kuinka monelle annoit pimperoa ennen oikeaa? kaduttaako?
Kommentit (26)
ennen miestäni ja sanottakoon, että ei kaduta mutta kieltämättä kiinnostaa, millaista olisi toisen kanssa..
Olihan noita ennen.. Ainoastakaan en oikeesti pitänyt. eikä puolisonkaan kanssa alussa ollut helppoo, joten siinä nuo tunnesyyt oli ratkaisevia yhdessäolon kannalta.. Mutta nyt vähintään viimeisen 6-7 vee (oltu yhdessä 10 vee) on ollut peiton alla tosi ihanaa. On opittu siitä mistä toinen tykkää ja osataan tehdä se toiselle :)
Tosin huonolla omallatunnolla voin sanoo, että muutaman kerran tuon 10 veen aikana oon pikkuisen hairahtanut, mutta ne kerrat on vain heikentäneet uskoo omaan itteensä, eikä olleet mitenkään kivoja. Muistikuvia vain 10 vee takaisista sähläyksistä.. shame on me..
Ei seksi toimi kahden vieraan ihmisen välillä. Kyllä sen toimivuuden toteuttamiseen tarvitaan toiseen tutustumista, kaikilla tavoin..
moraaliset saarnat tuonne uskovaisten osiolle jos semmoinen on..
sen verran sanoisin ettei mulla oo ollut kuin yksi ennen nykyistä miestäni, niin kyllä meillä aikamoista on seksielämä... Itse tuntisin oloni tosi likaseksi jos olis kovin monta kumppania ollut, onneksi miehellänikään ei ole montaa ollut. Mua ei kyllä kaduta yhtään ettei monta ole ollut, en usko noihin että mitä enemmän on ollut kumppaneita, sitä paremmin on saanu harjotusta.. No, hyvä tuuuri on käynyt että meillä seksielämä luistaa niin hyvin :)
ja tippaakaan ei kaduta! Seison tekemisteni takana puhtaalla omatunnolla. Aidosti, rehellisesti ja vilpittömästi.
Kahta muuta kadun siinä mielessä, että olisinpa osaanut valita paremmat! Joten kaduttaa lähinnä se etten hankkinut enemmän HYVIÄ panoja, huonoja en kaipaa lisää.
Eikä kaduta kuin ehkä 1 idiootti:b mutta muuten oon sitä mieltä, että hyvä näin, eipähän kiinnosta tuo aidan toinen puoli. Tosin silloin nuorempana luulin, että joku muukin ois ollu se oikea, eli sillon oisin ollu kyllä valmis sitoutumaan kympillä pariin ihmiseen;)