Niisk. Poika äsken kyynelehtien kyseli sängyssä että

Meillä hyvin tunneherkkä vajaa 6v poika joka viime aikoina on paljon miettinyt mm kuolemaa (isomummin kuoleman myötä). On myös pelkoja että joutuu pois kotoa ja oman perheen luota, esim eksyy, tai joku nappaa mukaansa. Olen tästä joutunut joskus varoittamaan koska oli liiankin lörppö tuntemattomille. On myös todennut että ei ikinä muuta vanhempien luota pois. Tulipaloa ja rosvojen tuloa pelkää niin ikään. LÄhipiirissä on ollut tulipalo ja muutamia asuntomurtojakin. Myös 4v meillä tuota kuolemaa miettii, ei oikein sitä ymmärrä mutta välillä itkeä tuhertaa että koska elämä loppuu ja joutuuko sitten maan alle.



Kyllä näitä asioita maailmaan mahtuu eikä lapsia voi kaikelta varjella. Niistä vain pitää heidän kanssaan puhua. Meillä lapset osaavat jollain tavalla turvata varjelukseen, tietävät että "jeesus ja enkelit" pitävät huolen. Tästä on heidän kanssaan puhuttu vaikka emme mitenkään erityisen uskonnollisia olekaan.

Tiedän aika montakin jotka ovat kyselleet mihin he joutuvat jos vanhemmille sattuu jotain. Itsekin muistan sitä kyselleeni ja sitä että ei kai veljeä ja minua eroteta. Pelkäsin myös tulipaloa koska kerran jouduin sellaista todistamaan, tuolloin tosin olin jo kouluikäinen. Kaikki nuo vaiheet menivät itsestään ohi.

mitä tapahtuu jos hän ei muistakaan ohjeita jos joku rosvo yrittää napata häntä mukaan. Ja mitä hänelle tapahtuu jos minä kuolen. Poika itki ja sanoi ettei tahdo elää yhtään pidempään kuin minäkään. Ja kauhulla ajatteli, että tuleeko minulla joskus ryppyjä :). Eskarilainen kyseessä. Vannotin ettei mitään tarvitse pelätä, kukaan ei tule ja vie, ei tule rosvoja, tai nappaajia ulkona. Ja että me olemme niiin pitkään yhdessä.. Mutta mikäs minä olen lupailemaan. On se kamala tunne tajuta etten aina voi olla joka hetki turvaamassa pienen teitä.. Onko teillä jo ollut samanlaisia pelkoja lapsilla?

Miettimässä syntyjä syviä:) Aina kun kuulen vastaavaa niin ilahdun, koska se on niin ällistyttävä kehityksen sääntö. On poikkeavaa jos lapsi ei kysele eskari-ikäisenä tuollaista. Ole iloinen, vaikkakin asiat joista lapsi kyselee ovat surullisia. Ohi menevää.

Kidnappausta en kovinkaan pelännyt, vaikka sitäkin ajattelin aika paljon. Järkeilin nimittäin että ne kidnappaajat sieppaa lapsia sellaisille rikkaille ulkomaalaisille perheille, jotka haluaa vaaleatukkaisia suomalaisia lapsia (ehkä näin oli vanhemmat sanoneet joskus etelänmatkalla, tai sitten kavereilta kuultu). Ja arvelin, että kyllähän ne nappaajat sitten huolehtii niistä nappaamistaan lapsista, ja kun sitten pääsen sinne perheeseen, soitan poliisille ja kerron nimeni, oman kotiosoitteen ja puhelinnumeron ja että olen Suomesta, niin kyllä minä sitten pääsen lopulta kotiin. Olin silti tosi huolissani siitä, jos joku sieppaa minun pikkusiskon tai veljen, koska ne ei ehkä muistaisi ja niitä varmaan pelottaisi yksin.



Mutta kyllä sen lisäksi mietin juurikin, että mitä jos tulisi tulipalo, miten toimisin ja entä jos en saisi kaikkia pelastettua. Vähän vanhempana surin sitä, että jos meidän talo palaa niin ei meillä ole ikinä rahaa ostaa uutta (en tiennyt mistään palovakuutuksista). Mietin myös sitä että jos vanhemmat kuolee, niin joudutaanko me kaikki sisarukset eri kummivanhemmille asumaan (näinkin oli myös joskus sanottu, että kummivanhemmat on sitä varten että he ottavat lapset sitten luokseen, jos niiden omat vanhemmat kuolee).



Nämä oli sellaisia eskarilaisen ja koulussa alaluokilla olevan ajatuksia. Vielä paljon pienempänä olin jossain ikävaiheessa todella järkyttynyt siitä, että joskus joudun muuttamaan pois kotoa, ja olin varma etten todellakaan ikinä voi lähteä. Sanoinkin että menen isin ja äidin kanssa naimisiin, enkä ikinä muuta pois. Myöhemmin pelkäsin monia muita muutoksia, esimerkiksi kouluun menoa jo paljon etukäteen.



Uskoisin, että on hyvä kuunnella mikä lapsen mielestä on se pelottava asia, se vaikein asia ei välttämättä ole se mitä aikuinen ajattelee. Minä tunsin olevani isosiskona vastuussa pikkusisaruksista, se oli minulle se isoin asia.



Jos pelkää tulipaloa, niin voidaan sopia että harjoitellaan pelastautumista vaikka leikin varjolla ja tekemällä siitä asiasta vähän kevyempää, ja tärkeää olisi että lapselle luodaan sellainen mielikuva siinä, että hän pystyy sen oppimansa asian tekemään, se riittää ja kaikki on sitten hyvin. Ja että aikuiset hoitaa tilanteen.



Minulle olisi varmaan ollut hyväksi sekin, jos olisi enemmän puhuttu siitä, miten ne muutokset elämässä ei ole huonoja asioita, eikä ne tunnu niin vaikeilta sitten kun ne tapahtuu. Olisi pitänyt ehkä puhua enemmän siitä kasvamisesta ja asioiden oppimisesta, siitä miten sitä kasvaa ihan huomaamattaan, eikä ne asiat mitkä neljävuotiaalle on pelottavia, ole kaikki enää ollenkaan pelottavia edes minulle sitten kun olen yhdeksän tai viisitoista. Muistan kyllä kun äiti sanoi, että minä ihan varmasti sitten isona haluan muuttaa pois kotoa (mikä olikin totta!), mutta tätä olisi ehkä pitänyt vielä enemmän avata.

tulipaloa. En tiedä miksi, muistaakseni missään lähipiirissä ei ollut sattunut mitään. Silti mietin usein iltaisin mistä poistun ja mitä otan mukaan, jos tulee tulipalo.



Taisin pelätä myös, että isä ei hengitä ja isälle sattuu jotain. Isä oli ja on edelleen ihan terve. Äidin kohdalla en muista koskaan pelänneeni mitään, olin aina äidin tyttö joten ehkä osasin enemmän luottaa äidin olemassaoloon.

Pelkoa on lieventänyt paloasemapäivillä saatu oikea informaatio tulipalojen varalle. Poika myös odottaa täyttävänsä 10 vuotta, jolloin pääsee pikkupalomies toimintaan mukaan.

Mistä lapsesi tietää jostain rosvoista ja ohjeista? meillä noudatetaan ikärajoja ja varotaan, mitä lapsen kuullen puhutaan.

dinosauruspuistossa



ei oma tarina, tod. näk. keksitty vitsi.

Hyvä silti.

Mistä lapsesi tietää jostain rosvoista ja ohjeista? meillä noudatetaan ikärajoja ja varotaan, mitä lapsen kuullen puhutaan.

asiallisesti jo valistaa namusedistä jne kun aloittelee yksin liikkumista.

kyllä noita epäsopivampia asioita on joissain tullut vastaan ja ollaan niistä asiallisesti puhuttu, muttei mitään ylimääräistä draamaa lietsottu. Myls kuolemaa on käsitelty kun sukulaisia on menehtynyt viime aikoina.



Ja tietenkin ollaan käyty läpi se ettei saa ikinä yksin lähteä minnekään tuntemattomiin paikkoihin taivieraiden kanssa, kun on joskus kauppareissulla eksynyt hetkeksi. On yleensä erittäin reipas.



ap

Meillä eskarilainen poika jonka jutut samaa luokkaa.

meillä pelättiin rosvoja ja tulipaloa...Käytiin tietty ohjeet läpi ja taisin viedä esikoisen skidikanttiinkin jotta rohkaistuisi. Psykologi ohjeisti että sanottaisiin että niin ei tapahdu (koska se olisi niin epätodennäköistä) ja jos tapahtuisi niin se olisi sitten jokatapauksessa kriisi.



Käytin myös sitä että onneksi jumala ja suojelusenkelit suojelee... se toimi aika hyvin siinä iässä kun lapsi tajusi ettei vanhemmat voi suojella kaikelta...ja siis me ei olla oikein uskovainen perhe..mutta se auttoi silloin. Hyvää jatkoa teille!

Mistä lapsesi tietää jostain rosvoista ja ohjeista? meillä noudatetaan ikärajoja ja varotaan, mitä lapsen kuullen puhutaan.

ja vaikka Aku Ankassa. Sitä paitsi lapsen kuin lapsen pitää tietää, ettei vieraiden mukaan lähdetä. Se on lapsen suojelemista toisin kuin se, ettei kerrota mitään. Ihan hyvä tietää, mitä pitää tehdä jos joku vieras aikuinen tulee juttelemaan.

kertonut eskari-ikäisellesi, ettei vieraiden mukaan mennä, ettei kenenkään vieraan autoon astuta, ettei keneltäkään vieraalta ihmiseltä oteta karkkia tai mitään muutakaan??

Jos et niin eikö olisi aika?

Ehkä et asu omakotitalossa, jossa täytyy suht pienillekin yrittää kertoa mitä kautta poistua jos tulee tulipalo?

Helppoa siis tulla tänne moralisoimaan, hohhoijaa.

Mistä lapsesi tietää jostain rosvoista ja ohjeista? meillä noudatetaan ikärajoja ja varotaan, mitä lapsen kuullen puhutaan.

että sano että sellaista ei voi luvata kun kaikki kuolee joskus, mutta äiti ei ole aikonut vielä kuolla pitkään aikaan ja jos niin kävisikin niin et jää yksin vaan sinulla on rakkaita ihmisiä (mainita niitä nimeltä) jotka pitää sinusta hyvää huolta. Lapsen suurin pelko on että mitä minulle tapahtuu ja sitä pelkoa pitää loiventaa kertomalla että hänestä pidetään aina huolta ja kuka huolta pitää.

Meillä 5v poika pelkäs yhdessä vaiheessa tulipaloa. Kysyi illalla sängystä että "onhan levyt pois päältä varmasti?"



Nyt jo helpottanut tuo. Kyllä niille pitää kertoa vaaroista ja on ihan normaalia että pikkuinen niitä miettii omassa päässään. Hyvä että sanoo ääneen kun huolettaa.

Mitä enemmän olen noita pelkokausia pohtinut, olen todennut, että ne liittyvät aina johonkin muutosvaiheeseen - ja nyt eskarin taittuessa kevättä kohti seuraava muutos tulee olemaan syksyllä alkava koulu. Ja vaikka sitä on odotettukin vaikka ja kuinka kauan, se on silti taas yksi muutos kohti itsenäisempää elämää, "kauemmas" äidistä ja isästä.



Meillä nää kaudet on menneet ohi ihan vaan sillä, että on annettu pelätä, selitetty asioita niin, että hän ne ymmärtää, ja oltu paikalla, pidetty sylissä ja kerrottu, että vaikka miten isoksi kasvaisi, äidin ja isin vauvana pysyy silti aina.

Tämän takia aion pitää omat lapseni lähellä sukulaisia ja tuttavia. Oppii sitten lapsi tuntemaan muutakin kuin vanhempansa ja tietää, että on muitakin ihmisiä jotka välittävät.