Lapseton ystävä, kuinka osata suhtautua oikein?

Luetteko te mun viestejä ollenkaan, vai provosoidutte vai lämpimiksenne?

Onko oikeasti noin vaikeaa uskoa että mua vähän hämmentää mun ystävän epärealistinen asenne lapsensaantiin liittyen, ja haluaisin sanoa jollain tapaa rehellisesti että EHKÄPÄ kaikki ei ole ihan niin helppoa kuin hän kuvittelee

--

En mä kuvittele että mä olisi ainoa perheellinen jonka tuntee, tai että mulla ois oikeus sanoa hänelle että saako hän lisääntyä vai ei. Haluaisin vain jotenkin ilmaista:

a) vilpittömästi mielipiteeni siitä että kyllä, lapsi muuttaa asioita, ja omista menoista täytyy sitten joustaa.

b) että hänen elämänsä on hänelle juuri sopivaa, ilmankin lasta.

Taustalla on ajatus että siinä missä itse olisin ollut lapsettomana maani myynyt, enkä olisi koskaan päässyt siitä yli, uskon vilpittömästi että hän voi olla todella onnellinen myös ilman lapsia omassa perheessään, koska on sen tyyppinen ihminen. Olemme tunteneet yli 20 vuotta, kai mä nyt tunnen mun ystävän kuitenkin sen verran hyvin että osaan arvioida asiaa paremmin kuin joku tuohtunut palstamamma.

ap

Kohdasta a) voi vallan mainiosti keskustella ystävien kesken. Ei se ole mikään ongelma. Ongelma on kohta b), jonka suhteen pätee viestisi muu sisältö. Olet pätevämpi arvioimaan ystäväsi tärkeysjärjestyksiä kuin kukaan tähän ketjuun vastaavista, mutta sinua pätevämpi on ystäväsi itse - hän on varmasti tuntenut itsensä reippaasti yli 20 vuotta. Jos ystäväsi on sitä mieltä, että haluaa lapsen elämäänsä, mikä sinä olet sanomaan, että hänen on parempi olla ilman? Totta kai voitte keskustella aiheesta ja siitä, mitä ystäväsi oikeasti haluaa, mutta "ei susta olisi kuitenkaan tullut hyvää äitiä" ei ole sellainen juttu, jonka voisi sanoa ääneen. Koska siitähän tuossa keskustelussa lopulta on kyse. On ihan eri asia muistuttaa realiteeteista kuin sanoa, että toinen ei olisi edellytyksiä suoriutua nistä lainkaan.

Siis kun enhän minä näitä asioita hänen kanssaan ota puheeksi, vaan tämä lapseton ystäväni on kysynyt minulta useampaan kertaan että kuinka olen voinut jatkaa harrastuksiani lapsista huolimatta ja on kysellyt huolestuneena että kuinka paljon suhteemme miehen kanssa on muuttunut jne, ja olen vastannut vain jotain ympäripyöreää. Samaan hengenvetoon HÄN on alkanut paasaamaan kuinka ei ainakaan halua lopettaa sitä ja sitä harrastustaan, eikä edes vähentää. Haluaa polttaa edelleenkin tupakkaa ja juoda iltaisin punaviiniä. Ja kuinka uskoo että mies tulee olemaan aina hänen elämässään ykkönen, tuli lapsia tai ei. Siihen väliin ei kuulemma kakarat pääse. ... Ja tämä on se vaihe kun minä olen ollut sanaton, ja mieleni on tehnyt sanoa että sellainen elämä mistä hän puhuu, kuulostaa siltä että siihen sopisi lapsettomuus paremmin kuin lapsi. Ja että ehkä silloin hänen tapauksessaan hän olisi onnellisempi ilman lasta. ap, PS jatkakaa toki kivitystä. Mä lähinnä mietin että sillä mahdollisella lapsella ei ehkä ole ihan parhaat eväät elämään tuossa setissä. Voihan raskaus ja lapsi muuttaa hänen ajatuksiaan, mut entä jos ei? Sitten hän on varmaan vihainen mulle kun annoin ymmärtää että hän voi elää elämäänsä miten haluaa vaikka ois lapsi.

Niin moni on vannonut vaikka mitä ennen lapsen saantia, mutta jokaisella järkevällä ihmisellä lapsi menee etusijalle elämässä. Äläkä väitä että et sitä tietäisi, jos et niin ei voi mitään. Voit miettiä mielessäsi, että katsotaan sitten, mutta älä nyt hyvä ihminen mitään sellaista tölväise, että parempi olla ilman lasta. Itse vannoin, että en koskaan imetä ja kummasti imetin molemmat lapset 1½ vuotiaaksi. Että niin ne mielet muuttuu =)

Siis kun enhän minä näitä asioita hänen kanssaan ota puheeksi, vaan tämä lapseton ystäväni on kysynyt minulta useampaan kertaan että kuinka olen voinut jatkaa harrastuksiani lapsista huolimatta ja on kysellyt huolestuneena että kuinka paljon suhteemme miehen kanssa on muuttunut jne, ja olen vastannut vain jotain ympäripyöreää. Samaan hengenvetoon HÄN on alkanut paasaamaan kuinka ei ainakaan halua lopettaa sitä ja sitä harrastustaan, eikä edes vähentää. Haluaa polttaa edelleenkin tupakkaa ja juoda iltaisin punaviiniä. Ja kuinka uskoo että mies tulee olemaan aina hänen elämässään ykkönen, tuli lapsia tai ei. Siihen väliin ei kuulemma kakarat pääse.

... Ja tämä on se vaihe kun minä olen ollut sanaton, ja mieleni on tehnyt sanoa että sellainen elämä mistä hän puhuu, kuulostaa siltä että siihen sopisi lapsettomuus paremmin kuin lapsi. Ja että ehkä silloin hänen tapauksessaan hän olisi onnellisempi ilman lasta.

ap,

PS jatkakaa toki kivitystä. Mä lähinnä mietin että sillä mahdollisella lapsella ei ehkä ole ihan parhaat eväät elämään tuossa setissä. Voihan raskaus ja lapsi muuttaa hänen ajatuksiaan, mut entä jos ei? Sitten hän on varmaan vihainen mulle kun annoin ymmärtää että hän voi elää elämäänsä miten haluaa vaikka ois lapsi.

miten Saimi Hoyer puhuu perhe-elämstä kahden lapsen äitinä. Joillekin tuo toimii. Helpot lapset, hyvä mies, hyvä taloudelinen tilanne, toimivat turvaverkot ja niin edelleen. Ei tuollaisen elämän haluaminen tarkoita sitä, ettei haluaisi lapsia lainkaan, vaan joillekin tuo on se paras tapa olla vanhempi. Mutta ehkä lapsellisena voisi muistuttaa, että tuollainen elämä ei ole mikään itsestäänselvys vaan sitä elämää saattaa joutua muuttamaa tosi paljon.

Totta kai ystävälle saa ja pitää voida puhua elämän tosiasioista, mutta sen sanominen ääneen, että noiden asioiden haluaminen on merkki siitä, että ei pitäisi hankkia lapsia ollenkaan on vähän liikaa. Sitä paitsi, jos ystäväsi uskoo itse pystyvänsä yhdistämään tuon elämän ja lapset ja haluaa siksi molempia, mistä päättelet, että elämäntapa on lapsia tärkeämpi haave?