Lue keskustelun säännöt.
Vauvan haastava temperamentti - mistä voimia?
24.03.2012 |
Onko kohtalotovereita? Minulla on nyt melkein 8 kk ikäinen poikavauva, joka on ollut kuukauden ikäisestä todella itkuinen. Oli keskonen, joten pidimme "normaalina", että vatsa vähän kenkkuili ja vauva siksi ruokailujen jälkeen oli kiukkuinen.
No, neljän kuukauden iässä vatsavaivat loppuivat. Olemme kuitenkin saaneet huomata, että vauvalla on aika haastava temperamentti. Itkee ja kitisee jatkuvasti: jos on nälkä, jos joutuu syömään tai juomaan, jos on väsy, jos joutuu nukkumaan, jos ryömii lattialla, eikä pääse eteenpäin jne. Pitäisi jatkuvasti viihdyttää, mutta aina ei sekään toimi. Ruokailut menevät nykyään niin, että joudun viihdyttämään soittorasialla, lelulla, ilveilyllä, jotta söisi edes jotain. Ja pakko joskus syöttää, vaikka huutaisi. On nimittäin kovasti miinuskäyrällä.
Kaipaa todella paljon virikkeitä. Siksi olemme käyneet vauvajumpissa ja vauvauinnissa. Riippuu ihan päivästä, innostuuko jumpasta. Joskus selkeästi on innoissaan ja naureskelee, mutta sitten on päiviä, jolloin huutaa suoraa soittoa alusta loppuun.
Vauvauinnissa joudumme aina yksin matalaan päähän, koska ohjaaja ei halua huutavaa ja kiukuttelevaa lasta piiriin muiden kanssa. Huuto jatkuu pukuhuoneessa, vaikka miten leikittäisi, hellisi, kanniskelisi.
Lapsi on terveeksi todettu. Ei vatsavaivoja enää, ei allergioita. Syntyessään kymmenen pisteen poika.
Minun mielestäni vauva on tietysti tästä huolimatta maailman ihanin ja rakkain. Olen hänestä jatkuvasti kiitollinen ja osoitankin hellyyttä, ihailua. Joskus vaan olen tosi väsynyt, kun meillä on jatkuvasti itkua ja valitusta. Lapsi on tyytyväinen ehkä tunnin päivässä.
Meneeköhän tämä ohi jossain vaiheessa? Vai varaudunko jo vaikeaan taaperoon ja tulevaan burnoutiin? Pakko kai palata töihin vähän yli vuoden iässä, sillä jatkuvan itkun kuunteleminen on raskasta. Jos vaikka jaksaisin lapsen kanssa paremmin, kun pääsen muutamaksi tunniksi töihin..
Kommentit (43)
Ja vaikka olisin sen aavistanutkin, niin tietysti olisin hänet avosylin ottanut vastaan.
Sitten olet vain vammainen ja lapsesi on vammainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nostan, ei kenelläkään olisi vinkkejä?
Alkaa olla hätä jaksamisen kanssa.Ja ilkeämieliset voivat sitten jättää sen klassisen "Mitä hankit lapsia" väliin. Enpä arvannut, että minun kohdalleni osuu haastavan luonteen vauva. Ja vaikka olisin sen aavistanutkin, niin tietysti olisin hänet avosylin ottanut vastaan.
Tosiaan vähän löysäisit nutturaa. Sun vauvas on täysin normaali eikä mikään hemmetin "haastava luonne" :D Tietty asiat tuntuukin todella paljon vaikeemmalta kun sun asenne on tuo että vauva on hankala. Meillä oli ihan samanlainen poika ja jo 7kk iässä elettiin päiväkotirytmiä, koska se oli mulle kivempaa. Aamulla mentiin hiekkalaatikolle ja keinumaan ja sama tehtiin iltapäivällä. Jos satoi tai ei huvittant mennä ulos keksin jotain muuta puuhaa "toimintatunneiksi". Kun mies tuli kotiin tehtiin yhdessä mitä milloinkin. Oman päivän jäsentely oli mielestäni ensiarvoisen tärkeää.
Jos lapsi huusi niin siinähän karjui. Minulla oli päivärytmi jota noudatin vaikka herraa asia ketuttikin. Tarpeeksi pitkään kun vännettiin niin itkutkin väheni. Ja kyllä oli meilläkin lelut ruokapöydässä 1v asti. En tiedä ketään kellä ei olisi ollut.
Sulla on ihan normaali muksu, lopeta surkuttelu ja ota elämäsi omiin käsiin ja nauti siitä sellaisenaan.
Monet täällä ovat syyllistäneet ap:ta siitä, että höösäämisellään aiheuttaa vauvan "vaativuuden". Kuulemma vaikeaa temperamenttia ei olekaan. No, asiantuntijat ovat eri mieltä:
"Arkikielessä temperamentti tarkoittaa luonteen tulisuutta, mutta tutkijat puhuvat siitä synnynnäisinä käyttäytymispiirteinä ja reagointitapoina. Temperamentti selittää suuren osan siitä, millainen lapsesi on.
Temperamentti saadaan syntymässä, ja siitä riippuu esimerkiksi vauvan tapa reagoida nälkään, kipuun tai väsymykseen, kirjoittaa Tiede-lehti. Monet tutkijat uskovat, että temperamentti pohjautuu jokaisen yksilölliseen aivokemiaan.
Tiede-lehden mukaan vauvojen päätemperamenttipiirteet ovat kontrollihakuisuus, aloitteellisuus ja negatiivisuus. ”Temperamentiltaan negatiivinen lapsi hätääntyy ja ärtyy herkästi, ja häntä on vaikea tyynnyttää. Aloitteellinen, ulospäin suuntautunut lapsi menee eikä meinaa, ja siksi hän on altis myös huonoille vaikutteille. Kontrollihakuinen lapsi on tarkka huomaamaan toisten tarpeita, ja hänet on helppo tyynnyttää.”
Persoonallisuuden biologinen perusta
Temperamenttitutkimuksen suomalainen uranuurtaja, professori Liisa Keltikangas-Järvinen korostaa temperamenttia persoonallisuuden biologisena perustana. Temperamenttien erilaisuudesta seuraa, että kutakin lasta tulisi kasvattaa hänen temperamentilleen sopivin keinoin.
Kasvatus ja ympäristö muokkaavat synnynnäisestä temperamentista persoonallisuuden.
”Voidaankin sanoa, että kasvatuksen tehtävä on tehdä alun perin erilaisista ihmisistä riittävän samanlaisia, että he voivat tulla toimeen keskenään”, Keltikangas-Järvinen kirjoittaa Tieteessä tapahtuu -lehdessä yhdessä kollegoidensa kanssa.
Temperamentti selittää, miksi samankin perheen lapset voivat olla keskenään niin erilaisia. Se vaikuttaa myös äidin kokemukseen onnistumisestaan. ”Jos lapsi on iloinen ja tyytyväinen, nukkuu pitkiä öitä, rauhoittuu heti syötön jälkeen odottelemaan unta, on luonnollista, että äiti tuntee itsensä paremmaksi kuin sellainen äiti, joka joutuu käsittelemään lasta jolla on niin sanottu vaativa temperamentti, joka on levoton, ärtyinen, ei siedä aikataulumuutoksia, ja vaatii koko ajan huomiota.”
Osa temperamenttipiirteistä on periytyviä. Perheeseen saattaa kuitenkin syntyä lapsi, joka eroaa temperamentiltaan kaikista muista perheenjäsenistä. Kun varovaiset vanhemmat saavat rämäpäälapsen tai toisinpäin, perustiedot temperamentista auttavat ymmärtämään ja ohjaamaan lasta.
Pysyykö vauva-ajan temperamentti?
Lapsen temperamentin pysyvyys pohdituttaa myös Vauva-lehden keskustelupalstalla. Keskustelun aloittaja kyselee, heijastaako lapsen myöhempi käytös vauva-ajan temperamenttipiirteitä. Kyllä heijastaa, vastaa eräs:
”Meidän esikoinen oli äärimmäisen helppo vauva, hiljainen ja mukautuvainen. Nyt 8-vuotiaana on erittäin huolellinen, rauhallinen lukutoukka. Kuopus oli vaativa vauva, jota sai kanniskella sylissään ensimmäiset kuukaudet. Nyt 5-vuotiaana on reipas tomera tyttö, joka näyttää niin hyvät kuin huonotkin tunteet avoimesti. Kyllä perustemperamentti kaiken taustalla näkyy edelleen.”
Ei heijasta, sanoo puolestaan toinen. ”Oli äärimmäisen tyytyväinen, mukautuvainen, rauhallinen vauva. Nykyään 8-vuotias ja kaikkea muuta.”
”Meillä tietyt perustemperamenttipiirteet huomasi jo kohdussa. Toinen teki suuria ja massiivisia liikkeitä ja ärsyyntyi kohdussa. Nyt isonakin hän on sellainen suurten tunteiden lapsi. Toinen taas vipelsi kohdussa ympäriinsä koko ajan. Hän on edelleen tosi touhukas”, kolmas kirjoittaja kertoo.
Tiede-lehti vahvistaa, että temperamenttipiirteet ovat suhteellisen pysyviä ja tuppaavat jopa vahvistumaan iän karttuessa. Negatiiviselle kasautuu neuroottisuutta ja aktiivinen suuntautuu ulospäin. Kontrollihakuisesta tulee tunnollinen ja sovinnollinen. ”Viides piirre, avoimuus, ilmenee noin kuusivuotiaana uusien kokemuksien etsimisenä.”
http://www.meidanperhe.fi/artikkeli/koti/1318/tunnista_vauvasi_temperam…
Tuo ON haastava ikä vauvalla. Meillä oli ihan järkyttävää n.8kk-1v2kk väli. Jatkuvaa viihdytystä jne. Päivät hyvin raastavia. Sit simsalabim kun oppi vähän älyämään ja hommailemaan ite niin on kuin maailman helpoin lapsi. Ehkä hän on luonnoltaan vaan aktiivinen ja utelias tyyppi. Voi olla loppujen lopuksi erittäin hyvä luonne jne. Koita jaksaa, todennäköisesti tuo menee ohi.
Ite joskus lohdutin itteeni että mieluumin yliviihdytettävä ja aktiivinen vauva kuin hälläväliä saamaton teini nurkissa sit jossain vaiheessa.
Eihän tuo kärjistys välttämättä oo totta, mut kummasti näyttää että vanhemmilla jotka on koulutettuja tai muuten "pitkälle päässeitä" aktiivisia ihmisiä niin heillä on myös aika vaativat lapset. Sit vähän vähemmän kunnianhimoisilla sellaisia möllöttelijöitä.
Eivät itse ymmärrä että jotkut vauvat haavastampia kuin toiset, temperamenttieroja.
Tietenkin pitää ensin karsia pois onko kyseessä allergia(t), vatsakipu, väsymys, nälkä, sairas, viihdykkeen tarpeessa, kylmä, kuuma, märkä vaippa jne.
Itselläni on ollut taas vauvat kuin baby Björn nukkeja, aina tyytyväisiä ja rauhallisia, vauvana kun heräsivät yöllä nälkään ynisivät, eivät heränneet karjumaan itkullaan. Siskollani taas päinvastoin: vauvat itkuisia, helposti tyytymättömiä, aina piti olla viihdyttämässä ja nunnaamassa vaikka yritetty totuttaa mihinkään nunnuttamiseen. Mutta eihän sitä voi antaa pienen vauvan huutaakaan! Ja siskoni siis todella hyvä äiti lapsilleen!
Sinulle lohdutukseksi sanoisin, että älä välitä noista typeristä syyllistävistä kommenteista, sellaiset äidit eivät itse ymmärrä oikeasti miten suuri ero vauvoissa ja niiden tarpeissa voi olla ihan luonnostaan.
Aiheesta on kirjoja (kannattaa tutustua) kirjoitettu ja siellä on sanottu, että haastavat lapset ovat energisiä, herkkiä ja usein kehittyvät varhain. Pää haluaa tehdä enemmän kuin kehitys kropassa antaa myöten, siksi vauva turhautuu helpsti. Asiaa helpottaa kun vauvasi saa kehon motoriikan kuntoon ja oppii kävelemään ja hallitsemaan haluamiansa asioita (tarttumaan leluihin, menemään sinne minne haluaa jne).
Iän myötä lapsen hoito helpottuu, ja vauvasta tulee vähemmän tyytymätön, vähemmän turhautunut ja se herkkyyskin vähenee itku-impulssille.
Voimia ja tsemppiä sinulle. Anna itsellesi lupa olla vihainen tilanteesta jos siltä tuntuu. Äitiys on vaan joillekin raskaampaa kuin toisille, jos vauva on haastava hoidettava.
Meidän suvussa on käynyt niin että jos on itse ollut vauvana "vaikeampi" tapaus, on se periytynyt helposti omalle vauvalle. Esim. minä olin vauvana se helppo, ja siskoni tosi haastava, ja nyt meillä on samanlaiset vauvat millaiset itse olimme vauvana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Moi!
Mulla on kolme lasta, joista keskimmäisen vauva-aika oli juuri kuvailemasi kaltaista. Esikoinen ja kuopus olivat ns. perusvauvoja eli pääosin ihan tyytyväisiä. Keskimmäisen lapseni vauva-aika oli todella haastavaa jatkuvan itkuisuuden vuoksi. Uskon kuitenkin toimineeni itse samalla tavalla kaikkien vauvojeni kanssa, joten jonkinlaisesta tempperamenttierosta on kysymys. Täytyy myöntää, etten itsekään välttämättä olisi tätä uskonut, jollen olisi itse kokenut.
Allergiatestit tehtiin eikä maitoaltistuksessakaan maitoallergiaa löydetty. Silti itkuisuus väheni ja yöunet paranivat hieman, kun jätimme kaikki maitotuotteet pois ruokavaliosta. Nyt poika on seitsemän ja välttelee edelleen itse maitotuotteiden käyttämistä. Ei syö juustoa eikä jäätelöä. Jotain jännää tossa maitoasiassa siis edelleen on. Korvaamme maitotuotteet muilla jutuilla ja poika saa kalkkilisää. Persoonallisuudessa on edelleen jotain "jännää" myös. On hieman erilainen lapsi, en oikein edes osaa selittää miten. Koulussa menee hyvin, on kavererita yms, mutta hieman haastavaksi kuvailisin lasta edelleen...
Tsemppiä siis teille arkeen, joka varmasti helpottaa vauvan kasvaessa!
- anna lapselle ruokaa itse syötäväksi. Sotku on vaihteeksi helpompi kestää kuin se ilveily, joka on rasittavaa ja tekee teidän suhteesta oudon ja raastaa ruokailua
- sotkun jälkeen voit vaikka viedä lapsen kylpyyn. Menee siihenkin sitten jokin aika ja sen tarjoama viihdytys on yleensä lapsille jees
- menkää paikkoihin, perhekerho, asukaspuisto, avoin päiväkoti, mikä vain - missä vauva pääsee näkemään säpinää. Lähteminen voi olla rasittavaa, mutta saapa hetken rauhan. Yleensä srk:n kerhoissa on avuliaat tädit, saattavat jopa pitää sun lasta sen hetken, että juot kupin teetä, mehua, vettä tai kahvia, mitä nyt juotkin
- anna lapsen välillä tehdä asioita, joiden parissa hän viihtyy, vaikka ne eivät vastaisi sun käsitystä siitä, mitä saa tehdä ja mitä ei. Sanomalehtipaperin silppuamisen kanssa monet vauvat kuluttaa sen 5-30min. Sitä menee suuhun myös.
- 4kk lapsi saattaa kävellä, menkää ulos. Anna vauvan työntää kärryjä (tai rattaita). Mä annoin kyllästyksissäni reilun vuotiaan syödä pää maassa hiekkaa vaikka puoli tuntia. Kyllä se sen lopettaa aikanaan.
- lyöttäydy yhteen jonkun toisen n. 8kk miel pojan äidin kanssa. Yhdessä on helpompi kestää.
Ja joskus se vaan on aika karseaa. Tosta miinuskäyrällä kulkemisesta, älä ota stressiä. Ei kaikki lapset voi kasvaa samaa käyrää pitkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Särkylääke vinkki oli hyvä. Meillä usein auttoi itkuihin vaikkei syy selvinnytkään, oisko ollut sitten hampaiden tulo. Ruuat voivat myös aiheuttaa vatsanpuruja vaikkei varsinaista allergiaa olisikaan, ruisleipä mm. On aika jytyä tavaraa. Vauvauinnin lopettaisin jos ei lapsi siitä nauti, sen olisi kuitenkin tarkoitus olla mukava harrastus kaikille. Meillä tyttö on myös tosi seurallinen tapaus, on nyt 1,5 vuotiaana vasta alkanut touhuta hetkiä itsekseen. Eipä siihen ole auttanut kumotaan jättää omat hommat vähemmälle ja tutuilla sitten lapsen kanssa. Olen vain ajatellut että lyhyt se aika kuitenkin on kun lapsi on niin kiinni vanhemmissa, ja nyt jo voi lapsen kanssa yhdessä touhuilla monenlaista. Tsemppiä sinulle! Ps. Meillä on nykyään nukkumaanmeno helpottunut kun lapsi jo itse ymmärtää olevansa väsynyt, ennen sai nukutella tunninkin kun ei malttanut nukahtaa.
Minäkin olen lukenut myös, että haastavat vauvat/lapset (voimakas oma tahto, itsenäisyyden kaipuu lapsella, äidin ja isän kyseenalaistaminen) ovat usein niitä jotka, jotka pärjäävät sitten myöhemmin keskivertoa paremmin esim. koulussa.
Joku tutkimus tehty aiheesta. Tämä siis noin keskivertotasolla.
Jos tää tieto lohduttaa AP:ta sitten kun vauva taas itkee
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tällainen temperamenttinen vauva on jatkuvasti tyytymätön, huutava, itkuinen, kirkuva jne. kun oletusarvoisesti hänen pitäisi olla myös iloinen, aurinkoinen jne. niissä tilanteissa, joissa hän on ilahtunut.
Jotenkin outoa ajatella, että on olemassa joku tyytymättömyystemperamenttinen vauvojen alalaji, jolle kaikki tässä maailmassa on huonoa ja kamalaa. Miksi vastaavasti myös hyviin asioihin ei ole "yliregointia"?
vaikka ilhatui jostain, niin pelkoreaktio (esim lapsen mielestä kovat äänet, säikäyttivät hänet silmänräpäyksessä nollasta sataan) ja ne kielteiset tunteet ovat lapselle vaikeammin käsiteltäviä kuin myönteiset, joten heti kun lapsi rauhoittui tuli uusi pelottava asia (taas joku käynnisti auton...)
tällainen temperamenttinen vauva on jatkuvasti tyytymätön, huutava, itkuinen, kirkuva jne. kun oletusarvoisesti hänen pitäisi olla myös iloinen, aurinkoinen jne. niissä tilanteissa, joissa hän on ilahtunut.
Jotenkin outoa ajatella, että on olemassa joku tyytymättömyystemperamenttinen vauvojen alalaji, jolle kaikki tässä maailmassa on huonoa ja kamalaa. Miksi vastaavasti myös hyviin asioihin ei ole "yliregointia"?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että tällaisilla todella paljon itkevillä vauvoilla (joissa ei mikään sairaus yms) on osittain aivojen hermoston kehitys jotenkin sillä mallilla, että se saa aikaan lapsella paljon itkuherkkyyttä. Eli että joko hermostollinen kehitys herkkä ja vajaa joka aiheuttaa sitä itkuherkkyyttä, vauva on ns. yliherkkä kaikille ärsykkeille, johtuen hermoston kehittymättömyydestä. Itku on reagointia tähän, ja tukee "puskee" aivojen kehittymistä eteenpäin
Eivät itse ymmärrä että jotkut vauvat haavastampia kuin toiset, temperamenttieroja.
Tietenkin pitää ensin karsia pois onko kyseessä allergia(t), vatsakipu, väsymys, nälkä, sairas, viihdykkeen tarpeessa, kylmä, kuuma, märkä vaippa jne.
Itselläni on ollut taas vauvat kuin baby Björn nukkeja, aina tyytyväisiä ja rauhallisia, vauvana kun heräsivät yöllä nälkään ynisivät, eivät heränneet karjumaan itkullaan. Siskollani taas päinvastoin: vauvat itkuisia, helposti tyytymättömiä, aina piti olla viihdyttämässä ja nunnaamassa vaikka yritetty totuttaa mihinkään nunnuttamiseen. Mutta eihän sitä voi antaa pienen vauvan huutaakaan! Ja siskoni siis todella hyvä äiti lapsilleen!
Sinulle lohdutukseksi sanoisin, että älä välitä noista typeristä syyllistävistä kommenteista, sellaiset äidit eivät itse ymmärrä oikeasti miten suuri ero vauvoissa ja niiden tarpeissa voi olla ihan luonnostaan.
Aiheesta on kirjoja (kannattaa tutustua) kirjoitettu ja siellä on sanottu, että haastavat lapset ovat energisiä, herkkiä ja usein kehittyvät varhain. Pää haluaa tehdä enemmän kuin kehitys kropassa antaa myöten, siksi vauva turhautuu helpsti. Asiaa helpottaa kun vauvasi saa kehon motoriikan kuntoon ja oppii kävelemään ja hallitsemaan haluamiansa asioita (tarttumaan leluihin, menemään sinne minne haluaa jne).
Iän myötä lapsen hoito helpottuu, ja vauvasta tulee vähemmän tyytymätön, vähemmän turhautunut ja se herkkyyskin vähenee itku-impulssille.
Voimia ja tsemppiä sinulle. Anna itsellesi lupa olla vihainen tilanteesta jos siltä tuntuu. Äitiys on vaan joillekin raskaampaa kuin toisille, jos vauva on haastava hoidettava.
Meidän suvussa on käynyt niin että jos on itse ollut vauvana "vaikeampi" tapaus, on se periytynyt helposti omalle vauvalle. Esim. minä olin vauvana se helppo, ja siskoni tosi haastava, ja nyt meillä on samanlaiset vauvat millaiset itse olimme vauvana.
ja keskenkasvuinen sinun mielestäsi.
Ymmärrän todellakin, että lapset ovat erilaisia ja erilaisia luonteitakin löytyy. Olen itsekin keskoslapsen äiti ja lapseni ei ollut mikään kympin vauva alkujaankaan. Huusi ja tarvitsi vaikka mitä.
Mutta siltikin meillä se helpotti, kun itse rauhotuin ja mies. Emme höösänneet ja hypänneet joka vinkaisusta. Maailmaan mahtuu ääntä edelleen. Tottakai kuvittelin ap:n jo tsekanneen kaikki mahdolliset syyt itkemiselle, siis sairaudet, allergiat jne. Niin taisi jopa vistissään mainita. Että siis vaatimisen ja vikinän syy on joku muu.
Olemme myös useamman lapsen vanhempia ja aika vanhojakin jo palstan mittapuun mukaan.
Mutta paljon olemme vauvoja ja temperamentteja nähneet ja olen hoitanutkin vaikka kuinka monta vauvaa.
Joskus kannattaa kokeilla yllättäviäkin neuvoja. Voi ollakin, että tepsii . Vaikka vauva olisikin vaativaa luonteenlaatua. Tuntuu vaan, ettei neuvoksi kelpaa kuin tietynlaiset tai halutaankohan niitä ollenkaan??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että tällaisilla todella paljon itkevillä vauvoilla (joissa ei mikään sairaus yms) on osittain aivojen hermoston kehitys jotenkin sillä mallilla, että se saa aikaan lapsella paljon itkuherkkyyttä. Eli että joko hermostollinen kehitys herkkä ja vajaa joka aiheuttaa sitä itkuherkkyyttä, vauva on ns. yliherkkä kaikille ärsykkeille, johtuen hermoston kehittymättömyydestä. Itku on reagointia tähän, ja tukee "puskee" aivojen kehittymistä eteenpäin
Ja juuri siksi kehotin vanhempia höösäämään vähemmän. Koska lapsi on yliherkkä ärsykkeille.
Meillä oli juuri näin oman keskoslapsemme kanssa. Kun itse rauhotuimme ja rauhotimme elämänkin eli höösäsimme vähemmän, vauvakin rauhottui.
Ei pitäisi olla kiire mihinkään vaan antaa lasten kasvaa rauhassa.
Kuin oma tekstini :) Minulla valaiseva kokemus oli kun anoppi antoi mieheni vauva-aikaisen päiväkirjan luettavaksi - älykäs, sosiaalinen, menestynyt, urheilullinen mieheni oli aivan poikaamme vastaava vauva! Siinä kun minä vapaa-ajallani luen kirjaa, säntää mies yhä urheilemaan.. Poikamme yksinkertaisesti tarvitsee enemmän virikkeitä kuin se naapurin vauva, joka söpösti kellottelee paikoillaan tutkien yhtä ja samaa lelua. Meillä taivas aukeni kun päästiin pojan kanssa pihalle (ei vaunuihin) - äiti lukee puolella silmällä lehteä ja juo kahvia (ja pelastaa välillä poikasen pulasta), poika touhuaa vauhdilla menemään.
Sanomattakin selvää, että kaikki allergia yms. jutut on kokeiltu. Myös se maidottomuus (vaikka altistuksessa ei mitään löytynytkään).
Meillä myös 8,5 kk vanha temperamentikas poikavauva. Tällaiset asiat meillä auttaa:
-kantoliina
-kirjan lukeminen sylissä (varsinkin kukkuu-luukkukirjat)
-ns. ihmisten ilmoilla käyminen (vauva tykkää katsella rattaista muita ihmisiä)
Meillä toiset päivät ovat rankempia kuin toiset. Olen kyllä yhdistänyt pahimmat itkupäivät hampaiden tuloon aika selkeästi. Onko teidän vauvalle jo hampaita tullut? Lisäksi meillä on nyt eroahdistus pahimmillaan. En saisi lähteä toiseen huoneeseen, usein en edes parin askeleen päähän samassa huoneessa.
Tiedän kyllä, että vauvani on temperamenttisempi kuin muut. Välillä ajattelen, että olisi niin paljon helpompaa rauhallisemman vauvan kanssa... Mutta sitten taas vauvani nauraa kippurassa jotakin hassutteluleikkiä tai kiljuu riemusta nähdessään "leikkikavereitaan". Silloin ajattelen, että hän on maailman ihanin vauva, enkä missään nimessä haluaisi mitään viilipyttyvauvelia. :)
Ota siis ilo irti ihanista hetkistä. Niiden avulla jaksaa ne kovaääniset itkut! :)
Meillä kuopus (10 kk) vähän samansorttinen. Mutta, pääsen niin paljon helpommalla, koska meillä on tässä isompi sisarus hänen kanssaan leikkimässä. Pienempi on menossa joka ikinen sekunti. Tälläkin hetkellä vetää temppurataa isomman kanssa ja kirkuu ilosta. Niinä päivinä, kun olen pienemmän kanssa kahdestaan, hän ei ole tyytyväinen kuin pieniä hetkiä (niitä, jolloin viihdytän häntä täysillä).
Jos ap yhtään lohduttaa, niin tuollaiset tempperamenttiset lapset on myös yleensä aika hoksaavia ja oppivat nopeasti, koska ovat koko ajan menossa. Koettakaa jotenkin jaksaa siihen asti, kun lapsi oppii kävelemään (eikä varmaan mene kauaa jos on tommonen toimelias tapaus) niin elämä varmasti helpottuu, ja paljon.
Oli ensimmäiset 4kk tyytyväinen ja siitä se pikku hiljaa alkoi. Kun puolivuotiaana oppi konttaamaan, niin yöt pitkät konttasi ja heräili. Kun oli syönnin aika, huusi. Kun vaihdettiin vaippoja tai puettiin, huusi. Huusi ja vastusteli kaikissa siirtymävaiheissa. Ainoastaan kylvyssä oli tyytyväinen.
Nyt kun on 1v3kk on vähän helpottanut, ikä on varmaan tehnyt tehtävänsä. Edelleen vastustelee pukemisia ja vaipanvaihtoa. Syö itse, mutta kun on syönyt tarpeeksi, alkaa kitinä ja itkeminen. Saattaa jo leikkiä tunninkin itsekseen. Ulkoilemme paljon ja käymme joka päivä vähintäänkin kaupassa. Jos olemme "vain" kotona, kitisee ja marisee puolet päivästä.
Nykyään saa sitten kunnon kilareita pari kertaa päivässä. Toisaalta poika on todella onnellinen ja ilonlähde silloin kun on hyvällä tuulella, mutta niin raskas ollessaan huonolla tuulella. Olenkin sanonut, että poikamme kanssa on kiva olla, mutta häntä on todella raskas hoitaa.
Oman asenteen ja ennakko-odotusten kanssa olen tehnyt paljon töitä. Negatiiviset asenteet lisäsivät kierrettä. Kyllähän vauva kuulee äänestä ja tuntee kosketuksesta, että tää pukeminen on todella raivostuttavaa hommaa ja reagoi siis äidin tunteeseen itkemällä ja vastustamalla. Lisäksi on pitänyt kiinnittää huomiota positiivisen palautteen antamiseen, ei ole lapselle kiva olla ainaisten huokauksien kohde eikä ole mukavaa, kun kuulee itsestään aina huonoja juttuja, kun joku naapuri sattuu kysymään, että miten menee.
Jos se teilläkin pian helpottaisi... Edes vähän.. Tsemppiä!
Meillä on aivan samanlainen tapaus kotona! On ihana välillä lukea että muiltakin tällaisia löytyy. Unohda muiden naurettavat syyttelyt siitä kuinka teet jotain väärin tai jätät tekemättä.
Meillä kuunneltiin loputonta itkua ja huutoa 3kk, jota koliikiksi väitettiin. Kukaan ei ottanut minua tosissani vaikka koitin selittää että vauvallani ei vaan ole kaikki hyvin. Koska iho oireita eikä ripulia ym. ollut saimme siis kuunnella tästä vielä seuraavat 3kk itkua ja kiukuttelua JATKUVASTI, selityksellä että: "kaikki vauvat itkee". Kuitenkin kun vein 6kk vanhan vauvamme lääkäriin hänellä todettiin olevan maitoallergia, joka ei välttämättä näyttäydy iho oireina, mutta se itkemisen määrä ei ollut enää normaalia.
Elämä on helpottunut huomattavasti tämän diagnoosin myötä, jo ihan senkin takia, että edes yksi lääkäri otti minut tosissaan, eikä ajatellut minua pelkkänä valittavana äitinä, joka ei kestä pienintäkään itkua/kiukuttelua.
Vaikka nämä kivusta johtuvat itkut ovat jääneet pois, on tyttömme kuitenkin hyvin temperamenttinen tapaus (nyt 8kk) ja sen olen huomannut ihan vauvasta asti. Kun joidenkin lapset ovat rauhallisia ja viihtyvät tuijottamassa seinää 8 tuntia putkeen, meidän tyttömme on ollut vauvasta asti kova tutkimaan ympäristöä ja suuttunut juurikin siitä, jos ei ole päässyt heti liikkeelle tai muuten saanut tahtoaan läpi. Itse en ole tehnyt mitään väärin, rakastan lastani ja annan hänelle huomiota eli sitä ei siis itkemällä tarvitse kerjätä. Mutta kyllähän lapsenkin on hyvä viihtyä edes minuutin verran ilman että hypytetään tai ilmeillään naama vääränä lapsi sylissä (vaikka osa tästä onkin eri mieltä).
Itseäni on helpottanut kovasti ihan vain ulos lähteminen ja lapsikin tuntuu viihtyvän hyvin. Myös kävelytuoli (josta joku tietäjä-fysioterapeutti tulee minut täällä tuomitsemaan) on helpottanut kummasti, ihan siis lapsemme elämää. Ihan muutamia minuuttejakin kun pääsee sillä paikkoja tutkimaan piristää mieltä ja jaksaa taas lattiallakin touhuta. Kantoreppu on myös ollut kovassa käytössä vaikka oma selkä väsyy kantaessa yli 10kg lasta. Oma lapsemme kaipaa vaan paljon tekemistä ja käydäänkin usein mummolassa kylässä ja tutkitaan pihalla ympäristöä, käydään puistossa jne. Olen myös huomannut, että riittävät unet ovat todella tärkeä asia. Jos ei päivällä olla nukuttu vähintään 2 tunnin päiväunia, niin koko ilta on pelkkää kiukuttelua. Tykkää myös tuo meidän neiti kovasti muista lapsista, että myös itse ajattelin palata jossain vaiheessa työelämään, koska uskon lapseni pärjäävän ja viihtyvän hyvin päiväkodissa, ehkä kun on muita lapsia niin on jopa kivempaa, kuin pelkästään kotona äidin kanssa.
Itse en ole pitkään aikaan jaksanut vaivautua ihmisten huokailuista ja tuijotuksista, vaikka onhan se kurjaa kun lapsi itkee naama punaisena etkä mitenkään saa hiljaiseksi. Mutta antaa tuollaisten hermoraunioiden olla omissa oloissaan. :/
On sekin kumma juttu, että kun täällä ihan asiasta kysyy, niin heti on ihmiset tikkana etsimässä jotain mistä voisi pilkata/syytellä/arvostella, itselläni on sen verran hyvä olla omassa elämässäni, ettei tarvitse täällä pönkittää omaa parhauttaan muiden kustannuksella ;)
Kiitos teille, jotka ymmärrätte!
Itse asiassa itsekin olen aika temperamenttinen, ja olen kiittänyt onneani, että meillä on samantyyppiset temperamentit. Väittäisin, että rauhallisempi ei jaksaisi ja ymmärtäisi.
Vauva kiihtyy helposti nollasta sataan. Saattaa hymyillä yhtenä hetkenä kuin Hangon keksi. Meillä on ihania hassuttelu ja hellittelyhetkiä, mutta huutoa on kyllä suurin osa päivästä.
Käymme vauvaperhepsykologilla viikoittain, koska vauva on keskonen. Myös psykologi on katsellut menoamme ja kyselee, miten jaksan huutoa. Hän on kuitenkin todennut, että dynamiikkamme toimii. Ihmettelee vain miten jaksan noin rauhallisena.
Huomaan eron muihin vauvoihin selkeästi ja siksi uskon, että kyse on vauvan luonteesta. En tarkoita, että temperamenttinen olisi sen huonompi luonteenominaisuus kuin rauhallisuuskaan. Ystäväni samanikäinen vauva on todella rauhallinen, mutta samalla aika "hidas". Ei juuri kiinnostu ympäristöstään tai reagoi helpolla. Taidot ovat hitaammin kehittyneet, koska äitinsä mukaan uskallusta tutustua maailmaan puuttuu. Minun poikaani lähes jokainen vastaantulija on kuvaillut harvinaisen tarkkaavaiseksi ja uteliaaksi. Ilot ovat potenssiin kymmenen isompia kuin kaverin vauvalla, mutta niin ovat surutkin. Samanlainen olen itsekin.