Katsoimme synnytyssairaalasta kertovaa ohjelmaa, ja mies möläytti:

Se vaan kuuluu siihen hommaan ja puudutukset lisää riskiä siihen että jotain menee pieleen. Hammaslääkärissä otan mielelläni puudutuksen siksi että vauvan vointi ei ole vaarassa sen takia.



Olen kolmesti synnyttänyt enkä kiellä etteikö olisi kipeää tehnyt. Kuitenkin kaikki on sujunut oikein hyvin ja synnytyksen jälkeen toipuminen on ollut nopeaa. Nyt kun puhun tästä että kuuluukin sattua niin en nyt sitten tarkoita erityisen vaikeita synnytyksiä, itselläni on kokemusta vain ihan tavallisista.



Olen pitänyt meteliä mutta onko se joku ihme jos puskee lasta ulos ahdasta reittiä. Karjuuhan ne painonnostajat ja keihäänheittäjätkin;-)



Hyvä että kivunlievityksiä on tarjolla, mutta mielestäni olisi syytä miettiä onko se todella tarpeen eikä ottaa sitä "varmuuden vuoksi". Synnytyskipu kuuluu asiaan. Joku jalan amputointi ei ole verrattavissa synnytykseen...

kuinka ovat maanneet siellä saunan lattialla hirveissä tuskissa ja peläten kuolemaa, kuinka ovat revenneet, sairastaneet tulehduksia, kuinka ovat pelänneet vauvansa puolesta, irrotelleet kaulan ympäri kiertynyttä napanuoraa, toivoneet että vauva alkaa hengittämään jne. Ja kuinka ovat lapsen vammauduttua tai kuoltua palanneet vuosien mittaan aina uudelleen ja uudelleen niihin pelon ja tuskan hetkiin. Ei sellaista kerrota omille lapsille, ei ikinä. Heille kerrotaan, että ei se nyt niin kamalaa ollut, kyllä sinä selviät, olenhan minäkin selvinnyt. Niin äidit toimivat, yrittävät suojella lapsiaan ja olla heidän edessään vahvoja.

koripallo perseestäsi ja tule sitten tänne puhumaan siitä, miltä synnyttäminen tuntuu.

tapahtuma. Mutta en kyllä olis halunnu synnyttää joskus 1800 luvulla. Tosin ei mulla ole ongelmia synnytyksissä ollu ja kivunlievityksenkin (spinaalin) sain vasta neljännessä synnytyksessä. Eli henkiin olisin jäänyt silloin aikoinaankin jos samalla kaavalla olis menny.



Mutta uskon kyllä, että hyvä lihaskunto on etu synnytyksessä. Tosin taas huippuviritetyt vatsalihakset vaikeuttaa raskautta ja synnytystä.

Silti yksikään joka ei ole sitä kokenut ei voi sanoa sanakaan siitä mitä se on!? Se vauvan ulos tulo ei todellakaan ole se pahin osuus synnytyksessä!

Ei siitä puhuttu ääneen. Synnyttäminen oli myös siinä mielessä "naisten asia", että se ei ollut mikään huomiota vaativa asia, toisin kuin esim. sotavammat, jotka taas koskivat miehiä. Tosin miehenkin on pitänyt osoittaa sankarillisuutta paljon nykyistä enemmän. Kaiken kaikkiaan nykyaika antaa yksilön kuvata kokemuksiaan ja tunnustaa kärsimyksensä ja heikkoutensa paljon avoimemmin kuin ennen.

kyllä nykynaiset pääsevät synnytyksessä helpolla. heille annetaan kaikki mahdolliset kivunlieventimet ja sittenkin huutavat ja valittavat kuten täällä. Ennen naiset synnyttivät heinäpellolla ja jatkoivat sitten heinäntekoa tai lypsämistä. Naisen tehtävä heikkona astiana on synnytys. - Lisäksi raamatun mukaan naisen tulisikin kärsiä synnytyksestä (syntiinlankeemus) ja kieltäytyä lievennyksitä. Itse ajattelen ettei synnyttämine ole sen kummempaa kuin ulostaminen (näin olen kuullut sanottavaan).

onneksi et ole minun mies ja miksi olisitkaan.. en vilkaisisikaan noin tyhmään mieheen...

Rahvaan nyt vain täytyi tehdä kovasti töitä ja töihin ryhtyä mahdollisuuksien mukaan nopeasti synnytyksen jälkeen.



Kyllä ne hienot naiset lepäsi lapsivuoteessa päivä- ja viikkotolkulla.

usein niin ne paikat löystyy ja synnytykset nopeutuu. Ainakin äitini on sanonut että kun on saanut neljä lasta, niin ensimmäinen oli vaikein ja kesti kauiten, ja viimeinen tuli jo aika helposti.

Toisaalta mummani sai kymmenen lasta, ja muistaakseni yhdeksännen synnytyksessä tuli verenvuoto joka ei lakannut millään, vasta kun joku "verenseisauttaja" haettiin apuun niin vuoto lakkasi. Kyllä se saunassa synnyttäminen on aika brutaalia touhua jos ei ole helppo synnytys.

termin "lapsivuodeaika". Nykynainen jalkautuu tavallisen arkeen paljon aikaisemmin kuin entisaikojen nainen, jolla oli lisäksi suku apunaan.

Kiskotaan pari yhteen kiinnitettyä jalkapalloa hänen suolistonsa läpi ja kysytään asiaa häneltä uudelleen.

Miksi te huutelette miehille että "paskanna itte koripallo" ynnä muuta typerää? Kun ei se paskantaminen oo sama asia kun synnytys eikä verrattavissa siihen ollenkaan. Kun nainen on kuitenkin fysiologisesti suunniteltu siihen että se pystyy avautumaan niin paljon että ulos mahtuu vauva.

Koripallon kulku peräsuolessa ja ulos peräaukosta on aika paljonkin eri asia. Peräaukkoa ei ole tarkoitettu venymään niin paljon, naisen emätin on. Se on täysin luonnollista ja normaalia että nainen pystyy tähän. Koripallon paskantaminen ei.

Mun mielestä naiset tekee vähän turhan ison sankariteon tosta synnytyksestä ja keksii näitä hllmöjä vertauskuvia "sama asia kun koripallon paskominen" tai "pahempi kun viisaudenhampaan poisto ilman puudutusta" jne. liittyen synnytykseen. Kun ei se oikeesti niin paha juttu oo, luonnollinen juttu, sattuu jonkun verran mut sit se menee ohi. Mä en ymmärrä tollasta suurentelua, ite synnytin luomuna eikä tulis mieleenkään retostella sillä kuin paljon synnytys muka sattuu..

mutta mä voin verrata omia synnytyksiäni oman viisaudenhampaani poistoon - molemmat tosin puudutuksilla, mutta kyllähän se kipu viisauden hampaan poistossa puudutuksen haihduttua tulee - ja mulla ainakin supistukset on valehtelematta olleet 1500 x kivuliaammat.



Ymmärräthän, että joillain se ihan oikeasti sattuu, niin että taju menee...

Minun isomummolleni tapahtui synnytyksessä jotain, jonka seurauksena hän ei voinut saada enää lapsia. Mutta eihän siitä voinut kenellekään puhua - elämää jatkettiin vain eteenpäin. Ei tämä tarkoita, että asia olisi ollut hänelle helppo. Oli pakko pärjätä ja esittää vahvaa, mutta isomummon päiväkirjat puhuvat toista. Niitä on ollut todella rankkaa lukea jälkeenpäin. Kukaan ei tiennyt, mitä hän kävi läpi. Ei edes oma puoliso - päiväkirjoissa lukee sekin ettei näistä asioista voi puhua edes miehelle. :( Mitä olen äitini juttuja kuunnellut, niin kyllä isomummostakin näkyi päällepäin tietty pahoinvointi, vaikka hän yritti sen kaikin tavoin peitellä. Tarvitseeko edes sanoa, etten tippaakaan ihannoi entisaikojen urheutta paitsi niiltä osin, kun oli aivan oikeasti pakko pärjätä (kuten sota-aikana).

Sama käsitys myös minulle on syntynyt mummoni kanssa puhuessa. Synnytykset olivat ihan kauheita, joku kunnan lääkintänainen tuli paikalle kunhan ennätti avustamaan. Ei nuoren vaimon ollut niistä sopivaa tai sallittua edes puhua, saati valittaa. Etenkin suvun vanhemmat naiset osoittivat kyllä, että valittaminen ei ollut suotavaa. Repeämiä tuli, mutta ei niitä ommeltu tai muutenkaan hoidettu, itsestään sitten "paranivat". Todella kipeänä synnytyksen jälkeen piti vain alkaa tilan emäntänä töihin, anoppi "hoiti" vauvaa sillä aikaa eikä siinä ollut mahdollisuutta levätä, keskittyä tai herkistellä vauvan kanssa. Lapsia tuli mutta tilan elämää piti jatkaa. Ei ollut paljon vaihtoehtoja. Ja ymmärtääkseni miehenkään kanssa ei voinut asiasta keskustella, eikä mies varmaan edes koskaan tajunnut miten kipeä hän on ollut, kun ei sitä ole saanut näyttää tai aiheesta keskustella (eikä se mies ole siinä lähellä ollut tilannetta tarkkailemassa, vaan huolehtinut tilan miesten töistä).

Nyt kun oma isoäitini on seurannut minun synnytyksiäni ja vauva-aikaa, hän on surullisena ja ehkä katkeranakin muistellut omaa aikaansa nuorena äitinä. Mutta kun ei siinä ollut vaihtoehtoja siihen aikaan. On tyytyväinen siitä, että nykyään on toisin.

Mutta fyysisesti tämä isoäitini on nuorena ollut paremmassa kunnossa kuin minä ikinä lapsia saadessani. Se varmasti on edistänyt toipumista hänellä. Ja kaikkien naisten tilanne on ollut sama, kaipa siitä on jotain vertaistukea voinut hakea, kun muutkin jaloilleen vain kampeavat.

Minun synnytykseni sujui aivan samoin kuin mummosi synnytykset, vaikka omastani on nyt vain reilut puoli vuotta aikaa. Lapsivedet meni, odottelin miehen kanssa sairaalassa, eivät halunneet katsoa alapäätä lapsiveden menon takia, jotta lapsi ei saisi bakteereita. Kun ponnistuksen aika tuli, minut raahattiin synnytyssaliin (en pystynyt enää kävelemään) ja synnytin sitten siellä vauvan puolessa tunnissa.



En pitänyt synnytystä erityisen brutaalina.

WTF?? En mä puhunut mitään kuolleisuudesta! Enkä lapsivuodeajasta, saatika vauvakiloista! Ihme dorka. Mä puhuin kivusta ja asenteesta kipuun. Siitä, että nykyään pelotellaan ihan turhaan synnyttäjiä sillä että synnytys tulee sattumaan ihan hirveästi ja että sitä ei kestä ilman selkäytimeen laitettavaa puudutusta. Ennen synnytys oli synnytys. Ei siitä kivusta hössötetty niin paljon ja ihmiset hyväksyi sen että se kipu KUULUU SYNNYTYKSEEN eikä sitä pidä turruttaa pois. Nykyäänkin käytettäis paljon vähemmän puudutteita jos ei synnyttämään mentäessä jo ulistais että halutaan kaikki mahdollinen douppi mitä vaan saa. Ja miksi niitä puudutteita vaaditaan jo ennen synnytystä? No siksi että sitkeänä elää joku urbaanilegenda siitä että sitä synnytyskipua ei kestä, ja siksi että ihmiset ei nykyään hyväksy sitä kipua osaksi synnytystä vaan haluaa turruttaa sen kivun pois. Epiduraali pahimmillaan hidastaa synnytyksen kulkua, ja se mikä sitä vasta hidastaakin on sängyssä selällään makaaminen. Ymmärrättekö? Synnytykset ei oo muuttuneet, synnytysKULTTUURI on muuttunut siihen että nykyään ollaan sitä mieltä että synnytys ei sais edes sattua..

Väittäisin kuitenkin, että naiset ovat tunteneet ja kammonneet synnytyskipua osana synnyttämistä ihan kuten nykyisin. Mutta synnytyskipua ei ole tunnustettu, sitä ei ole voinut valittaa, siitä ei ole puhuttu, ei edes valmistauduttu asiaan etukäteen muuten kuin vanhempien naisten (kauhu)juttuja kuuntelemalla. Ei siinä saunassa synnyttäjä kauheasti ole ajatellut kivun merkitystä, kun siellä jonkun lapsenpäästäjän kanssa synnyttänyt kivusta sekaisin ja puolitajuttomana. Vielä vanhana naisenakin kertoo siitä, miten hirvittävät ne kivut olivat ja miten sitä ei kukaan ollut kertonut, ei voinut kenellekään puhua eikä mitään apua saanut. Lapsenpäästäjä vähän selkää hieroi ja lämpimällä hautoi (=kivunlievitys!), mutta ei auttanut. Tähän lisäksi vielä se, että repeämät jäivät paranemaan itsekseen ja lantionalueelle tuli laskeumia, kun ei päässyt paranemaan rauhassa.

Kyllä se mummo olisi ottanut mitä tahansa kivunlievitystä, jos olisi saanut. Ei vain ollut vaihtoehtoja.

(Niin ja ehkäisynkin kanssa ihan niin ja näin, eli seuraavan lapsen tuloonkaan ei kauheasti voinut vaikuttaa.)

niin olisin kuollu siihen synnytykseen. Että vaikeepa kuolleen niitä synnytyksiä muistella jälkeenpäin. Miehes on tollo



t: 2 pussia verta + hemohessiä synnytyksessä

jos naisten anatomia on muuttunut vuosien saatossa sen pienen verran. Kyllähän nykyään paria etsiessä eri ominaisuudet niin naisessa kuin miehessäkin vaikuttaa, mitä joskus 100 v sitten. Jos esim. naisten lantio on kaventunut sen puoli senttiä.. Who knows!

Minulle selvisi vasta muutama vuosi sitten, että mummoni oli kotona synnyttänyt niiden 11 henkiin jääneen lisäksi myös neljä kuolleena syntynyttä vauvaa joista ei ikinä sen kummemmin puhuttu yhtään mitään. Normisettiä kainuulaisessa pienviljelijäperheessä kuutisenkymmentä vuotta sitten.

Sama käsitys myös minulle on syntynyt mummoni kanssa puhuessa. Synnytykset olivat ihan kauheita, joku kunnan lääkintänainen tuli paikalle kunhan ennätti avustamaan. Ei nuoren vaimon ollut niistä sopivaa tai sallittua edes puhua, saati valittaa. Etenkin suvun vanhemmat naiset osoittivat kyllä, että valittaminen ei ollut suotavaa. Repeämiä tuli, mutta ei niitä ommeltu tai muutenkaan hoidettu, itsestään sitten "paranivat".

miten kauheita hänen synnytyksennsä oli ja miten yksi lapsi oli kuollut synnytykseen. Pihdit oli avustanu muutamaa synnytystä ja yhdessä synnytyksessä oli häpyluu murtunut. Mummolleni tuli myös kohdunlaskeuma, koska joutui niin nopeasti palaamaan synnytyksen jälkeen työntekoon. Tämäkö helppoa?