Uusioperheen kuvioita

olet pilannut lapsesi elämän, toivottavasti tajuat hävetä. Kerro millainen ihminen antaa kohdella lapsiaan huonosti?

Jotenkin odotinkin jotain tällaista. Mutta ehkäpä siinäkin on osa totuutta sitten. Olen ihan tavallinen ihminen, tosin rankalla lapsuudella varustettuna ehkä kovanahkainen, eikä pienet myrskyt venettä kaada. Tiedän että selviäisin yksinkin lasten kanssa, mutta haaveilen että asia korjaantuisi ja pienemmät saisivat sen ydinperheen, jota vaille itse kasvoin ja tyttäreni on kasvanut suurimman osan elämäänsä.

Ollaan keskusteltu tästä asiasta muutamia kertoja miehen kanssa, mutta kyse on niin kipeästä asiasta minulle, että tulee aina hermostuttua sitten kun mies koettaa kertoa omia tuntemuksiaan.. On niin vaikea käsittää että muut kuin minä ei välttämättä lastani rakastakaan=/

Taidetaan siis varata aika sinne perheneuvolaan ja mikäli mies ei sinne suostu, tai siellä yhteistyöhön, sitten täytyy harkita sitä eroa tosissaan. On vain surullista näiden pienempien puolesta jos menettävät isän. Mieheni on yrittäjä ja tekee pitkiä työpäiviä, yleensä 7 päivää/viikko, ja tietenkin on väsy.. Ei siis puhettakaan mistään vkl tapaamisista tms. Ja mikäli muuttaisin lasten kanssa vaikkapa edes 100km:n päähän, ei isä lapsiaan kovin usein ehtisi nähdä, jolloin heidän välisensä suhde jäisi kehittymättä. Se liika töiden tekeminen on varmasti osasyy tähän käytökseen tytärtäni kohtaan.. että kaikki ärsyttää kun on puhki. Mutta silti!! Olenkin sanonut että itse on työnsä valinnut eikä minun tai lasten siitä kuulu kärsiä.. Mutta ikävä kyllä yrittäjän perhe on aina töille kakkonen ja se vaikeuttaa arkea. On raskasta kaikkea itsekseen pyörittää ja sitten vielä lisäksi nämä muut ongelmat. Mutta itsepä mieheni valitsin. Tästä on vain paras revittävä irti mahdollisimman pienin vaurioin kaikille.

ap

noin vain jättäisi. Onhan tuossa pelissä myös se vauva, joka erossa menettäisi isänsä! Miksei kukaan huomioi tätä? Vai onko uusperheeseen syntynyt lapsikin jotenkin saatanasta nykyään?



Ap, miten vanha teidän vauva on? Olisko miehellä vaan jotain tarvetta pönkittää sitä "omaa" perhettä, johon hän ei varmaan kuitenkaan miellä sinun tytärtäsi? Minä odotan lasta miehelle, jolla on ennestään 2 lasta. Olen käynyt läpi monenlaisia tunteita, etenkin sitä, miten pystyn elämään sen asian kanssa, etten tee lasta sellaisen kanssa joka myös alottaisi puhtaalta pöydältä ja jolle lapsi olisi ensimmäinen. On siis ollut epävarmuutta, miten se "meidän" perhe tulee muodostumaan, kun kuvioissa ovat kuitenkin nuo miehenkin lapset, vaikka he eivät meillä asukaan. Ehkä miehelläsi on samansuuntaisia ajatuksia?

juuri täyttänyt vuoden ja seuraava syntyy syksyllä.. Nii, kaksi ilasta menettäisi isän siinä jos ero tulisi. Onhan se väkisellä isän ja lapsen suhde erilainen kun asutaan erillään kuin että näkis joka päivä jne. Mies on ihana isä pikkuiselle ja varmasti seuraavallekin.

En tiedä mikä vaivaa, kun on niin vaikea hyväksyä tyttöä. Täytyy vain koettaa jatkaa keskustelua ja hakea sitä ulkopuolista apua! Uusioperhe on aina vaikea kompleksi, ei siitä mihinkään pääse. Mutta jollain tavalla järkeä on saatava tähän hommaan!

Ainoa vaihtoehto. Kaikki muu on pelleilyä.

Jos tuota esiteiniä ei olisi, mies löytäisi aggressiolleen jonkun toisen kohteen, kenties ap:n. Ongelma ei siis mitenkään johdu siitä, että kyseessä on uusperhe, ja tyttö on pelkkä sijaiskärsijä. Miehen vihan oikea kohde on luultavasti hänen lapsuudenkodissaan. Avun hankkiminen perheneuvolan kautta on hyvä tapa edetä, mutta oikeastaan mies tarvitsisi yksilöterapiaa. Vähintään hänet tulisi kuitenkin saada näkemään, ettei hänen toimintansa ole millään lailla oikeutettua ja sen on loputtava. Se lopettaminen tulee vain olemaan vaikeaa, ellei hän ymmärrä oman tilanteensa taustoja. Eli siis sitä, että hän on itse luultavasti jäänyt lapsena niin paljon vaille, että hän ei ole pystynyt kasvamaan tunne-elämältään "suoraan".

Eiköhän äijää vain riso toisen miehen lapsi. Sinänsä ihan totta, että tuollainen toiminta ei ole oikeutettua. Tyttäresi koti on luonasi eikä siellä mitkään uudet äijät voi kukkoilla ja määräillä sitä poistumaan. Etälasten käyntejä voi siirtää, jos ne eivät sovi perheelle syystä tai toisesta, mutta lähilapsi on lähilapsi ja juridisesti paremmassa asemassa. Ei sitä voi ajaa kotoaan mihinkään, eikä pidäkään. Sian olet ottanut mieheksi.

Itse kasvoin tuollaisessa perheessä, eikä siellä ollut edes muita lapsia. Sainaina tuntea olevani toiden miehen äpärä, joksi minua nimitettiin, vaikkakin olin avioliittoon syntynyt, eli en edes ollut mikään äpärä. No- voin kertoa että lapsuuteni ei ollut onnellinen, ja nykyisinkään en ole äitin kanssa väleissä. Isäpuoleni on pilannut äitinikin elämän, mutta tämä vaan elää siellä miehen vallan alla. Äiti ei tapaa ainoaa lapsenlastaankaan kuin joskus silloin tällöin. Sain koko lapsuuteni ja nuoruuteni kuulla olevani vaikka mitä, viimeisin solvaus, ennen kuin lähdin kotoa, oli "huora". Täysin syyttä. Olen pahoillani tyttäresi puolesta, että asetat hänet tuollaiseen asemaan, samalla nostat uudet lapsen hänen edelleen.

tyttäresi puolesta, mutta myös sinun ja pientenkin puolesta.



Tyttäresi ei tule selviämään, ellet eroa, hän päätyy vanhojen miesten leikkikaluksi...

Mun äitini oli juuri sellainen saasta, joka laittoi juopot paskaäijänsä meidän lasten edelle. Nykyään on turha soitella ja vinkua tuomaan lapsenlasta näytille. Etäperheessä mä ymmärrän, että vkl-lapset eivät ole täysin samassa asemassa muiden lasten kanssa, mutta tästähän ei ole kyse. Tyttäresi koti on nimenomaan sun luonasi. Hänellä on oikeus olla siellä niin paljon kuin haluaa, eikä mikään äijä voi komentaa häntä pois. Älä ole tohveli vaan sano asiasta miehellesi ja jos pelkäät sitä niin paljon, ettet uskalla - ota ero.

**

Odotetaan viikonloppulasta suurella innolla. Miehelläni on siis poika. Pitäisimme häntä enemmänkin meillä, mutta äitinsä on niin katkera ja kateellinen, että ei anna. Minun lapseni on isällään puolet ajasta, joten olemme miehen kanssa myös kaksin. Meillä ei ole yhteisiä lapsia, eikä tule. Pyöritämm nyt näitä kahta tässä ja näitä aikatauluja. Mieheni kohtelee minun lasta hyvin, olemme kaikki hyväksyneet toisemme. Toisen lasta ei kaiketi koskaa voi rakastaa kuten omaansa, mutta kiintyä voi. Käytöstavat pitää olla perheessä kaikilla, jos isäpuolet alkavat käyttäytyä huonosti, asiaan pitää puuttua. Rakkaus ei saa olla niin sokeaa ja typerää, että sallitaan lasten pilkkaaminen ja haukkuminen. Jokaisella on ihmisarvo perheessä, jos ei ole, on mietinnän paikka. Sinuan sanoisin miehellesi ihan yksinkertaisesti, että jos et osaa käyttäytyä tytärtäni kohtaan, tuossa on ovi, voit harkita mikä sinulle merkitsee.

on kamalaa henkistä väkivaltaa.

Itsekin olen toista kertaa naimisissa ja kaksi vanhinta lasta exän. Nykyinen aviomieheni kohtelee kuitenkin kaikkia lapsia tasapuolisesti, enkä muuta hyväksyisikään. Teet mielettömän karhunpalveluksen kun työnnät tytön (=perheenjäsen) sukulaisiin että voitte olla perheenä yhdessä????? Miten niin, silloinhan yksi perheenjäsen puuttuu?



Sairasta, sairasta.. miten et asetu kunnolla tyttäresi puolelle vaan sallit tuollaisen? Häpeä! Toivottavasti et menetä tytärtäsi ja joudu sitten katumaan...

Mun äitini oli juuri sellainen saasta, joka laittoi juopot paskaäijänsä meidän lasten edelle. Nykyään on turha soitella ja vinkua tuomaan lapsenlasta näytille. Etäperheessä mä ymmärrän, että vkl-lapset eivät ole täysin samassa asemassa muiden lasten kanssa, mutta tästähän ei ole kyse. Tyttäresi koti on nimenomaan sun luonasi. Hänellä on oikeus olla siellä niin paljon kuin haluaa, eikä mikään äijä voi komentaa häntä pois. Älä ole tohveli vaan sano asiasta miehellesi ja jos pelkäät sitä niin paljon, ettet uskalla - ota ero.

**

Odotetaan viikonloppulasta suurella innolla. Miehelläni on siis poika. Pitäisimme häntä enemmänkin meillä, mutta äitinsä on niin katkera ja kateellinen, että ei anna. Minun lapseni on isällään puolet ajasta, joten olemme miehen kanssa myös kaksin. Meillä ei ole yhteisiä lapsia, eikä tule. Pyöritämm nyt näitä kahta tässä ja näitä aikatauluja. Mieheni kohtelee minun lasta hyvin, olemme kaikki hyväksyneet toisemme. Toisen lasta ei kaiketi koskaa voi rakastaa kuten omaansa, mutta kiintyä voi. Käytöstavat pitää olla perheessä kaikilla, jos isäpuolet alkavat käyttäytyä huonosti, asiaan pitää puuttua. Rakkaus ei saa olla niin sokeaa ja typerää, että sallitaan lasten pilkkaaminen ja haukkuminen. Jokaisella on ihmisarvo perheessä, jos ei ole, on mietinnän paikka. Sinuan sanoisin miehellesi ihan yksinkertaisesti, että jos et osaa käyttäytyä tytärtäni kohtaan, tuossa on ovi, voit harkita mikä sinulle merkitsee.

Mitä helvetti sä mun viestiä lainaat?

Vauva on vain tekosyy perustella itselleen, että katsoo oman tyttären kärsimystä ja antaa kaiken tapahtua. Lapsi saa elinikäiset traumat kohtelustaan ja mahdollisesti välit menevät lopullisesti poikki paitsi isäpuoleen myös omaan äitiin.



Ero on ainoa vaihtoehto. Näin vain on. Ellei miehellä ole mitään halua muuttaa käytöstään heti, mutta sekin vaatisi, että tämä tiedostaa käyttäytyvänsä väärin. Näin ei kuitenkaan ole.

oman perheen kesken. tyttöhän on omaa perhettänne... Mitäköhän pienet sisaret kasvaessaan ajattelevat? Saattavat luulla, että kuuluu asiaan dissata sinun tytärtäsi. Ja tytär on varmaan ikuisesti katkera sinulle.

Pelkäätkö sä ap miestäsi?

Joko tuo saatanan simputus loppuu KOKONAAN ja mies alkaa kohdella tytärtäsi ja omaa lastaan tasavertaisesti, tai heität miehen pihalle.



Häpeäisit, että edes mietit tätä asiaa!!!



Lapsen pitäisi AINA mennä miehen edelle.

oma ÄITI sallii tuon tapahtuvan. Noin lapset aikuisena ajattelee tuollaisesta.

Mutta en koskaan, ikinä uhraisi tytärtäni tuollaiseen helvettiin! Parasta mitä voit tehdä lapsellesi on erota, se on hänelle viesti siitä että edes äiti rakastaa häntä ja pitää arvokkaana! Nyt seuraat sivusta kun häntä rääkätään!!! Kai se uusien lastesi isä heistä kuitenkin jotain vastuuta ottaa vaikka pois muuttaisikin? Ja jos ei ota niin mitä menetät??? Et mitään! SUOJELE LASTASI!!!!!

olet pilannut lapsesi elämän, toivottavasti tajuat hävetä. Kerro millainen ihminen antaa kohdella lapsiaan huonosti?

Jotenkin odotinkin jotain tällaista. Mutta ehkäpä siinäkin on osa totuutta sitten. Olen ihan tavallinen ihminen, tosin rankalla lapsuudella varustettuna ehkä kovanahkainen, eikä pienet myrskyt venettä kaada. Tiedän että selviäisin yksinkin lasten kanssa, mutta haaveilen että asia korjaantuisi ja pienemmät saisivat sen ydinperheen, jota vaille itse kasvoin ja tyttäreni on kasvanut suurimman osan elämäänsä.

Ollaan keskusteltu tästä asiasta muutamia kertoja miehen kanssa, mutta kyse on niin kipeästä asiasta minulle, että tulee aina hermostuttua sitten kun mies koettaa kertoa omia tuntemuksiaan.. On niin vaikea käsittää että muut kuin minä ei välttämättä lastani rakastakaan=/

Taidetaan siis varata aika sinne perheneuvolaan ja mikäli mies ei sinne suostu, tai siellä yhteistyöhön, sitten täytyy harkita sitä eroa tosissaan. On vain surullista näiden pienempien puolesta jos menettävät isän. Mieheni on yrittäjä ja tekee pitkiä työpäiviä, yleensä 7 päivää/viikko, ja tietenkin on väsy.. Ei siis puhettakaan mistään vkl tapaamisista tms. Ja mikäli muuttaisin lasten kanssa vaikkapa edes 100km:n päähän, ei isä lapsiaan kovin usein ehtisi nähdä, jolloin heidän välisensä suhde jäisi kehittymättä. Se liika töiden tekeminen on varmasti osasyy tähän käytökseen tytärtäni kohtaan.. että kaikki ärsyttää kun on puhki. Mutta silti!! Olenkin sanonut että itse on työnsä valinnut eikä minun tai lasten siitä kuulu kärsiä.. Mutta ikävä kyllä yrittäjän perhe on aina töille kakkonen ja se vaikeuttaa arkea. On raskasta kaikkea itsekseen pyörittää ja sitten vielä lisäksi nämä muut ongelmat. Mutta itsepä mieheni valitsin. Tästä on vain paras revittävä irti mahdollisimman pienin vaurioin kaikille.

ap

Et ole vastuussa miehesi valinnoista, ne on hänen omaa tyhmyyttään. Tyttäresi mielenterveys on ylitse kaiken muun!!!! ja tosiaan, hänellekin kannattais yrittää hankkia keskusteluapua, turha odottaa kauempaa, kyllä hänen elämässään on varmaan jo paljon ahdistusta??

Pelkäätkö sä ap miestäsi?

pelkää, vaan ainakin toistaiseksi rakastan.

HÄn on muuten aivan uskomattoman hieno ihminen, tämä on ainoa ongelma! Siksi juurikin koetan ehkä kuitenkin miettiä jotain muuta apua ennen kuin eroa. Kun on itse eroperheestä, sitä ei halua lapsilleen. Ensimmäinen ero oli väistämätön tyttäreni isästä, mutta niin kovasti toivon että toista en tarvitsisi.

Niinkuin kirjoitin, tämä on ollut mahtava ylläri, jota en osannut odottaa. Mutta ei voi jatkua kauan, ymmärrän kyllä että tyttäreni psyyke on nyt vaarassa - niin myös minun!! Luuletteko että tilanteeni on jotenkin helppo? Että nautin tilanteesta?!? Sellainen olo tulee näiltä jotka tyrmää minut kokonaan. Onneksi muutama on ollut myös kannustava ja siksi vielä olen täällä käynytkin lukemassa vielä näitä viestejänne.

Paha mieli on koko ajan, joten senkin takia se ero pyörii mielessä.. Että vaikka tilanne korjaantuisi, näitä haavoja on vaikea saada arpeutumaan kun muuten elämä jatkuu kuten ennenkin, samoissa ympyröissä. Ja entä jos se sitten alkaa uudelleen myöhemmin?! Mutta elämä on täynnä riskejä. Miten niitä kaikkia voisi etukäteen huomioida? Pitää ehkä elää hetkessä ja toivoa sitten ettei isompia hätiä enää tule.

Ja koska tilanne on mikä on, tyttö ei edes halua olla kotona.. menee sukulaisilleen ja kavereilleen. ja minä annan. Helpompi tie, tiedän, mutta tiedän myös että pidemmän päälle se surkein mahdollinen. Mutta parannetaan tilanne pikkuhiljaa, ei se hetkessä ole syntynytkään.