Lue keskustelun säännöt.
Kertokaa positiivisia asioita yksilapsisuudesta, olen murheen murtama... :(
29.03.2012 |
Meidän ensimmäinen ja myös viimeinen lapsemme syntyi kolmisen viikkoa sitten. Synnytyksessä ei kaikki sujunut niin kuin piti vaan kohtuni repesi, jonka takia se jouduttiin poistamaan.
Minä ja mieheni ollaan aina haaveiltu isosta perheestä, vähintään 4lasta, mutta nyt esikoinen jää myös ainokaiseksi ja se surettaa todella paljon.
Olen kyllä myös kiitollinen, että sain edes tämän yhden lapsen kuin että olisin jäänyt lapsettomaksi. Silti harmittaa, kun esikoinen ei tule koskaan saamaan sisarta, jonka kanssa leikkiä. Ja toisaalta olisin myös halunnut saada edes yhden pojan, vaikka toki se vauvan terveys menee sukupuolen edelle.
Olen varmasti vielä hormonihöyrissä ja tämä tuntuu täysin maailmanlopulta enkä osaa nähdä tässä juuri mitään positiivista. Näen vain suuren menetyksen, kun emme saa enää lapsia.
Auttakaa ja helpottakaa oloani ja kertokaa yksilapsisuuden positiivisia puolia, kiitos.
Kommentit (48)
Minä surin aikoinani kovasti, kun ei saatu kolmatta lasta, mutta nykyään olen kyllä tosi tyytyväinen, että lapsiluku jäi kahteen.
Nyt on ihanan vapaata kun molemmat ovat jo koulussa ja hemmottelut menee pienelle koiranpennullemme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Maailma on täynnä lapsia, jotka tarvitsevat rakastavat vanhemmat.
Pystyt ottamaan täysillä ilon irti lapsesi kaikista eri kehitysvaiheista keksittyen juuri häneen. Usein etenkin pienillä ikäeroilla syntyneiden sisarusten kanssa tulee tilanteita ettei ehdi/pysty/jaksa keskittyä lapsen tarpeisiin juuri silloin kun tarve olisi suuri. Seesteistä stressivapaata yhdessäoloa lapsen kanssa. :)
ja se lapsen maailma on niin ihmeellinen, että siitä riittää joka päivälle jotain jännittävää. Ainokaisellakin on aika nopeasti kavereita, tulee yövieraita, käydään tuttavaperheiden kanssa reissussa jne., eli lapsia kyllä pyörii ympärillä sen yhden lisäksi. Kun lapsi menee kouluun ja alkaa itse liikkua kodin ulkopuolella, jää vanhemmille äkkiä yllättävän paljon omaa aikaa. :) Yhtä lasta voi hyvin tukea koulussa, harrastuksissa jne., ehtii olla kunnolla mukana leirikoulukeräyksissä ja muissa vanhempainaktiviteeteissa, kun ei ole monen eri lapsen projektit päällä yhtä aikaa.
Niin ja aina kannattaa muistaa, että se yksi lapsi saattaa jo parikymppisenä perustaa oman perheen ja pukata neljä lastenlasta mummolan riemuksi. :)
Mitä jos keskittyisit nyt siihen vauvaan joka sulla on? :O Ihan käsittämätöntä valitusta turhasta. Lapsia voi adoptoida tai ryhtyä sijaisvanhemmaksi vaikka. Olet kyllä aikamoinen ääliö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja niiden aiheuttamia riitoja et joudu selvittämään
Mitä jos keskittyisit nyt siihen vauvaan joka sulla on? :O Ihan käsittämätöntä valitusta turhasta. Lapsia voi adoptoida tai ryhtyä sijaisvanhemmaksi vaikka. Olet kyllä aikamoinen ääliö.
ihan samaa. Vähän kummallista, jos ei pysty nauttimaan siitä vauvasta vaan haikailee jonkin olemattoman perään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja en ole kokenut sitä ongelmana.
Mulla on aina ollut paljon kavereita, en ole ollut yksinäinen. Olen myös paljon tekemisissä serkkujeni kanssa. Lapsena perheemme loamili paljon ystäväperheen kanssa sekä sukulaisten kanssa, joten mulla oli seurana myös samanikäisiä lapsia.
Jos vertaan itseäni kavereihin, joilla on sisaruksia, niin olen mielestäni sosiaalisesti rohkeampi, en tarvitse aina jota kuta henkiseksi tueksi mennessäni johonkin uuteen paikkaan (ei tietysti välttämättä ole pelkästään yksilapsisuudesta johtuva asia).
Yhden lapsen äitinä sulla on aikaa paneutua lapsen asioihin, paremmin varaa matkustella tai harrastaa mitä vaan. Matkustelu on myös helppoa. Kun lapsi kasvaa, voitte aina tehdä iän mukaisia juttuja, eikä tarvitse miettiä, miten se iso- tai pikkusisarus tässä huomioidaan.
Mitä jos keskittyisit nyt siihen vauvaan joka sulla on? :O Ihan käsittämätöntä valitusta turhasta. Lapsia voi adoptoida tai ryhtyä sijaisvanhemmaksi vaikka. Olet kyllä aikamoinen ääliö.
ihan samaa. Vähän kummallista, jos ei pysty nauttimaan siitä vauvasta vaan haikailee jonkin olemattoman perään.
Eli ei saisi surra sitä että kohdunpoistin jälkeen tietää että omia lapsia ei voi enää saada?
Ei saisi surra menettytä tulevaisuutta jossa olisi ollut paljon lapsia?
Aika tylyjä ja myötätunnottomia juntteja olette.
t. ei ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos täällä joku on ääliö, niin sinä!!
Kyllä tuollaista asiaa voi surra, vaikka ei ap NYT JUURI olisi lapsia lisää missään tapauksessa tekemässäkään! Tieto siitä, että ainoaksi jäi, on iso murhe, jonka työstämiseen menee aikaa. Ja alkujärkytys on luonnollinen.
Mene itseesi, ja mieti kannattaako kirjoittaa mitään, jos ei mitään järkevää sanottavaa ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oi mikä onni ja autuus on ottaa joskus (harvoin se on mahdollistakaan) päiväksi ainokaisen asemaan, silloin kaikki on niiiiin helppoa ja yksinkertaista! Joskus salaa haaveilen miten ihanaa olisi päästä lomailemaan yhden lapsen kanssa kerrallaan.
Lapsi tulee olemaan sinun kanssasi, ei aina siskon tai veljen kanssa. Positiivista sekin :)
Ja jos kaipaat enemmän vilinää, voit harkita sijaisperhetoimintaa tai adoptiota myöhemmin.
Nauti siitä pienestä, se on AINUTLAATUISTA aikaa!
Ei tule sisaruksia joiden kanssa pitäisi jakaa lelut! Kun minä olin 10v, äiti kysyi mitä mieltä minä olisin pikkusiskosta tai -veljestä. Vastasin vain "ok". Ei minua kiinnostanut pätkääkään. Eihän lapsenhoito olisi minun vastuulla mitenkään. 1-2 vuotta myöhemmin suloinen pieni broidini sitten alkoi tutkimaan omaisuuttani vähemmän hellällä tavalla. 60% silloisesta omaisuudestani selvisi ensimmäiset kolme vuotta. Pakko sanoa, olin aika helvetin vihainen, vaikka nyt niille vuosille osaa jotenkuten nauraa. Vanhempien mielestä tämä oli huvittavaa, eikä heillä ollut mitään ongelmia antaa pikkuveljeni tutkia omaisuuttani kovakouraisesti.
Jos lapsesi suree yksinäisyyttään, eli sisaruttomuuttaan, kutsut luoksesi tuttavaperheitä ja heidän nuorempia lapsia, jotka eivät vielä ole syntyneetkään. Annat mukulan leikkiä heidän kanssaan. Siitä lapsi saa vähän käsitystä mitä se tarkoittaa jos on nuorempia sisaruksia.
Yksilapsisuudessa on hyvät ja huonot puolet. Mutta niin on monilapsisuudessakin. Keskityt vain niihin monilapsisen perhe-elämän huonoihin puoliin ja olet hiljaa onnellinen että vältyt niiltä. Onnea voi repiä myös siitä miten helvetillistä elämä EI ole, tai ei tule koskaan olemaan. Älä tuudittaudu mihinkään fantasiaan että elämä olisi onnellisempaa tai yksinkertaisempaa mitä enemmän lapsia on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä jos keskittyisit nyt siihen vauvaan joka sulla on? :O Ihan käsittämätöntä valitusta turhasta. Lapsia voi adoptoida tai ryhtyä sijaisvanhemmaksi vaikka. Olet kyllä aikamoinen ääliö.
ihan samaa. Vähän kummallista, jos ei pysty nauttimaan siitä vauvasta vaan haikailee jonkin olemattoman perään.
Miksi ei saisi surra?? Kuka sen kieltää!? Mä ainakin ymmärrän miksi ap suree, vaikka samanlaista kokemusta ei ole.
Mun kokemus oli sellainen, että esikoisen synnytys meni sektioon, ja muistan kuinka jo sairaalassa esikoisen ollessa vain päivän vanha itkin sitä, että en ehkä saa lisää lapsia, koska sektio oli niin kamalaa! Siis mulla oli aivan ihana mahtava pieni käärö sylissä ja samalla mietin, että uskallanko enää lisää lapsia tehdä! Onneksi pelot hälveni ja nyt odotellaan toista hyvin alussa kumminkin... synnytys kyllä jännittää, mutta onneksi sinne on aikaa.
Mun mielestä ihmisillä on oikeus surra menetystään oli se sitten mitä vain! Kyllähän sitä ihmiset suree lemmikiensäkin kuolemaa, vaikka niitäkin saa aina uusia?!?! Jotkut suree menetettyä puolisoansa, vaikka maailmassa tuntuu miehiä ja naisia riittävän!
Joten miksi ap ei saisi surra menetettyjä vauvojaan, unelmansa särkymistä? Sitähän se on, että hän suree unelmansa särkymistä!
Otan osaa ap suruusi ja toivon todella, että ajan myötä surusi helpottuu ja löydät uusia unelmia :)
Saa kokea kaikki vanhemmuuteen liittyvät hienot asiat, mutta kuitenkin perheen ja työn ja vapaa-ajan yhteensovittaminen onnistuu suht helposti.
- on helppoa: ei tarvi koko ajan olla vahtimassa pieniä lapsia
- enemmän aikaa lapselle
- enemmän aikaa itselle
- helpompi järjestää lapsenlikka yhdelle kuin 4 lapselle
- pärjää pienemmällä asunnolla & autolla, mikä tarkoittaa jättimäistä rahansäästöä
yhden lapsen kanssa on varmasti ainakin helpompaa. Meillä monta lasta ja kyllä oikeasti on tosi rankkaa ja parisuhde on koetuksella. Veikkaan, että jos me olisimme saaneet vain edikoisemme olisi kaikki tällä hetkellä helpompaa. Olisi varaa matkustella, hermot ei olisi näin kireällä jatkuvasti, voisimme mieheni kanssa paljon paremmin.
Mutta tiedän,että jos minulle olisi jäänyt vain yksi lapsi, olisin ihan hajalla. Minä myös olen AINA haaveillut isosta perheestä. Jos olisin kokenut siun kohtalosi, olisin aivan varmasti adoptoinut muutaman lapsen vielä lisäksi. Oletko ajatelut sitä?
Tsemppiä ap!
Ehdit kasvattaa ja kehittää lasta "kaikkien taiteen sääntöjen mukaan".
Et tunne riittämättömyyden tunnetta juurikaan.
Ehdit kuskata harrastuksiin, ehdit juuri olla luokan keräyksissä mukana ja ehdit ylipäätään keskittyä kaikkiin lapsen juttuihin.
Ei tarvi ostaessa lelua tai vaatetta miettiä tasapuolisuutta.
Tutkimusten mukaan ainoat lapset on yleensä fiksuja ja menestyviä. Vaarana on vaan, että ovat liian kilttejä. Ainokaiset saa aina olla kotona oikeudenmukaisessa maailmassa ja tottuvat liiaksikin siihen, että asiat toimii fiksusti, aikuisten säännöillä.
että nykyään adoptiolapsen saa aniharva sellaisesta haaveileva ja esimerkiksi se, että biolapsen jälkeen saisi vielä kaksi lasta adoptoimalla alkaa olla pienoinen ihme!
Käperry sohvalle nyytin kanssa, keskity imettämiseen ja mieti että toisen lapsen kanssa sama olisi mahdotona kun esikoinenkin vaatisi huomiota.
Kun lapsellesi tulee uhmaa, sinulla ei ole vauvaa jota pitää hoitaa samalla kun rauhoittelet huutavaa taaperoa.
Voit keskittyä ainokaiseen täydellisesti.
Jos haluatte ja jaksatte voitte myöhemmin ilmoittautua sijais/tukiperheeksi.