Te, joilla lapsi nukkuu perhepedissä, milloin harrastatte seksiä?
Oletteko niin kauan selibaatissa vai jätättekö lapsen yksin aikuisten sänkyyn nukkumaan siksi aikaa, kun itse käytte toisaalla hoitamassa hommat.
Meillä muuten lapsi on nukkunut omassa sängyssään aina. Nukkui jo laitoksella ja kun tultiin kotiin, nukkui omassa pinnasängyssään. Aluksi oli tosin samassa makkarissa, mutta kun minulle alkoi kertyä pahat uniongelmat jatkuvasta tuhahtelun ja ynähtelyn kuuntelemisesta niin siirrettiin omaan huoneeseensa käytävän toiselle puolelle.
Sen jälkeen niin lapsi kuin molemmat vanhemmat olemme nukkuneet täysiä öitä.
Kommentit (48)
Eivät lapset seksistä mitään tajua, niin ei heille ole mitään vahinkoa, jos he sattuisivat näkemään kun me naimme mieheni kanssa.
Jos lapsi ei nuku, niin saatetaan laittaa dvd pyörimään ja rakastella kylpyhuoneessa.
Meillä ei oo harrastettu juuri ennen lapsen syntymääkään seksiä makuuhuoneessa. Kyllä se on mielikuvituksen puutetta jos siihen tyssää.
Me ei kans kuuluttu lauantai-iltana makuuhuoneessa pimeässä peiton alla -ryhmään ennen lasten syntymääkään, joten miksi siis alkaa siihen myöhemminkään. Sänky on meille kaikille ensisijaisesti nukkumispaikka, muut touhut muualla :)
lattialla, pöydällä, tuolissa tms.
Jos talouteen kuuluu myös kouluikäisiä, olohuoneen sohva ja keittiön pöytä ei välttämättä ole niitä optimaalisia paikkoja.
Meillä nukutaan, kunnes lapsi 6 kk, siihen asti sitä reppanaa unessa käännetään välillä tyynyjen taakse pitkin sängynlaitaa ja välillä omaan sänkyyn. Ihan hirveetä tietysti.
Yli puolivuotiaat sitten nukkuu omassa sängyssään. Ja lapsia tullut niin tiuhaan tahtiin, että hitaampia heikottaa ; )
Jos talouteen kuuluu myös kouluikäisiä, olohuoneen sohva ja keittiön pöytä ei välttämättä ole niitä optimaalisia paikkoja.
Kyllä se näille lähetyssaarnaaja-tyylillä ruokapöydällä jyystäville vielä valkenee. Siinä vaiheessa se ero saattaakin sitten tulla.
Miksi ihmeessä sen lapsen pitää nukkua siellä aikuisten välissä. Ei ihme, että parisuhteet ei kestä, kun lapsi on aina välissä.
kylppärissä, saunassa, olohuoneessa, työhuoneen sohvalla jne.
Vähän mielikuvitusta hei, mammat :O
Meidän perheen yöunien pelastus on ollut perhepeti jossa pikkuinen on nukkunut rauhallisesti, toki heräten syömään välillä. Lapsia on neljä mutta pienimmällä on aina ollut etuoikeus tähän luksukseen ;)
vaikka kaikki lapset ovat nukkuneet pieninä perhepedissä :) eikä varmaan kaikki pinnasängyssä omassa huoneessa nukkuvien lasten vanhemmat ole yhdessä?
Jos seksiä haluaa harrastaa, löytyy sille aina aika ja paikka. Pieniä eleitä ja vihjaisuja, hellittelyjä pitkin päivää. Välillä jossain lukollisessa huoneessa päiväsaikaan tai lapsen nukkuessa päiväunia ja isompien ollessa poissa kotoa.
Yöaikaan lapsen nukkuessa, tai muualla kuin sängyssä... tylsäksihän se kävisi aina samalla tavalla.
Hyvin onnistuu ja välillä sohvallaki tai seisten.. ;D
hoidettiin muualla tietenkin, mielikuvitusta peliin. Parhaimmillaan meillä nukkui neljä henkeä samassa makkarissa (oli toki sivuvaunua ym.), hyvin nukuttiin kaikki. Enkä ymmärrä miten se olisi parisuhteeseen vaikuttanut? Onko teillä sänky ainoa paikka seksille?
Miksi ihmeessä sen lapsen pitää nukkua siellä aikuisten välissä. Ei ihme, että parisuhteet ei kestä, kun lapsi on aina välissä.
Meillä mies nukkuu sohvalla yksin :) Useimmiten nussitaan siellä iltaisin kun lapsi nukkuu, joskus muualla päiväunien aikana. Joskus ihan tosi pikapanoja seisten esim keittiössä kun lapsi olkkarissa. Aina ympäri kämppää ku lapsi mummolassa. Oliko muuta kysyttävää? Ai miks mies sohvalla yöt? Valvoo pidempään, kuorsaa, heittelehtii, puhuu unissaan, vie peitot.
Meillä ei oo harrastettu juuri ennen lapsen syntymääkään seksiä makuuhuoneessa. Kyllä se on mielikuvituksen puutetta jos siihen tyssää.
Miksi ihmeessä sen lapsen pitää nukkua siellä aikuisten välissä. Ei ihme, että parisuhteet ei kestä, kun lapsi on aina välissä.
Huoh. :D
Meillä on mm. hyvä sohva jonka voipi levittääkin illasta lapsen nukahdettua ja viettää mukavia hetkiä aivan eri huoneessa rauhassa.
Ei vaikuta mitenkään kyllä parisuhteeseen se että taapero nukkuu keskellä, tai ehkä sillä että kaikki saadaan paremmin nukuttua kun lapsi nukkuu keskellä.
ja ilmoitankin kaikki pervot tietämäni perhenukkujat lastensuojeluun.
niin protaan sitten vähän takaisin.
Ei ihme, että lapsi ei saanut nukuttua kanssasi samassa huoneessa. Kyllähän se lapsikin vaistoaa, jos seura ei ole toivottua.
yhtyvät tai ainakin enenn HEINÄLADOSSA tai karjakeittiössä. Onnistui.
miksi sitten neuvolatädit ei tätä ilmoitusta tee, vaikka heillä on velvellisuus ilmoittaa kaikista huolestuttavista asioista.
Onko sulla töissä/kotona noin tylsää?
No, perinteinen jyystö nyt onnistuu missä vain. Ei tarvitse käyttää mielikuvitustaan, kun levittää haaransa Marimekon pöytäliinalla. Mieskin voi kätevästi ejakuloida suoraan keittiön lavuaariin.
Veikkaan, että meidän seksielämämme on hurjempaa potenssiin 1000 :) Taisi tuo isikin tässä ketjussa vähän innostua bdsm:stä. Tykkäisitkö, jos sitoisin sinut?