä oli siihen velvollisuus. Onneksi lasten isä pystyi huolehtimaan heistä sairaalassaoloaikani.

Toisella kertaa taapero kaivoi vanhemman lapsen repusta lääkkeitä, söi niitä ja soitin ambulanssin. Otin lääkepakkauksen mukaan ja lääkäri sanoi että hänen on tehtävä lastensuojeluilmoitus tästä, valitettavasti. Lääke kuului sellaiseen listaan, että jos lapsi syö listan lääkkeitä, ls-ilmoitus tehdään heti. Työntekijä soitti minulle ja kysyi miten lapsi sai lääkkeen käsiinsä, kerroin ja he kiittivät yhteistyöstä.

Kolmas ilmoitus tehtiin poliisin toimesta, kun olimme tuttavaperheellä kylässä lastemme kanssa. Olimme jo menneet nukkumaan (minä, mieheni ja pienet lapsemme), kun tuttavaperheen sukulainen oli tullut yöllä ovelle, herättänyt emännän ja emäntä oli päästänyt hänet eteiseen. Sukulainen oli huutanut, rikkonut tavaroita ja emäntä soitti poliisit hakemaan sukulaisen pois. Emäntä tuli siinä vaiheessa herättämään minua, kun piti saada meidän henkilötunnukset poliisille, joka kirjasi paikallaolijat ylös. Olin HIEMAN ihmeissäni. Poliisi kertoi minulle että hän joutuu tekemään ls-ilmoituksen, kun tällaista on sattunut lasten läsnäollessa.

Mikä näistä oli varsinaisesti minun syytä? No lapsen kaverit ei enää jätä reppujaan lattioille lojumaan, tai jos jättävät niin varmistan onko heillä lääkkeitä tai muuta mukana, mihin lapset ei saisi koskea.

Kyllä minusta nykyään saa olla tarkkana ettei kukaan tee lastensuojeluilmoituksia. Ja pystyykö sellaista edes välttämään?

Kommentit (45)

Vierailija
21/45 |
01.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ensinnäkin normaalien ja hyvien vanhempien lapset ei pääse syömään myrkkylääkkeitä ja heidät onmyös opetettu lemaan a) kaivelematta toisten reppuja ja b) olemaan syömättä mitä tahansa tabbuja - ja JOS lapset ovat niin pieniä, että eivät tätä vielä ole oppineet, kunnollinen vanhempi ymmärtää, että heitä pitää vahtia koko ajan.

Toisenakin normaali vanhempi myös valitsee kyläilypaikkansa lasten kanssa niin, ettei siellä riehuta. Tosin oikeasti tuossa tilanteessa ei edes olisi ehty lastisilmoitusta, joten asiaan on joko liittynyt jotain muutakin, tai sit ap provoilee.

..toivottavasti provoilet itse, täysin aiheetonta tekstiä, huoh...

Vierailija
22/45 |
01.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tosin oikeasti tuossa tilanteessa ei edes olisi ehty lastisilmoitusta, joten asiaan on joko liittynyt jotain muutakin, tai sit ap provoilee.

Eikö poliisi tee ls-ilmoituksen, jos kutsutaan (syystä) kotikäynnille ja paikalla on lapsia?

Minusta on hyvä, että viranomaisillakin on nämä ohjeensa. Joku on katsonut, että ottamalla ls-ilmoituksen teko rutiiniksi näissä muutamissa olosuhteissa, saadaan lapsia tehokkaasti autettua. Se kuuluu asiaan, että useassa tapauksessa mitään avuntarvetta ei ole, mutta eihän niihin tapauksiin sen enempää resurssejakaan tuhlata.

Tuo kolaritilannekin on mielestäni sellainen, että ei ole lääkärin tai sairaanhoitajien asia selvitellä missä olosuhteissa onnettomuus on tapahtunut, onko lapsia ja missä päin maailmaa ja kenen kanssa ja mitkä on vaihtoehtoisten hoitajien sukulaissuhteet ja yhteystiedot ja muut tilanteet, kuten huoltajuudet yms. Selkeää on, että asiantunteva viranomainen menee siihen osoitteeseen missä lasten oletetaan olevan. Selkeää on myös, että ns. ulkopuolinen hoitaja lähetetään kotiinsa siksi aikaa, kun asia selvitetään viranomaisten taholta. Ja sitten lapset luovutetaan isälleen kun asia on selvä. Ei niin, että lääkäri soittaa isälle että viitsisitkö mennä paikalle katsomaan josko ne muksut löytyisi, kiitos kuulemiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/45 |
01.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulle ei ainakaan tulisi mieleen, että pitää lasten kavereilta varmistaa onko mukana lääkkeitä tai muita huumaavia aineita. Not.

koska ihan alkeellisimpiin asioihin kuuluu opettaa lapselle, että toisten tavaroita ei pengota. Ja jos lapsi on pieni, pitää vahtia, ettei se pengo toisten tavaroita. Jos näin menettelee, se on ihan sama, mitä siellä tavaroissa on tai ei ole - niistä ei ole mitään vaaraa.

Pitänee sitten alkaa tehdä selvitys kyläpaikan ihmisten sukulaisuussuhteista, onko sukulaisissa potetentiaalisia rähinöitsijöitä, maksamattomia velkoja tai mielenvikaisuutta. Noistahan sitä jo saa kuka tahansa rähinää aikaiseksi, varsinkin humalapäissään. Sitten ei kyläillä jos selvitys paljastaa pienimpiäkin ongelmia. Kuinka laaja sukulais- ja ystäväpiiri sun mielestä pitäisi kartoittaa, että voi olla varma ettei ongelmia tule?

NO kyllä tähän riittää ihan normaali tutustuminen. Ellei sitten pidä riehumista normaalina.

Vierailija
24/45 |
01.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Salli nauruni, vaikutat mustavalkoiselta ihmiseltä.

Vierailija
25/45 |
01.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

JOS kotikäynnissä on osallisena lapsen perheenjäseniä. Siitä EI tehdä lastensuojeluilmoitusta, että sattuu olemaan lasten kanssa kylässä jossain jossa käy joku kyläpaikkaankin nähden ulkopuolinen ovella räyhäämässä, mutta ei itse eikä lapset edes ole paikalla (näkyvillä tai kuuluvilla) kun tilanne sattuu ja poliisi tulee käymään. TOki jos ap on ollut mukana siellä ovella riehumassa, niin sit - tai jos ne lapset on olleet siellä eteisessä ja itkeneet kauhusta niin sit. Tai jos se olikin joku ap:n tuttu tai ex tai velkoja, joka siellä riehui.

Poliisin ilmoitusvelvollisuus koskee siis niitä lapsia, jotka asuvat enemmän tai vähemmän vakinaisesti siinä kodissa, johon kotikäynti tehdään, tai jotka itse tai joiden vanhemmat on osallisina tapahtumissa. Ei muita.

Vierailija
26/45 |
01.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

keksityiltä jutuilta.

Miten et kylässä herännyt kun joku riehuu,vaan piti

tulla herättämään.

Muutenkin jutusta tulee outo tunne,että jokin mättää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/45 |
01.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulle ei ainakaan tulisi mieleen, että pitää lasten kavereilta varmistaa onko mukana lääkkeitä tai muita huumaavia aineita. Not.

koska ihan alkeellisimpiin asioihin kuuluu opettaa lapselle, että toisten tavaroita ei pengota. Ja jos lapsi on pieni, pitää vahtia, ettei se pengo toisten tavaroita. Jos näin menettelee, se on ihan sama, mitä siellä tavaroissa on tai ei ole - niistä ei ole mitään vaaraa.

Pitänee sitten alkaa tehdä selvitys kyläpaikan ihmisten sukulaisuussuhteista, onko sukulaisissa potetentiaalisia rähinöitsijöitä, maksamattomia velkoja tai mielenvikaisuutta. Noistahan sitä jo saa kuka tahansa rähinää aikaiseksi, varsinkin humalapäissään. Sitten ei kyläillä jos selvitys paljastaa pienimpiäkin ongelmia. Kuinka laaja sukulais- ja ystäväpiiri sun mielestä pitäisi kartoittaa, että voi olla varma ettei ongelmia tule?

NO kyllä tähän riittää ihan normaali tutustuminen. Ellei sitten pidä riehumista normaalina.

Normaali tutustuminen? Sä et nyt tainnut ymmärtää lukemaasi. Luepa se uudelleen. Ihan tavallisilla, rauhallisilla ihmisillä saattaa olla riehuja työkaverina, vaimon serkkuna tai naapurina.

Vierailija
28/45 |
01.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulle ei ainakaan tulisi mieleen, että pitää lasten kavereilta varmistaa onko mukana lääkkeitä tai muita huumaavia aineita. Not.

koska ihan alkeellisimpiin asioihin kuuluu opettaa lapselle, että toisten tavaroita ei pengota. Ja jos lapsi on pieni, pitää vahtia, ettei se pengo toisten tavaroita. Jos näin menettelee, se on ihan sama, mitä siellä tavaroissa on tai ei ole - niistä ei ole mitään vaaraa.

Pitänee sitten alkaa tehdä selvitys kyläpaikan ihmisten sukulaisuussuhteista, onko sukulaisissa potetentiaalisia rähinöitsijöitä, maksamattomia velkoja tai mielenvikaisuutta. Noistahan sitä jo saa kuka tahansa rähinää aikaiseksi, varsinkin humalapäissään. Sitten ei kyläillä jos selvitys paljastaa pienimpiäkin ongelmia. Kuinka laaja sukulais- ja ystäväpiiri sun mielestä pitäisi kartoittaa, että voi olla varma ettei ongelmia tule?

NO kyllä tähän riittää ihan normaali tutustuminen. Ellei sitten pidä riehumista normaalina.

Olin muuten joskus yhtä fanaattinen sen suhteen, että oppi ei ojaan kaada ja kyllä kun lasta opettaa ja neuvoo, niin ei virheitä/erehdyksiä tule. Ikävä kyllä olen oppinut, että lapsilla on oma mieli. Ja pienet lapset osaavat kyllä monta asiaa teoriassa (Saako toisten tavaroihin koskea? Ei saa.), mutta kun käytäntö on edessä niin opetus unohtuu. Ainakin vähäksi aikaa, juuri siksi aikaa että saattaa vahinko tapahtua.

Normaali tutustuminen EI riitä kartoittamaan jos vaikka toisella paikkakunnalla asuu serkun entisen naisystävän uusi mies, joka on sitä mieltä että vuonna 1999 tapahtui huutava vääryys... Tai mitäs jos siskon miehen vaimo pimahtaa (koskaan ollut mitään ongelmia). Olet ehkä huomannut, että monen perhe- ja koulusurman yhteydessä on kerrottu, että se oli ihan tavallinen, ihan mukava, ihan kunnollinen ihminen.

Nyt olisi hyvä aika lopettaa provoilu. Tai sitten ei polla oikein loista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/45 |

En minä provoile. Olen vain sitä mieltä, että jokaisen vanhemman pitää pitää huoli lapsistaan. Jos lapsi on pieni ja ymmärtämätön, sitä vahditaan. Jos se on vanhempi, se opetetaan käyttäytymään. Jos kyläpaikassa riehutaan, sieltä lähdetään pois. Näillä keinoilla minä olen pitänyt lapseni hengissä ja lastensuojeluntarpeen ulkopuolella - vaikka yksi heistä käyttää itsekin tuollaista huumaavaa lääkettä ja vaikka sellaista käytti aikanaan myös syöpään kuoleva mummo ja vaikka yhtä jos toista vinkeää nekin ovat keksineet - minä vaan huolehdin niistä, niin, että mitään pahaa ei pääse tapahtumaan. Jos teillä on varaa seilata tuurilla, niin siittä vaan, mutta mä haluan pitää lapseni elossa ja jos jotakuta se ei kiinnosta niin minusta se lapsi tarvitseekin suojelua - sääli, että ap:nkaan tapauksessa ei sitten kuitenkaan sitä saanut.

Vierailija
30/45 |

[/quote]

Mistä päättelet, että ihmiset seilaisivat tuurillaan. Ap suojeli lastaan ehkä paremmin kuin sinä konsanaan, ja SILTI ko tilanne pääsi tapahtumaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/45 |
01.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joo joo, silloin tietysti resursseja tuhlataan, jos oikein monta kertaa käydään turhaan jonkun kotona tms., mutta yleensä näissä on kysymys ihan siitä, että soitetaan yksi puhelu tms. Tuskin menee aikaa tuntiakaan koko asian käsittelyyn.

Joidenkin viranomaisten vain täytyy ls-ilmo tehdä tietyissä tapauksissa. Eikä se lastensuojelu tosiaan ole mikään peikko, jota pitäisi viimeiseen asti pelätä. Tällä palstalla tuntuu vallitsevan se näkemys, että heti vietäisiin lapset pois täysin mielivaltaisesti tai muuta kamalaa. Oikeasti kuitenkin todennäköisin tulos ongelmaperheessäkin on, että saa jonkun perhetyöntekijän käymään pari kertaa viikossa tms.

tietää, kuinka paljon menee aikaa, kun päivässä soittelee näitä puheluita? Oikeasti, ei ihmiset vastaa todellakaan aina puhelimeen, varsinkaan virka-aikaan. Eivätkä he soita takaisin, jos eivät tunnista numeroa. Kymmenenkin lastensuojelun imoituksen "tutkimiseen" kuluu helposti yhdeltä työntekijältä se työpäivä. Vai meinaatko, ettei näihin ilmoituksiin liity puheluiden lisäksi mitään kirjoitustyötä? Lol. Ei sen nyt ihan niin mene, että otetaan 15 min puhelu ja that's it.

Vierailija
32/45 |
01.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

ja kaikki todettu aiheettomiksi.Ensimmäisellä kerralla järkytyin koska en edes tiennyt ilmoituksen syytä.Kuten Ap sanoi,voidaan tehdä mistä ja kenestä vaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/45 |
01.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

on varmaan äärimmäisen harvinaista, että samalle perheelle tapahtuu 3 tuollaista tapausta, kuin ap:lle. Sinänsä siis ap:n kertomus ei todista, että nykyään pitäisi olla erityisen "tarkkana", ettei joudu ls-ilmon kohteeksi.

Kahdessa ekassa tapauksessa on myös ihan selvää, että ilmoitus tuli tehdä (ymmärsin, että MLL:n työntekijä oli tilanteessa, jossa lasten äiti tai isä ei tullut kotiin sovittuna aikana). Vikassa tapauksessa en näe järkevää syytä ilmolle, mutta jos poliisi näin sanoo niin uskottava se kai on.

Mielestäni on hyvä, että ilmoitus tehdään herkästi. Toki siinä on omat haittansa, mutta ne on paljon helpompi hyväksyä kuin haitat, joita seuraa, jos ilmojen tekemistä arastellaan.

Vierailija
34/45 |
01.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mikään jutuista ei ollut keksitty, kaikki on totta.

Poliisi tosiaan pahoitteli siinä kun menin ihmeissäni yövaatteisillani selvittämään henkilötietojamme, että tällaisessa tilanteessa heidän kuuluu aina tehdä ilmoitus, mutta lupasi jo siinä heti tehdä muistiinpanoihin että olimme vieraita ja ettemme olleet edes heränneet koko tapahtumaan. Ja näin sitten oli tehnytkin, eli kun työntekijä soitti (tässäkin tilanteessa), kerroin hänelle miten juttu oli mennyt ja työntekijä sanoi että samoin on poliisi tänne kirjannut, hyvä että lapsilla kaikki ok. Se puhelu riitti. Mutta ihan totta, ensi kerralla kun vierailette jossakin, saattaa se isäntäperheen sukulaisukko tulla sinne riehumaan ja kappas, ls-ilmoitus napsahtaa myös teidän lapsistanne.

Minä päästin taaperon (taisi olla 11kk silloin) leikkimään isosiskon huoneeseen kun siellä oli kaveri myös kylässä. Itse laitoin keittiössä aamupalaa eikä käynyt mielessäkään että kaverin repusta löytyisi lääkkeitä. Tytöt tulivat mulle huutamaan että apua, vauva oli osannut avata vetoketjun ja kaivanut sieltä lääkelevyn ja sitä lääkemurskaa on nyt ympäriinsä. Tietenkin soitin heti myrkytystietokeskukseen ja sen perään suoraan ambulanssin, en tiennyt paljonko lapsi oli lääkettä syönyt, tai oliko.

Ainahan lapsia pitäisi 24/7 vahtia ja ystävien sukulaiset tentata läpi ennen kuin lähtee vieraisille, tästäpähän opitte nyt! =D

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/45 |
01.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eipä noista ilmoituksista ole tainnut haittaa olla, kun kaikki on kunnossa! Minusta on hyvä, että lastensuojelu toimii ja tarkistaa asioita. Mieluummin niin, kuin että katsottaisiin läpi silmien. Jos kaikki on kunnossa, ei ilmoituksesta varmasti aiheudu suurta haittaa!

Itse toivon, että meidän perheestämme olisi tehty enemmän ilmoituksia. Kyllä meistä monet tehtiinkin, mutteivat ne johtaneet mihinkään. Jossain perheterapiassa tai tapaamisissa käytiin, vanhemmat oli koko ajan läsnä joten eihän me lapset uskallettu "kannella" heistä. Pelättiin, että kotona tulee kahta kauheampaa selkäsaunaa ja kuritusta..

Vierailija
36/45 |
01.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

ja periaatteessa on hyvä tutkia kaikki, niin mielestäni se pitäisi ulottaa koskemaan todellakin kaikkia. Meillähän on vielä paljon lapsia ilmoitusten ulkopuolella ja emme lainkaan voi tietää millainen hätä heillä oikeasti voikaan olla.

Jos kaikki aiheettomatkin ilmoitukset ovat oikeutettuja niin silloin pitäisi kaikki alle 18-vuotiaiden olosuhteet tutkia. - Saataisin rutkasti enemmän lastensuojelun piiriin asiakkaita - kuin tällä hajaotoksella ja satunnaisten ilmoittelujen perusteella. Lapset pois perheistä, niin eipähän kasva ainakaan perheissä kieroon !

Vierailija
37/45 |
01.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

samalla "haaviin" saataisiin mukavasti lapsia vapun, juhannuksen, pikkujoulujen, uuden vuoden, kesälomien aikaan ja miksei muulloinkin.

Vierailija
38/45 |
01.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

lastensuojeluilmoituksia.

Vierailija
39/45 |
01.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Normaalista perheestä ei tehdä lastensuojeluilmoituksia.

Tai siis meidän lapsesta tehtiin. Hän joutui nettipedofiilin uhriksi. Meidän perhe on täysin normaali.

Vierailija
40/45 |
01.05.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Normaalista perheestä ei tehdä lastensuojeluilmoituksia.

Meidän perheestä lastensuojeluilmoituksen teki henkisesti sairas sukulainen.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä yksi seitsemän