Muita, ketkä eivät meinaa pysyä housuissaan julkkiksen bongatessaan?
Ihan melkein kenet tahansa pikkujulkun, kansanedustajan, näyttelijän, laulajan ym. nähdessäni en osaa olla kuin fiksu aikuinen, vaan jään suunnilleen tuijottamaan tyhmänä, ja pitää nipistellä itteä etten sormella ala osoittaa.
Nolottaa, kun olen kuin jonkun julkkiksen spottaus ruudun ulkopuolella olisi mikäkin maailmaa mullistava iso juttu. Onko kohtalotovereita? :-D
Kommentit (2)
joittenkin julkisten kanssa olen moikkausasteella. Samanlaisia ihmisiä he ovat kuin muutkin.
Olin kerran yhden julkkiksen seurueessa liikenteessä julkisilla liikennevälineellä ja kyllä ihmiset on aika kummallisia. Yhdetkin nuoret huutelivat hävytömyyksiä kännissä. Tuo julkkis sanoikin että nyt taas muistaa miksi käyttää yleensä autoa.
Mutta aina mä ne noteeraan. Se on vaan jotenkin hassua törmätä tv-ihmisiin livenä. Kun jotenkin ne yhdistää vaan sinne telkkariin. En siis ole mikään julkkistenpalvoja vaan tuo on se syy miksi julkkiksen näkeminen herättää jotain normitaviksen näkemistä voimakkaampia tuntemuksia.
Usein käy myös niin että tuijotan kun en hoksaa mistä "tunnen" kyseisen tyypin.