Miten tästä erosta ikinä selviää? :(
Elikkäs, tässä teen avoeroa miehestäni ja meillä on myös yhteinen ½ vuoden ikäinen lapsi.. Miten pääsen ikinä yli tästä erosta? rakastan miestäni ylikaiken enkä olisi halunnut että tilanne kärjistyy näin pahasti.. Mutta pakostakin näemme tämän miehen kanssa kun meillä on yhteinen lapsi.. Miten oikeasti pääsen yli tästä erosta? nyt olisi vielä kaiken maailman asunnon hommaamiset jne.. ääh!!!
Kommentit (9)
Ei ole sellaista miestä kenestä ei yli pääsisi. Se on vain ajan kysymys. Joskus vie enemmän, joskus vähemmän.
Vauvasi takia et voi jäädä tuleen makaamaan. Päivä kerrallaan, hammasta purren menet eteenpäin.
Toivottavasti saat lasta koskevat asiat hoidettua sovussa miehen kanssa. Muista silti tehdä lapsen huollosta kirjallinen sopimus lastenvalvojalla.
Voimia!
Lapsi tosin jo viisivuotias. Ahdistaa ihan mielettömästi alkaa asunnonhakuun, rahat riittää korkeintaan johonkin kaksioon syrjemmällä :(
Ei tässä näin pitänyt käydä!!
Tsemppiä ap:lle..
Ei ole sellaista miestä kenestä ei yli pääsisi. Se on vain ajan kysymys. Joskus vie enemmän, joskus vähemmän.
Vauvasi takia et voi jäädä tuleen makaamaan. Päivä kerrallaan, hammasta purren menet eteenpäin.
Toivottavasti saat lasta koskevat asiat hoidettua sovussa miehen kanssa. Muista silti tehdä lapsen huollosta kirjallinen sopimus lastenvalvojalla.Voimia!
Anna itsesi tuntea tuskaa ja surua, eli eron läpikäymistä. Viimein olet voittaja ja vahva ihminen.
Kiitos kannustavista viesteistä.!
Miehen takia eroamme, mies niin välipitämätön perheestään ja huitelee muutenkin pitkin kaupunkia yötä päivää ja tuntuu että kaverit ovat tärkeämpiä kun oma perhe. Tunnen itseni niin surulliseksi tämän tilanteen takia! Eikä tämä helpota yhtään kun joudumme näkemään toisiamme lapsen takia..Ja vedän muutenkin ihan hirveää stressiä muutosta, uudesta asunnosta jne!
Ei kannata tehä hätiköityä päätöksiä!
Ei kannata tehä hätiköityä päätöksiä!
Tunnut tietävän asiasta enemmän kuin me muut.
kun itse vielä rakastaisi toista koko sydämestään. Olen aikoinaan eronnut niin, että odotin kolmatta lastamme ihan viimeisillä viikoilla. Tuntui, ettei siitä voi selvitä ikinä hengissä. Sen lisäksi, että ikävöin miestä, hän suhtautui lähtööni vihalla. Hän haukkui minua ympäri kaupunkia, kävi huutelemassa ikkunani alla päissään törkeyksiä ja kosti lasten kautta. Katkaisi välit heihin.
Jaksoin lasten takia. Kirjoitin myös itselleni toivekirjeen siitä millaista toivoisin elämän olevan vuoden päästä ja piilotin sen, kuulin jostakin tällaisen menetelmän auttavan ja totta se olikin.
Tukeudu ystäviisi, vanhempiisi, neuvolaan, ihan mihin tahansa. Puhu surusta ja ota vastaan apua. Toivut vähitellen, tulevien vuosien aikana. Jonakin päivänä saatat löytää uuden rakkaudenkin. Minäkin löysin!
kaksi vuotta ja sit huomasin ihan yllättäen että olen täysin välinpitämätön miehestä.
Tuli oikeastaan surullinen olo, että on näköjään mahdollista päästä sen elämänsä rakkaudenkin yli :(