Paras syömäsi kasvisruoka ever??? Mikä on sellainen kasvisruoka mitä ottaisit lisää?
Kommentit (56)
Espanjassa syötiin paistettuja munakoisoviipaleita, jotka oli jotenkin leivitetty, ja niiden päälle oli lotrattu jotain ihanaa siirappia(?). Kielitaito ei riittänyt selvittämään mitä kaikkea siihen oli käytetty ja mikä oli ruuan nimi. Pääasia, että hyvää oli!
voisin vaikka elää pelkillä pastasalaateilla. Tämän hetken suosikki on sellainen johon tulee pastan lisäksi vuohenjuustofetakuutioita, mustia kalamata-oliiveja, punaista paprikaa, aurinkokuivattua tomaatia, runsaasti persiljaa, paahdettuja pinjansiemeniä, rucolaa sekä kastike öljystä, sitruunamehusta, suolasta, pippurista ja runsaasta valkosipulista.
Hyvin tehty kasvislasagne tietysti toimii aina.
Tänään söin "broilerwokkia" kasvisversiona, siis soijasuikaleista, mukana kasviswokkia, paaljon vihreitä papuja, pinaatinlehtiä + kermaa, currytahnaa, chilisiivuja ja -kastiketta ja mausteena vielä inkivääriä, paprikajauhetta ja rakuunaa. Oli tulista, mutta niin hyvää...
Gruusialainen kaalipata, ihan jumalaista.
Myös olen pitänyt seisovan pöydän pinaatti- ja punajuurivuoasta ja juuston ystävänä kaikki, missä on halloumia (vaikka vaan salaatti!) tai vuohenjuustoa, saa minut lumoihinsa.
Kreikkalaistyylinen pinaatti-feta-filotaikinapaistos.
Tofu-versio pho:sta. Siihen ei kyllästy koskaan.
voisin vaikka elää pelkillä pastasalaateilla. Tämän hetken suosikki on sellainen johon tulee pastan lisäksi vuohenjuustofetakuutioita, mustia kalamata-oliiveja, punaista paprikaa, aurinkokuivattua tomaatia, runsaasti persiljaa, paahdettuja pinjansiemeniä, rucolaa sekä kastike öljystä, sitruunamehusta, suolasta, pippurista ja runsaasta valkosipulista.
kaalikeitto on sairaan hyvää!
En pysty nimeämään yhtä tiettyä, mutta pidän esim. useista sosekeitoista, erilaisita letuista, salaateista ja kasvispiiraista.
Espanjassa syötiin paistettuja munakoisoviipaleita, jotka oli jotenkin leivitetty, ja niiden päälle oli lotrattu jotain ihanaa siirappia(?). Kielitaito ei riittänyt selvittämään mitä kaikkea siihen oli käytetty ja mikä oli ruuan nimi. Pääasia, että hyvää oli!
munakoisopihvejä balsamicon kanssa? Tuo balsamico oli varmaan tehty jotenkin siirappimaiseksi sokerilla ja maustamalla. Ainakin menee lähelle:)
Kaikki tofuviritelmät ovat kammottavia.
ja LENTOKONEESSA söin kerran ehkä ihaninta linssiruokaa ikinä. Oli positiivinen yllätys :)
- Erilaiset kasvisrisotot erityisesti herkkutattirisotto ja parsa-kurpitsarisotto
- tulinen tomaattiriisi, hyvin marinoidut ja paistetut tofuviipaleet + parsakaalia joka on ensin keitetty ja sitten paistettu valkosipulilla maustetussa oliiviöljysä
- hyvin tulinen meksikolaistyyppinen (kidney)papukeitto
- peperonata tai caponata paistetun halloumijuuston ja leivän kera
- linssi-munakoisopyörykät runsaalla tuoreella basilikalla maustetun tomaattikastikkeen kanssa
Tietty joku ihana salaatti myös, ehkä halloumi- tai fetasalaatti. Sienirisotto. Parsa ja korvasienimuhennos. Tai vaikka espanjalainen munakaskin. Pinaatti-ricottalasagne. Mums, onhan näitä, vaikea valita yhtä.
Ja lisään vielä yhden: butternut-vuohenjuusto-pinaattisalaatti.
munakoiso-parmesaani-mozzarella-vuoka, nimeltään jotain parmiggiana, tajuttoman hyvää.
ja sieniruuat muutenkin. Lisäksi omatekoiset kasvispihvit kelpaa lihanpurijamiehellenikin. Olen huijannut soijalasagnella, ja täydestä meni.
Parasta on kuitenkin keväinen voilla sivelty parsa hyvän kastikkeen kera.
Paras ehkä kuitenkin eräässä ravintolassa New Yorkissa syödyt raviolit butternut squash (talvikurpitsa?) ja ricotta-täytteellä, salvian kanssa.
Mutta lähes kaikki intialaiset/nepalilaiset kasviscurryt, samoin välimeren seudun kasvisruoat, erityisesti ratatouille uppoavat takuuvarmasti.
Juustojen ja kasvisten liitto on heikkouteni...
on ihan hyvää.