Miksei mun mieli lepää missään?

Opettele meditoimaan ja rentoutumaan. Ensin ohjatusti tai avustetusti (äänitteet tms.), sitten omin voimin.

jossa haluaisit kehittyä? Oletko esim. koskaan sukeltanut tai harrastanut aikuisbalettia? Koska viimeksi hyppäsit hevosen selkään? Nuo nyt oli vaan esimerkkejä, mutta sulla on varmaan joku oma juttu? :)

yli kolmevitosena, kun et tee mitään hätiköityä ja alat keksiä mikä se "jokin" on, joka puuttuu. T: 41v.

http://wulffmorgenthaler.com/strip/2010/09/15/

Ja mieskin tukee harrastuksissa. Hoitaa lapset, vaikka lähtisin päiviksi harrastuksen pariin. Mutta en osaa ajatella harrastuksia tärkeinä asioina, ne ovat vain sellaista ajankulua, ei järin merkityksellistä tekemistä.

Ja mieskin tukee harrastuksissa. Hoitaa lapset, vaikka lähtisin päiviksi harrastuksen pariin. Mutta en osaa ajatella harrastuksia tärkeinä asioina, ne ovat vain sellaista ajankulua, ei järin merkityksellistä tekemistä.

Tämä oli siis ap:n tekstiä.

Ehkä ikäkriisi? Olen 33.

tehdä jotain sellaista, mikä vaatii sinulta keskittymistä. Siinä ainakin se mieli lepää...

osaa elää hetkessä. Elämä kun on ennen kaikkea olemista ei tekemistä. Olet elossa vain tässä hetkessä.

Anna vain mielen olla levoton ja yritä keksiä mikä muka on parempaa kuin kaikesta päätellen kunnollinen mies, lapset jotka sait, koti ympärillä, työ, ystävät harrastukset. Et kai tahdo heitä pois ympäriltäsi?



Haahuilua ja maailmanstuskaa kestää aikansa, kun saat summattua tähän asti eletyn pakettiin ja osaat kääntyä katsomaan eteen etkä taakse.



Ihan oikeasti löydät kyllä sen elämän mielekkyyden aika pienistä ja arkisista asioista ja nautit siitä, kun huomaat oppivasi vielä vaikka uuden kielen, pianonsoiton, teet omakustannekirjan, villiinnyt puutarhan laitosta tai feng shuista. Yhtäkkiä tuntuut, että vuorokauden tunnit eivät edes riitä sille kaikelle kivalle, mitä tahdot tehdä.



Rakastut palavasti omaan mieheesi uudelleen ja alat nauttia murrosikäisten lasten viisaudesta, isompien lasten toveruudesta. Teillä on hyviä keskusteluja.

Annan selitykseksi siis ikäkriisin.



Seesteisempää vaihetta odotellessa.

Kirjoittele vaikka päiväkirjaa, että saat jäsennettyä ajatuksiasi ja haaveitasi, paketoitua lopullisesti arkistoihin menneet asiat. Kun jaksat elää 2-4 vuotta tuossa levottomuudessa etkä tee mitään suuria ratkaisuja, alkaa suunta ja seesteisyys löytyä itsestään.



Älä siis hanki salarakastajaa pilaamaan liittoasi, älä potkaisen miestä pihalle, lähde työpaikasta ovet paukkuen tai tatuoi niskaasi lohikäärmeitä. Kyllä se siitä;)



41v.

olipa ihana vastaus yhdeltä vastaajalta. Itsekin painiskelen ikäkriisin kourissa, joten ohjeet tuli tännekin tarpeeseen.



Koen juuri samalla tavalla kuin ap. Ikäänkuin mikään ei riittäisi, haikailen aina vaan enemmän ja enemmän.



Kauanko ikäkriisi kestää? Minulla ollut ainakin vuoden jo.

se että on levoton mieli tai on ikäkriisi on kaksi eri asiaa. Se että ihmisellä on ikäkriisi on lähinnä tyytymättömyyttä joihinkin asioihin omassa elämässään, siihen mitä on saavutettu ja mitä pitäisi saavuttaa, kun taas levoton mieli lähinnä tarkoittaa sitä, että omat ajatukset kiertää kehää, henkilö ei pysty hiljentämään ajatuksiaan, olemaan läsnä hetkessä.

ja kannustankin sinua kysymään itseltäsi lisää!

Oikein tärkeä aihe.



Jotenkin aavistelisin, että kysymyksesi juuret menevät subjekti - objekti -akselille. Eli oletko ns ulkoaohjautuva vai itseohjautuva. Ulkoaohjautuva ihminen helposti jotenkin livahtaa objektiksi: täyttämään ulkopuolisten ja muiden odotuksia elämältä. Subjektina eläminen on sitä, että olen uskollinen omille tunteilleni, tarpeilleni ja uskomuksilleni. Se EI tarkoita itsekkyyttä. Sillä jos ihmisen "mieli lepää" ja hän on sujut itsensä kanssa, hänellä on varaa antaa toisillekin myötätuntoa ja tukea. Sen sijaan objektin roolissa muut vain ottavat tuen ja myötätunnon ja ihminen kokee usein silloin uupumusta ja sitä, että antaa enemmän kuin jaksaisi.



Sinun kannatta pohdiskella elämääsi hitaasti. Ota aikaa. Ole yksin. Kuuntele sydäntäsi. Se on viisas, ja vastaa kun vaiennat ulkopuolisen hälyn. Hitaasti. Antoisaa matkaa sinuun! Ja sitä kautta sitten muiden luo ja mahdollisesti myös muiden tukijaksi, kun ensin olet löytänyt oman äänesi muiden joukosta. Myötätunnon antaminen muille, ns lähimmäisenrakkaus vahvistaa myös itseä.

Huom. Olipa kriisi, levoton mieli tai mikä hyvänsä, sitä olotilaa ei kannata "ulkoistaa".



Eli tarkoitan tällä sitä, että keksitään nimi, diagnoosi, vaikkapa se "ikäkriisi" ja sitten vaan porskutetaan tai haahuillaan eteenpäin ajattelematta ja odotellaan, että olot menevät ohi.



Toimii joillekin, mutta yleensä kriisi vaatii pysähtymistä ja itsensä kuuntelemista ja vasta tietyn tuskailun ja aallonpohjan kautta pääsee eteenpäin.



Hyi, kuulostinpa tosi viisaalta ja mahtipontiselta. En minä tiiä oikeesti mistään mitään. :/

Oli taas tullut oikein viisaita kommentteja lisää. Todistettavasti tälläkin palstalla on siis myös älyllistä elämää :)



En tiedä, mitä haluaisin. Siinä kai se ongelman ydin. 10 vuotta sitten tiesin tarkalleen: haluan tämän tutkinnon, tämän työn, tämän miehen, tämän nimen lapselle ja nämä arvot. En ollut silloin tai nytkään mitenkään materialistisesti suuntautunut, en tavoitellut statusta tai mammonaa, mutta tavoitteet olivat selvät ja suunta selkeä.



Nyt kun olen nuo kaksikymppisen minäni tavoittelemat asiat ja elämäntilanteen saanut, en osaa asettaa uutta kiintopistettä. Nyt olisi kai aika nauttia asioista, olla hetkessä ja elää, kuten joku minulle vastasi. En taida oikein osata sitä, jotenkin se kymmenen vaiheen takainen työläämpi vaihe oli "hauskempi". Nyt olen vain levoton ja pyöritän ajatuksia hullusta irtiotosta. En itsetuhoisesta, jos joku tämän nyt niin luki. Tai kai tavallaan itsetuhoisestakin, jos heittäisin tämän kaiken ihanuuden viemäriin.