Lue keskustelun säännöt.
Kertokaa positiivisia asioita yksilapsisuudesta, olen murheen murtama... :(
29.03.2012 |
Meidän ensimmäinen ja myös viimeinen lapsemme syntyi kolmisen viikkoa sitten. Synnytyksessä ei kaikki sujunut niin kuin piti vaan kohtuni repesi, jonka takia se jouduttiin poistamaan.
Minä ja mieheni ollaan aina haaveiltu isosta perheestä, vähintään 4lasta, mutta nyt esikoinen jää myös ainokaiseksi ja se surettaa todella paljon.
Olen kyllä myös kiitollinen, että sain edes tämän yhden lapsen kuin että olisin jäänyt lapsettomaksi. Silti harmittaa, kun esikoinen ei tule koskaan saamaan sisarta, jonka kanssa leikkiä. Ja toisaalta olisin myös halunnut saada edes yhden pojan, vaikka toki se vauvan terveys menee sukupuolen edelle.
Olen varmasti vielä hormonihöyrissä ja tämä tuntuu täysin maailmanlopulta enkä osaa nähdä tässä juuri mitään positiivista. Näen vain suuren menetyksen, kun emme saa enää lapsia.
Auttakaa ja helpottakaa oloani ja kertokaa yksilapsisuuden positiivisia puolia, kiitos.
Kommentit (48)
Sure rauhassa, se on sallittua, eikä tarkoita sitä, ettäkö et rakastaisi tätä lasta, jonka onnistuit saamaan. Eikä vähennä hänen arvoaan mitenkään.
Suurperhettä toivonut toki on surullinen, kun se unelma viedään häneltä pois. Minulta meni kohdunulkoisessa raskaudessa toinen munanjohdin ja sanottiin, että raskaaksi tuleminen voi olla vaikeaa tämän jälkeen ja kestihän se, mutta onnistui lopulta. Silti surin jo ja itkin monet itkut ja mietin sitä, kuinka onnellinen saan kuitenkin olla edes tästä yhdestä rakkaasta lapsestani, silti surullisena.
Mutta yksikin lapsi on jo rikkaus. Hänen kaverinsa ja serkkunsa yms. kylään vain kaiken aikaa, niin saat kokea iloa muistakin lapsista ymärilläsi.
Ja ehkä jonakin päivänä se adoptiovaihtoehto alkaa kuulostaa ihan hyvältä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä jos keskittyisit nyt siihen vauvaan joka sulla on? :O Ihan käsittämätöntä valitusta turhasta. Lapsia voi adoptoida tai ryhtyä sijaisvanhemmaksi vaikka. Olet kyllä aikamoinen ääliö.
"Yhden lapsen äitinä sulla on aikaa paneutua lapsen asioihin, paremmin varaa matkustella tai harrastaa mitä vaan. Matkustelu on myös helppoa. Kun lapsi kasvaa, voitte aina tehdä iän mukaisia juttuja, eikä tarvitse miettiä, miten se iso- tai pikkusisarus tässä huomioidaan. "
Huomaat sen vuosien kuluessa. Niin ja tosiaan jos lapsen kaipuu vaan on, niin adoptoikaa lapsi.
Kärsimys jalostaa sekundäärisesti lapsettomia ja kokonaan lapsettomat ovat itsekkäitä oman navan tuijottelijoita. Tämä palsta"totuus" siis näin sivuhuomiona, kun aiheesta on poikettu.
Ap:ta en ryhdy neuvomaan akuutissa surussa. Se vain pitää elää. Myöhemmin on sitten minulla suruissa ollut se aika, jolloin voi pitää vaikka kiitollisuuspäiväkirjaa niistä asioista, jotka ovat hyvin. Silloin myöhemmin pystyy taas iloitsemaan pienistä ja isoista asioista, alkuun suru on vain elettävä.
Olen itse ainoa lapsi, vastoin vanhempieni tahtoa (he yrittivät minuakin pitkään) ja koen eläneeni onnellisen lapsuuden. Toki toivoin sisaruksia ja koin monesti olevani yksin, vaikka ystäviä olikin paljon. Tämä lähinnä murrosiässä, kun hain etäisyyttä omiin vanhempiin ja olisi ollut kiva, että olisi ollut joku, joka on "samassa veneessä", ventiloida teinituskaa jollekin. Mutta mutta... uskon, että jotenkin näin oli "tarkoitus". Että minä jostain syystä tarvitsin kaiken sen ajan ja tuen, mitä vanhempani pystyivät minulle yhden lapsen vanhempina antamaan. Se on suuri lahja.
Itselläni on nyt kolme lasta ja lisää on toiveissa jonkun ajan päästä, vaikka usein pidänkin itseäni ihan hulluna. On tämä sellaista kaaosta, tappelua, säätöä, kiirettä riittämättömyyttä ja ihan silkkaa tuskaa usein. Mutta koen, että lapsilleni sisarukset ovat korvaamaton lahja ja he ovat todella läheisiä keskenään. Oma jaksaminen vain on sellainen asia, minkä eteen saa toden teolla nähdä vaivaa. Ja se on sellainen asia, mitä jonkin verran kadehdin yhden lapsen vanhemmilta... Vaikka kyllähän se yksikin lapsi ne mehut saa imettyä. Eikä väsymyksestä kannata tuntea syyllisyyttä yhden lapsen vanhempana. Sellasta se on lasten kanssa, yhden tai viiden...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka se ainokainenkin olisi kuinka huono nukkumaan, itkisi mahavaivoja, uhma olisi järkyttävä, niin silti se on loppujen lopuksi hetkessä ohi. Kun on useampi lapsi, piina vain jatkuu ja jatkuu ja kun selviät yhden uhmasta, toinen ja kolmas aloittaa vasta omaansa. Itse olisin yhdelle lapselle parempi äiti kuin usealle.
Vaihtamaan en tätä alkaisi, tällaista elämää aina halusinkin, melua ja huisketta. Ap:kin voi sen vielä saada, jos ei synnyttämällä niin sitten adoptoimalla tai ryhtymällä sijaisperheeksi. Sinänsä ymmärrän hänen tuskansa, sillä olisin itsekin surun murtama. Kyllä se kaiheus ja suru leimaisi myös sen ainokaisen vauvavuotta kun sydän rakkaudesta pakahtumaisilla katsoisi vauvaa ja miettisi ettei koskaan enää...
Kovasti voimia ap:lle! Suru on surtava pois, ei se muuten lähde mihinkään. On myös hyväksyttävä se tosiasia, että pieni kaiheus voi jäädä sydämeen koko loppuelämäksi.
huomaat sitten kyllä noin 12-13 vuoden kuluttua ja olet kiitollinen:)
Lapsillamme on paljon ainokaisia kavereinaan.
Tässä positiivisia asioita, verrattuna meidän lapsiin.
-heille on ollut varaa laittaa kaikkea uutta ja kivaa
-he ovat saaneet matkustella ihan erilaisiin ja eksoottisempiin paikkoihin kuin meidän "suurperhe"
-heihin on pystytty satsaamaan tosi paljon ja koulu menee todella hyvin, koska ainokaista ehtii auttaa heti ekaluokalta paljon enemmän kuin useamman lapsen perheessä lapsia.
-heistä on todella huolella pidetty huolta kun ei ole ollut jakajaa
-ovat saaneet vanhempien täyden rakkauden ja eivät kiukuttele sitä, että tuo sai taas enemmän ja tuota on rakastettu enemmän
Nämä siis lapsen puolesta. Nyt äidin puolelta
-yhden lapsen äidit ei ole niin väsyneitä kun ei ole montaa raskautta peräkkäin ja ei tarvitse valvoa niin montaa vuotta
-eri tavalla pystyvät säilyttämään oman elämänsä kun on aikaa enemmän
-pystyvät enemmän satsaamaan itseensä
-yhden lapsen äideillä on hyvä omatunto kun pystyvät antamaan sille yhdelle lapselle kaiken. Monen lapsen äiti painii koko ajan sen kans, että lapset jää ilman aina jotain, vaikka kaikkensa yrittää. Koskaan ei ehdi tarpeeksi, vaikka haluaisi.
Parisuhteelle
-saatte yhden lapsen paremmin hoitoon
-mummeilla riittää aikaa ja huomiota yhdelle enemmän. Neljä ei oikein jaksa enää tasapuolisesti kiinnostaa :)
-teillä on mahdollisuus päästä kahdestaan enemmän matkoille ja seksiä on taatusti enemmän kuin suurperheessä
Sure suru pois. Niin se täytyy tehdä ja ole onnellinen vauvastasi. Elämä ei aina mene, miten suunnittelee. Tässä yritin muutaman hyvän puolen keksiä, mitkä on yhden lapsen perheessä erilaista kuin esim. meillä. Uskon kyllä, että haave olisi sinullakin ollut ehkä tähän härdelliin. Mutta on paljon asioita, joita varmaan jälkeen päin siunaat, että oikeastaan olikin hyvä, että ei lähdetty siihen suurperhemeininkiin. Se äidin huono omatunto on pahinta tässä kun on paljon lapsia. Yhden lapsen äideillä ei sitä ole kun lapselle voi antaa kaiken.
Tsemppiä sinulle.