Tuntuu, että nyt kolmevitosena elämä on eletty

Tee jotain, äläkä odota "pelastusta " muualta.



Tästä minäkin olen haaveillut. ap

Otin ja läksin. Ensin otin eron miehestä ja lapset jäi minulle. Sitten jätin lapset ja entisen asuntomme kamat lensi roskalavalle. Entisestä elämästä ei jätetty mitään.Mies jäi lasten kanssa ja minä muutin toiselle puolelle suomea. Nyt on uusi mies, mutta lapsia en hanki. Mulle riittää nuo jotka minulla on ja tapaan niitä säännöllisesti. Äidiksi musta ei ole.

Mitä mies tekee, jos vaan lähdet lenkille ja jätät lasten kanssa??

Ei se ole niiden kanssa. Niin paljon kuin lupailikin ja vannoi ennen lapsia, niin ei todellakaan ole yhtään. Minä hoidan kaikki.

Ei tässä ole mitään tehtävissä. Erota ja katsoa olisiko mies lastensa kanssa edes kerran kuussa pari päivää. Minulla katkeaa hermo kohta. Se päivä, kun en enää tule töistä kotiin ei kohta ole enää kaukana.

Mitä mies tekee, jos vaan lähdet lenkille ja jätät lasten kanssa??

Ei se ole niiden kanssa. Niin paljon kuin lupailikin ja vannoi ennen lapsia, niin ei todellakaan ole yhtään. Minä hoidan kaikki.

Ei tässä ole mitään tehtävissä. Erota ja katsoa olisiko mies lastensa kanssa edes kerran kuussa pari päivää. Minulla katkeaa hermo kohta. Se päivä, kun en enää tule töistä kotiin ei kohta ole enää kaukana.

siltä, että olet ainakin lievästi masentunut!:( Onko mahdollista? Sitähän ei täysin tiedä, että kumpi on syy ja seuraus.

Ennen avioeroa voisit kertoa miehellesi samat jutut, mitä olet kirjoittanut tänne. Voitko menettää jotain, jos kerrot ajatuksesi? Miehet ovat usein niin omissa maailmoissaan, etteivät ymmärrä asioita, jos ei tao kalloon!

Onko lapsesi p-kodissa? Voisitko vain välillä pitää lapsia maksimiajan pkodissa ja ottaa sillä tavalla omaa aikaa? Kuitenkin elossaoleva äiti on parempi kuin kuollut, kun mietitään, kuinka pitkään lapset voivat olla hoidossa.

Ja kasvun paikka!



Repäise - hae töitä, hae kouluun tai ihan mitä vaan! Takuulla elämä muuttuu ja parempaa päin!

Mitä mies tekee, jos vaan lähdet lenkille ja jätät lasten kanssa??

Ei se ole niiden kanssa. Niin paljon kuin lupailikin ja vannoi ennen lapsia, niin ei todellakaan ole yhtään. Minä hoidan kaikki. Ei tässä ole mitään tehtävissä. Erota ja katsoa olisiko mies lastensa kanssa edes kerran kuussa pari päivää. Minulla katkeaa hermo kohta. Se päivä, kun en enää tule töistä kotiin ei kohta ole enää kaukana.

Mitä tarkoitat, että ei ole heidän kanssaan, jos otat ja lähdet lenkille yksin? Jättääkö lapset keskenään ja lähtee itse menemään?

Siinä tapauksessa, luulen, että se ero on ehkä kumminkin paras ratkaisu.

Minkä ikäiset lapset ja missä päin asutte ap?

-22

Sinulla on itsetuhoisia ajatuksia. Mene ihmeessä lääkäriin ja voit saada apua esim. masennuslääkkeestä ja voimia sitä kautta elämänmuutokseen.

Tee masennustesti esim. seuraavasta osoitteesta.

http://www.tohtori.fi/?page=3459083

Tilanteesi kuullostaa todella ahdistavalta. En nyt halua vähätellä ongelmaasi, tottakai äitikin saa kaivata sitä kuuluisaa omaa aikaa, mutta etkö tosiaankaan saa iloa lasten kanssa olemisesta? Minusta sinun pitää tehdä JOTAIN ongelman ratkaisemiseksi, ei normaali arki saa olla niin ahdistavaa että se tuntuu vankilarangaistukselta. Miten olisi vaikka lenkkeilyharrastus? Se ei vie paljoa aikaa, vaikkapa kerran pari viikossa n. puolen tunnin hölkkä ja takas kotiin, suihkuun ja onkin jo parempi olo.

Ei miehen kanssa tarvitse tapella, sanot vaan että asia on nyt näin. Sano sitten vaikka niin kuin kirjoitit että jos eroatte, niin mies on velvollinen hoitamaan lapsia ainakin ne pari viikonloppua kuukaudessa. Eli pitää varmaan erota, jos ei sana mene muuten perille. Jos käytte molemmat töissä, niin millä perusteilla mies käy omissa menoissaan ja sinä teet kotityöt sekä hoidat lapset? Saavuitetuista eduista on ikävä luopua, mutta se vaan kuuluu perhe-elämään, täytyy tehdä kompromisseja ja ajatella koko perheen etua.

Töiden jälkeen en jaksa enää lenkille väsyneiden,tappelevien pentujen kanssa. kaipaisin niin sitä omaa aikaa, että saisin hengittää ilmaa YKSIN edes hetken. Koko ajan lapset kimpussa - miehen ollessa kotona se on aina äitiäitiäitiäiti, kun mies ei tee mitään.Mies vain jättää kaiken minulle. Onhan se helppoa: Jonkun on pakko asiat hoitaa ja kun hän liukenee paikalta se olen aina minä. En todella saa lasten kanssa olemisesta iloa muuta kuin äärimmäisen harvoin. Ilman edes tunnin omaa aikaa viikossa koen tukahtuvani tähän ainaiseen muiden tarpeita varten olemiseen. Siis TUNTI VIIKOSSA riittäisi.

Tietenkin että menet lenkille yksin. Jos teet fyysistä työtä, niin se ei ole ehkä houkuttelevin harrastus, mutta voihan sitä sitten vaikka kävellä hetken metsässä, yksin. Niin, no etkö voisi opetella liukenemaan paikalta nopeammin kuin miehesi? Vai onko miehesi niin epäluotettava, ettet uskalla jättää häntä hetkeksi lasten kanssa? Mulla on hyvä mies, mutta kun olen hoitovapaalla niin todella harvoin tulee repäistyä itseni täältä, jos mies on kotona. Kerran viikossa (jatkossa useammin) sanon vaan että nyt on pakko päästä lenkille, ja tosiaan jopa puolen tunnin hölkkä antaa aina niin paljon energiaa!

Voihan tuo ahdistus olla ihan oikeaa masennustakin. Jos lapset tappelee paljon, niin ehkä sekin johtuu siitä, ettet sinä, eikä lasten isä jaksa olla heille läsnä. Toki siellä päivähoidossakin väsyy, pitkän hoitopäivän jälkeen on turha odottaa täydellistä käytöstä heiltäkään...

Muuten, tuli mieleen, että ainakin täällä Espoossa seurakunnat järjestää kaikenlaisia virkistymisviikonloppuja, on äitiseminaaria, äiti-lapsiviikonloppuja, perheleirejä jne. Ne on todella edullisia ja kivoja, kannattaa kokeilla jos omalla paikkakunnalla on vastaavaa.

Hae nyt jostain apua. Halaus.

Monet ikävästi kirjoittaneet yrittävät varmasti sanoa, että olet itse vastuussa omasta onnellisuudestasi ja että jokainen pystyy muuttamaan elämäänsä jos tarpeeksi sitä haluaa. Se on kyllä ihan totta, mutta toisaalta ei se muutos ole aina niin helppo juttu. Varsinkin jos perheen toinen aikuinen lähinnä vain aiheuttaa lisätyötä, eikä kanna korttansa kekoon.

taas olen tajunnut miten äkkiä aika hupenee, miten vähän aikaa lapset ovat pieniä ja vanhemmistaan riippuvaisia, johtuu kaiketi siitä, että olen tehnyt lapsia ns.kahdessa osassa, ekat kaksi ovat jo isoja ja ovat tässä koko ajan esimerkkinä siitä, että pikkulapsi aika on nopeasti ohi ja sitten on taas aikaa itselle, tylsäksi sekin voi välillä käydä :)



Mutta mä oon vähän samaa mieltä siitä, että turha valittaminen ei auta, vaan pitää vaan toimia.

Mene salille, siellä on myös ilmainen lapsiparkki lapsille jotka osaavat itse istua, eli aika pienen kanssa jo sinnekkin pääsee. Muuten lähde lenkille ja ulos lasten kanssa touhuumaan. Ota mies vakavaan puutteluun ja kerro, että tilanne on nyt se, että vaikka kerran kuussa sinä lähdet illaksi omiin menoihisi yksin tai miehesi saa lähteä.



Ota yhteyttä paikkakuntanne perheneuvolaan, sieltä saat keskustelu apua ja vähän hengähdys taukoa lapsistakin.



Ja tosiaan tee tuo masennustesti, masennus saa tilanteen näyttämään synkemmältä kuin se oikeasti onkaan.



Nyt vaan toimit ja jonain päivänä huomaat, että elämä sittenkin hymyilee, sinullekkin!

Kuulostaa säälin hakemiselta, epävarmuus yms pois ja kasvatat itelles jotakin arvoa omissa silmissäs. En miehenä näkisi sinussa paljoa arvoa kun et arvosta itseäsi ja sitä mitä teet. Äitinä olemisesta et tule saamaan kiitosta, se on ikävä elämän fakta. Isänä otan sen lapseltani kiitoksena kun hän sanoo "Isi, Isi, Ihana.." opettele tunnistamaan ympärilläsi oleva onni äläkä märehdi. Jos ajattelet jättäväsi lapsesi yksin, kun he eniten tarvitsevat SINUA. Olet ällöttävä!

Lapset ovat nyt kouluikäisiä, alakoulussa vasta, mutta, onpa niiiin eriä tämä elämä tällä hetkellä.



Oikeasti, molemmilla on puuhansa ja kaverinsa. On hetkiä jolloin olen ihan yksin kotona. Hämmentävää.



Silloin kun lapset olivat pieniä ja riippuvaisia hoitajastaan (eli ptkälti minusta), kävin lenkillä lasten kanssa. Isompi pyöräili, pienempi rattaissa. Sitten molemmat pyöräili ja kannusti minua juoksemaan. Sekin helpotti. Ihan kun sai olla liikkeellä, enkä ole edes liikunnallinen ihminen.



Voisitko ajatella, että vkonloppuna esim. la lasten päiväuniaikaan saisit oman hetken. Että mies voisi silloin vahtia lapsia? Tai vaikka lastenohjelmien aikaan. Siitä se voisi pikkuhiljaa lähteä.



Itselläni oli pahimpaan aikaa juurikin toiveita siitä, että minulel sattuisi jotain. Että jäisin auton alle ja pääsisin sairaalaan lepäämään, että sairastuisin vakavasti. Että kuolisin. Että joku korkeampi voima pakottaisi minut pois päiväjärjestyksestä.



Masennusta kait minullakin oli, mutta tarvoin sen ajan läpi sumussa. Nyt nelikymppisenä maailma on kirkastunut.

Lapset ovat nyt kouluikäisiä, alakoulussa vasta, mutta, onpa niiiin eriä tämä elämä tällä hetkellä.

Oikeasti, molemmilla on puuhansa ja kaverinsa. On hetkiä jolloin olen ihan yksin kotona. Hämmentävää.

Silloin kun lapset olivat pieniä ja riippuvaisia hoitajastaan (eli ptkälti minusta), kävin lenkillä lasten kanssa. Isompi pyöräili, pienempi rattaissa. Sitten molemmat pyöräili ja kannusti minua juoksemaan. Sekin helpotti. Ihan kun sai olla liikkeellä, enkä ole edes liikunnallinen ihminen.

Voisitko ajatella, että vkonloppuna esim. la lasten päiväuniaikaan saisit oman hetken. Että mies voisi silloin vahtia lapsia? Tai vaikka lastenohjelmien aikaan. Siitä se voisi pikkuhiljaa lähteä.

Itselläni oli pahimpaan aikaa juurikin toiveita siitä, että minulel sattuisi jotain. Että jäisin auton alle ja pääsisin sairaalaan lepäämään, että sairastuisin vakavasti. Että kuolisin. Että joku korkeampi voima pakottaisi minut pois päiväjärjestyksestä.

Masennusta kait minullakin oli, mutta tarvoin sen ajan läpi sumussa. Nyt nelikymppisenä maailma on kirkastunut.

Voi olla, että siinä käy näin. Koko ajan saa olla lasten ulottuvilla, kun mies ei olisi lastensa kanssa yhtään. Hän olettaa voivansa lähteä milloin vain ja minä joudun kysymään lupaa voinko mennä vaikka postilaatikolla käymään yksin tai viedä roskat. Nyt tuntu,että en jaksa. Kun se tuntikin viikossa riittäisi, mutta ei mies ole lasten kanssa. Ei pyynnöistäkään. Eikä ymmärrä, kun kerron etten jaksa. Olet äiti, on sen vastaus.

Olen kanssa toivonut,että saisin jonkun vakavan taudin ja pääsisin pois tästä kaikesta. Vaikka syöpähoitoihin sairaalaan. Mies joutuisi hoitamaan kaiken.

Sille miehelle,joka vastasi:

Miehen silmissä minussa ei nytkään ole arvoa. Olettaa, että minä olen hänenkin käytettävissä. Sanoo harvase päivä, että "pese mun vaatteet", "tee mulle ruokaa", teesitäteetätä... Miehen kanssa olen yrittänyt keskustella. Ei ole apua.

Ehkä olen ällöttävä,heikko ihminen. Minun rajani on tulleet vastaan. Neuvolasta en saa apua.

lähteekö mies myös ovesta ulos ja jättää lapset yksinään?



Jos näin tekee, niin OTA ERO SIITÄ SAATANAN IDIOOTTISIASTA. Kukaan kunnon mies ei jukoliste käyttäydy noin. Miehesi on raukkapelle joka ei teitä ansaitse.



Ei mulla muuta.

lähteekö mies myös ovesta ulos ja jättää lapset yksinään?

Jos näin tekee, niin OTA ERO SIITÄ SAATANAN IDIOOTTISIASTA. Kukaan kunnon mies ei jukoliste käyttäydy noin. Miehesi on raukkapelle joka ei teitä ansaitse.

Ei mulla muuta.

Kyllä se ero on mielessä ollut pidemmän aikaa. En tiedä jättäisikö lapset yksin vai hankkisiko sitten jonkun naispuolisen oudon työkaverinsa meille hoitamaan. Kaikki on mahdollista. Mihinkään normaaliin perhe-elämään se ei osallistu.

Sanot että et saa apua, no. Auttaako valittaminen siitä kuinka pyllystä nyt asiat on? Kun miehesi tulee kotiin, lähde 5 minuuttia ennen hänen tuloaan vaikka perkele metsään sormelle? Mutta pakko sanoa, ei äidit ole tarkoitettu hoitamaan lapset yksin. Isänä olemisen ihanin hetki on kun saat hyvän leikin aikaseksi lapsesi kanssa. Oma lempileikkini lapseni kanssa on se että vetelen nelinkontin imitoiden apinaa ja pentu pitää kaulasta niin kovaa kiinni kun pystyy. Välillä lentelee olan ylikin kun kirmailen innoissani etiäpäin. Lapseni nauru ja ilo kanssani on korvaamatonta.

Moni mies heittäytyy vaimon huollettavaksi palaten henkisesti lapsuudenkotiinsa. Vaimo muuttuu miehen äidiksi ja huolenpitoa pidetään itsestäänselvänä.

Sille joka käski ap:n mennä töihin -ap:han on jo töissä!

Sinuna, ap, tekisin niin että lakkaisin huolehtimasta miehen pyykeistä ja laittamasta hänelle ruokaa. Huolehtisin vain lapsista ja siinä kaikki, jos mies ei kerran tee teillä itse mitään kenenkään hyväksi.

mulla on taas just päinvastaiset fiilikset - tuntuu että elämä alkaa vasta kolmefemmana! vihdoinkin oma kiva koti, perhe, työ, rahaa matkoihin ja harrastuksiin. nyt vasta osaa arvostaa omaa elämäänsä kun on kokemusta takana.

Sanot että et saa apua, no. Auttaako valittaminen siitä kuinka pyllystä nyt asiat on? Kun miehesi tulee kotiin, lähde 5 minuuttia ennen hänen tuloaan vaikka perkele metsään sormelle? Mutta pakko sanoa, ei äidit ole tarkoitettu hoitamaan lapset yksin. Isänä olemisen ihanin hetki on kun saat hyvän leikin aikaseksi lapsesi kanssa. Oma lempileikkini lapseni kanssa on se että vetelen nelinkontin imitoiden apinaa ja pentu pitää kaulasta niin kovaa kiinni kun pystyy. Välillä lentelee olan ylikin kun kirmailen innoissani etiäpäin. Lapseni nauru ja ilo kanssani on korvaamatonta.

siitä että hänellä on kaikki vastuu kodin- ja lastenhoidosta oman päivätyönsä lisäksi. Kivaa että tykkäät leikkiä apinaa. "Mennä metsään sormelle" ei myöskään ehkä ole sitä älyllistä virikettä jota ap tässä hakee. Veikkaan että hän haluaisi joskus esim. tavata ystäviään tai harrastaa jotain mielekästä.

Otit sanomani HYVIN HYVIN KIRJAIMELLISESTI.