En jaksa kauhistella kaikkia maailmassa tapahtuvia pahoja asioita, en edes perhesurmia.
Onko meitä muita?
Toki ajattelen että ei ole ok, mutta en sen enempää. En ole ihminen joka surisi outojen ihmisien kohtaloita. Eri asia tietty jos olisi tuttu kyseessä, niin silloin ne henkilöt saisivat kasvot.
Jos näen lööpin jossa sanotaan että "Isä surmasi perheensä" niin en koe siitä sen suurempaa surua.
Miten te muut koette jos kyse on "kasvottomista" oudoista ihmisistä?
Ymmärrän että mikäli kyseessä on tuttu on asia silloin eri.
Kommentit (5)
Minulla on aika lailla samansuuntaisia tuntemuksia kuin alkuperäisellä kirjoittajalla. Mielestäni se on aivan normaalia, tietysti sillä varauksella, että ihmiset ovat erilaisia ja toiset ovat sellaisia, että kokevat kaiken voimakkaasti.
En reagoi juuri mitenkään näihin jokapäiväisiin uutisiin. Totta kai joskus tulee pohtineeksi että miksi ja niin edelleen, mutta eivät ne herätä minussa mitään henkilökohtaisia, voimakkaita tuntemuksia.
Tällaista maailmassa on aina ollut ja tulee aina olemaan. Nykyään on media, internet ja niin poispäin, jolloin kaikki saavat heti tietoonsa kaiken, minkä joku tai jotkut katsovat olevan tiedottamisen arvoista. Varmasti maanjäristyksissä kuoli 1800-luvulla valtavasti ihmisiä, perheitä tapettiin kirveellä ja puukolla jne.
johan niitä kurjia uutisia riittäisi päivittäin murehdittaviksi. joskus kyllä uutinen saattaa koskettaa, vaikka olisivatkin vieraita ihmisiä. tietysti aivan oma lukunsa, kun on joskus ikävät uutiset koskenut omaa tuttavapiiriä.
Mietitäänpä vaikka kymppiuutisten katsojalukuja; ne on tosi isot. Ihmiset katsoo niitä juuri ennen nukkumaanmenoa. Ei ne noiden uutisten jälkeen kaiva nenäliinaa taskusta ja ala miettimään miten noille ihmisille on käynyt joista uutisissa kerrotaan. He miettivät vaan sitä, että meniskö jo nukkumaan vai söiskö vielä jotain. Uutiset on pitkälle viihdettä monille.
Mieheni sanoikin, että et voi ottaa kaikkien lasten oloja surtavaksesi.
Haluaisin niin parantaa koko maailman ja kaikkien lasten olot haluaisin niin parantaa hyviksi.
Mahdoton tehtävä, tiedän.
Itselleni en voi mitään.
Olen oikeasti herkkä ihminen, itken ja nauran tosi helposti, välitän ympäristöstäni jne. vaan kun en saa juurikaan vastakaikua, alan olemaan välinpitämättömämpi automaattisesti. Jos minä olen ainoa, joka siivoaa jälkeni ja käyttäytyy fiksusti, onko siinä järkeä? Miksi minä välittäisin muiden kohtaloista kun omanikin on ollut melko kamala enkä saanut apua kun sitä tarvitsin? En näe syytä surra tuntemattomia, koska surua riittää muutenkin omassa elämässäni.