Tunnetko pariskuntia, joissa mies ja nainen eri yhteiskuntaluokista?

Eikä sen tosiasian kieltäminen auta ketään. Sosiaaliluokilla on taipumus periytyä. Yhteiskuntaluokka ei tarkoita suoraan käytettävissä olevaa varallisuutta. Duunari on duunari, vaikka saisi hyvää palkkaa. Toisaalta, vaikka olisi korkeasti koulutettu, ajatusmaailma voi noudattaa lapsuudenkodin duunariasennetta.

duunariperheestä. Nyt molemmat keskiluokkaisia, samalla koulutuksella. Eipä ole ollut ongelmia, paremmin nuo duunarivanhemmat lopulta selvisivät elämänsä läpi kuin nuo rikkaammat appikset (sen enempää erittelemättä).



Meitä pitää yhdessä rakkaus, arvostus ja samanlaiset perhearvot, yhdessä tekeminen ja oleminen. Samoin ystäväpiirissä parit hyvinkin erilaisia taustoiltaan mutta ei vaikuta elämään tai ystävyyteen lainkaan.



Vaikeuksia ei ole ollut noissa asioissa yhtään.

Minä olen täysin duunariperheestä, kaupungin vuokrataloissa kasvanut, vanhemmilla ei koulutusta tai varsinaista ammattia. Entinen avopuolisoni taas oli omistajasuvusta, kaikilla korkeakoulututkinto (juristeja, lääkäreitä), miehellä jo ihan kakarasta lähtien osakkeita vanhempiensa yrityksestä jne.



Tutustuimme yliopistolla, molemmat olemme samalla alalla.



Ero oli samasta koulutuksesta huolimatta valtava. Oli vaikea tottua toisen rahan kulutukseen tuntematta itseään siivellä elijäksi. Oli vaikea huomata kuinka parikymppinen saattoi käyttää rahaa enemmän itseensä yhden viikonlopun aikana kuin oma isäni vuodessa. (Isäni siis töissä, avopuolisoni oli vain satunnaisissa kesätöissä.)Sukujuhlat olivat täysin eri kaliiberia. Esimerkkejä olisi vaikka kuinka monta.



Nykyään olen yhdessä samantaustaisen miehen kanssa, olemme molemmat siis duunariperheiden korkeasti koulutettuja vesoja.



Yhteiskuntaluokkaerot ovat todellisia. Tietenkään siinä mielessä emme ole luokkayhteiskunta, että myös minun kaltaisellani on ollut mahdollisuus kouluttautua pitkälle.

Minä olen akateemisten vanhempien akateeminen lapsi. Kasvoin ylemmän keskiluokan perheessä, jossa sivistystä ja kulttuuria pidettiin arvossaan. Tuttavaperheemme olivat samanlaisia. Parikymppisenä sinkkuna ajattelin, että mieheni pitää olla ehdottomasti akateeminen uramies. Etsin vuosikausia ihan väärää miestyyppiä. Seurustelin akateemisten, pinnallisten pyrkyreiden kanssa, joille minun piti olla jotain, mitä en ollut. Sitten tapasin ihan sattumalta mieheni. Hän ei ole akateeminen, mutta mielettömän hyvä tyyppi, ja sitä kautta edennyt työelämässä päällikkötasoisiin tehtäviin, joissa usein akateeminen. Mies on perinteisestä duunariperheestä.



Meidän yhteisessä arjessamme luokkaerot eivät enää näy. Joskus huomaan ajattelutavoissamme eroja, mutta näitä eroja olin huomannut myös seurustellessani akateemisten, mutta toisen alan tutkinnon opiskelleiden kanssa.



Elämäntapaeron huomaakin sitten selvästi, kun vierailemme mieheni kotona. Makumieltymykset, kiinnostuksenkohteet ovat kovin erilaiset erityisesti anopilla. Mieheni vanhemmat ovat eronneet, ja miehen isä puolestaan elää hyvin keskiluokkaista elämää, vaikka on eläkkeelle jäänyt sähkömies. Ehti kuitenkin edetä työssään arvostettuun tehtävään ja nyt eläkkeellä tienaa elantonsa käymällä osakekauppaa.



Minulle on tehnyt todella hyvää olla parisuhteessa miehen kanssa, jolla on hieman erilainen tausta. On virkistävää ja avartavaa nähdä hieman toisenlaistakin elämää. Saan olla sellainen kuin olen, eikä minun tarvitse pitää yllä mitään kulissia. Suhteemme ei kaadu, vaikka menettäisin työni, ulkonäköni tai paljastaisin haavoittuvaisuuteni.



Minusta täysi identtisyys ei aina ole suhteen onnistumisen kannalta paras mahdollinen vaihtoehto. Joskus juuri tietty erilaisuus täydentää. Saan mieheltäni jotain, mitä minussa ei ole, ja toisinpäin. Miehen kautta olen oppinut ymmärtämään ihmisten erilaisuutta ja kohtaamaan erilaisia ihmisiä. Mies puolestaan on saanut minulta lisää kunnianhimoa ja tavoitteellisuutta.

Mies vain on suoraan sanoen juntti. Ei arvosta sivistystä, kirjallisuutta, musiikkia, vieraita kieliä tms. Eihän se nyt varsinaisesti yhdistä. Pyrin hyväksymään miehen sellaisena kuin hän on.

Olen itse korkeasti koulutettu ja mieheni on virolainen duunari, jolta on amis jäänyt vähän vaiheeseen. Mun vanhemmat on varakkaita ja itse olen tehnyt töitä sen eteen, että elintasoni on tätä luokkaa kuin se nyt on.



Välillä häiritsee jotkin asiat, esim se ettei mieheni osaa joka tilanteessa kaikkia etikettisääntöjä ja yleissivistys ei ole ihan samalla tasolla. Saattaa vanhempieni luona sunnuntaipäivällisellä lohkaista aika kuolemattomia mielipiteitä. Hyvä mies ja arvostaa mua sekä mun lapsia.



Hän joskus ynnäsi, että ollaan tällänen hyvän näköinen pariskunta, ihan samanlaiset paitsi mä olen sivistyneempi ja viisaampi kuin hän. True that.

selvisi n. puolen vuoden seurustelun jälkeen että vain peruskoulun käynyt mieheni ei osaa sijoittaa maanosia kartalle. Siis ei edes puhuta maista, vaan mantereista! Perheensä on samanlainen. Kouluttamattomia ja pienituloisia kaikki. Eivät kuitenkaan muuten mitään vajakkeja, joten ainut selitys on koulujen kesken jättäminen ja alempaan sosiaaliluokkaan jämähtäminen. Ystävällisempiä ja mukavampia ihmisiä saa silti hakea.

Olen kuitenkin sitä mieltä, että yleisesti ottaen koulutus- tai luokkaerot eivät ole nykyään järkeviä perusteita lokeroida ihmisiä.

Up

Jossain vaiheessa tulet kyllä huomaamaan eron vaikket sitä alussa huomaa.

Appivanhemmat on akateeminen ja duunari. Tosi pitkään ovat olleet yhdessä ja hyvin vaikuttaa menevän. Ehkä oleellisempaa onnelliselle yhteiselämälle on se, onko samanlaisia kiinnostuksen kohteita ja ajatuksia. Se ei välttämättä korreloi koulutusasteen kanssa mitenkään.

Jaa nyt kun olen lukenut kaikki kommentit niin miehen euro on 80 senttiä. Mut mitä väliä kun ovat kouluttamattomia moukkia, joita on kiva pitää lemmikkeinä Ja oppia uusia asioita. Sit kun kyllästyy saa kuitenkin elarit niiden pienistä palkoista.

Nosto