Tuntuu, että nyt kolmevitosena elämä on eletty

Juur tuli jossain ohjelmassa tutkimuksesta, jonka mukaan ihmisen onnellisuus tekee kaaren, joka on matalimmillaan jotain 40 vuotiaana. sitten se alkaa nousta ja mitä vanhempi olet, sen tyytyväisempi. Että maata näkyvissä!

omat tunteeni. Se ero meidän kahden tilanteessa on että käyt töissä eli pystyt elättämään itsesi ja lapsesi vaikket suhdetta enää jatkaisikaan. Kannattaa miettiä, mikä rooli miehelläsi tässä kaikessa on. Onko kotinne täysihoitola josta mies hakee tarvittavat palvelut ja muuten elää omaa elämäänsä, itselleen? Mitä SINÄ tuosta suhteesta saat? En väitä että ero olisi helppo ratkaisu mutta jos todellakin käyt töissä, hoidat kodin ja lapset jossa mies käy syömässä, pesettämässä pyykit ja nukkumassa niin ei sulla ole parisuhdetta ainakaan siinä merkityksessä jossa sen soisi olevan. Kun kerran nytkin teet kaiken yksin niin minkä ihmeen takia sun pitäisi enää toisen aikuisen "puolesta" tehdä yhtään mitään ja sellaista elämää sietää.

Tämä mun mielipiteeni asiaan ja voin kertoa että aika moni täälläkin sua arvostelleista pitäisi mua provona jos elämästäni kertoisin. Tottahan se on että omaan elämäänsä voi vaikuttaa, vaikka sitten eroamalla mutta pelkästä tahdosta ei aina muutoksen mahdollisuus ole kiinni.

Samanlainen vätysmies hänellä ja lopulta tuli siskollani raja vastaan. Lakkasi pesemästä miehen pyykkejä, vaihtoi petivaatteet vain omalle puolelleen, teki ruokaa vain itselleen ja lapsille. Jätti kaupasta ostamatta miehen haluamat jutut (tietyt jugurtit, lempi leivän, meetwurstit, olut, tupakan, miesten shampoot, dödöt, sipsit, kahvin ym ym). Ennen tätä sanoi miehelle, että nyt loppui passaaminen, jos ei kotielämään osallistu, niin hänkin jättää osallistumatta miehen elämään ja passaamiseen. Siskoni myös lakkasi valittamasta ukolle mistään, lähti vain lasten kanssa jonnekin sanomatta ukolle mitään, kävivät leffassa, hop lopissa, kaupungilla, mummoloissa jne. Pelasi lasten kanssa lautapelejä iloisena ym. Ukkonsa katsoi vierestä.

JOnkun aikaa ukko jaksoi elää ja asenne oli "hällä väliä", mutta jo parin viikon kuluttua alkoi ääni kellossa muuttua.. Alkoi käydä kaupassa koko perheelle, siivosi aamupalat pöydästä jne. Sitten, kun siskoni näki että vihdoin ukolle oli valjennut asian laita, otti hän asian vakavasti puheeksi. Istuivat keskenään ja sisko sanoi, että nyt jos mies alkaa riidellä asiasta, hän lähtee lasten kanssa lopullisesti.

Kyllä se siitä sitten alkoi sujua ja nykyään mies on edelleen vätys, mutta osallistuu perhe-elämään kyllä ja antaa siskolleni omaa aikaa, sisko käy pari kertaa viikossa iltaisin lenkillä ja vloppuisin kaverinsa kanssa kahvilla. Lisäksi mies käy lasten kanssa ulkona ja sisko saa rauhassa sisällä vaikka lukea lehden tai leipoa.

Sinun ei tarvitse hyväksyä tilannettasi, on aika lyödä miehellesi kortit pöytään.

Komppaan ylläolevaa. olen pahoillani että sait melkoisen kiukkuisia vastauksia.

Ymmärrän että olet ahdistunut.

Toivon että saisit tilanteen muuttumaan paremmaksi, kuulostat masentuneelta.

Eli jotain pitää nyt tehdä, älä jää huonoon tilanteeseen makaamaan vaan mieti mitä käytännössä pitäisi tehdä/tapahtua jotta tilanne muuttuisi.

Ja sitten tee se.

Pienin askelin.

Kyllä se siitä, oikeasti!

Halaus sulle täältä!