Kypsä ja kaunis seksi
Kun edellisissä luvuissa on käsitelty avioliiton tavallisimpia ongelmia ja niiden selvittelyä, on merkillepantavaa, että samat asiat vaikuttavat myös avioliiton sukupuolielämään. On huomattu, että jos parilla on vaikeuksia suhteensa muilla alueilla, heijastuvat ne hyvin pian myös sukupuolielämään, joka tavallaan on koko suhteen ilmapuntari. Se ei ehkä tyydytä heitä enää samalla tavalla, koska ilmapiiri suhteessa voi olla muuten negatiivinen, tai sitten he saattavat olla jopa kokonaan harjoittamatta sitä, mikä sekään ei ole kovin epätavallista.
Tutkimmekin seuraavissa kappaleissa joitakin tavallisimpia sukupuolielämän ongelmia. Useat ongelmista ovat juuri sellaisia, jotka saattavat häipyä sen jälkeen, kun puolisot saavat puhevälit toistensa kanssa uudelleen kuntoon.
Koko juttu on tuolla http://www.jariiivanainen.net/apua_avioliittoon4.html
Tosi hyvä kirjoitus seksistä!
Kommentit (22)
Toi tekstinpätkä oli siellä linkissä;
Kun edellä puhuttiin siitä, että vaimon tulisi antaa itsensä kokonaan ja iloiten miehelleen, on samalla alueella myös tiettyjä asioita, joihin erityisesti miehen kannattaa kiinnittää huomiota. Sillä tosiasia on, ettei mies aina ymmärrä vaimonsa erilaisuutta seksuaalisuudessa ja hän voi siksi toimia väärällä tavalla. Erityisesti tällä alueella kannattaa kiinnittää huomiota seuraaviin seikkoihin, joihin monet vaimot toivovat muutosta:
Arki makuuhuoneen ulkopuolella. Ensinnäkin miehen on hyvä ymmärtää, että vaimon kaikkein tärkein alue seksuaalisesti on hänen sydämensä. Hänelle seksuaalisuus on kokonaisvaltaista niin, että tärkeää on myös se, mitä tapahtuu makuuhuoneen ulkopuolella. Sillä jos hän myös makuuhuoneen ulkopuolella saa arvostusta, aikaa ja helliä sanoja, syttyy hän helposti seksuaalisestikin, mutta jos nämä tarpeet jäävät täyttymättä, voi häneltä lopahtaa koko seksuaalinen kiinnostus ja hän voi tulla kylmäksi.
Mitä tämä sitten aviomiehenä sinulle voi merkitä, kuuluu siihen varmasti se, että sinun tulisi korjata kyseinen asia. Sinun tulisi ennen kaikkea satsata vaimoosi myös jokapäiväisessä arkielämässä eikä vain makuuhuoneen sisäpuolella, koska hän kaipaa juuri sitä ja koska hän voi muuten tulla välinpitämättömäksi asiaa kohtaan. On kyllä totta, että tämä aluksi voi vaatia vaivaa, mutta etuna siitä on varmastikin se, että vaimon seksuaalinen halu voi silloin paremmin uudelleen herätä.
"Mieheni on liian nopea". Toinen asia, mikä miehen kannattaa huomioida, on, ettei hän ole liian hätäinen vaimonsa kanssa. Sillä kun hän itse syttyy tosi nopeasti - pelkkä vähäpukeisen naisen näkeminen voi sytyttää hänet hetkessä - ja menee helposti "suoraan asiaan", ei hänen vaimonsa ehdi aina kunnolla mukaan tähän nopeaan toimintaan. Silloin voi tapahtua, että mies on jo tyydytyksensä saanut, kun vaimo on vasta heräämässä seksuaalisesti.
Miten tämä asia sitten voidaan korjata, liittyy siihen varmasti se, että sinun miehenä tulee hieman odottaa vaimoasi ja hyväillä ja "lämmitellä" häntä tarpeeksi kauan, että hänkin pääsee kunnolla mukaan. Älä sentähden vie siitintä liian pikaisesti emättimeen ja yritä myös pidättää siemensyöksyäsi niin kauan, että vaimosikin ehtii kunnolla syttyä. Myös jälkitilanteessa sinun on hyvä huomata, ettet liian pikaisesti käännä selkääsi vaimolle ja nukahda, koska vaimo saa osan tyydytyksestä vielä huippukokemuksen jälkeenkin toisen läheisyydestä. Jos tämän teet, eli käännät liian nopeasti selkäsi, voi se olla suuri loukkaus vaimoasi kohtaan ja edelleen vähentää hänen seksuaalista kiinnostustaan.
Ps; näyttää hyvältä kirjoitukselta ja ajattelee asiaa naisen ja miehen kannalta. Knanattaa lukea!
Olen monenlaiseen erikoisuuteen, fetissiin ja perversioon törmännyt elämäni aikana, ja täytyy sanoa, että tämä on niistä hurjimpia.
Olen monenlaiseen erikoisuuteen, fetissiin ja perversioon törmännyt elämäni aikana, ja täytyy sanoa, että tämä on niistä hurjimpia.
Olet aiak epeli ia ihan pihalla jos et tajunnut sitä tekstiä. Se oli ihan asiaa. Opettele vielä asioita nii kyllä säkin vielä opit.
Tosi hyvä kirjoitus. Ei ollenkaan paha. Ukot ottakaa tosta oppia. Kiva ku joku mies ajattelee naisia.
Tosi hyvä kirjoitus. Ei ollenkaan paha. Ukot ottakaa tosta oppia. Kiva ku joku mies ajattelee naisia.
Just näin!
siihen nähden, että on viittauksia raamattuun eli satukirjaan. Uskovaiset ovat kyllä kovia paneskelemaan. Propsit siitä. Maailman julmuus ja kovuus on paljon helpompi hyväksyä uskovaisena. Vähän sama asia kuin lapsena elämä oli paljon hauskempaa kuin nyt aikuisena, pessimistisenä ateistina. Lapsenusko tekee ihmisistä elämäniloisia.
Matteus 18:3 ja sanoi: "Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan.
Mie ainaskii uskon Raamattua. Varma pohja elämässä kun armosta rakentaa Kristus kalliolle.
Toiselle se koittaa 11-vuotiaana kun rattijuoppo ajaa yli ja toiselle 40-vuotiaana kun saa rintasyövän. Hurraa armollinen jumala. jumalan kämmeneeeellä ei kukaan ole turvaaaatooooooon.
No samahan se on itsemurhapommittajalla. 100 neitsyttä odottaa sankaria siellä jossain.
Mie ainaskii uskon Raamattua. Varma pohja elämässä kun armosta rakentaa Kristus kalliolle.
Toiselle se koittaa 11-vuotiaana kun rattijuoppo ajaa yli ja toiselle 40-vuotiaana kun saa rintasyövän. Hurraa armollinen jumala. jumalan kämmeneeeellä ei kukaan ole turvaaaatooooooon.
No samahan se on itsemurhapommittajalla. 100 neitsyttä odottaa sankaria siellä jossain.Mie ainaskii uskon Raamattua. Varma pohja elämässä kun armosta rakentaa Kristus kalliolle.
Kuoleman jälkeen uskovia odottaa iankaikkinen elämä ja jumalattomia helvetti.
Minä valitsen uskon Jeesukseen ja iankaikkisen elämän. Mites on sun sielusi laita?
Maailma on mennyt täysin sekaisin. Raamatussa kyllä tämäkin asia on sanottu. Seksihullu maailma on moraalin rappio.
Maailma on mennyt täysin sekaisin. Raamatussa kyllä tämäkin asia on sanottu. Seksihullu maailma on moraalin rappio.
Juist näin samaa ihmettelen.
Jos seksi on parisuhteessta ongelma niin sitä ei kyllä raamatun lauseilla kannata yrittää parantaa. Oikein huvitti lukea tuosta että raamatun mukaan naisen kyllä pitää antaa miehelle, mutta miesten ohjeet olivatkin sitten tyyliin jos haluat että pimpsaa lohkeaa helpommin niin sitten voisit yrittää hoitaa kotitöitä ja kannattaa tehdä sängyssä muutakin kuin nosto,pisto ja ravistus. Myöntää kyllä täytyy, että en jaksanut lukea kunnolla, mutta jos seurakunnan parisuhdeleirit ovat tuollaista roskaa niin siellä ei kyllä täyspäisenä pysyisi.
Mies
Jos otetaan esille asioita, jotka voivat haitata avioparin sukupuolisuhdetta, kuuluvat tähän luokkaan varmasti jännittyneisyys sekä erilaiset suorituspaineet seksin onnistumisessa - erityisesti siinä, pystyykö mies tyydyttämään vaimon ja saako vaimo orgasmin. Sillä tosiasia on, että monilla pareilla, erityisesti heidän suhteensa alkuaikoina, on paineita, jotka voivat estää heitä antautumasta seksiin ja nauttimasta siitä. Heillä voi myös olla kiusaantuneisuus omasta ulkonäöstä ja kehosta sekä liian voimakas itsetaju, joka edelleen voi haitata asiaan kunnolla paneutumista. Samoin he saattavat olla niin keskittyneitä itseensä ja suoritukseensa, että koko pääasia saattaa jäädä varjoon ja olla ikäänkuin taustalla.
Jos te avioparina olette tässä kierteessä, on teidän kuitenkin syytä heti alkuun katkaista tämä kierre. Sillä jos te suhtaudutte tähän asiaan liian vakavasti, ette varmastikaan menettele järkevästi.
Antakaa sentähden toisillenne mahdollisuus epäonnistua ja olla epätäydellisiä tälläkin alueella. Älkää näytelkö tyydyttynyttä tai täydellistä rakastajaa, vaan olkaa vapaat olemaan sitä, mitä olette ja mitä tunnette. Hyväksykää myös toistenne puutteelliset kehot ja ymmärtäkää, että jokainen haluaa tulla hyväksytyksi juuri sellaisenaan - vikojensa kanssa. Lisäksi on ennen kaikkea syytä aloittaa keskustelu näistäkin asioista. Sellaiset asiat kuin omat pelot, oma ulkonäkö ja muut kiusalliset asiat on syytä selvittää niin, etteivät ne turhaan vaivaa mielessä.
Kuulemme aivan liian usein tarinoita siitä, miten lapsena koettu ahdistelu ja seksuaalinen hyväksikäyttö saa naisessa aikaan psykologisen torjunnan kaikkea seksuaalista kohtaan. Eräs koleerikkonainen tunnusti, että hän oli "täysin kuollut seksuaalisesti. En tunne mitään kun mieheni rakastelee minua. Ihan kuin olisin seksuaalisesti täysin tunteeton". Asiaa kyseltyäni hän paljasti, että hänen isäpuolensa oli pakottanut hänet sukupuolisuhteeseen säännöllisesti kuusivuotiaasta siihen saakka kun tyttö oli seitsemäntoistavuotias ja tarpeeksi kypsä pannakseen lopun tilanteelle. Mikä aiheutti hänen tunteettomuutensa? Sokea viha! Nainen oli vihannut isäpuoltaan niin paljon, että viha tappoi hänen kykynsä rakastaa ketään muuta. Voin tyytyväisenä todeta, että nainen on tänä päivänä täysin normaali, mutta parantuminen vaati aikaa ja paljon anteeksiantoa.
Täysin hyödytöntä tekstiä. Tuossa on perusolettama että kaikki naiset on samanlaisia;
-sängyn ulkopuolinen huomioonottamien=>saa pillua
-seksin jälkeinen läheisyys=>mulla eukko kääntää itse selkänsä ja torjuu läheisyyden
Naiset on erilaisia. Mulle on vaan osunut melko passiivinen tapaus jota ei millään liehittelyllä muuteta :-(
Kuoleman jälkeen uskovia odottaa iankaikkinen elämä ja jumalattomia helvetti.
Minä valitsen uskon Jeesukseen ja iankaikkisen elämän. Mites on sun sielusi laita?
Jos kaikki uskitset pääsee taivaaseen, niin minä mene mielummin helvettiin. Mieti nyt ensin kiusataan jesse asioilla maan päällä ja samaa paskaa pitäisi jaksaa vielä kuolemankin jälkeen. Ei hyvää päivää...
No onneksi se elämä loppuu ja päättyy juuri siihen kun se päättyy. Ei mihinkään tuonpouleiseen.
Jos kiinnostaa oikea ja kypsä seksi nii tuossa kirjoituksessa on kyllä asia tuotu hienosti esille.