kuinka monelle annoit pimperoa ennen oikeaa? kaduttaako?
Kommentit (26)
kaduttaa se, että olis voinut kyllä hankkia enemmänkin kokemusta
Ettei sitten tarvitse myöhemmin katua ja kenties lähteä kokeilemaan.Monilla tuntuu tulevan sitten jossain vaiheessa mieleen mitä olisi voinut tehdä.Sit erotaan ja lähdetään koittamaan...
olihan noita harjotuskappaleita aika monta ja ei kaduta, eikä miestäkään harmita ku vaimo osaa/uskaltaa/haluaa muutakin ku pimeessä peiton alla joka lauantai saunan jälkeen lähetyssaarnaajassa max 15 min.
joista jotain 25 olis voinu jäädä kokeilematta ja ne taudit ja raskaudenpelot kokematta, eli kaduttaa!
Ei mikään kaiherra,päinvastoin kiva joskus muistella.Se ei kuitenkaan olisi toiminut muuten,kuin sängyssä niin ei haittaa elämää mitenkään.t.7
Eräs ystäväni joka on ollut vaan yhden kanssa harmittelee sitä, että on vakiintunut aikaisin, on jäänyt kokeilut kokeilematta ja pelkää että vielä pettää.. Hänelle tulee myös huono omatunto helposti, joten jää varmasti pettämisestä kiinni (omatahtoisesti). Sitten tulee ilmiriita. Hänen miehensä tuskin antaisi anteeksi.
Joten olen mielummin omassa tilanteessani kuin hänen. Eli ei kaduta.
Niin voi käydä,niin että alkaa miettimään mitähän muuta maailmalla olisi ollut tarjottavana..Varsinkin,jos siinä olemassa olevassa suhteessa tulee jokin karikko vastaan.Enkä halua sanoa,että näin tulee kaikille kokemattomille käymään.Vaan ajatus on ihan kokeman ja näkemän perusteella syntynyt.Harmittavan useasti...7
Mieluummin valitsen sielunkumppanin kuin petikaverin. Onneksi sain molemmat! Yhdessä on porskuteltu myötä- ja vastamäet yli 20 vuoden ajan.
nykyään kun teini tyttöjä kuuntele niin niiden mielestä neitsyydestä on pakko päästä äkkiä. sit aikuisena porataan av kun kaduttaa.niinkuin itsekkin tein:)
Vierailija:
Niin voi käydä,niin että alkaa miettimään mitähän muuta maailmalla olisi ollut tarjottavana..Varsinkin,jos siinä olemassa olevassa suhteessa tulee jokin karikko vastaan.Enkä halua sanoa,että näin tulee kaikille kokemattomille käymään.Vaan ajatus on ihan kokeman ja näkemän perusteella syntynyt.Harmittavan useasti...7
Periaatteessa olisin pystynyt pihtaamaan siihen oikeaan asti kun en noita yhdenillan juttuja harrastanu...
Olisi ollut mahtavaa että olisin voinut antaa miehelleni sen arvokkaimman...
Mites te joilla on ollut reippaasti noita kokemuksia ja vielä sanotte että hyvä kun on jotain vertailu pohjia ja kokemuksia ennen vakituista miestä. Niin entäs teidän tyyttäret? Kehoitatteko heitäkin kokeilemaan niin monta äijää kuin suinkin pystyy ennen vakiintumista?
täytyy sanoa että kyllä kaduttaa etten kokeillut useampia. ja aion myös korostaa tyttärilleni, että ei todellakaan kannata vakiintua liian aikaisin, se tietää vaikeuksia keski-iässä.
joku sanoi: antaa miehelle sen arvokkaimman... Voi taivas... se neitsyyskö se naisessa on arvokkainta?? Kun minusta arvokkainta mitä miehelleni voin antaa on luottamus, rakkaus,kumppanuus, ihan tällaisia henkisiä asioita.
Miehelläni on ollut ehkä 4 tai 5 kumppania mua ennen ja sen kyllä aluksi huomasi.
No eihän se neitsyys nyt se kaikkein arvokkain ole kuin just ne kumpanuudet yms. mitä luettelit mutta silti... Olisin nyt näin jälkikäteen tahtonut että se neitsyys olisi mennyt vasta miehelleni...on se silti jotain... hyvä vain on viisastella nyt jälkikäteen...
Ei kaduta. Katuminen on muutenkin huono asia, sillä on todella vaikea nähdä mikä meistä on tehnyt ne ihmiset joita olemme nyt. Jos en olisi nähnyt maailmaa tuon verran ennen miestäni, olisinko edes rakastunut häneen...? :-)
Jollekulle, joka kysyi siitä että suosittelenko tyttärelleni samaa. Tuskin. Jos minulta asiasta kysyy (mitä suuresti epäilen), niin sanon että jokainen valitsee ihan itse tiensä eli en suosittele kumpaankaan suuntaan. Kyllä olen silti periaatteessa sitä mieltä, että ennen Sitä Oikeaa olisi hyvä kokeilla parisuhdetta toistenkin kanssa - näin osaa sitten niiden avio-ongelmien kanssa painiessa suhteuttaa asiat oikeaan mittapuuhun. Yleisesti ottaen pyrin kai siirtämään lapselleni lähinnä sen realismin, että Se Oikea on varmasti oikea juuri tällä hetkellä, mutta asiat tuppaavat muuttumaan aikaa myöten. Elää kannattaa kuitenkin aina sen hetken, ei tulevaisuuden mukaan!
.parhaan panon kanssa menin naimisiin.meneehän se tietty niin ku yhdessä eletään niin toisen oppii tuntemaan aina vaan paremmin sexissäkin.ja mun aviomies on kaikista miehistä kiihottavimman näkönen mun mielestä(siis kaikista panemistani miehistä)
en ole koittanut sitä kuin kerran, oman miehen kanssa.
-16-
Oli kiva opetella uusia juttuja ;p