Kuin ihastunut pikkutyttö

MITEN IHANAN TUNTEEN HÄNEN TAPAAMISENSA SAA MINUSSA AIKAAN!

Mutta en voi, siksi huudan teille täällä, sorry vain ;).



ap

Mä niin yhdyn tähän! Erona vaan, että olen 44 ja ihastus 30!!! Mä olen aina vähän niinkuin halveksinu ns.puumanaisia. Ja nyt ihan yhtäkkiä vaan tajusin, että ei hemmetti, nuorimies, joka on ollut ihan vaan kaveri....saa nyt mussa aikaan ihan tajuttomat vibat.... onko tämä joku kemiallinen tapahtuma / reaktio kehossa, vai mitä ihmeen hormoniheilahteluja tää on??? Mulle ei ikinä ole käynyt näin.

Kauniit silmät ja ihana hymy :).

En minä tiedä miksi häneen ihastuin. Mukava, älykäs, huomaavainen, hauska.. Varmaankin näihin piirteisiin yhdessä.

Miten miehellä voikin olla niin kauniit kädet? Olisipa ihanaa kokea niiden kosketus..

ap

Ihastus vaivaa edelleen, aikaa mennyt jo puolitoista vuotta noin suuripiirtein! Naimisissa siis olen ja yhden lapsen äiti. Mietin kovasti eri vaihtoehtoja. Järki vs. tunne.



Olen ihastukseni kanssa tekemisissä ja meillä on ollut varsin syvällisiä keskusteluja. Mitään intiimiä ei ainakaan vielä, halaamistahan ei lasketa... Tiedän siis hänestä aika paljon ja hän minusta. Jossain asoissa olemme aika samanlaisia, mutta eroavaisuuksia löytyy niin arvojen kuin elämäntapojenkin kohdalla.



Olen miettinyt olenko valmis muuttamaan elämääni. Vastaus kyllä, mutta haluan lapselleni ehjän kodin. Minulla on kuitenkin hyvä ja rakastava aviomies, jonka kanssa on paljon yhteistä. En vaan saa tätä toista miestä mielestäni!



Toisaalta voisin tyytyä myös pelkkään ystävyyteenkin ja antaa ajan näyttää, tapahtuuko välillämme mitään...

Toisaalta voisin tyytyä myös pelkkään ystävyyteenkin ja antaa ajan näyttää, tapahtuuko välillämme mitään...

Ja jos tietää, miten suhtautuu?

ap

Sinä, joka luit koko ketjun alusta loppuun 8.1. (aika suoritus :)), kyllä olet käsittänyt pääpiirteet aivan oikein ja todella säälittäväähän tämä tällainen elämä on.



Lapsethan tässä eniten huolettaakin, toisaalta onko oikein rikkoa perhe, toisaalta he saavat ihan vääränlaisen kuvan parisuhteesta ja tietysti vaistoavat, ettei kaikki ole hyvin.

Kaikesta tästä (ja paljon muustakin) olen puhunut miehelle kymmeniä kertoja. Hän vain jatkaa tätä mantraansa "huomenna kaikki on paremmin".

Itsellä ei tosiaan ole ollut voimavaroja tehdä lopullista päätöstä monenkin seikan takia. Varsinkin viime syksy oli monin tavoin rankkaa aikaa (meille molemmille), eikä ero siinä vaiheessa olisi ainakaan helpottanut elämää. Nyt kun (toivottavasti) arki alkaa taas helpottaa, täytyy alkaa todella pohtia miten jatkaa tästä eteen päin. Näin ei voi jatkua, enkä ennen kaikkea HALUA jatkaa. Mies ilmeisesti voisi jatkaa samaan malliin hamaan kuolemaan saakka.



Itse en ole halunnut toimia aktiivisesti ihastukseni suhteen mitenkään, koska pettäminen tai "lennosta vaihtaminen" ei mielestäni ole ratkaisu (vaikka kuinka mieli tekisi). Tämä ihastukseni on eräänlaisessa auktoriteettiasemassa minuun nähden, niin siksikin olen ihan tyytyväinen, ettei mitään juttelutuokioita ja kauniita hymyjä enempää ole tapahtunut ;).

Nykyään sitä paitsi näemme hyvin harvoin, joten siksikin on ollut helppo pitää "pää kylmänä". Eli aikamoisessa tunnetyhjiössä elelen täällä.



ap

Mitä helvettiä tässä pitäisi tehdä? Masentaa. ap

Kerroit tuolla aikaisemmin, että mitään fyysistä teillä ei ole ollut vuosiin. Ei ihme, että tunnet suhteenne muuttuneen ystävyydeksi. Varmaan myös tunnet, että miestäsikään ei läheisyys kiinnosta.

Todennäköisesti pelkäät tehdä aloitteita, koska uskot, että miehesi torjuu sinut. Miehesi vaistoaa vetäytymisesi ja omalta osaltaan se vähentää hänen haluunsa lähestyä sinua; pattitilanne on valmis.

Olen tähänkin ketjuun aiemmin kirjoitellut oman vaimoni ihastumisesta toiseen mieheen. Meillä tilanne lähti kehittymään siitä, kuin sain tietää ihastuksesta. Muutaman kuukauden ajan elämä oli kamalaa. Pikkuhiljaa kuitenkin on alkanut tuntua siltä, että meillä on yhteinen tulevaisuus. Yksi tärkeä asia meillä on se, että olemme löytäneet läheisyyden ja intohimonkin uudelleen. Seksikin on parempaa kuin koskaan ennen.

Itselle vaimon onneton elämä ja sen seuraukset olivat shokki. Nyt ajattelen asiasta siten, että olen itse saanut sellaisen kokemuksen, joka palastaa minut ihmisenä. Toivottavasti se pelastaa myös parisuhteemme - juuri nyt uskon niin käyvän.

Vaikutat arvostavan miehesi ystävyyttä. Mielestäni parhaat parisuhteet ovat hyviä ystävyyssuhteita. Mitä teiltä puuttuu on se, mitä ystävyyteen lisätään, jotta se ei ole pelkkä ystävyys.

Suosittelen, että kerrot miehellesi tuntemuksistasi. Uskoisin, että myös miehesi haluaisi intohimoisesn suhteen kanssasi. Hän ei vain todennäköisesti enää osaa olla oikein kanssasi ja on tyytynyt itselleen helpoimpaan ratkaisuun - väritöntä perhe-elämää. Tästä syystä myös hän elää tunnetyhjiössä.

Jos se ei muuten onnistu niin "pakota" itsesi haluamaan miestäsi. Tee aloite! Viettele miehesi! Kerro olevasi nainen!

[quote author="Vierailija" time="25.02.2013 klo 14:35"]

Kysymys ketjun miehelle: oletteko saaneet vaimosi kanssa pidettyä suhteen siinä mielessä ehjänä, että kumpikaan ei ole pettänyt, vai onko ihastus johtanut "tositoimiin"? Kyllähän tälläkin on merkitystä tulevaisuuden ja tulevaisuudenuskon kannalta.

[/quote]

Osoitit kysymyksesi varmaankin minulle, kun olen mies ja tähän ketjuun kirjoittanut.

Omasta puolestani voin kertoa, että en ole pettänyt. Toisen puolesta en tietenkään aivan varma voi olla, mutta olisin hyvin hämmästynyt, mikäli "todellista" pettämistä olisi ollut.

Tuo ihastuminen ja siihen liittyvät tunteet ovat kuitenkin olleet minulle todella vaikea paikka. Vaimoni myöskin tunnekuohuissaan sanoi minulle monia asioita, joiden takia usko tulevaisuuteen on todella koetuksella. 

Kysymys onkin paljon siitä, miten pettäminen määritellään. Koen tulleeni petetyksi henkisellä tasolla. Jos nyt saisin tietää, että ihastukseen liittyi myös fyysinen suhde, en osaa sanoa muuttaisko se suhtautumistani mitenkään. 

Jos fyysinen suhde on (ollut), haluaisin kuitenkin tietää siitä. Mikäli suhdetta ei ole ollut, haluaisin vaimoni ottavan asian puheeksi ja kertovan sen minulle. Haluaisin myös edelleen keskustella ihastuksesta ja siihen johtaneista syistä. Asiasta ei ole vielä riittävästi puhuttu, jotta asian voisi sanoa olevan "käsitelty".

[quote author="Vierailija" time="27.10.2013 klo 17:51"]

Minä kyllä uskon ja jopa ymmärrän ap:ta koska olen itse samantyyppisessä tilanteessa. Olemme mieheni kanssa kuin hyvät ystävät tai kämppikset, mutta seksiä meillä ei ole. Erota ei silti kumpikaan halua. Romantiikan haen muualta ja se on miehelleni ok. Ne jotka saavat kaiken omasta parisuhteestaan eivät tätä varmastikaan voi ymmärtää.

[/quote]

Entä miehesi? Onko hänellä sivusuhteita? Onko sinulla joku vakituisempi suhde vai miten tämän "romantiikan" hoidat?

Tässä kirjoittelujeni välillä on tapahtunut aika paljon omassa elämässäni, mutta edelleen olemme miehen kanssa vielä saman katon alla, ainakin toistaiseksi.

ap

Minäkin luin koko ketjun tältä seisomalta. Mullakin tuttuja fiiliksiä ketjun aiheen parissa. Ennen kuin perustin perheen nykyisen mieheni kanssa tutustuin ja ihastuin palavasti yhteen mieheen, jonka kanssa suhteesta ei kuitenkaan tullut mitään. Pääsin silloin asiasta yli, vaikka tuntui, että sydämeni särkyi, koin ehkä ensi kertaa, että olen rakastunut vastakappaleeseeni. Itse asiassa kun se rakkaus kaatui, aloin ajatella, että rakkauselämäni oli sitten siinä, mielestäni "tiesin", että en halua enää edes ajatellakaan rakkautta. Siitä on nyt 9 vuotta ja se "päätös" on pitänyt, kertaakaan en ole ollut edes etäisesti kiinnostunut kenestäkään miehestä tänä aikana. 

Sen sijaan perustin perheen erään toisen miehen kanssa, jota voisi luonnehtia sanalla sielun-ja elämänkumppani. Tunsimme vielä kauemmalta ajalta, kuin tämän herra A:n kanssa, ja tämä mieheni, herra B on aina ollut minulle hyvin tärkeä ihminen. Ei kuitenkaan varsinaisesti romanttisessa mielessä, koska seksi ei minua kiinnostanut, vaan ihan vain ihmisenä. Hän on tähän tyytynyt. Emme ole myöskään naimisissa, koska en tahdo, luultavasti siksi koska yhteiselomme oli ainakin minulle järjen ratkaisu.

En halunnut jäädä yksin ja olin silloin aivan varma, että en koskaan enää kiinnostu kenestäkään muista, kuin näistä kahdesta miehestä ja kun sitä toista en voinut saada, niin tämän toisen sitten saatoin saada. Kaikki menikin ihan hyvin aina tähän syksyyn asti, kunnes...

eräänä päivänä törmäsin ihan sattumalta herra A:han. Olin jo ehtinyt unohtaa hänet mielestäni, mutta nyt hän halusi halata minua ja oli ilahtuneen oloinen jne. Olin kuin seitsemännessä taivaassa. Kunnes itseasiassa ymmärsin, että tapaaminenkaan ei ole hänelle edelleenkään helppoa, ei ilmeisesti edes mahdollista. Romahdin hetkeksi, mutta sain koottua itseni, olihan minulla siitä jo harjoitusta edelliskerralta. 

Mutta tilannetta kotona tämä lyhyt tapaaminen ja ennen kaikkea sen nostattamat tunnekuohut ovat muuttaneet huonompaan suuntaan :( En kertonut miehelleni A:sta, koska halusin, että minulla on jotain omaakin (yleensä hölpötän hänelle kaiken) ja halusin katsoa, onko juttu edes johtamassa johonkin. No, juttu ei ehkä johda, mutta kappas, löysin itsestäni hirveän määrän tyytymättömyyttä suhteeseeni. Olen tiuskinut miehelleni, äksyillyt tavallista enemmän, pidän häntä ihan bimbona, (tiedän, tyhmää, kielii ehkä siitä, että en rakasta itseäni, ja pidän miestäkin tyhmänä, että on mun kanssa.) En halua osallistua kotiaskareisiin, olen vain niin katkera elämästäni ja käsittelen pääkopassani kaikkea tässä tunteiden sekamelskassa itselleni tapahtuvaa. 

Mulla ainakin yksi asia, mistä olen käärmeissäni miehelle on huomio, jota hän antaa lapsille, eikä minulle. Hyvähän se on, että on lapsirakas, mutta kun oikeasti kaipaan miestä siinä määrin, kuin hän oli vain minua varten silloin kun meillä ei ollut lapsia. Muun muassa. 

Samoin seksi on toinen, mikä askarruttaa. Olen siinä kokematon, mutta koen, että mieheni seksitaidot ovat aataminaikuiset ja huonot. En ole koskaan kokenut häntä sksikkäänä, se on ruvennut kaduttamaan, että valitsin miehen ilman seksin ottamista huomioon minkäänlaisena kriteerinä. Mutta minkäs teet, kun seksin suuntavaistokin minulta puuttui alle 35-vuotiaana täysin, vasta lasten saannin jälkeen olen kokenut joskus sellaisia fiiliksiä, että tahtoo saada munaa jne. 

Elämäni on kaukana tyydyttävästä, johtuen tosi monesta seikasta. Saisin oikeasti olla onnellinen, että minulla edes on mies, mutta nälkä kasvaa syödessä. Sitä haluaisi kokea sellaista joka ei ennen ollut yksinkertaisesti mahdollista.

Nyt jos olisin vapaa, koittaisin ottaa yhteyttää herra A:han ja jos se ei onnistuisi, niin käsittelisin asiat ja tunteet, jotka hän minussa herätti, menisin eteenpäin ja voisin kuin voisinkin ehkä rakastua tasoiseeni mieheen, ( jollainen en aivan koe nykyisen mieheni olevan), vaikka silloin 9 vuotta sitten aivan aidosti uskoin, etten rakastu enää ikinä. Enkä varmaan rakastukaan, ellen käsittele niitä tunteita, joita tämä A herätti minussa, mutta tämä uusi, yllättävä törmääminen häneen antoi mahdollisuuden käsitellä niitä.

Saa nähdä, paljonko tässä kahden alle kouluikäisen lapsen kanssa tulee tunteita käsiteltyä. Toisaalta prosessi on jo lähtenyt liikkeelle, ja saattaa edetä omalla painollaan, löysin minä sille aikaa tai en.

225

Ap taas pitkästä aikaa muisti ketjun..
Olisipa mielenkiintoista kuulla mitä "Napakymppi-kirjoittelijalle" kuuluu herrojen A ja B kanssa.

Tosiaan, ei sitten lasteni isälle ollutkaan ihan "ok" se ajatus, että haen läheisyyttä ja lempeä muualta, vaikka niin antoi ymmärtää ja oli suhteeni välinpitämätön. Aikamoinen myrsky takana.
Tämä mies jonka kanssa meilailin ja tapailin vuoden alkupuoliskon, ei ole enää kuvioissa (kiitos lasteni isän), mutta olen tapaillut erästä toista miestä joka tuli "puskista" tuekseni todella vaikeassa saumassa.

Sellaista, en ole ylpeä itsestäni, mutta koen olevani todellisessa umpikujassa. Asuntohakemuksia on vetämässä, mutta mistään ei ole tärpännyt.

ap

Hei, huomasin, että olit nostanut ketjun :)

Mukavaa aina kun joku jaksaa päivittää jatkokertomuksia :) Päivitän siis minäkin ;) Sellaista Napakymppiin kuuluu, että sain tälle toiselle miehelle kerrottua, että tapaaminen oli minulle tärkeä ja että olen ajatellut häntä. No, hän soitti minulle, mutta tuntui, ettemme olleet sen kanssa mitä haluamme tapaamiselta ihan samalla aaltopituudella, eli koin, että sama sydämen särkyminen olisi taas edessä, joten vaikka sovimme, että tapaamme, niin menin puihin ja siirsin sitä :D

Ajattelin, että sillä välillä otan selvää, mitä mies oikein haluaa tai ajattelee.

Hän soittikin uudestaan ja oli jo paljon rennomman oloinen ja sovimme että hän ilmoittaa, milloin sopii tavata. No, sitä ei sitten taas tullutkaan sitä ilmoitusta ja kun kyselin sen perään hän halusikin siirtää tapaamista :D Eli aika vaikeaa. Katsotaan keväämmällä. Suhdetta en enää odota, mutta tavata olisi silti kiva. Välitän hänestä edelleen, vaikka moni ei varmaan tajua miksi. Mutta minulle on tässä välillä selvinnyt, että probleemat yms johtunee ujoudesta ja sosiaalisesta fobiasta. Ne ainakin natsaavat täydellisesti siihen, millaisena näen miehen esteet, joita tässä on koko ajan tuntunut olevan. Olen itsekin kärsinyt niistä (nyt kun lopulta tajusin, että sille on oikein nimikin! Siis sosiaalinen fobia) joten ehkä tunsin tässä sitä yhteenkuuluvaisuuden tunnetta, niin säälittävältä kuin se ehkä kuulostaakin. 

Omalle miehelleni kerroin lopulta, mutta hän otti asian hyvin. Ymmärsi ja sanoi, että tunteet ovat sallittuja. Olen nyt saanut enemmän hänen huomiotaan ja itseltä löytyi kadonneet seksihalut noin ymmärtäväistä miestä kohtaan, eli seksikin parani niin, että olen siihen tyytyväisempi kuin koskaan. 

Hullantuminen tähän vanhaan ihastukseen oli kovaa, mutta pahin hulluus laantui noin 2 kk jälkeen :) Tilanne on siis tavallaan vaiheessa, mutta seesteinen. Silti huomaan, että tietty rakkaus elää sydämessäni tätä toista miestä kohtaan. Vähän hankalaa, kun minun kai kuuluisi rakastaa vain miestäni. Mutta miehelle olen puhunut tästä, eikä hän toppuuttele tai torju sitä, että vaikka tutustuisinkin tuohon toiseen. Hänelle se, että mä olen onnellinen on kuulemma tärkeintä (kuka voi jättää tuollaisen tyypin!)  ja se toinen tuskin ihan oikeasti voi mua onnelliseksi tehdä, tämän olen nyt itsekin tajunnut. 

Seksi onkin meillä ollut aina ihan surkeaa, eli se, että olen siihen nyt tyytyväisempi kuin koskaan ei kyllä tarkoita, etteikö se voisi edelleen olla parempaa. Jotenkin näytti hassulta tuo mun lause, niin että oli selvennettävä vielä tämä :D

236

Oon mä sille koettanut puhua kasvavista riskeistä ja kaikesta muustakin naisen näkökannalta, mut tuntuu, että se on sama, vaik seinälle puhuis.

--------------------------------------------------

Musta tääkin on eräänlaista ihastumisen esiaste, mitä ainakin mulle silloin tällöin tapahtuu. En tiiä, onko sulle tuttua, kysyn nyt kuitenkin.

Siis tuleeko sulle koskaan semmoista lämmintä hykerryttävää hyvänolon tunnetta ja alat punastelemaan ja haluisit vaan sen tilanteen jatkuvan ja jatkuvan, kun vaikka juttelet jonkun miespuolisen työkaverisi, tai vaikkapa rautakaupan ventovieraan miesmyyjän kanssa ihan mistä vaan, jokapäiväisistä asioista?

Ei mulle tuollaista tule kuin ihastukseni läsnäollessa, mutta silloin sitäkin voimakkaammin ;).

ap

Olen jo ihastumisvaiheen yli, ollaan jo rakastuneita. Salasuhde toiseen varattuun. En suosittele.

Törmäsinpä netissä kirjoitukseen, johon osaan eläytyä täysin..
ap

http://www.city.fi/yhteisot/blogit/suhdeklinikka/123168/?v=1

[quote author="Vierailija" time="07.04.2012 klo 10:53"]

Jos kerta on lapsiakin.

Olen töissä asiakaspalvelussa ja on pari miesasiakasta tullut esittämään just näin keväisin rakkaudentunnustuksiaan. Siinä on kyllä pokassa pitelemistä kun ei halua loukata mutta kuitenkun pitää sanoa että no thanks =)

[/quote]

Minkäs ihminen tunteilleen voi:)

Nämä on hankalia juttuja ja oikea vastausta ei ole. Olen aviossa, syksyllä tapasin erään henkilön ja nyt tapaillaan silloin tällöin.Hänkin on aviossa, meillä on molemmilla on  lapsia, asuntolainaa, koiraa yms. peruskauraa.

Minulla ei ole järki syytä erota edes, tulen mieheni kanssa toimeen jne. Ihminen nyt vaan on tunteita omaava, kuka on sanonut että vain yhtä ihmistä pitää rakastaa?

Me emme ole eromassa kumpikaan, tavoitteena ei ole minkään kotileikin leikkiminen. Se aika mitä vietetään kuluu hyvin syöden, jutellen ja joskus "sitä seksiäkin". Emme pode huonoa omaatuntoa, riskit tiedostamme muttemme  ole valmiita lopettamaan.

[quote author="Vierailija" time="23.02.2013 klo 14:06"]

 Se aika mitä vietetään kuluu hyvin syöden, jutellen ja joskus "sitä seksiäkin". Emme pode huonoa omaatuntoa, riskit tiedostamme muttemme  ole valmiita lopettamaan.

[/quote]

Ihan uteliaisuuttani kysyn, missä ja miten tapailette, kun molemmilla perheet?

ap

ap:n kanssa aivan samanlaiset tunteet täällä ja kenellekään en kehtais tunnustaa (;