Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mies on alkanut juopotella, tuntuu kamalalta :-(

Vierailija
30.03.2012 |

Viimeisen kk aikana on tullut illalla autotalliltaan kotiin humalassa 3 kertaa. Kotona juo harvoin, ei käy myöskään baareissa kuin minun kanssani ehkä kerran pari vuodessa.

3 v. lapsemme on ollut joka kerta hereillä kun mies on tullut, ja minä en voi sietää että aikuinen on lapsen aikana humalassa.

Mies ei ole agressiivinen yms., mutta minua ahdistaa suunnattomasti. Itse olen yksinhuoltajaisän kasvattama, ja isäni juopotteli paljon. En halua lapselleni samaa. Ja tiedän mieheni isän myös juopotelleen kotona.

Olen joka kerta kertonut selvästi etten ko. toimintaa hyväksy. Ja että jos haluaa juoda, menee vaikka baariin. Mutta silti jo kolmas kerta pienen ajan sisällä, kun sitä ennen ei koskaan. Mies sanoo että on stressiä, mutta on hänellä ennenkin sitä ollut tämän 5 vuoden aikana, mitä olemme tunteneet, ei nyt ole mitään sen stressaavampaa tilannetta päällä.

Olen todella huolissani, pelkään että hänelle on tullut alkoholiriippuvuus. Olen tosissani puhunut miehelle että jos tuo jatkuu, että kotiin tullaan kännissä, minä otan varmasti eron. En haluaisi koska rakastan miestäni. Mutta osin oman lapsuuteni takia olen tuossa asiassa ehdoton.

Todella paha mieli, itkettää, en tiedä mitä voisin tehdä että miehelle menisi jakeluun että alkoholismi kehittyy juuri tuolla tavalla, että keksitään milloin mitäkin syitä miksi pitää juoda, vaikkei ennenkään ole tarvinnut. Ne ovat vain tekosyitä, oikea syy on se että riippuvuus on jo kehittynyt. Ja se että alkoholi auttaa stressiin, kipuun, väsymykseen tai v*tutukseen, on vain harhaa, ja kaikki johtuu riippuvuudesta. Minä tiedän alkoholiriippuvuudesta kaiken koska olohuoneessamme on asunut virtahepo.

Ja siis miehellä ei ole ollut tätä ennen alkoholiongelmaa.

En halua tätä, en oikeasti halua. Itkettää,kiitos jos joku jaksoi lukea. :'-(

Kommentit (50)

Vierailija
21/50 |
30.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos painan villaisella, tuo juopotteluhan jatkuu ja jatkuu tietty, kun on alkanutkin.

Aiemmin mies on ottanut joskus kotona pari olutta, mutta se ei ole häirinnyt minua yhtään. Mutta kun toinen on kotona räkäkännissä lapsen aikana, se häiritsee ja sit en enää todellakaan halua. Mies on kännissä ärsyttävä jankkaaja ja sönköttäjä, ei varsinaisesti agressiivinen mutta lievästi vihamielinen. Jos tuo jatkuisi, mistä sitä tietää miten agressiiviseksi mies muuttuisi alkoholismin edetessä.

Vierailija
22/50 |
30.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

nosto

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/50 |
30.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

...pääasia että sain purkautua. :-(

ap

Vierailija
24/50 |
30.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Arvasinkin vähän että minuthan tässä vaan syyllistetään. Eli siis se on ihan Ok jos isä on lapsensa edessä kännissä. Olisi varmaan eri ääni kellossa jos MINÄ olisin lasteni edessä kolmatta kertaa kk aikana. :-)

välttämättä muista seuraavana päivänä tapahtunutta, jos ei ole kyseessä traumaattinen pelottava ja väkivaltainen käytös. Ja enpä nyt niin syyllistänyt vaan itse taisit syyllistyä.. Mutta jos aikuiselle latelet jotain sääntöjä ilman keskustelua, helposti toinen kokee sen määräilynä yms. Oletko nämä sääntösi kertonut jo ennen yhteenmuuttoa, onko miehesi ollut asiasta tietoinen? Ja vaikka olisikin ollut teillä puhetta asiasta, kyllä sinunkin täytyy ymmärtää että kova stressi voi muuttaa ihmistä ja kaikki ei osaa hakea apua ajoissa muualta, ehkä alkoholi on ollut miehestäsi sopiva ratkaisu, on saanut rentouduttua. Sinulla kun on noin kovat traumat lapsuudestasi, suosittelisin lämmöllä jotain terapiaa. Parisuhteen peikkona kulkee kyllä tuollaiset käsittelemättömät asiat ja voivat sotkea hyvänkin suhteen. t.4

kyllä vaan pienikin lapsi voi ymmärtää. Eräskin lapsi sanoi että isi on pelottavan näköinen, kun äijä toljotti teeveetä lasittunein silmin. Eipä sitä kännin tilaa paljon muusta huomannut kuin silmistä mutta silti lapsi huomasi. Ne kuulkaa huomaa kaiken, enemmän kuin aikuinen! Suojele lastasi ap. Älä päästä miestäsi kännissä kotiin, käske vaikka lähteä baariin jos lapsi on vielä hereillä. Ja nukkukoon känninsä autotallissa pois, missä vaan kunhan ei tuu lapsen silmien eteen.

Siitä oon kyllä samaa mieltä että jos et oo käsitellyt kunnolla lapsuuden traumaasi niin se kannattaa tehdä. Mutta itseään ei kannata syyttää, juopot juo vaikka toinen tekis mitä.

Vierailija
25/50 |
30.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä sinulla on oikeus ilmoittaa, että kotona ei olla kännissä. Valitettavasti mies on saanut mallin kotoaan ja toistaa sitä. Itse en katselisi tuollaista, mies vaihtoon jos ei halua lopettaa juomista.

Vierailija
26/50 |

No, olen minä käsitellyt traumaani vuosia, mutten tiedä miksi minun pitäisi hyväksyä se, että mieheni ja lapseni isä on jo kolme kertaa kk sisällä tullut räkäkännissä kotiin? Minusta sillä ei ole mitään tekemistä traumani kanssa, itse kun en pahemmin juo, en pitäisi humalaisista ihmisistä vaikka itselläni olisikin ollut ns. normaali lapsuus tuon asian osalta. Minusta humalaiset vaan ovat ällöttäviä- tyhmiä ja haisevia sönkkääjiä.

Olen sanonut heti ekan kerran jälkeen että menisi jollekin kaverilleen, tai baariin jos juotattaa, muttei tulisi kotiin kännissä keskellä päivää. On tullut siis joka kerta 16-18 aikaan.

En siis ole kieltänyt juomasta, ainoastaan ettei olisi kotona kännissä. Minusta se ei ole määräilyä jos sellaisen toiveen esittää, jokaikinen saa sen tehdä.

Mies nukkuu nyt keittiössä pöydän ääressä, siihen sammui, saattaa pudota jossain vaiheessa siitä lattialle kuten viimeksi.

Inhottaa,surettaa ja ällöttää. :-(

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/50 |
30.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ukko pihalle ja ero vireille. Ei se mies muutu jos ei halua muuttua.

Vierailija
28/50 |
30.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä sinulla on oikeus ilmoittaa, että kotona ei olla kännissä. Valitettavasti mies on saanut mallin kotoaan ja toistaa sitä. Itse en katselisi tuollaista, mies vaihtoon jos ei halua lopettaa juomista.

Mies on tosiaan juonut aiemmin 1-2 olutta silloin tällöin, eli jonkinlainen rippuvuus on siinäkin ollut olemassa, vuosia jo. Nyt se on selkeästi pahentumassa. Olen nähnyt niin paljon alkoholisoituneita, ja myös miten riippuvuus kehittyy, etten ees yritä huijata itseäni selittämällä itselleni ettei kyse olisi siitä.

Ja olen sanonut joka kerran jälkeen painokkaasti että jos ei tuo lopu alkuunsa, tulee ero, koska EN todellakaan halua elää alkoholistin kumppanina. Valinta on hänen, minä en voi häntä pakottaa lopettamaan. Ja siihen on vain alistuttava.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/50 |
30.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ukko pihalle ja ero vireille. Ei se mies muutu jos ei halua muuttua.

Mistä olet päätellyt että siedän moista? Tarkennan vielä, että tämä on kolmas kerta kuukauden sisällä, ei sitä ennen. Ja olen kyllä TODELLA selkein sanoin tuonut esille että ero tulee jos ei tuo touhu lopu alkuunsa. Ja toteutan sen myös, en ole varma edes jäänkö enää odottelemaan neljättä kertaa. On vaan paljon mutkia matkassa, esim. asunto molempien nimissä, ja vuoden määräaikainen vuokrasopimus, joka loppuu syyskuun lopussa... ja kummallakaan ei ole varaa jäädä tähän yksin, todellakaan. (Helsinki, yksityisen omistama vuokra-asunto) Ja monen monta muuta asiaa. Mutta silti, oli mitä muttia tahansa, en aio katsella alkoholisoituvaa miestä. Jos haluaisi pitää minut, hakisi jo alkuvaiheessa apua eikä aina vaan lssyttäisi että ei ymmärrä mitä haittaa tästä on jne.

Vierailija
30/50 |
30.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

1-2 olutta silloin tällöin EI ole merkki riippuvuudesta.

3 kertaa otettu känni EI ole merkki alkoholismista.

Arvioin tuota viinan kulutusta kertomasi perusteella. Miehesi on ilmeisesti juonut n. 30-35 annosta viimeisen kuukauden aikana. Suurkulutuksen raja on kuukaudessa 96 annosta. Että aika kaukana se on vielä suurkulutuksestakin.

Lisäksi pitäisi vielä ymmärtää suurkulutuksen ja alkoholismin ero. Mutta sitä tuskin pystyt ymmärtämään tuolla taustallasi ja asenteellasi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/50 |
30.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

sä "kuulit" nyt mun viestistä yhden ainoan lauseen! En syyttänyt sua tai traumaasi, eikä mielestäni toiveesi ole missään nimessä kohtuuton.

Mutta selvennykseesi vastaisin että kuulostaa todella pahalta, vain juoppo vetää tuollaisia kännejä keskellä päivää. Jos et toimi heti niin ennen pitkää se tekee noin joka päivä. Silloin sitä on ihan mahdotonta enää saada loppumaan.

t, 23

Vierailija
32/50 |

Ok, sovitaan etten tiedä, ehkä näin onkin. Mutta sen tiedän, etten siedä humalaisia, enkä tule sietämään, varsinkaan omassa kotonani. Jokaisella toki on oikeus päättää mitä sallii kotonaan ja mitä ei.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/50 |
30.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

1-2 olutta silloin tällöin EI ole merkki riippuvuudesta. 3 kertaa otettu känni EI ole merkki alkoholismista. Arvioin tuota viinan kulutusta kertomasi perusteella. Miehesi on ilmeisesti juonut n. 30-35 annosta viimeisen kuukauden aikana. Suurkulutuksen raja on kuukaudessa 96 annosta. Että aika kaukana se on vielä suurkulutuksestakin. Lisäksi pitäisi vielä ymmärtää suurkulutuksen ja alkoholismin ero. Mutta sitä tuskin pystyt ymmärtämään tuolla taustallasi ja asenteellasi.

Alkoholiriippuvuuden arvioinnissa käsittääkseni pitäisi ottaa huomioon myös kertakulutus. Tuo ei taatusti pysy kohtuuden rajoissa.

Olen nähnyt alkoholistin jos toisenkin aika läheltä ja itsekin ollut lähellä joutua sille tielle.

Sitä paitsi mitä väliä on sillä onko suurkuluttaja vai alkoholisti? Pystyykö suurkuluttaja muka kontroilloimaan juomistaan? Taitaa vähän heikkoa olla...

t, 23

Vierailija
34/50 |

Joo sorry, olen nyt juuri vähän herkässä mielentilassa, kun mies on sammuneena räkä poskella keittiössä. :-)Ja mulla näkyy ihan oikeasti punaista humalaisista, ja kaikkein eniten näen punaista jos tavallinen, ennen ihan kunnollinen perheenisä jolla on 2 v. 11 kk ihana lapsi, alkaa vetää räkäkännejä keskellä päivää.

Niin kuin kirjoitit, vain juoppo tekee niin, eikä se ole todellakaan normaalia enkä voi sitä hyväksyä. Ehkä kerta vuodessa menisi, muttei todellakaan 3 krt kuukauden sisällä. Ja varsinkaan kun en tiedä tuleeko tämä kenties vielä lisääntymään...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/50 |
30.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

1-2 olutta silloin tällöin EI ole merkki riippuvuudesta. 3 kertaa otettu känni EI ole merkki alkoholismista. Arvioin tuota viinan kulutusta kertomasi perusteella. Miehesi on ilmeisesti juonut n. 30-35 annosta viimeisen kuukauden aikana. Suurkulutuksen raja on kuukaudessa 96 annosta. Että aika kaukana se on vielä suurkulutuksestakin. Lisäksi pitäisi vielä ymmärtää suurkulutuksen ja alkoholismin ero. Mutta sitä tuskin pystyt ymmärtämään tuolla taustallasi ja asenteellasi.

Alkoholiriippuvuuden arvioinnissa käsittääkseni pitäisi ottaa huomioon myös kertakulutus. Tuo ei taatusti pysy kohtuuden rajoissa.

Olen nähnyt alkoholistin jos toisenkin aika läheltä ja itsekin ollut lähellä joutua sille tielle.

Sitä paitsi mitä väliä on sillä onko suurkuluttaja vai alkoholisti? Pystyykö suurkuluttaja muka kontroilloimaan juomistaan? Taitaa vähän heikkoa olla...

t, 23

Ei minustakaan todellakaan ole kohtuuden rajoissa jos juo 4,5 dl 40% viinaa keskellä päivää, ja tulee kotiin siinä kunnossa.

Sen kyllä suvaitsisin jos vaikka 1-2 kertaa kuussa menisi baariin ryyppäämään, olenhan itsekin joskus nuoruudessani niin tehnyt.

Mutta vastuullinen , kunnon perheenisä ei tule toistuvasti iltapäivällä räkäkännissä kotiin, ilman että isoja ongelmia on edessä.

Vierailija
36/50 |
30.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

suurkulutuksen raja 96 annosta kuussa...no ei varmasti ole noin paljon!!!

Vierailija
37/50 |
30.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

suurkulutuksen raja 96 annosta kuussa...no ei varmasti ole noin paljon!!!

Ja kuukaudessa se tekee...

Vierailija
38/50 |
30.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

1-2 olutta silloin tällöin EI ole merkki riippuvuudesta.

3 kertaa otettu känni EI ole merkki alkoholismista.

Arvioin tuota viinan kulutusta kertomasi perusteella. Miehesi on ilmeisesti juonut n. 30-35 annosta viimeisen kuukauden aikana. Suurkulutuksen raja on kuukaudessa 96 annosta. Että aika kaukana se on vielä suurkulutuksestakin.

Lisäksi pitäisi vielä ymmärtää suurkulutuksen ja alkoholismin ero. Mutta sitä tuskin pystyt ymmärtämään tuolla taustallasi ja asenteellasi.

Ok, sovitaan etten tiedä, ehkä näin onkin. Mutta sen tiedän, etten siedä humalaisia, enkä tule sietämään, varsinkaan omassa kotonani. Jokaisella toki on oikeus päättää mitä sallii kotonaan ja mitä ei.

Ehkäpä mies kritisoikin juuri tätä.

Vierailija
39/50 |
30.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

[

Ehkäpä mies kritisoikin juuri tätä.

kyllä se on lapsenkin koti eikä sinne kuulu keskellä päivää sammuva aikuinen. Tuo pitäis aikuisen ihmisen tajuta jos ei oo viina pehmentänyt päätä.

23

Vierailija
40/50 |
30.03.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä te höpisette jostain suurkulutuksen alarajoista? :-O Suurkuluttaja voi olla myös sellainen joka vetää muutaman kerran kuussa toistakymmentä annosta. Eli kertakäyttöön on myös rajat.

Eli suomeksi-jos vetää toistuvasti pullon viinaa, tai lähellekään sitä, ei ole kohtuukäyttäjä.

Nuorella bilettäjällä tuon vielä jotenkin ymmärtäää, muttei yli nelikymppisellä perheenisällä.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan yhdeksän kaksi