Mieheni mielestä jokainen on oman onnensa seppä. Oletko samaa mieltä?

AP:n mies katsoo asiaa aikuisesti: on jokaisesta itsestä kiinni, millaiseksi siinä tilanteessa onnensa tekee. On sinun tavallasi helppoa väittää, että neliraajahalvaantunut ei voi olla onnellinen. Miksi ei olisi, jos ei tiedä vaihtoehdoista? Syntymästään sokea ei tiedä, millaista on nähdä, joten ei hän jumita sen miettimisessä, millaista olisi nähdä vaan elää elämäänsä omana itsenään (ja ap:n miehen ideologian tavoin tavoittelee sitä omaa onneaan).



Sen sijaan joku toinen on aina tyytymätön kaikkeen, vaikka ulkoisesti asiat ovat hyvin. Eli ap:n tavoin on sitä mieltä, että vika on aina muissa, ei koskaan itsessä.



Ymmärsitkö?

Mä en muutenkaan jaksa sitä, että tällaisessa keskustelussa aina lähdetään etsimään ääriesimerkkejä. Aika harva meistä onneksi neliraajahalvaantuu tai menettää vaikka tulipalossa tai tsunamissa koko perheensä ja päälle sukunsa.

Mun mielestäni ihminen on oman onnensa seppä siinä mielessä, että se vaihtoehto on sitten turhautuminen ja katkeroituminen. Niiden vallassa eläneitä tunnen ihan tarpeeksi, että ymmärrän itse VALITA toisin.

jos väite on, että ihminen on oman onnensa seppä, eikä siihen lisätä, että lukuunottamatta tiettyjä tilanteita, niin kyllä pitää sitten pystyä olemaan sitä mieltä, että olisi itse yhtä onnellinen liikuntakykynsä, perheensä, mielenterveytensä jne menettäneenäkin.

Eli uskon kyllä, että ymmärrät valita toisin, kun luultavasti sinulla on mielenterveyttä, liikuntakykyä, joitakin ihmissuhteita, tarpeeksi ruokaa jne. Pointti olikin, että kykenisitkö valitsemaan toisin myös muussa kuin tällaisessa ihannetilanteessa, joissa on vaikeuksia, mutta ne ovat voitettavia, ja elämässä on paljon iloa tuottavia asioita.

se on kokonaan sinusta itsestäsi kiinni.



Olen miehesi kanssa samaa mieltä. Ei onni tule muiden teoista vaan siitä, että itse tekee valinnat ja toimii niiden mukaan kantaen myös vastuun teoistaan.



Ja on jokaisen oma asia, miten suhtautuu ikäviin asioihin. Kukaan muu ei voi puolestasi päättää, että äitisi kuolema on niin kamala asia, että ryhdyt ryyppäämään. Sen valinnan teet aivan itse.

moni ymmärtää ton sananlaskun vähän väärin. Ei se tarkoita välttämättä "onnen tai onnellisuuden löytämistä", vaan pikemminkin yleistä pärjäämistä - ihmisen on ikään kuin tultava toimeen omillaan.



Toiseksi, Suomen kaltaisessa hyvinvointivaltiossa ihmiset eivät taida tajuta, miten paljon tässä itse kukin on muista riippuvainen ja saa ikään kuin asioita valmiina. Terveyspalvelut, koulut, turvallinen ympäristö jne. - nämä on kaikki ap:n miehen mielestä varmaan hänen omaa ansiotaan... jokainenhan on oman onnensa seppä.



http://urbaanisanakirja.com/word/oman-onnensa-seppa/

AP:n mies katsoo asiaa aikuisesti: on jokaisesta itsestä kiinni, millaiseksi siinä tilanteessa onnensa tekee. On sinun tavallasi helppoa väittää, että neliraajahalvaantunut ei voi olla onnellinen. Miksi ei olisi, jos ei tiedä vaihtoehdoista? Syntymästään sokea ei tiedä, millaista on nähdä, joten ei hän jumita sen miettimisessä, millaista olisi nähdä vaan elää elämäänsä omana itsenään (ja ap:n miehen ideologian tavoin tavoittelee sitä omaa onneaan).

Sen sijaan joku toinen on aina tyytymätön kaikkeen, vaikka ulkoisesti asiat ovat hyvin. Eli ap:n tavoin on sitä mieltä, että vika on aina muissa, ei koskaan itsessä.

Ymmärsitkö?

aika paksua yleistystä. Missä kohtaa ap sanoi vian olevan aina muissa?

Mä uskon, että tiettyyn pisteeseen asti ihminen on oman onnensa seppä, jos perusasiat on kunnossa. Ap:n mies tuskin kuitenkaan olisi enää samaa mieltä itsensä kanssa, jos nyt vaikka juurikin neliraajahalvaantuisi. Sellaisten ihmisten on helppo olla ylimielisiä tämän asian suhteen, joille ei ole mitään todella pahaa tapahtunut. Se ei minusta ole todella pahaa, jos on ollut paska lapsuus, jos kuitenkaan se ei ole vaikuttanut mielenterveyteen oleellisesti.

Yleensä hyvistä kotiololoista tulleet ihmiset puhuvat noin, koska eivät ymmärrä laajemmin elämää.

esimerkissä, että päätät itse alatko ryypätä äidin kuoleman takia- eihän se nyt niin mene, että jos lapsi menettää vaikka äidin, niin sitten se elää onnellisena 15 vuotta ja eräänä päivänä päättää, että kas, alanpa ryypätä kun se äitikin meni kuolemaan. Yleensä se menee niin, että lapsesta asti asiat ovat menneet pieleen, ja koska lapsi ei puutteellisilla kognitiivisilla kyvyillään pysty itse näitä asioita käsittelemään, vaan ne jäävät alitajuntaan ja vaikuttavat pikkuhiljaa niin, että silloin 15 vuotta myöhemmin ihminen on ahdistunut ja masentunut, mutta ei edes tajua sitä, vaan näkee vain maailman paikkana, jossa ei ole muuta helpotusta kuin alkoholi. Eli ei nämä ole aina varsinaisesti sellaisia tietoisia päätöksiä, kuin vaikka jonkun leffan valitseminen on. Näkemys maailmasta voi olla niin vääristynyt, ettei sitä edes tajua, joten asialle ei voi myöskään tehdä mitään, ellei joku ulkopuolinen puutu tilanteeseen.

ja tottakai on ihailtavaa, jos huonoista lähtökohdista huolimatta voi ponnistella parempaan elämään, mutta pitäisi tajuta, että siinä ei ole kyse vain omista valinnoista- jos on kaksi sisarusta, joilla yhtä helvetillinen koti, niin toinen voi selvitä siitä suht järkevänä ja toinen taas sairastuu skitsofreniaan. Tuskinpa se on ollut oma valinta kuitenkaan? Ja olisi aika julkeaa tältä toiselta hurskastella, että kyllä sunkin kuule on oltava onnellinen, vaikka minuutesi on hajonnut ja hirviöt haukkuvat sinua aamusta iltaan.

Kyllä mä olen itse saanut omalla työlläni ja teoillani juuri sellaisen elämän kuin olen tahtonut. Alkoholistivanhempien kasvattina, hyväksikäytöstä ja raiskauksesta huolimatta olen onnistunut tekemään oman parhaani elämässäni ja voin rehellisesti sanoa olevani tyytyväinen itseeni. Ois ihan hirveetä jos joku muu määrittelisi millainen mun elämäni on.

Kyllä mä olen itse saanut omalla työlläni ja teoillani juuri sellaisen elämän kuin olen tahtonut. Alkoholistivanhempien kasvattina, hyväksikäytöstä ja raiskauksesta huolimatta olen onnistunut tekemään oman parhaani elämässäni ja voin rehellisesti sanoa olevani tyytyväinen itseeni. Ois ihan hirveetä jos joku muu määrittelisi millainen mun elämäni on.

mitä sulle seurasi noista kokemuksista? Siis mielenterveydellisesti?

esimerkissä, että päätät itse alatko ryypätä äidin kuoleman takia- eihän se nyt niin mene, että jos lapsi menettää vaikka äidin, niin sitten se elää onnellisena 15 vuotta ja eräänä päivänä päättää, että kas, alanpa ryypätä kun se äitikin meni kuolemaan. Yleensä se menee niin, että lapsesta asti asiat ovat menneet pieleen, ja koska lapsi ei puutteellisilla kognitiivisilla kyvyillään pysty itse näitä asioita käsittelemään, vaan ne jäävät alitajuntaan ja vaikuttavat pikkuhiljaa niin, että silloin 15 vuotta myöhemmin ihminen on ahdistunut ja masentunut, mutta ei edes tajua sitä, vaan näkee vain maailman paikkana, jossa ei ole muuta helpotusta kuin alkoholi. Eli ei nämä ole aina varsinaisesti sellaisia tietoisia päätöksiä, kuin vaikka jonkun leffan valitseminen on. Näkemys maailmasta voi olla niin vääristynyt, ettei sitä edes tajua, joten asialle ei voi myöskään tehdä mitään, ellei joku ulkopuolinen puutu tilanteeseen.

Alkoholistit tekevät juuri noin, siirtävät syyn juomisestaan itsensä ulkopuolelle, jolloin ei tietenkään voi olla oman onnensa seppä, koska on uhri.

Tuleeko ihmisen elämään onni ihan oikeasti muiden tuomana, itse siihen ei voi vaikuttaa?

Alkoholistit tekevät juuri noin, siirtävät syyn juomisestaan itsensä ulkopuolelle, jolloin ei tietenkään voi olla oman onnensa seppä, koska on uhri.

Tuleeko ihmisen elämään onni ihan oikeasti muiden tuomana, itse siihen ei voi vaikuttaa?

ymmärtänyt lukemaasi (no siinä olikin kaikenlaisia sivulause- ja muita virheitä). Jos ei tiedä mitään psykologiasta, niin ajattelee juuri kuten sinä, asioita yksinkertaistaen. Toki on ihmisiä, jotka tietoisesti valitsee syyttää muita, mutta on myös ihmisiä, joiden masennus tms ihan oikeasti on muiden ihmisten aiheuttamaa. Ja masennus usein saa ihmisen juomaan, varsinkin miehet, koska kulttuuri on sellainen, että tunteileva ja tunteistaan puhuva mies on homo.

Onnellisuus on asennekysymys. Jotkut näkevät kaikessa jotain hyvää, toiset taas kaikessa päällimmäisenä kaiken ikävän. Sairaudet ja kaikki vastonkäymiset opettavat jotain ja ihmisen kuuluisikin ottaa oppia kaikista kokemuksistaan.



Uskon jälleensyntymään ja elämän ikuiseen kiertokulkuun, tämä elämä on vain silmänräpäys ikuisuudessa. Ainoa tehtävämme on herätä ja kun heräämme, elämme yltäkylläisyydessä ja jatkuvassa onnellisuuden tilassa. Vedämme puoleemme sitä jonka taajuudella värähtelemme, kannattaakin miettiä mitä ajattelee ja puhuu.



Toki me, jotka olemme jo heränneet voimme osaltamme auttaa niitä jotka vielä elävät kärsimyksen tilassa, mutta onnelliseksi emme voi heitä tehdä. Mitä syvemmällä unessa olet tässä elämässä, sitä vähemmän voit vaikuttaa myös seuraavan elämäsi olosuhteisiin.



"Älköön etsijä lakatko etsimästä ennenkuin löytää etsimänsä. Kun hän löytää, hän joutuu hämmennyksiin ja lopulta hän hallitsee kaikkea" sanoi Jeesuskin. (Tuom. ev.)

toki siitä masennuksesta voi parantua, vaikka sen olisikin aiheuttanut esim. lapsuudenperhe, mutta masennuksesta parantuminen taas ei ole pelkästään omissa käsissä, jota tietysti nämä omanonnensasepät ei halua hyväksyä, koska sitten olisi olemassa jotakin, johon he eivät voikaan itse vaikuttaa, ja hyvin kontrolloidulta maailmalta putoaisi pohja.

Onnellisuus on asennekysymys. Jotkut näkevät kaikessa jotain hyvää, toiset taas kaikessa päällimmäisenä kaiken ikävän. Sairaudet ja kaikki vastonkäymiset opettavat jotain ja ihmisen kuuluisikin ottaa oppia kaikista kokemuksistaan.

Uskon jälleensyntymään ja elämän ikuiseen kiertokulkuun, tämä elämä on vain silmänräpäys ikuisuudessa. Ainoa tehtävämme on herätä ja kun heräämme, elämme yltäkylläisyydessä ja jatkuvassa onnellisuuden tilassa. Vedämme puoleemme sitä jonka taajuudella värähtelemme, kannattaakin miettiä mitä ajattelee ja puhuu.

Toki me, jotka olemme jo heränneet voimme osaltamme auttaa niitä jotka vielä elävät kärsimyksen tilassa, mutta onnelliseksi emme voi heitä tehdä. Mitä syvemmällä unessa olet tässä elämässä, sitä vähemmän voit vaikuttaa myös seuraavan elämäsi olosuhteisiin.

"Älköön etsijä lakatko etsimästä ennenkuin löytää etsimänsä. Kun hän löytää, hän joutuu hämmennyksiin ja lopulta hän hallitsee kaikkea" sanoi Jeesuskin. (Tuom. ev.)

uskominen ei kuulu kristinuskoon.

Alkoholistit tekevät juuri noin, siirtävät syyn juomisestaan itsensä ulkopuolelle, jolloin ei tietenkään voi olla oman onnensa seppä, koska on uhri.

Tuleeko ihmisen elämään onni ihan oikeasti muiden tuomana, itse siihen ei voi vaikuttaa?

ymmärtänyt lukemaasi (no siinä olikin kaikenlaisia sivulause- ja muita virheitä). Jos ei tiedä mitään psykologiasta, niin ajattelee juuri kuten sinä, asioita yksinkertaistaen. Toki on ihmisiä, jotka tietoisesti valitsee syyttää muita, mutta on myös ihmisiä, joiden masennus tms ihan oikeasti on muiden ihmisten aiheuttamaa. Ja masennus usein saa ihmisen juomaan, varsinkin miehet, koska kulttuuri on sellainen, että tunteileva ja tunteistaan puhuva mies on homo.

Silti IHAN VARMASTI jokainen aikuinen ihminen tietää, että päihteet ei ratkaise mitään ongelmia, vaan korkeintaan helpottaa hetken, ja sitten vie syvemmälle suohon.

EI siihen mikään nero tarvitse olla, tai kognitiivisilta kyvyiltään ylivertainen.

Kyse on nimenomaan siitä, suostuuko ottamaan vastuuta omasta elämästään vai ei. Ihan sama kuka ne ongelmat on elämään tuonut, niin kauan kuin ihminen odottaa, että joku ulkopuolinen ne ongelmat myös poistaa, hän on onneton ja uhri.

AIna voi sanoa mutku. Mutku sitä ja mutku tätä ja mutku sekin sillon. Loppupeleissä ihminen ei kaiva maata kuin omien jalkojensa alta jäädessään tuleen makaamaan.

toki siitä masennuksesta voi parantua, vaikka sen olisikin aiheuttanut esim. lapsuudenperhe, mutta masennuksesta parantuminen taas ei ole pelkästään omissa käsissä, jota tietysti nämä omanonnensasepät ei halua hyväksyä, koska sitten olisi olemassa jotakin, johon he eivät voikaan itse vaikuttaa, ja hyvin kontrolloidulta maailmalta putoaisi pohja.

Kyllä mä ainakin olen ihan ITSE tehnyt helvetillisen työn päästäkseni ylös masennuksesta. Se vaati juuri sen, että kyseenalaisti kaiken sen, mitä oli lapsuudessa ja nuoruudessa itsestä ja maailmasta oppinut, uskallusta pistää palasiksi koko oma maailmankuva ja minäkuva, ja alkaa rakentaa sitä ihan alusta asti uudetaan.

Ei ollut helppoa eikä kivaa. Helpompaa oli maata uhrina kotona ja syödä suruun ja syrjäytyä.

Mä myös tiedän, että mun masennukseni ei tule uusiutumaan. Koska tällä hetkellä mun mieleni tasapaino ei ole kiinni siitä olenko terve, kenen kanssa elämäni jaan, paljonko minulla on rahaa/velkaa jne.

Ja se missä sulla meni pahasti pieleen on se, että kuvittelet että minun tavallani ajattelevalla olisi erityisen kontrolloitu maailma. Ei suinkaan.

Mä ajattelen, että elämä on arvaamatonta ja kenelle vain voi käydä mitä vain. Olen kiitollinen läheisistäni, ikävöin toki niitä jotka ovat jo kuolleet, mutta ennen kaikkea iloitsen siitä, että monien hienojen ihmisten kanssa sain tätä elämää kulkea. Mä en ajattele, että helppo ja " putkeen mennyt" elämä olisi parasta mitä voisin saada. Myös ne pahat ja ikävät asiat kuuluvat tähän elämään, ja tuovat siihen omat sävynsä.

Silti IHAN VARMASTI jokainen aikuinen ihminen tietää, että päihteet ei ratkaise mitään ongelmia, vaan korkeintaan helpottaa hetken, ja sitten vie syvemmälle suohon.

EI siihen mikään nero tarvitse olla, tai kognitiivisilta kyvyiltään ylivertainen.

Kyse on nimenomaan siitä, suostuuko ottamaan vastuuta omasta elämästään vai ei. Ihan sama kuka ne ongelmat on elämään tuonut, niin kauan kuin ihminen odottaa, että joku ulkopuolinen ne ongelmat myös poistaa, hän on onneton ja uhri.

AIna voi sanoa mutku. Mutku sitä ja mutku tätä ja mutku sekin sillon. Loppupeleissä ihminen ei kaiva maata kuin omien jalkojensa alta jäädessään tuleen makaamaan.

päihteissä on se ihmisen hallintakyvyn ulkopuolella oleva juttu, että ne ovat joillekin fyysisesti addiktoivia. Se, joka aloitti sillä, että ottaa viikonloppuisin muutaman vitutuksen, kuten kuka tahansa normaali-ihminen, saattaakin omistaa sellaiset geenit, ettei alkoholista pääsekään noin vain eroon. Ei sitä alkoholisti yleensä tulla sillä, että päätetään "nyt on elämässä semmoinen vaihe, että rupeanpa alkoholistiksi. Telkkaristakaan ei tuu mitään, ja muutenkin on hyvin aikaa."

että jälleensyntyminen kuuluisi kristinuskoon. Minä en ole kristitty. t. 54

Kyllä mä ainakin olen ihan ITSE tehnyt helvetillisen työn päästäkseni ylös masennuksesta. Se vaati juuri sen, että kyseenalaisti kaiken sen, mitä oli lapsuudessa ja nuoruudessa itsestä ja maailmasta oppinut, uskallusta pistää palasiksi koko oma maailmankuva ja minäkuva, ja alkaa rakentaa sitä ihan alusta asti uudetaan.

kun SINÄ olet parantunut jostakin sairaudesta, niin se tarkoittaa, että kaikki muutkin kykenevät siitä paranemaan? Onhan aivan tieteellisesti todistettu, että jotkut masennukset eivät esim. johdu ulkoisista tekijöistä, vaan ovat fysiologisia. Ja jos silloin eivät mitkään lääkkeet tai sähköhoidot tehoa, niin mitenkäs sen parannat?

Hyvä juttu sinulle, että olet tehnyt työtä ja parantunut- masennuksesi oli sellainen, että siitä kykenee omalla työllä paranemaan. Joku toinen ei ehkä olisi jaksanut tehdä sitä työtä. Kaikki masennukset eivät kuulu siihen joukkoon, johon terapia ja lääkehoito tepsii.