Lue keskustelun säännöt.
Lapseton ystävä, kuinka osata suhtautua oikein?
23.04.2012 |
Odotan itse kolmatta lastamme. Minulla on lapseton ystävä, jonka kanssa välimme ovat ihan hyvät, eikä tämä asia ole ainakaan toistaiseksi vielä tullut väliimme. Se saattaa myös johtua siitä että en ole oikein osannut kommentoida asiaa hänelle mitenkään, silloinkaan kun hän on ottanut aiheen puheeksi.
Hän ei vaikuta lainkaan epätoivoiselta asian kanssa, lapsi on saanut tulla jos on tullakseen jo 4 vuoden ajan, ja mitään ei ole tapahtunut. Tänä vuonna hän täyttää 40 vuotta.
Rehellisesti sanottuna, hän ei mielestäni ole alkuunkaan äiti-tyyppiä, ja minun olisi vaikeaa edes kuvitella häntä oman lapsen kanssa. Epäilen että se olisi hänelle myös hyvin hankalaa, koska on todella tottunut miehensä kanssa omiin piintyneisiin tapoihinsa ja vauhdikkaisiin harrastuksiin.
Ja vaikka hän pitääkin meidän lapsistamme ihan vilpittömästi, hän usein arvostelee esimerkiksi kaupassa huonostikäyttäytyviä lapsia ja heidän vanhempiaan aika kovaan sävyyn. Tuntuu että hänellä ei ehkä olisi kärsivällisyyttä uhmaikäisen kanssa, saati sitten eskarilaisen, kun on sellainen vähän huonompi päivä.
Seuraavan kerran kun asia tulee hänen kanssaan puheeksi, haluaisin sanoa jotenkin nätisti että ehkä elämä ilman lapsia on hänelle paras vaihtoehto, voiko tuon asian ilmaista jotenkin niin, ettei se vahingossakaan loukkaa?
Kommentit (23)
monet äiditkin inhoavat toisten räkänokkia, miksei siis lapseton ystäväsi??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lapsia ennen äidiksi tulemistani, hyvin paljonkin, ainakin päässäni.
Kun hän puhuu sinulle niin ehkä hän haluaa samalla kysyä oletko kenties samaa mieltä.
Älä nyt ainakaan mitään mainitse. Tietty jos haluat riitaa teidän välille, sitten anna mennä vaan.
Mä riekuin baarissa ja elin epävakaata elämää kunnes 30+ iässä löysin hyvän miehen ja perustin perheen. Jotkut yksioikoisemmat kaverit sitten ihmettelivät mikä muhun meni ja olenpa muuttunut. No justiinsa. Mikähän mahtoi olla syy ja mikä seuraus. Ei kannata puuttua muiden elämään, kun ei asiasta oikeasti tiedä mitään. Se sun kaveri pyytää sulta neuvoa, jos tarvitsee sellaista.
Jos et ole ihan 100% varma siitä, että ystäväsi ei oikeasti halua lapsia, sulla ei ole mitään tapaa sanoa "oikeastaan et olisi edes sopinut vanhemmaksi" ilman, että se olisi verinen loukkaus. Ja vaikka ystäväsi ei lopulta niitä muksuja tahtoisikaan, tuon ääneen toteaminen voisi silti olla aika loukkaavaa.
Ja täytyy vielä todeta, että omassa tuttavapiirissäni juuri ne vanhemmat, jotka ovat muutenkin aika aktiivisia ja omistautuneet muillakin asioille kuin äitiydelle tai isyydelle tuntuvat ainakin näin alkutaipaleella kasvattavan niitä täysipäisimpiä lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
millään lailla puuttua siihen kuka lisääntyy tai kuka ei! Siis mikä itsestäsi liikoja luuleva hallitsijatar luulet oikein olevasi! Joo, toisaalta todellakin on oikein hyvä jos sanot tuon suoraan, koska silloin ystäväsi oikeasti tietää minkälaisen ihmisen kanssa on tekemisissä ja voi valita muuta. Minä en pitäisi sinua ystävänäni vaikka olisit viimeine ihminen päällä maan.
Ihminen voi viettää vauhdikasta elämää ja harrastaa ja bilettää juuri siksi, kun lapsia ei ole. Voi olla, että hän on hyvinkin valmis muuttamaan elämäänsä, jos lapsi tulee.
En ymmärrä, miksi tuollaista pitäisi välttämättä päästä sanomaam toiselle. Elä elämääsi ja anna hänen elää omaansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No siis kun on juurikin sanonut mulle että ei haluaisi luopua elämässään "siitä ja siitä" asiasta lapsenkaan takia, ja olen vain hymissyt, kun en ole uskaltanut sanoa suoraan että kyllähän lapsi kuitenkin ajankäyttöä rajoittaa.
Minusta tuntuu välillä että hän on saanut vähän epärealistisen kuvan siitä mitä lapsiperheen elämä on, koska näämme vain pari kertaa vuodessa. Ja olen itsekin pystynyt harrastamaan paljon kaikkea "tässä sivussa", mutta omat harrastukseni eivät vie samalla tavalla keskittymiskykyäni ja aikaani pois lapsilta, vaan voin tehdä niitä siinä sivussa. Hänellä on ihan eri tyyppisiä juttuja mielessään, joista ei halua koskaan luopua.
Kyllä musta tuntuisi järkevältä jotenkin ehkä kuitenkin mainita tästä asiasta että elämä ei ole ihan samanlaista lapsen jälkeen.. että ei sitten tee virhettä jos ei ole oikeasti valmis muuttamaan elämäänsä. Ja että hänen elämänsä on oikeasti hänelle tosi sopivaa juuri noin, ei lapsi ole mikään välttämättömyys.
Äidiksi kasvetaan ja suvaitsevuus ja ymmärrys tulee kokemusten kautta.
Vittuako se sulle kuuluu... Mä irtisanoisin ystävyyden, jos joku olisi sanonut minulle noin aikoinaan.
Kasvoin äidiksi lasteni kautta, ei se tule ennen lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
perheesi on ainoa lapseperhe, jonka hän on koskaan tavannut? Taidat pitää ystävääsi tyhmempänä mitä hän on. Kyllä tuon ikäinen nainen taatusti tietää mitä lapsiperheen arki raadollisimmillaan on ja jos ei osaa sitä kuvitella, niin tulee sen huomaamaan ennen pitkää kun lapsi on syntynyt. Miten ihmeessä luulet olevasi ainoa, joka oikeasti tietää mistään mitään, jouduithan itsekin luopumaan monestakin asiasta, kun ryhdyit lapsia hankkimaan.
Tule nyt alas sieltä äitiyden alttarilta, kyllä tuohon lisääntymiseen muutkin pystyvät.
No siis kun on juurikin sanonut mulle että ei haluaisi luopua elämässään "siitä ja siitä" asiasta lapsenkaan takia, ja olen vain hymissyt, kun en ole uskaltanut sanoa suoraan että kyllähän lapsi kuitenkin ajankäyttöä rajoittaa. Minusta tuntuu välillä että hän on saanut vähän epärealistisen kuvan siitä mitä lapsiperheen elämä on, koska näämme vain pari kertaa vuodessa. Ja olen itsekin pystynyt harrastamaan paljon kaikkea "tässä sivussa", mutta omat harrastukseni eivät vie samalla tavalla keskittymiskykyäni ja aikaani pois lapsilta, vaan voin tehdä niitä siinä sivussa. Hänellä on ihan eri tyyppisiä juttuja mielessään, joista ei halua koskaan luopua. Kyllä musta tuntuisi järkevältä jotenkin ehkä kuitenkin mainita tästä asiasta että elämä ei ole ihan samanlaista lapsen jälkeen.. että ei sitten tee virhettä jos ei ole oikeasti valmis muuttamaan elämäänsä. Ja että hänen elämänsä on oikeasti hänelle tosi sopivaa juuri noin, ei lapsi ole mikään välttämättömyys.
tuollaista asiaa, ettei olisi äidiksi hyvä??
Itse en ennen lapsia (nyt 3, josta olen kiitollinen) ymmärtänyt lapsia enkä suoraan sanoen jaksanutkaan. Ns. huonostikäyttäytyville lapsille ei riittänyt ymmärrystä yhtään, eikä kiinnostustakaan.
Mielestäni olen ihan ok äiti, omat lapset tuntuut tykkään. Sinä olisit varmaan epäillyt minunkin kykyjäni.
Anna ystäväsi olla. Itsellänikin lapsettomia ystäviä, tahallisesti ja tahattomasti. Ihan normaalisti juttelen ja käyttäydyn heidän kanssaan. En toki 6v lasta turhaan yrittäneelle kaverilleni soittele, että huuh kun on raskasta kun on lapsia ja hän tietää kyllä, että olen kiitollinen, kun minä olen saanut, ei se ole tabu. Juttelemme muista asiosta pääasiassa. Työstä, sisustuksesta ihan mistä vaan. Hän ei voi enää lapsia saadakaan ja hänen elämänsä tärkein asia ei ole minun lapset, kuten ei tietysti pidäkään. Ei niistä nyt jatkuvaa jutun juurta riittäisikään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luetteko te mun viestejä ollenkaan, vai provosoidutte vai lämpimiksenne?
Onko oikeasti noin vaikeaa uskoa että mua vähän hämmentää mun ystävän epärealistinen asenne lapsensaantiin liittyen, ja haluaisin sanoa jollain tapaa rehellisesti että EHKÄPÄ kaikki ei ole ihan niin helppoa kuin hän kuvittelee, ja EHKÄPÄ juuri hän saa sen koliikkivauvan joka pitää kaikkia hereillä lentokoneessa. (Asia, joka normaalisti saisi hänet raivonvaltaan)
En mä kuvittele että mä olisi ainoa perheellinen jonka tuntee, tai että mulla ois oikeus sanoa hänelle että saako hän lisääntyä vai ei. Haluaisin vain jotenkin ilmaista:
a) vilpittömästi mielipiteeni siitä että kyllä, lapsi muuttaa asioita, ja omista menoista täytyy sitten joustaa.
b) että hänen elämänsä on hänelle juuri sopivaa, ilmankin lasta.
Taustalla on ajatus että siinä missä itse olisin ollut lapsettomana maani myynyt, enkä olisi koskaan päässyt siitä yli, uskon vilpittömästi että hän voi olla todella onnellinen myös ilman lapsia omassa perheessään, koska on sen tyyppinen ihminen. Olemme tunteneet yli 20 vuotta, kai mä nyt tunnen mun ystävän kuitenkin sen verran hyvin että osaan arvioida asiaa paremmin kuin joku tuohtunut palstamamma.
ap
Aikuinen ihminen tietää kyllä, että lastensaanti muuttaa elämää.
Sun asiasi ei ole millään tasolla arvostella sitä, sopisiko lapsi tämän ystäväsi (!) elämänmenoon vai ei. Ei puolella sanaa. Sä et oikeasti voi tietää, kuinka kipeä asia voi olla. Itsekin pidän suruni tahattomasta lapsettomuudesta pinnan alla ja saatan antaa kuvan, että harrastukset ja muu elämänmeno on tällaisenaan juuri sellaista kuin haluan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vihjata, että lapsen kanssa joidenkin harrastuksien jatkaminen voi olla vaikeaa kuin sanoa, että henkilö ei ole sopiva vanhemmaksi.
eivät tyydytä? Täällä nyt yleisesti näytetään olevan sitä mieltä, että sinä olet tässä asiassa väärässä. Valitan. Harmi ettet ilmeisesti lue saamiasi vastauksia ja mieti kunnolla, että haluatko että ystäväsi loukkaantuu sinulle ja todennäköisesti sanoo ystävyytenne irti, ilmeisesti sinulle se ei olisikaan niin iso juttu. Vaikuttaa jopa siltä, ettet halua, että ystäväsi saa lapsia, ehkä olet jollain tasolla hänelle kateellinen..?
Luetteko te mun viestejä ollenkaan, vai provosoidutte vai lämpimiksenne? Onko oikeasti noin vaikeaa uskoa että mua vähän hämmentää mun ystävän epärealistinen asenne lapsensaantiin liittyen, ja haluaisin sanoa jollain tapaa rehellisesti että EHKÄPÄ kaikki ei ole ihan niin helppoa kuin hän kuvittelee, ja EHKÄPÄ juuri hän saa sen koliikkivauvan joka pitää kaikkia hereillä lentokoneessa. (Asia, joka normaalisti saisi hänet raivonvaltaan) En mä kuvittele että mä olisi ainoa perheellinen jonka tuntee, tai että mulla ois oikeus sanoa hänelle että saako hän lisääntyä vai ei. Haluaisin vain jotenkin ilmaista: a) vilpittömästi mielipiteeni siitä että kyllä, lapsi muuttaa asioita, ja omista menoista täytyy sitten joustaa. b) että hänen elämänsä on hänelle juuri sopivaa, ilmankin lasta. Taustalla on ajatus että siinä missä itse olisin ollut lapsettomana maani myynyt, enkä olisi koskaan päässyt siitä yli, uskon vilpittömästi että hän voi olla todella onnellinen myös ilman lapsia omassa perheessään, koska on sen tyyppinen ihminen. Olemme tunteneet yli 20 vuotta, kai mä nyt tunnen mun ystävän kuitenkin sen verran hyvin että osaan arvioida asiaa paremmin kuin joku tuohtunut palstamamma. ap
Olemme tunteneet yli 20 vuotta, kai mä nyt tunnen mun ystävän kuitenkin sen verran hyvin että osaan arvioida asiaa paremmin kuin joku tuohtunut palstamamma.
Jos tapaatte kerran tai pari vuodessa, tuskin tunnet kaveriasi kovin hyvin. Lisäksi sinä se tässä olet tuohtunut palstamamma.
Luetteko te mun viestejä ollenkaan, vai provosoidutte vai lämpimiksenne? Onko oikeasti noin vaikeaa uskoa että mua vähän hämmentää mun ystävän epärealistinen asenne lapsensaantiin liittyen, ja haluaisin sanoa jollain tapaa rehellisesti että EHKÄPÄ kaikki ei ole ihan niin helppoa kuin hän kuvittelee, ja EHKÄPÄ juuri hän saa sen koliikkivauvan joka pitää kaikkia hereillä lentokoneessa. (Asia, joka normaalisti saisi hänet raivonvaltaan) En mä kuvittele että mä olisi ainoa perheellinen jonka tuntee, tai että mulla ois oikeus sanoa hänelle että saako hän lisääntyä vai ei. Haluaisin vain jotenkin ilmaista: a) vilpittömästi mielipiteeni siitä että kyllä, lapsi muuttaa asioita, ja omista menoista täytyy sitten joustaa. b) että hänen elämänsä on hänelle juuri sopivaa, ilmankin lasta. Taustalla on ajatus että siinä missä itse olisin ollut lapsettomana maani myynyt, enkä olisi koskaan päässyt siitä yli, uskon vilpittömästi että hän voi olla todella onnellinen myös ilman lapsia omassa perheessään, koska on sen tyyppinen ihminen. Olemme tunteneet yli 20 vuotta, kai mä nyt tunnen mun ystävän kuitenkin sen verran hyvin että osaan arvioida asiaa paremmin kuin joku tuohtunut palstamamma. ap
a) Kyllä hän joustaa omista menoista 100%:n varmuudella, jos saa lapsen
b) Sinä et sitä tiedä, että onko hänen elämänsä parempaa ilman lasta
Siis kun enhän minä näitä asioita hänen kanssaan ota puheeksi, vaan tämä lapseton ystäväni on kysynyt minulta useampaan kertaan että kuinka olen voinut jatkaa harrastuksiani lapsista huolimatta ja on kysellyt huolestuneena että kuinka paljon suhteemme miehen kanssa on muuttunut jne, ja olen vastannut vain jotain ympäripyöreää. Samaan hengenvetoon HÄN on alkanut paasaamaan kuinka ei ainakaan halua lopettaa sitä ja sitä harrastustaan, eikä edes vähentää. Haluaa polttaa edelleenkin tupakkaa ja juoda iltaisin punaviiniä. Ja kuinka uskoo että mies tulee olemaan aina hänen elämässään ykkönen, tuli lapsia tai ei. Siihen väliin ei kuulemma kakarat pääse.
... Ja tämä on se vaihe kun minä olen ollut sanaton, ja mieleni on tehnyt sanoa että sellainen elämä mistä hän puhuu, kuulostaa siltä että siihen sopisi lapsettomuus paremmin kuin lapsi. Ja että ehkä silloin hänen tapauksessaan hän olisi onnellisempi ilman lasta.
ap,
PS jatkakaa toki kivitystä. Mä lähinnä mietin että sillä mahdollisella lapsella ei ehkä ole ihan parhaat eväät elämään tuossa setissä. Voihan raskaus ja lapsi muuttaa hänen ajatuksiaan, mut entä jos ei? Sitten hän on varmaan vihainen mulle kun annoin ymmärtää että hän voi elää elämäänsä miten haluaa vaikka ois lapsi.
paljon ennen tänne kirjoitteluasi, se on moro sitten!
ja jättäisin asian sinuna sanomatta. Mitä se hyödyttäisi? Uskotko, että hän jättäisi lapsen yrittämisen kommenttisi jälkeen?
Ihminen voi viettää vauhdikasta elämää ja harrastaa ja bilettää juuri siksi, kun lapsia ei ole. Voi olla, että hän on hyvinkin valmis muuttamaan elämäänsä, jos lapsi tulee.