20 on liian aikainen ikä saada lapsia.

Itse sain esikoisen 23-vuotiaana ja nyt mulla on 2 lasta ja oon 26. Olisin ollut valmis vanhemmaksi jo aiemminkin mutta tiedän myös tapauksia ihan läheltäkin ettei voisi kuvitellakaan vanhemmiksi vielä(kään). Joten ei yleistetä :)

minusta yli 30-vuotias alkaa olla jo aika vanha lisääntymään.

Minun vanhempani olivat yli kolmekymppisiä syntyessäni ja hyviä vanhempia ovat olleet. Sitä paitsi suurin osa ihmisistä saa nykyisin lapsia tuossa iässä.

Moni on luotu äidiksi ja voi ryhtyä jo siihen kakskymppisenä. Itse en olisi ollut valmis. Minun mielestäni kuitenkin olisi ihan hyvä jos nuori aikuinen ehtisi vähän katsella maailmaa ja löytää paikkansa työelämässä ja katsella vähän muitakin kumppaneita kuin sitä ihan ensimmäistä koulusta löytynyttä poika-ystävää. Siksi en suosi kuitenkaan ihan noin nuorena äidiksi ryhtymistä. Vaikea silti sanoa mikä on oikeia ikä. Itse olin jo vähän vanhempi, 33v. mutta hyvin on mennyt näinkin, on ehkä vähän enemmän elämänkokemusta, kuin kakskymppisellä.

Olen samaa mieltä. Sain esikoiseni 25 -vuotiaana ja näin 35 -vuotiaana ja elämää kokeneena voin todeta että hyvin oli ajoitettu. Oli hyvä rokata ja rellestää ennen lasten tuloa. Valmiina oli koulutus, työpaikka ja omakotitalo ennenkuin esikoinen syntyi.

Ja joo joo, ei näitä kaikkia tarvitse välttämättä olla että lapsi on rakastettu, mutta jos nyt vähänkään ajattelee niin kyllä se elämää kummasti helpottaa jos taloudellinen puolikin on hanskassa. Niin ja ei muuten haluta yhtään enää tässä iässä hurvittelemaan kun sitä sai nuoruudessa tehdä yllin kyllin. Kun 17 -vuotiaana aloitti ja joskus 23 -vuoden tienoilla rauhoittui niin voi sanoa että kiitti mulle riitti.

näissä nuori äiti -ketjuissa vatvotaan jotain bilettämistä ja "vapaudesta nauttimista"? Minä biletin ja rellestin ihan tarpeeksi yläasteella, en ole sellaista harrastanut sen jälkeen kun olin 17. Pahimmat ryyppyreissut tehtiin yläasteikäisenä, en todellakaan kaipaa sellaista enää. Vapautta ja maailmaa tuli nähtyä vaihto-oppilaana lukiossa, ja muutenkin matkustelin tuolloin. Ei mulla nyt olisi opiskelijana muutenkaan varaa mitään tehdä, sitten joskus kolmevitosena on, enkä halua että silloin on taaperot juoksemassa jaloissa. Ihme yleistystä, että kaikki alle 25v äidit haluavat vain bailata ja jäävät jostain suuresta paitsi, kun eivät voikaan enää pämpätä päätä täyteen joka viikonloppu.



- muistaakseni 5

kympin kanssa!

Ja mä ite jatkoin perheyritystä parikymppisenä ja työpaikka on ollut siitä asti kun olin 14v. Kävin kyllä muun alan koulutustakin mut en halunnut siihen vaan yrittäjäksi.



Että on meitä vastuullisiakin :)



t: 6

ITse sain esikoisen 20-vuotiaana. Tottakai kaikki oli uutta ja ihmeellistä, ja opeteltavaa oli. Se oli myös henkisen kasvun paikka niin minulle kuin miehellenikin. Mutta niin se on kyllä 30-vuotiaallekin. Ei voi enää ajatella vain itseä. Lähempänä 30 ikävuotta oleville se voi olla jopa haastellisempi kasvunpaikka, kun ovat jo niin tottuneet elämään omien mielihalujensa mukaan. Vauvaan tulee keskittyä täysillä.

Siinähän sitä odotuksen, vauvan ja lapsen mukana kasvaa äitiyteen olipa ikä mikä tahansa. Kyllä lapsi on paras kasvattaja

- Nyt jo 3 lapsen äiti (tosi huono kait ku ikää vasta 24)

Minäkin 24 ja kolmen lapsen äiti :)

Tietty poikkeuksiakin on, mutta suurimman osan kohdalla uskallan väittää näin. Moni on siinä iässä vielä itsekin henkisesti niin keskenkasvuinen, ettei hänestä ole vanhemman rooliin. Kyllä se paras aika alkaa olla vasta lähempänä kolmeakymppiä.

Kaksi perusvaittelya, tama Ja imetys

Itse en kuuma paivana olisi halunnut lapsia parikymppisena, mutta se ei todista mitaan :) mina en ollut valmis, joku toinen voi olla.

Onkohan sulla omia lapsia?

En yksinkertaisesti ymmärrä, miten minun tulisi "elää" ennen lasten hankintaa. Opiskelen yliopistossa, samoin mieheni. Opiskelumme joustavat ihan eri tavoin kuin työelämä ja opiskeltua saa oikeasti kotonakin, varsinkin tosiaan kun molemmat opiskelee.



Taloudellinen tilanne ei ole iästä huolimatta huono, meillä on varsin mukavasti säästöjä. Vuokra on halpa ja elämäntyylimme on kestävän kehityksen mukaista.



Kumpikaan meistä ei rellestänyt ennen raskautta. Olemme olleet molemmat baarissa yhden käden sormilla laskettavan määrän. Alkoholikyselyssä saimme 1 p, mikä oli kuulemma neuvolamme paras tulos sinä vuonna (syyskuu menossa). Kumpikaan ei ole siis ikinä tykännut juoda. Kävimme interreilaamassa vuosi sitten, mutta ei se matkustelukaan ollut niin kummoista. Lähinnä halusimme vain kotiin.



Meillä on koira, jonka takia mihinkään ei voi illasta lähteä menemään. Eikä kyllä kaivatakaan moista. Elämä on mukavaa.



Harrastuksina meillä on partio ja olemme kehitysvammaisten ohjaajia "sivutoimena". Vammaisuuteen siis on paremmat kontaktit kuin 90% valtaväestöstä. Osaamme molemmat viittomakieltä, pistää insuliinia ja adrenaliinia sekä hoitaa epilepsiakohtauksia muutenkin kuin sivusta katsomalla. Molemmat olemme lukeneet kasvatustieteitä varsin mukavasti, pedagogiikkaa vielä enemmän. Mies opiskelee erityisopettajaksi, minä luokanopettajaksi. Olemme yhdessä vetäneet iltapäiväkerhoa sekä sudenpentulaumaa ja leirejä partiossa. Meillä käy hoitolapsia sekä omista kummilapsista että tuttujen lapsia. Tämän tason elämänkokemus ei siis ole aivan olematonta.



Mitä vielä pitäisi olla? Pitäisikö pakolla raahautua kännibileisiin ja ryypätä överit, jotta olisi "elänyt vapaata nuoruutta"?



En sano, että 30-vuotiaana ei olisi jollekulle hyvä hankkia lapsia. Enkä väitä, että 45-vuotias on liian vanha siihen hommaan. Minulle ei henkilökohtaisesti ole mitään väliä, milloin kukakin päättää lisääntyä. Mutta ihmettelen, mikä pakko on muiden kritisoida toisten valintoja. Ei meitä ole samasta muotista tehty, eikö jokainen saa tehdä sellaisia valintoja kuin itse tykkää?



Mitä pitäisi vielä olla? Vain 10 vuotta lisää ikää? Hyvä ystäväni on 31-vuotias, eikä vieläkään ole henkisesti kovin aikuinen, bilettää edelleen, eikä ymmärrä mitään elämän realiteetteja. Onko hän jotenkin valmiimpi vanhempi kuin minä?

vammaisten kanssa toimiminen, insuliinit, epilepsiat, adrenaliinit ja viittomakielet liitty lasten tekoon?



jos sattuisi syntymään vammainen, kuuro, epileptikko tai diabetestä sairastava lapsi, niin eiköhän itse kukin opi hallitsemaan tarvittavat asiat vanhempana. Jos tässä sitä haettiin...

vammaisten kanssa toimiminen, insuliinit, epilepsiat, adrenaliinit ja viittomakielet liitty lasten tekoon?

jos sattuisi syntymään vammainen, kuuro, epileptikko tai diabetestä sairastava lapsi, niin eiköhän itse kukin opi hallitsemaan tarvittavat asiat vanhempana. Jos tässä sitä haettiin...

mutta nuorella teot eivät kerro mitään kypsyydestä :p

Sain ensimmäisen lapsen kun olin 19v. Ei mitään ongelmaa, olin täysin onnellinen samoin lapsi. Lisää lapsia tuli sitten pikku hiljaa ja neljäs syntyi kun olin 30v. Selvästi ikä jo alkoi painaa tuossa viimeisen lapsen kohdalla mutta sili haluaisin vielä yhden. Ikää on nyt 34v :)

Olen koti-ihminen. En käy baareissa. Siksi perheen perustaminen nuorena sopi minulle. Lapsia sain 5 ja nyt on jo yksi lapsenlapsikin :) Kyllä lapsia voi ja kannattaa hankkia nuorena jos haluaa. Itse opiskelin ja kirjoitin gradun siinä toisen ja kolmannen lapsen välillä. Sain olla lasten kanssa enemmän kuin jos töissä olisin ollut. Jos olisin jo ollut työelämässä niin lapset olisivat joutuneet olla enemmän hoidossa. Suosittelen hankkimaan lapset ennen rankkaan työelämään siirtymistä! Tai älkää hankkiko lapsia ollenkaan jos ura menee lasten edelle.

Siis mikä ihme siinä on kun täällä aina väitetään että 20-vuotias haluaa joko ryypätä ja rellestää sekä laittaa vauvan heti mummolle hoitoon tai sitten luullaan että on joku köyhä sossupummi! Mikä siinä on niin vaikea uskoa ETTÄ JUOMINEN JA RELLESTÄMINEN EI KIINNOSTA.! Päin vastoin ne 30-vuotiaathan sitä viiniä tissuttelee joka ilta ja raskaanakin. ( oliko nyt kivaa kun yleistin?) . Joka tapauksessa meidän esikoinen syntyi viime vuonna, kun olin 20v. Kerkesimme miehen kanssa olla yhdessä 5vuotta ja kohta ollaan oltu 6v. Niin ja asutaan omassa omakotitalossa ja lapsi on tähän asti saanut kaikki tarvikkeet yms. Pelkkää huippulaatua, parasta mitä on ollut saatavilla. Koska olemme pystyneet hänelle tarjoamaan ne. Ja rakkautta saa lapsemme varmasti paljon enemmän kun teidän kolmekymppisten lapset yhteensä:P

Siis mikä ihme siinä on kun täällä aina väitetään että 20-vuotias haluaa joko ryypätä ja rellestää sekä laittaa vauvan heti mummolle hoitoon tai sitten luullaan että on joku köyhä sossupummi! Mikä siinä on niin vaikea uskoa ETTÄ JUOMINEN JA RELLESTÄMINEN EI KIINNOSTA.! Päin vastoin ne 30-vuotiaathan sitä viiniä tissuttelee joka ilta ja raskaanakin. ( oliko nyt kivaa kun yleistin?) . Joka tapauksessa meidän esikoinen syntyi viime vuonna, kun olin 20v. Kerkesimme miehen kanssa olla yhdessä 5vuotta ja kohta ollaan oltu 6v. Niin ja asutaan omassa omakotitalossa ja lapsi on tähän asti saanut kaikki tarvikkeet yms. Pelkkää huippulaatua, parasta mitä on ollut saatavilla. Koska olemme pystyneet hänelle tarjoamaan ne. Ja rakkautta saa lapsemme varmasti paljon enemmän kun teidän kolmekymppisten lapset yhteensä:P

Oma mielipiteeni on, että mitäpäs se muiden ihmisten lastentekoikä kenellekkään kuuluu. Asia josta on turha väitellä. Eiköhän näitä ketjuja ole jo tarpeeksi väsätty tästä aiheesta.

Ihmiset haluavat erilaisia asioita elämältään. Uskon, että 20-vuotias voi olla aivan yhtä hyvä äiti kuin 35-vuotias tai 42-vuotias.

Itse en halunnut lapsia nuorena, koska olin kamalan lapsellinen pitkään, ja minulle oli parikymppisenä tärkeämpää omat kaverit kuin esim. perhe ja parisuhde. Halusin elää ns. pitkän nuoruuden ja olla vapaa erilaisista velvoitteista, joita parisuhde ja lapset tuovat mukanaan. Ei minuakaan rellestäminen kiinnostanut, mutta matkustelu ja ulkomailla asuminen oli niitä juttuja, jotka halusin kokea nuorena.

Biologisesti paras ikä. Meidän sukupolven lapsilla on liian vanhat isovanhemmat, jos elossa enää ollenkaan kun ovat itse aikuisia. Omatkin vanhemmat ovat eläkkeellä kun tulee täysikäiseksi. Ei ole enää luonnollista sukupolvien välistä yhteyttä. Ikävää

Siis mikä ihme siinä on kun täällä aina väitetään että 20-vuotias haluaa joko ryypätä ja rellestää sekä laittaa vauvan heti mummolle hoitoon tai sitten luullaan että on joku köyhä sossupummi! Mikä siinä on niin vaikea uskoa ETTÄ JUOMINEN JA RELLESTÄMINEN EI KIINNOSTA.! Päin vastoin ne 30-vuotiaathan sitä viiniä tissuttelee joka ilta ja raskaanakin. ( oliko nyt kivaa kun yleistin?) . Joka tapauksessa meidän esikoinen syntyi viime vuonna, kun olin 20v. Kerkesimme miehen kanssa olla yhdessä 5vuotta ja kohta ollaan oltu 6v. Niin ja asutaan omassa omakotitalossa ja lapsi on tähän asti saanut kaikki tarvikkeet yms. Pelkkää huippulaatua, parasta mitä on ollut saatavilla. Koska olemme pystyneet hänelle tarjoamaan ne. Ja rakkautta saa lapsemme varmasti paljon enemmän kun teidän kolmekymppisten lapset yhteensä:P

En kritisoi lastenhankintaikaa. Olemme yksiloita. Mutta vastauksesi savy kertoo paljon iastasi.

mutta itse en olisi ollut enkä toivo lapsillenikaan sitä, että tulevat noin nuorina vanhemmiksi. Vanhemmuus kun ei lakkaa silloin 38-vuotiaana, kun lapset ovat 18-vuotiaita, ja jos lapset noudattavat vanhempiensa mallia, isovanhemmuus odottaa 40-vuotiaana.



Olen varma, että olisin kasvanut hyväksi äidiksi, olin aika vastuullinen 20-vuotias. Mutta parisuhde olisi kärsinyt, enkä olisi lapsen isän kanssa enää yhdessä. En voisi tarjota lapsilleni ydinperhettä (edes sitä aikaa, mitä nyt). Löysin nimittäin nykyisen mieheni 23-vuotiaana. 20-vuotiaana takana oli kahden vuoden seurustelusuhde, johon tuli ero kahden vuoden päästä. Mies petti. Tähänkö soppaan olisi lapsen pitänyt syntyä?



Joillakin toki varhaiset seurustelusuhteet kantavat läpi elämän, näin ei minulla eikä useimmilla meistä. Olen kiitollinen, että tajusin lykätä vauvakuumettani. Kun tapasin nykyisen mieheni, panostimme parisuhteeseemme ja saimme lapset vasta 28- ja 30-vuotiaina, kun oli opiskelut tehty ja vakipaikat saatu. Kyllä yhteiskunta tukee opiskelevia ja työttömiäkin, mutta tietynlaista vastuuntuntoa kyllä osoittaa se, että itsekin pystyisi ne lapset elättämään eikä työnnä lapsia maailmaan vain siksi, että "on se tunne".



Näen elämän tietynlaisena portaikkona. Voi niitä portaita harpatakin, ja elämä on varmasti ihanaa ja upeaa, jos ei lipeä, mutta tasaisesti astumalla ei ainakaan tee mitään ihan päätöntä ja on ainakin yrittänyt varmistaa ne parhaat onnistumismahdollisuudet. Elämä ei tietenkään ole varmaa, ja joskus se paras mahdollisuus löytyy vähän riskeeramalla. Itselleni vain sellainen ei sovi.



Omissa haaveissani ehdin lasten poismuuttamisen jälkeen vielä hetken elää toisenlaista elämää ennen isovanhemmuutta. Ikävintä olisi ryhtyä isovanhemmaksi ennen kuin edes kaikki omatkaan lapset ovat murrosiässä, ja se huoli nuoren opiskeluista, työpaikoista ja jaksamisesta olisi kyllä suuri. En puhu bilettämisestä, koska se ei ole ollut koskaan suuressa osassa omassakaan elämässä, mutta elämänkokemusta ja turvaverkkoa olisi hyvä kerryttää ennen vanhemmuutta.



Tämä siis oma mielipiteeni. Itse koin hyväksi saada lapset lähempänä kolmeakymppiä ja toivon tätä samaa myös omille lapsillenikin.

Miksi ei parikymppisten parisuhteet voisi olla vakaalla pohjalla? Kyllä ne 30-vuotiaatkin kuule eroavat parinvuoden jälkeen ja jäävät yksinhuoltajiksi. Ja täällä vauvapalstalla aina kun valitetaan kun ne miehet eivät tee mitään ja vaan pettävät. Kyseiset miehetkin ovat lähes aina niitä 30-40 vuotiaita...

Olen synnyttänyt esikoiseni 20 vuotiaana. On toki mukavaa ettei ap yleistänyt että olemme kaikki parilymppiset huonoja äitejä. Minua ei ole koskaan kiinnostanut baarissa hyppeleminen enkä tähän ikääni mennessä(21) ole koskaan ollut humalassa. Ei voisi vähempää kiinnostaa. Rakastan lastani ja miestäni mielettömän paljon, niin, olen naimisissa lapseni isän kanssa.

Korkeakouluopiskelut minulla on vielä kesken, mutta en ole nähnyt vauvan syntymää esteeksi niiden jatkamiselle. Kävin luennoilla siitä lähtien kun vauva oli 4 kk ja mieheni hoiti häntä sillä välin. Lapsellamme on vahva kiintymyssuhde sekä isäänsä että minuun. Imetän häntä vielä koska näen sen tärkeänä vastustuskyvyn, läheisyyden ja tietenkin sen takia että se on pojalle niin hirmuisen tärkeää.



En kuitenkaan välttämättä suosittele valintaani kaikille sillä jokaiselle ihmiselle on olemassa omat polkunsa. En arvostele niitäkään jotka saavat lapsensa yli 40 vuotiaina.

Toisaalta joskus kun kuuntelee lapsettomien kolmikymppisten puheita niin ajattelee että ne on aika lapsellisia, kun itsellä on jo niin erilaiset prioriteetit. Ehkä sitä on itse syntynyt niin vanhana tai sitten vaan kasvanut oman lapsen myötä.



Sanokaapas olenko mielestänne huono äiti.