Lue keskustelun säännöt.
Ns. helpot lapset luovat valheellisen kuvan kotikasvatuksen kaippivoipaisuudesta
29.04.2012 |
Lasten käyttäytyminen julkisissa tiloissa ja kyläilytilanteissa ovat tunteita herättävää seurattavaa, ja ihmisillä on taipumus tehdä nopeasti johtopäätöksiä mm. vanhempien hyvyydestä tai huonoudesta kasvattajina näiden ohi menevien hetkien perusteella. Ja mikäs sinä; kun vilkas lapsi repii tavaroita hyllyiltä alas kaupassa ja väsynyt äiti huutaa vieressä pähkinä punaisena painokelvottomia sanoja, on ensimmäinen ajatus että tuolla vanhemmalla ei ole homma hanskassa.
Se mitä monet eivät tunnu tajuavan, on se että ns. kasvatuksellisin keinoin (kielloilla, kehuilla, opastuksella, läsnäololla jne) ei voida korjata ”häiriökäyttäytymistä”, jos sillä on neurologinen perusta. Ja väitän, että näitä ongelmia ei riittävässä määrin tunnisteta edes perheneuvoloissa tai vastaavissa viranomaistahoissa. Lapsella voi olla esim. aistimusten tulkintaan liittyvää ongelmaa, joka vaikuttaa vireyteen ja laittaa lapsen hakemaan voimakkaita aistiärsykkeitä keinolla millä hyvänsä. Ja nämä lapset voivat tsempata päiväkodissa tai koulussa lähes normaalisti, mutta repsahtaa kotioloissa vaikeasti hallittaviksi.
Olen ollut kahvipöytäkeskustelussa, jossa duunikaveri, kahden tytön äiti, valitteli sitä, kun perheravintoloissa on leikkipaikkoja, kun ravintolaruokailun ideana on se että syödään rauhassa yhdessä ja keskustellaan samalla asioista. Että lapset tulisi opettaa tällaiseen mutta nämä leikkipaikat eivät tue tavoitetta. Tuntui pöyristyttävältä, kun oma poika oli tuohon aikaan aivan mahdoton vipeltäjä ja ravintolaruokailut olivat aina, leikkipaikkaa tai ei, hirveän raskaita kokemuksia, mutta joskus ne näiden leikkipaikkojen avulla jotenkin onnistuivat.
Oma tarinamme on lyhykäisyydessään se, että meillä on nyt kouluikäinen poika, jonka käyttäytymisestä olemme olleet huolissamme 1,5 vuoden iästä lähtien ja hakeneet ammattiapua kahden vuoden iässä jo ensimmäisen kerran. Perheneuvolat, psykologit ym kokeiltiin ja heidän viitekehys oli epäsuorasti tai suoraan se, että ongelma olisi vanhempien ja lapsen kommunikaatiossa ja rajojen asettamisessa jne jne.
Sittemmin, omien ahkerien nettitutkimusten ja parin tutkimusjakson jälkeen, löysimme oikeanlaisen toimintaterapian jossa on puolentoista vuoden ajan tehty duunia ja tulokset ovat olleet hämmästyttävät. Ja ongelma näyttäytyi erityisesti kotona, päiväkodilla ei ollut huolta ja ihan normaalissa ryhmässä oli, kaikin puolin tavallinen poika lähes kaikkien mielestä. Sukulaiset, jotka enemmän elämäämme ovat nähneet, ovat nähneet aikanaan pojan haastavuuden mutta eivät ole voineet syytä ymmärtää. Tuhma poika, varmaan monen mielessä käynyt. Ongelmaa on ollut tavattoman vaikea selittää perheen ulkopuolisille, eikä sitä ole yritettykään ellei ole ollut tarvis.. Rajusti pelkistettynä kyse on siitä, että aivot eivät tulkitse aistien välittämää tietoa samalla tavalla kuin ns. tavallisilla lapsilla. Tämä panee lapsen hakemaan aistimuksia tavoilla, jotka tekevät vanhempien arjesta vaikean. Terapian avulla pyritään luomaan ”uusia kytköksiä” aivoissa ja siten mahdollistamaan normaalimman käytöksen. Nyt menee hyvin.
Tämä tuli tänään mieleen, kun olin lasten kanssa liikenteessä eräässä lasten suosimassa nähtävyydessä ja huomasin ajatelleeni monta kertaa, miten helppoa meillä nykyään on ja millaista oleminen olisi esim. kolme vuotta aiemmin ollut.
Bottom line:
- haastavien lasten vanhemmat, vika ei ole aina teissä, vaikka parannettavaa varmaan aina löytyy. Kun on väsynyt ja ei saa selitystä oman lapsen poikkeavalle käytökselle, kattila kiehuu yli vanhemmillakin. Sosiaaliviranomaisten ja lääkäreiden tarjoamat analyysit ja adhd- ym diagnoosit voivat olla pielessä eikä niihin kannata nojata liikaa. Silti apua kannattaa hakea.
- helppojen lasten vanhemmat: se, mikä teidän arjessa toimii, ei toimi kaikilla. Ette välttämättä ole sen parempia kasvattajia kuin muutkaan. Iloitkaa toki arjen sujumisesta.
Ps. alkuun palatakseni, ei se lapsille huutaminen ole oikein, oli tilanne mikä tahansa!
Kommentit (54)
kun lapsi käyttäytyy sopimatomasti, vaan enemmänkin vanhempien reaktio/ puuttumattomuus käytökseen paljastaa kasvatuksen. Vanhemmat myös kokevat lapsen käyttäytymisen eri tavalla. Joku ei uskalla puuttua käytökseen julkisesti ja pahimmassa tapauksessa välttää näitä tilanteita kokonaan. Joku toinen osaa taitavasti puuttua epätoivottuun käytökseen lempeästi, mutta jämäkästi sivustakatsojista välittämättä. lapsia on monenlaisia, niin on myös vanhempia. Tietenkin on myös erityislapsia, joiden vanhemmat tekevät paljon enemmän työtä, kuin ns. normaalin lapsen kanssa. Mutta enemmän näkee kyllä mielestäni sitä, että leimataan ihan normali lapsi haastavaksi, kun vanhemmilla kasvatus hieman hukassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
merkitystä lapsen kasvattamisessa. Mitään ei kannata tehdä, koska kiltti on joka tapauksessa kiltti ja järkyttävällä remuajalla on ongelmia aistien kanssa, joten ei sitä kannata ohjata tekemään oikein.
Minusta nämä ovat aivan ihania puolusteluja, joilla oikeutetaan se, että lapsi saa elää kuin pellossa. Siltä kun puuttuu joku kytkös, ei se sille mitään voi. Eikö mielessä käy, että oikealla ohjauksella pienestä pitäen se kytkös olisi syntynyt?
Lapset ovat erilaisia, mutta hyvä kasvatus onkin sitä, että vanhemmat ottavat erilaisuuden huomioon. Ei saman perheen kaikkia lapsia kasvateta samoilla metodeilla vaan samaan päämäärään. Ihmisiksi.
Enkä suostu tuntemaan häpeää siitä, että itsellä on "kolme kilttiä ja helppoa lasta". AP:n perheessä he olisivat jokainen voineet kasvaa kieroon.
Meidän lapsella ei ole käytösongelmia, mutta muita pulmia senkin edestä (mm. oppimiseen ja tarkkaavaisuuteen liittyviä).
Joskus tuntuu tosi pahalta kuunnella aikuisten puhuvan muiden lapsista niin ilkeästi. Viimeksi eilen kuuntelin, kun pari vierasta äitiä puhui jonkun kolmannen lapsesta, joka kuulosti hyvin samanlaiselta kuin meidän lapsemme. Voi sitä halveksunnan ja yläpuolelle asettumisen määrää. Ja kyse oli sentään AIKUISISTA IHMISISTÄ JA ÄIDEISTÄ.
Olisi tehnyt mieli sanoa pari valittua sanaa, mutta pidin suuni kiinni. Nähtävästi on täysin ylivoimaista ymmärtää erilaisuutta silloin, jos itselle on siunaantunut pelkästään muotteihin meneviä normilapsia. Minullakin on niitä kaksi, mutta lisäksi on tämä yksi erityinen. Näen siis asiasta molemmat puolet.
Enkä suostu tuntemaan häpeää siitä, että itsellä on "kolme kilttiä ja helppoa lasta".
Mutta tämä kirjoituksesi todistaa jälleen oikeaksi sen, mitä minä äsken kirjoitin. Eli ymmärtäminen on ylivoimaista, jos itsellä on pelkästään normilapsia.
31
Enkä suostu tuntemaan häpeää siitä, että itsellä on "kolme kilttiä ja helppoa lasta".
Mutta tämä kirjoituksesi todistaa jälleen oikeaksi sen, mitä minä äsken kirjoitin. Eli ymmärtäminen on ylivoimaista, jos itsellä on pelkästään normilapsia. 31
että se normilapsi kehittyy ihan yhtä vaikeaksi, jos sillä on ap:n kaltaiset vanhemmat, joilta puuttuu kyky mahdollistaa "kytkösten luominen".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun vanhempi on taitava kasvattajana.
Minun mielestäni vika on vanhemmissa. Lapsi on lapsi mutta vanhemman pitää osata kasvattaa, niin silloin lähes kaikki lapset ovat helppoja.
Meidän lapsella ei ole käytösongelmia, mutta muita pulmia senkin edestä (mm. oppimiseen ja tarkkaavaisuuteen liittyviä). Joskus tuntuu tosi pahalta kuunnella aikuisten puhuvan muiden lapsista niin ilkeästi. Viimeksi eilen kuuntelin, kun pari vierasta äitiä puhui jonkun kolmannen lapsesta, joka kuulosti hyvin samanlaiselta kuin meidän lapsemme. Voi sitä halveksunnan ja yläpuolelle asettumisen määrää. Ja kyse oli sentään AIKUISISTA IHMISISTÄ JA ÄIDEISTÄ. Olisi tehnyt mieli sanoa pari valittua sanaa, mutta pidin suuni kiinni. Nähtävästi on täysin ylivoimaista ymmärtää erilaisuutta silloin, jos itselle on siunaantunut pelkästään muotteihin meneviä normilapsia. Minullakin on niitä kaksi, mutta lisäksi on tämä yksi erityinen. Näen siis asiasta molemmat puolet.
että perheet vetäytyvät vastuusta lastensa ongelmissa. Tunnen opettajaperheen, jossa on 2 normilasta ja 1 "käytösongelmainen", joka tosin ei koskaan ole osoittanut yhtäkään ongelmaa esim. ryhmätilanteissa, sukujuhlissa tai vierailuilla. Vanhemmat ovat nähneet hänet enemmän tukea tarvitsevana yksilönä, eivät ongelmana. Siksi hän ei häiriköi, ei juoksentele kirkossa, ei tuhoa muiden leluja jne. Vanhemmilta tämä on vaatinut paljon enemmän kuin normivanhemmuus, mutta eipä kukaan ulkopuolinen tiedäkään, että yksi lapsistaan on erilainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja mistä päättelet, että lapseni on käytösongelmainen?
31
Järjen jättiläinen tämä 22:nen.
Sellainen olo tässä todella tuleekin, kun lukee selittelijöiden vastauksia :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
merkitystä lapsen kasvattamisessa. Mitään ei kannata tehdä, koska kiltti on joka tapauksessa kiltti ja järkyttävällä remuajalla on ongelmia aistien kanssa, joten ei sitä kannata ohjata tekemään oikein. Minusta nämä ovat aivan ihania puolusteluja, joilla oikeutetaan se, että lapsi saa elää kuin pellossa. Siltä kun puuttuu joku kytkös, ei se sille mitään voi. Eikö mielessä käy, että oikealla ohjauksella pienestä pitäen se kytkös olisi syntynyt? Lapset ovat erilaisia, mutta hyvä kasvatus onkin sitä, että vanhemmat ottavat erilaisuuden huomioon. Ei saman perheen kaikkia lapsia kasvateta samoilla metodeilla vaan samaan päämäärään. Ihmisiksi. Enkä suostu tuntemaan häpeää siitä, että itsellä on "kolme kilttiä ja helppoa lasta". AP:n perheessä he olisivat jokainen voineet kasvaa kieroon.
Entäs kun nämä puolustelija vanhemmat ohjaavat häirikkölastaan niin pitkälle kieroon, että ehtii tapahtua vahinkoja, jotka auheuttavat suurta harmia syyttömille osapuolille esim. riiviölapsen kavereille?
Aina pyritään löytämään jostain muusta vika kuin itsestä. Syy on opettajissa, naapureissa, isovanhemmissa, kavereissa... loputon syyllisten lista. Ei suostuta huomaamaan omaa osuutta lapsen käytökseen. Olen nähnyt kaukaa ja läheltä pari ap:n kaltaista perhettä ja kummassakin on toinen vanhemmista jo pitkään kärsinyt mt -ongelmista ja perheissä muitakin "piilotettuja" ongelmia. Elämänhallinta tasapainotonta ja levoton tilanne alati päällä.
sitä vain tottuu siihen, että aina välillä löytyy näitä ihmettelijöitä mutta en ala silti kaikille tuntemattomille ulkopuolisille ihmisille selostamaan mistä on kyse. Minulla on 6-vuotias poika, jolla on mm. aistiyliherkkyyttä ja ylivilkkautta ja hän on käynyt 3 vuotiaasta saakka ensin toimintaterapiassa ja lopulta SI-toimintaterapiassa. Tietyt haasteet/ongelmat ovat nähtävissä niin kotona kuin myöskin siellä "ammattikasvattajienkin" seurassa päiväkodissa pojan käytöksestä.Itse asiassa isossa päiväkotiryhmässä nuo ongelmat ovat olleet jopa pahempia kuin kotona. Toivon, että ajan myötä helpottaisi arki ja poika pärjäisi koulussa ja tulevaisuudessa työelämässäkin. Onneksi olemme saaneet apua varhaisessa vaiheessa ja toivoa on paremmasta :) -Sitä on miltei silmät selässä äidillä kun liikkuu tämän pojan seurassa esim. kaupungilla. Koko ajan täytyy olla valppaana mihin hän menee ja mitä tekee. En todellakaan jää rupattelemaan tuttujen kanssa pitkäksi toviksi kun silloin poika on jo kadonnut jonnekin. Päiväkodissakin poika ehti karata kerran korkean aidan yli ja hänet saatiin kiinni tieltä. Kerran hän kiipesi pihassa niin korkealle puuhun, että miettivät soittavansa palokunnan apuun, hän saattaa isoon ääneen kommentoida miltä jokin tai joku haisee esim. bussissa, hän ei suostu menemään hissiin, laittaa kädet korville kun tulee kovia ääniä, yökkii herkästi hajuille, inhoaa hiustenleikkuuta ja koskettelua ja siksi tulee onglemia mm. leikeissä toisten lasten kanssa, raivoaa kun tulee muutoksia päivän suuunnitelmiin eli muutos- ja siirtymätilanteet vaikeita, poika puhuu todella kovaan ääneen (ei kuulossa vikaa) jne. jne. Tässä vain muutamia esimerkki....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että tällaiset asiat ovat monen tekijän summa. Toisilla on geneettistä alttiutta tiettyihin ongelmiin, ja niiden näyttäytyminen elämässä riippuu mm. kasvatuksesta, saadusta tuesta tai sen puutteesta, päivähoito- ja kouluympäristöstä ja kaikesta muustakin.
90% vanhemmista tekee varmasti parhaansa lastensa eteen. Turhista itsesyytöksistä on hyvä pyrkiä eroon ja samalla sulkea korvansa ulkopuolisten besserwisseröinniltä. Toisaalta vastuulliseen vanhemmuuteen kuuluu sekin, että on valmis kuuntelemaan neuvoja lapsensa kasvatukseen, koska hyvilläkin vanhemmilla on aina varaa parantaa. Itse kyllä kuuntelen pääosin ammattilaisia, jotka tuntevat ja ymmärtävät lapseni kokonaistilanteen enkä mitään naapurin akkaa, joka tekee johtopäätelmiään sen perusteella, kaivaako lapsi pihalla hiekkaa sinisellä vai punaisella lapiolla.
Monimutkaisista asioista on tunnetusti vaikea saada asiallista keskustelua täällä aikaan, kun asioiden yksinkertaistaminen ja vastakkainasettelu on niin mukavaa. Itsekin oli, pakko myöntää, laadittava raflaava otsikko tälle threadille jotta saa keskustelua aikaan!
- vastuusta emme ole vetäytyneet, vaan oma-aloitteisesti hakeneet apua ongelmaan jonka tunnistimme hyvin varhaisessa vaiheessa. Hälytysmerkkejä olivat mm. leikin puute (liittyy toiminnan ohjauksen ongelmaan) ja kovien aistiärsykkeiden hakeminen keinolla millä hyvänsä.
- Meidän osalta tilanne on nyt hyvällä mallilla, kiitos siitä ensisijaisesti hyvälle terapialle ja omalle ahkeruudellemme ratkaisujen hakemisessa. Kotona saa ja pitää tehdä pirusti duunia, mutta aina se ei yksin riitä.
Nämä kieroonkasvattamiskommentit ym. eivät oikeastaan ansaitsisi kommentointia, mutta ne ovat tietysti osa isompaa ongelmaa silloin, kun nämä ajatukset pyörivät neuvoloiden, päiväkotien ja sosiaalitoimen työntekijöiden päässä kestoselityksenä lasten ongelmille.
Yleisselityksiä kun ei ole, eikä tämä meidänkään tarina selitä joka ikisen tenavan käyttäytymistä. Surullista tässä on se, että sellaiset lapset, jotka eniten hyötyisivät oikeanlaisesta terapiasta, ovat usein rajatapauksia, ”lähes tavallisia”, mikä vaikeuttaa ongelmien tunnistamista.
AP
Itselläni on kolme lasta, nyt jo teini-ikää lähestyvät pojat sekä melkein neljävuotias tytär. Ennen tyttäreni syntymää kuvittelin olevani erinomainen kasvattaja, koska olin asettanut pojilleni selkeät rajat, niistä pidettiin kiinni ja ongelmia oli erittäin vähän. Yhä vieläkin nämä pojat ovat kilttejä, menestyvät hyvin koulussa ja harrastuksissaan.
Sittemmin sain tämän tyttären, joka on osoittautunut melkoiseksi "riivinraudaksi"...häntä ei yksinkertaisesti aikuisten säännöt paljon kiinnosta, ja oma tahto on satakertainen verrattuna poikiini. Lisäksi välillä tuntuu, että hän suorastaan nautiskelee yrittäessään pompottaa muita ihmisiä, ja naureskelee partaansa jos välillä onnistuukin.
Päiväkodissa ja ihmisten ilmoilla tytär on oikea enkeli, mutta kotona on päiviä, jolloin mikään tavallinen rutiini ei onnistu ilman hirveää tappelua. Perheessämme kuitenkin asiat aina hoidetaan suunnitellusti eikä neidin pään mukaan, joten välillä tilanteet ovat aika rankkoja. Täytyy sanoa, etten enää pidä itseäni kovinkaan hyvänä kasvattajana... oppia ikä kaikki.
n40