Olenko paska mutsi, jos lähden istumaan iltaa kun vauva on 1,5 kk?
Kommentit (34)
No, jos jätät muksun yksin kotiin, ja ajattelet että kyllä se pärjää kunhan jätät sen mukaan pinnaäsnkyyn muutama tuttipullo täynnä maitoo, niin ok, taidat olla paska mutsi.
Jos sitten taas muksu on isän/mummin/muun läheisen turvallisessa hoidossa, ja muutenkin syö pullosta, niin mikäs siinä?
Pahimmat haukkujat taitavat olla ne jotka ihannoivat täysimetystä niin että ovat katkeria kun eivät pääse ikinä mihinkään kun eivät pulloakaan voi antaa.....
Paljon on adopitiojonossa vanhempia, jotka ovat valmiita sitoutumaan pieneen vauvaan tilanteen vaatimalla tavalla.
Mieti: adoptio olisi lahja sekä lapsellesi että tuleville vanhemmille. Harkitse lasta uudelleen sitten, kun olet kasvanut aikuiseksi.
Kaikkea hyvää.
käynyt ulkona lapsen syntymän jälkeen? Onko hän ollut 24h vuorokaudessa kotona lapsen kanssa? Niinpä. Et ole paska mutsi.
miehen kanssa yhdessä keikalle, kun vauva oli kuukauden ikäinen. Autolla mentiin eli ei juotu. Mummo oli lapsenvahtina. Lapsi nukkui kun lähdettiin ja kun tultiin. Eikä ollut herännyt siinä välissä, mutta jos olisin tänne tullut utelemaan, että voiko niin tehdä, niin varmaan olisi tullut lunta tupaan :-)
kuinkahan monta kertaa tuut vielä lapsen kasvaessa tuntemaan itsesi kurjaksi äidiksi,ni jätä nyt syyllisyyttä sinne,älä kaikkea kuluta! :D
Paljon on adopitiojonossa vanhempia, jotka ovat valmiita sitoutumaan pieneen vauvaan tilanteen vaatimalla tavalla.
Mieti: adoptio olisi lahja sekä lapsellesi että tuleville vanhemmille. Harkitse lasta uudelleen sitten, kun olet kasvanut aikuiseksi.
Kaikkea hyvää.
voit antaa lapsesi pois.
Adoptio olisi lahja lapselle, joka pääsisi toivottavasti perheeseen jossa mamma ei istu av:ssa tuomitsemassa muita.
Voit harkita lasta uudestaan sitten kun ymmärrät että ihminen ei ole oaska mutsi vain sen takia että harkitsee menevänsä juomaan kerran.
..tai anna hänelle vaikka hörppy viinaa...
Olet LOISTAVA (alkkis)äiti
Kenestäkään ei tee paskaa mutsia se, jos lähtee ulos istumaan iltaa ja jättää vauvan isälle tai muulle luotettavalle ja osaavalle hoitajalle, ihan sama mitä kommenttia tänne tulee. Paska olet teet sitten ihan mitä vaan, eli tervemenoa illanviettoon! :)
käynyt ulkona lapsen syntymän jälkeen? Onko hän ollut 24h vuorokaudessa kotona lapsen kanssa? Niinpä. Et ole paska mutsi.
..oli 1,4 vuotta..silloin loppui imetys.
Kovin on kärsimätöntä ainesta nämä nykymammat.
käynyt ulkona lapsen syntymän jälkeen? Onko hän ollut 24h vuorokaudessa kotona lapsen kanssa? Niinpä. Et ole paska mutsi.
..oli 1,4 vuotta..silloin loppui imetys.Kovin on kärsimätöntä ainesta nämä nykymammat.
miksi et ollut kotona? etkö viihdy perheesi kanssa vai mikä on?
Jos äiti sairastuu, saako hän mennä terveysksekukseen jonottamaan, kun lapsi on 1,5 kk? Jos vauvan äidin omainen kuolee, saako hän mennä hautajaisiin? Saako vauvan äiti viedä vauvan sisaruksen elokuviin?
Onko äiti alkkis, jos hänen tekee noin vuoden tipattomuuden jälkeen juoda pari kaljaa?
Itse lähdin myös tyttöjen kanssa ulos vauvan ollessa 1,5kk muistaakseni. Imetin lähes vuoden. Tuo ei nyt ole se pointti vaan se, että jos tuo on "pahinta" mitä lapsi kokee niin hänellä on asiat hyvin.
mistä siinä lapsessa on kyse. Minusta on ihan OK, että teet, mitä tahdot. Lapsellesi se on ihan sama, kenen luona nukkuu tai syö. Tekojesi seuraukset näkyvät lapsessa vasta sitten, kun ihmettelet, että miksi se on tuommoinen eikä kiva ollenkaan.
Mutta siis et ole paska mutsi, mene ihmeessä. Sinulla on vain yksi elämä, miksi pilata se kun voit pilata lapsen elämän asenteellasi.
mistä siinä lapsessa on kyse. Minusta on ihan OK, että teet, mitä tahdot. Lapsellesi se on ihan sama, kenen luona nukkuu tai syö. Tekojesi seuraukset näkyvät lapsessa vasta sitten, kun ihmettelet, että miksi se on tuommoinen eikä kiva ollenkaan.
Mutta siis et ole paska mutsi, mene ihmeessä. Sinulla on vain yksi elämä, miksi pilata se kun voit pilata lapsen elämän asenteellasi.
tai sitten näppis suhisee ihan muuten vaan aika mallikkaasti ;)
Otinpa siinä muutamat siideritkin. Perseet itse asiasa.
Lapsen isän oli vaavin kanssa.
Minäkin jätin poikani kuukauden ikäisenä isänsä kanssa ja lähdin tyttöjen kanssa baariin. Nyt lapsi on parikymppinen ja joutuu käymään terapiassa, koska kävin silloin kerran baarissa. Paljon ovat kuulemma puineet tätä hylätyksi tulemisen kokemusta psykologin kanssa. Usein poika muistutteleekin syyttävään sävyyn, miten traumaattista oli jäädä kuukauden vanhana isän kanssa kahden. Hän näkee usein painajaisia asiasta.
Pelkään, että lapseni ei pysty koskaan sitoutumaan eikä perustamaan perhettä, koska jätin hänet isän hoitoon vain kuukauden ikäisenä. Miettikää äidit tarkkaan!
Jos lapselle on siksi aikaa hyvä hoito, saa äitee tehdä mitä tykkää.
Minäkin jätin poikani kuukauden ikäisenä isänsä kanssa ja lähdin tyttöjen kanssa baariin. Nyt lapsi on parikymppinen ja joutuu käymään terapiassa, koska kävin silloin kerran baarissa. Paljon ovat kuulemma puineet tätä hylätyksi tulemisen kokemusta psykologin kanssa. Usein poika muistutteleekin syyttävään sävyyn, miten traumaattista oli jäädä kuukauden vanhana isän kanssa kahden. Hän näkee usein painajaisia asiasta. Pelkään, että lapseni ei pysty koskaan sitoutumaan eikä perustamaan perhettä, koska jätin hänet isän hoitoon vain kuukauden ikäisenä. Miettikää äidit tarkkaan!
jolla vahva sitoutumiskammo ja joka on koko pojan elämän ajan dissannut tätä, niin saadaan aika kurja juttu terapiassakin puitavaksi. Harvoin kun kyse on yksittäisestä kaljaillasta, kyllä mukana on äidin koko asenne lastaan kohtaan. Kun äiti monin eri tavoin tekee selväksi, että todellinen onni ja elämä ovat muualla kuin lähellä lasta, niin kyllä se jättää jäljet.
Alkoholistit lähtevät ryyppäämään suoraa sairaalasta. Kevyempi versio jaksaa odottaa jälkitarkastukseen asti, jotta voi esitellä baarin vessassa kokoonkursittua "pyhintään".
Mikset voisi mennä? Jos lapsella on hyvä hoitaja, isä tai muu läheinen, turvallinen ja luotettava sukulainen ni lähde ihmeessä! Itse olin vauvan ollessa 3 viikon ikäinen tyttöjen kanssa baarireissulla. Ja kännitkin repäsin!
Motkottajille: Löysätkää pipoanne. Lapsi ei siitä saa minkäänlaisia traumoja, jos äiti on yhden yön poissa, varsinkaan, jos tilalla on turvallinen hoitaja.
Eli siis: Et ole paska äiti. Pitäkää hauskaa! :)