Mistä sitä nyt voi sitten luottaa, ettei omalla miehellä pimahda päässä?

mutta on myös masentunut.

Samaa miettinyt kanssa. Munkin miehellä on aika stressaava työ, reissaa paljon ulkomailla, tänä vuonna esimerkiksi ollu vaan 4 viikkoa kotona, muun ajan milloin missäkin päin maailmaa... Alkoakin kuluu ihan riittävästi ja aikaerorasitusta on... Mistäs sitä tietää,vaikka joskus pahasti pimahtaisikin.

että eihän sillä vaan liiku päässä mitään outoa... on sellanen pohjalainen vähän sulkeutunut tyyppi... Jolle tosin lapset ovat kaikki kaikessa, itsestäni en niin tiedä.

jossa psykiatrian asiantuntija kertoi, että perhesurmien tekijöitä yhdistää narsistisuus. Eli jos mies on narsistinen persoona, kannattaa olla varuillaan erilaisten elämänkriisien aikana.

Etsin toiseen ketjuun aihetta koskevia lehtijuttuja, luepa nämä.



Tässä HS 25.9.2011:

"Lapsensurmaajat eivät ole tyypillisiä suomalaisia tappajia, mutta eivät myöskään "tavallisia äitejä", Putkonen sanoo.



He ovat yksinäisiä, kärsivät hylkäämisen pelosta, väsymyksestä ja stressistä tai ovat psykoottisia. Lähes puolella heistä oli ongelmia, joihin viranomaiset olivat jo joutuneet puuttumaan. Moni tappoi myös itsensä.



Psykoottinen, harhainen äiti on ehkä mielisairaasti ajatellut, että tappamalla pelastaa lapsensa, oikeuspsykiatri Hanna Putkonen Terveyden- ja hyvinvoinnin laitokselta sanoo."



---------

HS 22.11.2007:

"Oman lapsensa surmaajista on enemmistö naisia. Kun Kuopion yliopistossa tutkittiin lapsiin kohdistuneita henkirikoksia 25 vuoden ajalta, omien lastensa surmaajista yli 60 prosenttia oli äitejä. ... Oikeus- ja kriminaalipsykologian dosentti Jaana Haapasalo sanoi Espoon tragedian jälkeen, että suuri osa lapsensa surmaavista äideistä on elänyt avo- tai avioliitossa ja huolehtinut kasvatuksesta tunnollisesti. Elämäntilanteen heikentyessä he ovat sitten päätyneet tekoonsa. Taustalla ovat parisuhde- ja mielenterveysongelmat tai perheen talouden romahtaminen. Perimmäiset syyt löytyvät esimerkiksi surmaajan lapsuuden rankoista kokemuksista."

-----------------

HS: 22.5.2005:

"Lasten surmaaminen on meillä äärimmäisen harvinaista, muistuttaa oikeuspsykiatri Markku Eronen, Vanhan Vaasan sairaalan johtava lääkäri.



"Ihminen voi surmata pahimman kilpailijansa tai satunnaisen ohikulkijan. Hän voi surmata oman puolisonsa tai parhaan ryyppykaverinsa. Mutta omaa lastaan ei yleensä koskaan. Ei edes päihteiden aiheuttamassa sekavuustilassa. Ihmisellä ei yksinkertaisesti ole mitään järkevää syytä surmata jälkeläisiään", hän sanoo.



Varmaa syytä vanhempien tekemään surmaan ei voida koskaan saada selville, Eronen sanoo. "Varmasti tiedetään vain se, että kaikki ne ovat yksittäistapauksia. Ei maailma ole siinä mielessä muuttunut, että ihmiset tekisivät näitä rikoksia enemmän kuin ennen.....

Pelkkä työn aiheuttama stressi tai taloushuolet eivät selitykseksi riitä, ei myöskään päihteiden käyttö - muutenhan surmia olisi paljon enemmän.





"Terve ihminen ei tapa omia jälkeläisiään", sanoo oikeuspsykiatri Hanna Putkonen HUS:sta. Hän on tutkinut lapsensa surmanneita äitejä. Viime aikoina hän on perehtynyt myös tapauksiin, joissa mies tai nainen on lastensa lisäksi surmannut itsensä. He ovat siis tehneet niin sanotun laajennetun itsemurhan.



Suurin osa surmatuista lapsista on ollut vauvoja. Leikki-ikäisten surmaaminen on sitäkin harvinaisempaa. Naiset surmaavat yleensä vain lapsensa. Miehet surmaavat epätoivoissaan kaikki, myös puolisonsa.



Äidit kokevat miehiä useammin, että lapsi on heille persoonallisuuden jatke, osa heidän identiteettiään. He saattavat ajatella myös, etteivät lapset pärjäisi ilman heitä. Siksi he itsemurhan tehdessään surmaavat lapsensa.



Miesten psykologia voi toimia vähän toisin. "Miesten teot tapahtuvat usein rytinällä, tyyliin: jos ei elämä suju minulla niin ei sitten kellään", Putkonen kuvaa.



Joillakin on ollut ennen tekoa päihdeongelmia ja persoonallisuushäiriöitä. Elämä on ylipäätään ollut kaoottista. Siihen on voinut jo aiemmin kuulua lasten pahoinpitelyä.



Tai sitten mies on vain syvästi masentunut.





Psykoottisessa masennuksessa todellisuudentaju heilahtelee, selittää tutkija, oikeuspsykiatri Eila Sailas Stakesista.



"Silloin ihminen voi nähdä elämän hetkittäin niin synkkänä, että muillekin olisi parempi kuolla. Maailma voi tuntua niin mahdottomalta, kammottavalta ja hirveältä, että toivoo, etteivät lapsetkaan joutuisi siitä kärsimään", Sailas selittää.



Jos ihminen tämän ajatuksen ohjaamana päätyy surmaamaan lapsensa, hän voi ajatella kantaneensa vastuuta. "Hän voi kokea, että hän pelastaa rakkaimpansa pahalta maailmalta", Sailas sanoo."



-------------------



HS 26.1.2003:



"naistappajista väitöskirjaansa viimeistelevä Hanna Putkonen ja kriminaalipotilaita 30 vuotta hoitanut psykologi Ghitta Weizmann-Henelius. Hän viimeistelee tutkimusta, johon on haastatellut lapsensa surmanneita naisia heidän saamansa tuomion jälkeen.



Heidän mielestään suurin osa lapsensa surmanneista äideistä on ollut vakavasti sairaita tai häiriintyneitä. Osa äideistä on passitettu vankilaan, mutta eivät hekään ihan normaaleilta kuulosta. Vankilaan päätyvät muun muassa ne, jotka ensin kieltävät itseltään raskauden ajatuksenkin ja synnyttävät sitten yllättyneinä ja paniikissa vessanpönttöön tai metsään.



Kun tiedot lastensurmista leviävät, monet äidit miettivät, miten sellaista voi tapahtua? Voisivatko he itse ajautua yhtä hirveisiin tekoihin? Kokemukset stressistä ja uupumuksesta ovat monille äideille tuttuja ja niihin tunteisiin on helppo samastua. Sen sijaan psykoosin ymmärtäminen on vaikeaa, ellei mahdotonta, Eronen sanoo.



"Ei ehkä kannata yrittää ymmärtää näitä naisia samastumalla heidän tilaansa, se voi olla terveelle ihmiselle mahdotonta", Eronen sanoo. On turha miettiä, mitä itse olisi tehnyt tai miltä minusta olisi tuntunut, se voi johtaa hakoteille.



"Ei terve nainen tapa lastaan äkkipikaistuksissa, ei kenelläkään sillä tavalla äkkiä vain naksahda päässä - sitä ei tarvitse pelätä", Eronen sanoo. "



-----------------



Tässä oli nyt vaan Hesarin sitaatteja, mutta aiheesta on tietysti olemassa juttuja muuallakin.



Joka tapauksessa siis kun asiaa on tutkittu, harvemmin murhaaja on päätynyt tekoonsa ihan "kylmiltään" eli että olisi ihan terve mieleltään, mitä nyt vaan kerran päässä naksahti. Taustalla on yleensä tosiaan mielen sairauksia.