Katsoimme synnytyssairaalasta kertovaa ohjelmaa, ja mies möläytti:

ennen naisella ei ollut niin väliä, ei lapsellakaan, ei tunteilla, eikä kärsimyksellä. Sen mummusi muisti saattaa olla aika hapero. Ennen synnytyksiin kuoli paljon naisia ja lapsia, niinkuin tuohon ihanaan kultareunaiseen raatamiseenkin. Ihmiset kärsivät PALJON ja olivat täynnä häpeää. Suomalaisen perinteen mukaan heikkoutta ei ole saanut näyttää. Voiko joku olla noin lapsellinen että hakee jostain sodan, työn, köyhyyden, häpeän runtelemista ihmisistä ihannetta? Nykyään ihmisen arvo ymmärretään ihan eri lailla ja tunteitakin saa olla. Puhuakin naiset saa ihan eri lailla ja ilman lupaa- mikä ei ollu ihan itsestäänselvää ennen, jossain hökkelissä saatoit raataa henkesi pitimiksi kun ukko veti turpaan ja kännäsi, ja hoidella niitä 10 mukulaa.

Kyllä synnytys on varmasti ollut aina yhtä kamalaa niille joille se on ollut kamalaa- paitsi heille joilta se sujuu ihan huippusuorituksena itsestään- varmaan jokunen sellainen on ollut ennenkin. Ennen on vaan ymmärretty hävetä itseä ja tun teita ja tarpeita ja varsinkin seksuaalisuuttaan ja synnytyksen kauheutta- kaikki mahdollinenhan on ollut myös naisen vika. ja jumalan vihatkin niskassa. Että aika hiljaiseksi on varmaan vetänyt. Oletkos itse vielä synnyttänyt? Miehet ei tajua synnytyksestä yhtään mitään. Harva tajuaa vauvanhoidostakaan. Ilman naisia ei ihmiskunta olis pitkälle pötkinyt.

ennen naisella ei ollut niin väliä, ei lapsellakaan, ei tunteilla, eikä kärsimyksellä. Sen mummusi muisti saattaa olla aika hapero. Ennen synnytyksiin kuoli paljon naisia ja lapsia, niinkuin tuohon ihanaan kultareunaiseen raatamiseenkin. Ihmiset kärsivät PALJON ja olivat täynnä häpeää. Suomalaisen perinteen mukaan heikkoutta ei ole saanut näyttää. Voiko joku olla noin lapsellinen että hakee jostain sodan, työn, köyhyyden, häpeän runtelemista ihmisistä ihannetta? Nykyään ihmisen arvo ymmärretään ihan eri lailla ja tunteitakin saa olla. Puhuakin naiset saa ihan eri lailla ja ilman lupaa- mikä ei ollu ihan itsestäänselvää ennen, jossain hökkelissä saatoit raataa henkesi pitimiksi kun ukko veti turpaan ja kännäsi, ja hoidella niitä 10 mukulaa.

Kyllä synnytys on varmasti ollut aina yhtä kamalaa niille joille se on ollut kamalaa- paitsi heille joilta se sujuu ihan huippusuorituksena itsestään- varmaan jokunen sellainen on ollut ennenkin. Ennen on vaan ymmärretty hävetä itseä ja tun teita ja tarpeita ja varsinkin seksuaalisuuttaan ja synnytyksen kauheutta- kaikki mahdollinenhan on ollut myös naisen vika. ja jumalan vihatkin niskassa. Että aika hiljaiseksi on varmaan vetänyt. Oletkos itse vielä synnyttänyt? Miehet ei tajua synnytyksestä yhtään mitään. Harva tajuaa vauvanhoidostakaan. Ilman naisia ei ihmiskunta olis pitkälle pötkinyt.

Nää kommentit on noille joilla ei niin kovasti tunnu säteilevän

sen käsitykesn kyllä saa kun itsekin olen suvun vanhojen naisten juttuja kuunnellut ettei se synnytys oikein juttu eikä mikään ollut. Esim. isoäitini ensimmäisen jälkeen vaan sanoi aiemmille lapsille vaan että käy hakemassa puuta liiteristä, kävi synnyttämässä saunassa ja jatkoi hommiaan kuin ei mitään. Samantapaisia juttuja olen paljon kuullut että ei ollut mitään mahdollisuuksia jäädä valittamaan ja vaivoja potemaan, ja tuollaisen kokemaan joutuneet naiset helpotsi väheksyvät nykynaisia jotka makaavat päiväkaupalla sängyssä "yhden synnytyksen" takia.

sekin on totta että naisia kuoli paljon enemmän synnytyksiin ja lapsivuoteeseen. Eikä nykypäivänä enää makailla sängyssä, ylös pitää nousta heti vierihoitamaan ja sairaalasta karkotetaan parin päivän päästä, koska resursseja on niin vähän.



Ehkäpä 2:n suvussa naisten synnytykset on olleet helppoja, sehän menee vähän geeneissä. ONhan se totta ettei mitään lomittajia välttämättä ollut että oli vaan pakko jaksaa. Mutta fysiologisesti synnytys on kyllä ihan sama juttu kuin ennenkin.

Niin minunkin mummo kertoi, ettei synnytystä ennen vanhaan juuri suunniteltu tai kivunlievityksiä mietitty saati jälkikäteen valitettu.



Mummoni sentään synnytti sairaalassa, mutta siellä hän oli yksin maannut sängyssä ja kun tunsi tarvetta ponnistaa, piti soittaa hälytyskelloa. Sitten kätilö otti lapsen vastaan ja homma oli siinä.



Ei siinä kyselty mitään saati, että äiti olisi voinut valitella jälkikäteen tai käydä synnytystä jonku kanssa läpi. Tämän jälkeen mummo synnytti vielä 4 lasta samalla tyylillä, joten ilmeisen hyvin kesti "brutaalin" synnytyksen, kun uudelleenkin meni.

Mutta fysiologisesti synnytys on kyllä ihan sama juttu kuin ennenkin.

Ennen eka lapsi saatiin aika nuorena ja niitä tuli sitten tasaiseen tahtiin vuosien mittaan. Kyllähän hyvä fysiikka auttaa lapsenkannossa, synnyttämisessä ja toipumisessa.

hyvä fyysinen kunto saattaa tehdä synnytyksestä helpomman. Ja ennen ainakin maaseudulla oli "pakko" olla fyysisesti hyvässä kunnossa...

sen käsitykesn kyllä saa kun itsekin olen suvun vanhojen naisten juttuja kuunnellut ettei se synnytys oikein juttu eikä mikään ollut. Esim. isoäitini ensimmäisen jälkeen vaan sanoi aiemmille lapsille vaan että käy hakemassa puuta liiteristä, kävi synnyttämässä saunassa ja jatkoi hommiaan kuin ei mitään. Samantapaisia juttuja olen paljon kuullut että ei ollut mitään mahdollisuuksia jäädä valittamaan ja vaivoja potemaan, ja tuollaisen kokemaan joutuneet naiset helpotsi väheksyvät nykynaisia jotka makaavat päiväkaupalla sängyssä "yhden synnytyksen" takia.

Ennen on äitejä kuollut synnytyksissä huomattavasti nykyaikaa enemmän. En sanoisi sellaista synnytystä kovin helpoksi, johon synnyttäjä kuolee.

Onhan nykyisinkin niitä naisia, joilla synnytys ei tunnu oikein missään, joten itse uskon tällaisen olevan enemmän yksilöstä kuin ajasta kiinni.

Menneinä aikoina elämä oli muutenkin kaikin puolin fyysisesti rankempaa, joten vaikka "vaikeusaste" olisi ollut objektiivisesti arvioiden sama, toipumiseen ei vain ole ollut mahdollisuutta samaan tapaan kuin nykyään (kuten itsekin sanot). Eli valitettiin vähemmän, vaikka vaikeuksia oli yhtä paljon tai enemmän. Ja lopputuloksena elämä oli ankeampi ja kuoltiin nuorempana.

ap

Olikin varmasti aika helppoa, kun nykyisissä hätäsektio/kiireellisissä sektiotilanteissa yleensä kuolivat molemmat. Sekä äiti että vauva. Olikin aika helppoa kun pahoja repeämiä ei välttämättä voitu juuri korjailla ja naiset kuolivat tulehduksiin.



1700-luvulla Suomessa kuoli joka kolmas lapsi synnytykseen tai hyvin pian syntymän jälkeen. Äitejä kuoli 10-15 prrosenttia.

Tuli viikonloppuna, kanavaa ja suomenkielistä nimeä en muista. Ilmeisesti brittiläinen sarja.

pari vuotta sitten ilman lääkkeellistä kivunlievitystä (oma toiveeni). Synnytykseni meni kutakuinkin niin kuin mummollasikin.

Mummoni sentään synnytti sairaalassa, mutta siellä hän oli yksin maannut sängyssä ja kun tunsi tarvetta ponnistaa, piti soittaa hälytyskelloa. Sitten kätilö otti lapsen vastaan ja homma oli siinä.

Poikkuksena oli se, että ponnistustarvetta odotti kanssani salissa puolisoni (en siis ollut yksin, mutta kuitenkin ilman terveydenhoitohenkilökuntaa) ja se, että hoitohenkilökunta keskusteli kanssani synnytyksestä jälkeenpäin.

Miten tuon siis olisi pitänyt mennä?

#8

Minun isomummolleni tapahtui synnytyksessä jotain, jonka seurauksena hän ei voinut saada enää lapsia. Mutta eihän siitä voinut kenellekään puhua - elämää jatkettiin vain eteenpäin.



Ei tämä tarkoita, että asia olisi ollut hänelle helppo. Oli pakko pärjätä ja esittää vahvaa, mutta isomummon päiväkirjat puhuvat toista. Niitä on ollut todella rankkaa lukea jälkeenpäin. Kukaan ei tiennyt, mitä hän kävi läpi. Ei edes oma puoliso - päiväkirjoissa lukee sekin ettei näistä asioista voi puhua edes miehelle. :(



Mitä olen äitini juttuja kuunnellut, niin kyllä isomummostakin näkyi päällepäin tietty pahoinvointi, vaikka hän yritti sen kaikin tavoin peitellä.



Tarvitseeko edes sanoa, etten tippaakaan ihannoi entisaikojen urheutta paitsi niiltä osin, kun oli aivan oikeasti pakko pärjätä (kuten sota-aikana).

kyllä se synnyttäminen oli ennen vielä rankempi kokemus ja aika moni nainen jopa kuoli siihen. Naisilla oli monenmoista vaivaa sen jälkeenkin.Kysypä ukoltas että miten monta entisajan naista on haastatellut kun tietää :D

ja tyytymään osaansa mistään valittamatta. t.Maiju

ole olleet aika lailla samalla tavalla erilaisia jokaisella kuin nykyisinkin. Mutta uskon täysin, että ennen vanhaan ei asiasta valitettu yhtä paljon kuin nyt, ei voivoteltu eikä suurenneltu asioita. Sen olen huomannut esim, seuratessani täysin erilaisesta kulttuurista olevia synnyttäviä naisia. Et tietäisi, että synnyttää jos et tiedä, supistuksen näkee vain siitä, että äiti hieman pidättää henkeään... ja ihan yhtä lailla kipeetä tekee, ei vaan ole sopivaa karjua, huutaa ja valittaa kuin olisi kuolemassa.



On hyvä, että asioista saa puhua ja valittaa, mutta kyllä se valittaminen menee musta överiksi monen kohdalla.

Miten tuon siis olisi pitänyt mennä?

#8

keskustelee vanhempien kanssa ja tukee kaikin puolin.

Ihan faktaahan on, että hyvä fyysinenkunto auttaa synnytyksessä ja ennen kaikkea synnytyksestä palautumisessa.

ennen tosin keskimäärin lapset syntyivät pienempinä ja naiset olivat nuorempia eli kroppa tokeni nopeammin. Uskon itse siihen, että kun lasten annettiin syntyä omaan tahtiinsa, synnytys oli kivuiltaan helpompi, onhan käynnistetty keskimäärin rankempi. Mutta: käynnistys tehdään, jos nähdään riskejä. Ennen ei ollut sellaista mahdollisuutta, ja lapsia/naisia kuoli enemmän. On ihan selvää, että välilihan leikkaus, mikä nykyään on yleistä, on aluksi kivulias, mutta toisaalta estää pahemmilta vaurioilta.



Kyse on myös kulttuurista. Ennen ei saanut valittaa. Olen myös kuullut juttuja, että on ollut pakko mennä heti töihin, mutta se on ollut PAKKO. Naisten vaivoista ei puhuttu mitään, ja synnytys oli yksi niistä.



Ihan sama asia kuin sota. Voisi kuvitella, että jos nyt syttyisi sota, puhuttaisi paljon rintamalla olevien mielenterveydestä, painajaisista jne. Ennen niistä vaiettiin, mutta ei se tarkoita, että ennen rintamalla olleet olisivat jotenkin selvinneet helpommalla.



Ja tosiasia on, että synnytyksen kivut ja vaikeudet unohtaa aika pian. Mitä vanhemman henkilön kanssa puhuu, sitä helpommaksi he kokevat synnytyksensä.

pari vuotta sitten ilman lääkkeellistä kivunlievitystä (oma toiveeni). Synnytykseni meni kutakuinkin niin kuin mummollasikin.

Mummoni sentään synnytti sairaalassa, mutta siellä hän oli yksin maannut sängyssä ja kun tunsi tarvetta ponnistaa, piti soittaa hälytyskelloa. Sitten kätilö otti lapsen vastaan ja homma oli siinä.

Poikkuksena oli se, että ponnistustarvetta odotti kanssani salissa puolisoni (en siis ollut yksin, mutta kuitenkin ilman terveydenhoitohenkilökuntaa) ja se, että hoitohenkilökunta keskusteli kanssani synnytyksestä jälkeenpäin.

Miten tuon siis olisi pitänyt mennä?

#8

Niin munkin synnytykseni meni. Kätilö kävi moikkaamassa vuoronvaihdon aikaan ja sitten seuraavan kerran tuli kun lapsi oli jo tehokkaasti matkalla. Ja otti vastaan muksun siinä. Ei hänen muuta tarvennut tehdä, ja kiva niin.

Mutta en olis lähtenyt heinätöihin kuin pakon edessä siitä. Aika nuijittu olo synnytyksistä on jäänyt, vaikka onkin hyvin mennyt.

Noin minä olen synnyttänyt lapsiani.

Ei ole 5 synnytyksessäni kätilö ollut kokoajan vieressäni, esikoisesta kätilö sanoi kun ponnistusvaihe alkoi: "Ala vaan ponnistamaan jos ponnistuttaa, soittakaa taas kelloa kun siltä tuntuu." Ja kätilö poistui huoneesta.



Ja vastaavasti lapsivuodeosastolla hoitajat tsemppaa siihen että äiti synnytyksen jälkeen liikkuu, hakee itse liinavarastosta puhtaita ja toimii itsenäisesti.