Masennus

ystäväni yritti itsemurhaa ja muistan kuinka kävin lähes jokapäivä hänen luona sairaalassa ja sittemmin kotona, niin kauan kuin se tuntui luontevalta. Emme me mitään juurikaan tehneet. Pelailimme korttia ja käytiin tupakalla. Emmekä puhuneet koko tapahtumasta juurikaan mitään. Vietettiin vaan aikaa. Se oli yksi lähentävä tekijä ystävyydessämme.

itselläni kun ollut nyt vaikeaa, toivoisin olevan joku, jonka kanssa vaan voisi olla eikä tarvitsisi murehtia.

Sisko voi jo vähän paremmin, oli jaksanut jo nauraa. Ilmeisesti lääke mitä saa on oikea. Kaipaisin kuitenkin vielä neuvoja.

ap

Jos hän on osastohoidossa ja yksinäinen, käy häntä katsomassa usein ja käykää vaikka kävelyllä. Älä kuitenkaan polta itseäsi loppuun myöskään.



Onko masennus hänellä uusi oire vai ollut jo aiemmin? Jos on uusi, voisi ehkä olla apua lukea kirjoja masennuksesta selviämisestä. Kun itse olin pahasti masentunut enkä ollut koskaan tiennyt, mitä masentuneena oleminen on, en millään voinut uskoa, että se voisi oikeasti joskus helpottaa. Lueskelin monta kertaa päivässä jopa lääkkeiden esitteitä läpi, kun loi toivoa kuulla, että siitä voi oikeasti selvitä.

Aiemmin sai diagnoosiksi keskivaikea masennus, mutta nyt se lienee jo vaikea. Ei ole aiemmin ollut osastolla eikä lääkekokeiluja ole juuri tehty. Vaikealta tuntuu, kun on tavallaan menettänyt siskonsa ainakin hetkellisesti.

joillakin on näköjään varaa masentua.

Itsellä on sellainen historia ettei todella ole ollut "varaa" masentua.

joillakin on näköjään varaa masentua.

Itsellä on sellainen historia ettei todella ole ollut "varaa" masentua.

Puhettakaan ei niin paljon tarvita. Ei ainakaan mitään turhanpäiväistä hölinää.

Silität kädestä, hierot niskoja, harjaat hiuksia, fyysinen kosketus olisi tärkeämpää.



Jos mahdollista, niin opettele meditoimaan ja opeta se siskollesi.

joillakin on näköjään varaa masentua.

Itsellä on sellainen historia ettei todella ole ollut "varaa" masentua.

Kuvitteletko, että kullakin ihmisellä olisi joku "vara" josta mitattaisiin onko "varaa" masentua vai ei?

Sitä ei kysytä sulta itseltäsi jos se tulee eteen, etkä päätä siitä itse, jos se tulee eteen. Et yhtään enempää kuin siitäkään, onko sulla "varaa" katkaista jalkaasi, tai sairastua vaikka nivelreumaan.

Jumalauta, kun tietäisit. Joka tollaisia miettii, ei edes tiedä, mitä on oikea , ihan itsemurhaan johtava masennustila.

Se on samaa kuin ihminen painuisi suohon, sä et pääse sieltä ylös vaikka miten tietäisit että pitäisi päästä, vaikka miten yrittäisit päästä,

et pääse. Se yrittäminenkin vie kaikki voimat.

johon tulee vähän happea, mutta niin paljon kerrallaan että pysyy henkissä.

Viimeisten kirjoitusteni jälkeen sisko otti vielä pari kertaa liikaa lääkkeitä, mutta sitten tapahtui jotain ja halusi itse hoitoon! Ei siis itse jaksanut itseään sairaalaan hommata, mutta pyysi meiltä muilta apua. Sairaalassa sai sitten ajatuksiaan järjestykseen ja hieman elämäniloa takaisin. Nyt tilanne on suht vakaa.

Kiitos kaikille neuvoista! :)

Nyt on siskon tilanne ollut suht vakaa. Mutta hänestä on tullut jotenkin kova ja tavallaan tunteeton. Mikä on toki ymmärrettävää, koska "menetti" perheensä. Sisko ei ole sama ihminen kenen kanssa kasvoin ja nyt tuntuu siltä, ettei koskaan tule edes olemaan. Iloisuus on poissa ja sitä on raskasta katsoa, koska muistan hyvin minkälainen hän oli. Elämä on häntä todella koetellut.

ap

Päivitystä: sisko sai sairaalassa sähköhoitoa vaikeaan masennukseen. Tehosi hyvin, mutta jätti hoidon kesken. Tällä hetkellä on aika pitkälti alkoholisoitunut. Ei siis ilmeisesti halua parantua. En jaksa enää ymmärtää.

ap

[quote author="Vierailija" time="15.06.2013 klo 21:46"]

Nyt on siskon tilanne ollut suht vakaa. Mutta hänestä on tullut jotenkin kova ja tavallaan tunteeton. Mikä on toki ymmärrettävää, koska "menetti" perheensä. Sisko ei ole sama ihminen kenen kanssa kasvoin ja nyt tuntuu siltä, ettei koskaan tule edes olemaan. Iloisuus on poissa ja sitä on raskasta katsoa, koska muistan hyvin minkälainen hän oli. Elämä on häntä todella koetellut.

ap

[/quote]

Se kovuus on vain suojakilpi. Siskosi voi tuntea itsensä arvottomaksi. Kerro reilusti siskollesi mitä hän merkitsee sinulle. Kukaan ei halua olla yksin.

Kun tuntuu, ettei jaksa enää toisen masennusta, on hyvä ottaa etäisyyttä. Onko ketään muuta, joka voisi olla siskon lähellä silloin, kun sinä et jaksa?

Olen itse sairastanut jaksoittaista masennusta nuoruusajoista lähtien. Muutama vuosi sitten vajosin masennukseen syvemmin kuin koskaan ennen ja vieläkin hämmästyttää, että yleensä jäin eloon. Huomasin itse läheisissäni, että sairastamiseni alkoi käydä pitkittyessään voimille niilläkin, jotka suhtautuivat alussa ymmärtäväisesti. Masennuksesta toipuminen nyt vain on vuosien mittainen työ eikä toipuminen ole tasaista. Masennusjaksot voivat seurata toisiaan elämän loppuun saakka.

Ymmärrän, että et jaksa. Ymmärrän, että jotkut läheisistäni eivät jaksa. Huoli ja suoranainen pelko ovat kuluttavia tunteita eikä sairautta oikein voi perustella tai selittää, joten käytös voi tuntua epärationaaliselta. Masentuneen omainen tuntee lisäksi helposti syyllisyyttä, joka kuluttaa vielä enemmän. Yritä pitää oma jaksamisesi etusijalla. Se on kaikkien etu: sinun, perheesi ja myös siskosi.

Ap, ei sinun tarvitse jaksaa, koska et jaksa. Olet uupunut ja tarvitset nyt etäisyyttä siskosi sairaudesta. Joskus vain joutuu tilanteeseen, jolloin pitää ajatella myös omaa jaksamista. Sinusta ei olisi kenellekään apua, mikäli nyt masentuisit pahasti, vähiten itsellesi. 

Usein omaiset uupuvat murehtiessaan masennuspotilaan voinnin vuoksi. Usein he itsekin masentuvat ja tarvitsevat ammattiapua jaksaakseen. En pitäisi mitenkään pahana, jos kävisit juttelemassa jonkun ammatti-ihmisen kanssa omasta huolestasi. 

Olen pyrkinyt olemaan kuormittamatta omia omaisiani masennuksellani. Tilanteeni on helpompi kuin vaikeasti masentuneen siskosi tilanne. Olen pitänyt omaa masennustani terveenä reaktiona sairaassa tilanteessa. On ollut liian paljon kuormittavia asioita elämässäni ja siksi masennun toisinaan. Näitä kuormittavia asioita olen pyrkinyt poistamaan elämästäni mahdollisuuksieni mukaan. 

Luullakseni uskonto perustuu etusijassa ja pääasiallisesti pelkoon. Se
on osittain pelkoa tuntematonta kohtaan, osittain sitä, että ihminen
toivoo, että hänellä olisi eräänlainen isoveli seisomassa rinnallaan
jokaisen vaikeuden ja kiistan kohdatessa. Pelko on koko jutun perusta
— salaperäisyyden pelko, häviämisen pelko, kuoleman pelko. Pelko on
julmuuden alku, eikä sen vuoksi olekaan ihme, että julmuus ja uskonto
ovat kulkeneet käsi kädessä.

Bertrand Russell 3.6.1927

[quote author="Vierailija" time="24.08.2013 klo 16:32"]

Luullakseni uskonto perustuu etusijassa ja pääasiallisesti pelkoon. Se
on osittain pelkoa tuntematonta kohtaan, osittain sitä, että ihminen
toivoo, että hänellä olisi eräänlainen isoveli seisomassa rinnallaan
jokaisen vaikeuden ja kiistan kohdatessa. Pelko on koko jutun perusta
— salaperäisyyden pelko, häviämisen pelko, kuoleman pelko. Pelko on
julmuuden alku, eikä sen vuoksi olekaan ihme, että julmuus ja uskonto
ovat kulkeneet käsi kädessä.

Bertrand Russell 3.6.1927

[/quote]

Miten uskonnot ja Russel liittyvät mielestäsi masennukseen? 

Minun masennuksellani ei ole mitään tekemistä uskonnon kanssa, tuskin on myöskään ap:n sisarella. 

Kiitos vastanneille. Olen sitä miettinyt, että itsekin menisin puhumaan ammattilaiselle. Siskolla ei tällä hetkellä ole muita läheisiä kuin minä ja eläkeikää lähestyvä äitimme. Siis äiti ja minä tiedetään asioiden todellinen laita. Muita sukulaisia ei tunnu kiinnostavan. Äidistä olen huolissani. Hänellä on ollut korkeaa verenpainetta ja hänestä huomaa miten stressaantunut on. Ymmärrän itsekin äitinä, että lastaan haluaa auttaa, mutta äiti silottelee siskon tietä ja näin mahdollistaa itsesäälissä rypemisen jatkumisen. Sisko pelkää parantua.

ap

Eli sisko pääsi osastolta 2 viikon päästä pois. Sen jälkeen on ollut 3 itsemurhayritystä ja nyt onneksi pääsi takaisin osastolle. Itsellä alkaa olo olla epätoivoinen, kun ei voi auttaa ja viedä ahdistusta pois...

ap

Eli sisko pääsi osastolta 2 viikon päästä pois. Sen jälkeen on ollut 3 itsemurhayritystä ja nyt onneksi pääsi takaisin osastolle. Itsellä alkaa olo olla epätoivoinen, kun ei voi auttaa ja viedä ahdistusta pois...

ap

apua sisko on saanut, onko käynyt terapiassa? Tuo osastolla olohan ei varsinaisesti paranna ketään (mun kokemuksen mukaan), jos ei siis sen jälkeen saa mitään hoitoa. Onko diagnoosi oikea?