Onko muilla sellaista periaatetta, että tekee lapsen/lapsia vain yhden miehen kanssa?

Elämä ei ole vaan niin vienyt kuin aluksi suunnittelin.



Mun piti mennä vain kerran naimisiin ja elää elämäni onnellisesti loppuun asti saman miehen kanssa ja lapset saisivat tietysti kasvaa ydinperheessä.



Toisin kävi, mies ei ollutkaan valmis isäksi (olimme yhdessä 7v, ennen lapsen syntymää, ihan vain niille tiedoksi, jotka ovat sitä mieltä et mitä heti lasta vääntämään)



Tapasin uuden miehen, jonka kanssa menimme kanssa naimisiin ja saimme yhden lapsen. Tämä siskon on esikoiselle kaikki kaikessa ja kertoo häntä rakastavansa enemmän kuin mitään muuta. Joten vaikka kaikki hienot periaatteeni menivätkin romukoppaan niin silti koen olevani tällä hetkellä tyytyväinen elämääni.



Samaten muuten joskus katselin 'nenänvarttani pitkin' niitä joilla nuorempi mies. Musta se oli jotenkin raasua, ei muuta saatu?? Itselläni nykyään 5v nuorempi mies...Eli näin se elämä opettaa :)

miehen kanssa vaan ihan "itsekseni". Mitään seurustelusuhdetta meillä ei koskaan ollut, mutta mies lupautui tekemään minut raskaaksi. Halusi kai jatkaa geenejään, muttei isän vastuuta. Ikinä en olisi sen kanssa yhteistä elämää halunnutkaan.



Toinen syntyi sitten avioliittoon joka päättyi pian, olimme liian nuoria tajutaksemme ettemme sovi yhteen tai jotain.



Seuraavat lapset syntyivät 10v suhteessa. Suhde päättyi siihen perinteiseen: mies halusi elää uudestaan nuoruutensa jne.



Eli ei ole tuollaista periaatetta enkä sellaista edes ymmärrä. Lasteni elämä ja olemassaolo on arvokkaampaa kuin jotkut hölmöt periaatteet. Kauhea ajatus ettei heitä olisi jonkun pöllön periaatteen vuoksi. Ja kaikki lapseni haluaisivat vielä vauvoja taloon:) Lapset ovat tosi läheisiä keskenään ja toisilleen tärkeitä.



Ja mikä hassuinta, kahden nuorimmaisen ja esikoisen kanssa ollaan vierailtu useamman päivän vierailu esikoisen isän ja hänen perheensä (vaimo ja lapsi) luona kun olin näiden pienempien isän kanssa vielä yhdessä. Esikoinen on hyvää pataa tokan lapsen isän kanssa ja näkee tätä joskus yhteisen harrastuksen kautta. On vieraillut muutaman kerran yökylässä (teini-ikäisiä) kakkosen isän vanhemmilla eli mummolassa. Isommat ovat myös hyvissä väleissä entisen isäpuolensa eli pienempien isän kanssa joka ollutkin täällä heitä hoitamassa kun olen ollut parin päivän reissussa.



Minulla on uusi mies joka on hyväksynyt erikoisperheemme omakseen:) Kotona on lämmin ilmapiiri täynnä rakkautta. Kaikki ovat tavallaan täyssisaruksia toisilleen, ikinä ei mistään velipuolista jne puhuta tai tulla edes ajatelleeksi. Lapset tietävät miten asiat ovat menneet. He tietävät millainen ihminen ja äiti olen kuten ystäväni ja läheisenikin. Minulle on aina ollut selvää että haluan lapsia, miestä en nuorempana edes halunnut lainkaan vaan elää itsenäisenä naisena lasteni kanssa. Sittemmin olen havainnut mitä iloa miehestä ja parisuhteesta on.



En tiedä sitten jos joku av-mamma pitää wt:nä, semmosia me ei kyllä olla. Enemminkin vähän boheemeja ja aika kaukana wt-maailmasta noin arvoiltamme ja elämäntavoiltamme.

uskon, että tuollaisia tiukan linjan periaatteita on vain sellaisilla henkilöillä, joilla elämä menee aina suunnitelman mukaan.

Itse jäin leskeksi vähän yli parikymppisenä. Ja kyllä, olen hankkinut lapsia myös uuden mieheni kanssa. Hänellä ei lapsia ollut ennestään.

Ensimmäisen lapsen sain ihan suunnitellusti 18-vuotiaana ja tottakai sitä silloin ajateltiin että yhdessä ollaan loppuun asti, niin kai kaikki ajattelevat kun yhteen muutetaan ja asuntolainat yms otetaan. Mutta nyt, viisi vuotta myöhemmin näyttää siltä että tiemme eroavat, ja olen vielä nuori ja aina halunnut paljon lapsia enkä todellakaan jätä lapsia tekemättä vaan sen takia että niille tulisi eri isä kuin esikoiselle! Sitä en tiedä haluanko enää koskaan miestä saman katon alle mutta lapsia kyllä haluan.

uskon, että tuollaisia tiukan linjan periaatteita on vain sellaisilla henkilöillä, joilla elämä menee aina suunnitelman mukaan.

Olin itsekin esikoisen syntymän jälkeen sitä mieltä, etten halua enempää lapsia tai en ainakaan yli 25-vuotiaana. No, sain sitten kuitenkin yhden vielä 31-vuotiaana...

Periaatteiden mukaan on ihan hyvä elää, mutta tilanteen mukaan voi joskus olla ihan paikallaan myös joustaa niistä.

ei ole mennyt oikeastaan miltään osin minkäänlaisten suunnitelmien mukaan, mutta mulle toi on enempi ns. moraalinen kysymys.

Enkä oikeestaan edes usko, että elämää juurikaan voisi suunnitella.

Mun äiti on ollut 29-vuotias kun synnyin ja itse halusin lapset nuorempana.

Mulla on siskopuoli isän aiemmasta suhteesta ja se vaikutti mun ajatukseen, että en halua lapsia "kaikkien kanssa". Mun toiveena olisi perhe, jossa on äiti ja isä, mutta toisin meni.

* 11