olen niin väsy. kateellinen miehelleni
olen niin väsynyt kotiäitinä olemiseen, mutta mulla ei ole työpaikkaa johon palata. pitäs mennä kouluun mutta ei hajuakaan mikä koulutus kiinnostais.
mieheni on tällä hetkellä hienossa ravintolassa syömässä työporukalla. hienoin ravintola missä olen ollut vuoden sisällä on subway.
meillä on kaksi aika vaativaa lasta (6v, uhmainen 2,5v ja eroahdistusta kärsivä 7kk). oon niin onneton miten elämän elämääni. lapset imee kaiken energian musta, en tunne enää iloa tai näe asioita positiivisina.
mulla on kaiken lisäksi huono itsetunto ja suoraan sanoen PELKÄÄN kesää kun kaikki kauniit naiset ovat minihameissa ja shortseissa, ja itse kuljen pitkähihainen ja pitkät housut päällä (3 lasta ja 40kilon laihdutus on pilannut kroppani). mua masentaa aina kesät. olen mustasukkainen kun tiedän että mieheni kyylää naisia (hän on itse sanonut ettei se ole mikään salaisuus että kyylää).
tunnen itse niin harmaaksi ja vaivaksi. musta on tullut katera, kateellinen, mustis ja pihi (en haluis tuhlata yhtään rahaa ja jopa 2euron tuhlaus harmittaa) tuntuu kuin pilaisin kaikkien elämät (miehen ja lasten). olen onneton enkä saa mistään apua (psykalla kävin joskus mutta puhuminen ei poista mun ongelmia).
voi että kuinka voisin vain lakata olemasta, siis sillai ettei mua koskaan olis ollutkaan lapsilla olis toinen parempi äiti ja miehellä joku nainen jota oikeasti rakastais ja haluais.
Kommentit (60)
ei auta vaikka olen antanut "omia meikkejä".
noi nuoremmat molemmat heräilee öisin, en voisi kuvitellakaan että heräisi klo 6 (siis ennen lapsia) kun on nyt jo univelkaa.
-ap
muuttaa sitä elämääsi sitten. siihen asti on ok rypeä tuossa itsesäälissä, kieriskele kunnolla. joudut luopumaan siitä jonain päivänä.
tuntuu kyllä ap löytyvän "mutta" jokaiseen ehdotukseen. Ehkä sinun on vaan sitten hyväksyttävä asia.
Tai toinen vaihtoehto on tietysti muuttaa omaa asennetta, mutta onkohan sinusta siihen?
mahdollisuutta, kuin mennä korvatulpat korvissa vessaan miehen jäädessä töistä pois hoitamaan lapsia, jotta hän saisi kymmenen minuuttia aikaa itselleen. Nyt hän jo meikkaa viisi kertaa viikossa ja istuu päivän av:lla.
aamuisin, kun muu perhe nukkui. En jaksanut enää iltaisin, kun mies tuli töistä. Hänellä pitkät työpäivät ja olen aamuihminen. Naapurin mummojen ja pappojen kera sitten aamukuudelta baanalle vaan. Illalla sitten vaan laiskottelin (tavallaan) kun ukon kanssa yhdessä muksuja hoidettiin.
Mies olisi kyllä järkännyt tilaisuuden lenkkeilyyn (tai muuhunkin) työpäivänsä jälkeen, mutten jaksanut.
Niin kai sitä voisi sitten aamulla sen muunkin, mitä kaipaa, tehdä. Mua ei stressannut ulkonäkö, mutta jos stressaa, kai sitä voisi peilin edessä aamuisin sitten pidempään seisoa.
mahdollisuutta, kuin mennä korvatulpat korvissa vessaan miehen jäädessä töistä pois hoitamaan lapsia, jotta hän saisi kymmenen minuuttia aikaa itselleen. Nyt hän jo meikkaa viisi kertaa viikossa ja istuu päivän av:lla.
Mä herään aamuisin tuntia ennen lapsia ja vietän siinä omaa aikaa, meikkaan, pesen ja laitan hiukset, juon kupin kahvia...
Heräät vain vähän ennen lapsia.
Mihin aikaan teidän lapset heräävät aamulla?
hyvin laittamaan itses nätiksi! Laitat vaikka kaikki muksut olkkariin ja menet perässä meikkipusseinesi ja hiusharjoinesi ja laittaudut siellä.
Mä en oikeesti ymmärrä tätä etteikö naisella olis aikaa laittautua aamuisin!
Mulla itellä on kaksi lasta 4v ja 6kk. Ihan hyvin ehdin joka aamu käymään suihkussa ja meikkaamaan.Nyt otat ap itteäs niskasta kiinni ja teet jotain asialle!!!!
Mulla lapset 9 kk ja 3 v. Joka aamu ehdin meikata, vaikka lapset ovat hereillä ja kotona. Vai eikö muiden lapset viihdy keskenään sitä kymmentä minuuttia?
Jos kerran sotkee? Eikö teillä ole kaappeja, pöytätasoja tms. kylppärissä?
että melankolia ja itsesääli on osa persoonaa eikä siihen muutosta haluakaan, vaan just kaikki väylät käyttöön marinaa varten. Siihen asti olin täysin ymmärtänyt ja ollut ap:tä kannustavalla mielellä.
Kyllä aikuinen ihminen saa 10 minuuttia laittautumiseen, jos TODELLA haluaa. Tai sitten voi vaan just marista ja antaa sen miehen lähteä ajan mittaan kokonaan jne... sitten voi taas esittää uhria siitä syystä.
Ymmärrän tosi hyvin, että on kädet täynnä lapsia ja tekemistä ja mistään ei tule valmista ja oma "itse" jää taka-alalle. Olin sellaisessa tilanteessa itsekin ja jonkinlaisen rauhan itseni kanssa olen saanut aloittamalla opiskelut yhtenä iltana viikossa. Vauvaa olen pitänyt mukana ja taapero ollut isänsä kanssa sen muutaman tunnin.
Olen ollut myös tiukan taloustilanteen takia samanlainen, joka käyttää ne miehen minun omiin juttuihin jättämät rahat kaikkeen arkeen, mutta yksi päivä vaan tuli mitta täyteen sitä itsensä unohtamista ja aloin käyttää ne (vähät) rahat itseeni, mitä siihen oli "budjetoitu". Ostin mm. muutamia tyylikkäitä kotivaatteita kulahtaneiden juttujen tilalle. Luulen sen vaikuttavan enemmän mieleen kuin ulkonäköön, mutta ihan sama, pääasia, että johonkin vaikuttaa. Faktaahan on, että aina löytyy kauniimpi/seksikkäämpi/you name it, jos se mies päättää vaihtaa, eli en koe, että minun täytyisi olla täydellinen pitääkseni mieheni. Riittää, että olen se "paras versio itsestäni", koska muuksi en muutu kuitenkaan.
KOitas nyt kerätä itsesi, jos sitä oikeasti HALUAT.
...kadottako itseänne, vaikka teistä tulee äitejä! Kyllä sitä rahaa saa laittaa myös itseensä, ja etenkin jos mieskin vielä oikein siihen kannustaa! Nätistä ja omalle kropalle sopivista vaatteista tulee mukava olo eikä niitä tarvitse säästellä juhlatilaisuuksiin. Ei se oman ajan ottaminen tai itseensä panostaminen ole itsekkyyttä vaan itsestään huolehtimista! teillä olis varmaan keskutelun paikka kotona.
ap:n tarinasta ja viestiketjusta täysin. Vuosia vuosia sitten olin todella masentunut ja ahdistunut siitä, että minun ja mieheni !yhteiset! päätökset elämämme suhteen tuntuivat hyödyttävän vain miestä. Muutuin kateelliseksi ja katkeraksi, enkä tajunnut ajatella, että itsehän olin halunnut lapset tietyssä elämänvaiheessa ja suostunut siihen, että mies opiskelee eteenpäin ja ottaa vastaan aikaavievän työn. Näin jälkikäteen voin suoraan tunnustaa, että silkkaa lapsellisuuttahan tuo oli.
Käytin ap:n tapaan kaikki rahamme ruokaan ja lapsiin liittyviin hankintoihin ja vasta jälkikäteen tajusin, että tein sen silkkaa katkeruuttani. "Siitäs sait, katsos kuinka hyödyllisesti minä käytän rahani kun sinä vain kuljet ja hurvittelet ja harrastat meidän rahoillamme." En suostunut harrastamaan mitään, koska olisin joutunut luopumaan marttyyrinviitastani, kun mies harrasti neljänä päivänä viikosta. Opiskelemaan en ainakaan voinut lähteä, koska kerran miehen työ oli niin vaativaa, että minun oli pakko olla kotona; jonkunhan piti pitää koti kunnossa ja lapset täysijärkisenä. Ja kuka muu se olisi ollut, kuin minä raukka, joka en saanut edes kahvikupillista juoda rauhassa päivisin.
Luojan kiitos, heräsin jossain vaiheessa ja tajusin syytteleväni miestäni siitä, että hän yritti rakentaa meille hyvää elämää. Ja kuten joku muukin tässä ketjussa aloin rakentaa omaa elämää siihen perheen sisälle. Hain yliopistoon, aloin harrastaa, käytin jopa osan vähistä rahoistani kirpputorivaatteisiin.
käytin jopa osan vähistä rahoistani kirpputorivaatteisiin.
Yhtäkkiä huomasin, että sitä aikaa oli, lapset eivät olleetkaan niin hankalia ja mieskin oli koko ajan ottanut osaa perhe-elämäämme, vaikka uskoin vakaasti pitäneeni kaiken pystyssä itse.
Marttyyrinkruunusta on tosin pirun vaikea luopua. Sen voin kertoa.
ap:n tarinasta ja viestiketjusta täysin. Vuosia vuosia sitten olin todella masentunut ja ahdistunut siitä, että minun ja mieheni !yhteiset! päätökset elämämme suhteen tuntuivat hyödyttävän vain miestä. Muutuin kateelliseksi ja katkeraksi, enkä tajunnut ajatella, että itsehän olin halunnut lapset tietyssä elämänvaiheessa ja suostunut siihen, että mies opiskelee eteenpäin ja ottaa vastaan aikaavievän työn. Näin jälkikäteen voin suoraan tunnustaa, että silkkaa lapsellisuuttahan tuo oli. Käytin ap:n tapaan kaikki rahamme ruokaan ja lapsiin liittyviin hankintoihin ja vasta jälkikäteen tajusin, että tein sen silkkaa katkeruuttani. "Siitäs sait, katsos kuinka hyödyllisesti minä käytän rahani kun sinä vain kuljet ja hurvittelet ja harrastat meidän rahoillamme." En suostunut harrastamaan mitään, koska olisin joutunut luopumaan marttyyrinviitastani, kun mies harrasti neljänä päivänä viikosta. Opiskelemaan en ainakaan voinut lähteä, koska kerran miehen työ oli niin vaativaa, että minun oli pakko olla kotona; jonkunhan piti pitää koti kunnossa ja lapset täysijärkisenä. Ja kuka muu se olisi ollut, kuin minä raukka, joka en saanut edes kahvikupillista juoda rauhassa päivisin. Luojan kiitos, heräsin jossain vaiheessa ja tajusin syytteleväni miestäni siitä, että hän yritti rakentaa meille hyvää elämää. Ja kuten joku muukin tässä ketjussa aloin rakentaa omaa elämää siihen perheen sisälle. Hain yliopistoon, aloin harrastaa, käytin jopa osan vähistä rahoistani kirpputorivaatteisiin.
Hieno kirjoitus, en tunnista tällaisesta itseäni (no hei - yh... =D ), mutta tämän kirjoituksesi kautta saan kiinni tietystä ihmistyypistä. Hienosti olet potkutellut roolistasi eroon, vau! Ota ap mallia, joohan, ota elämä haltuusi! =)
Mä herään aamuisin tuntia ennen lapsia ja vietän siinä omaa aikaa, meikkaan, pesen ja laitan hiukset, juon kupin kahvia... Heräät vain vähän ennen lapsia.
Mihin aikaan teidän lapset heräävät aamulla?
6:30.
Piti ihan tulostaa ulos viestisi, koska olen itsekin tämänhetkisessä elämäntilanteessani sortunut syyttelemään kaikkia muita tilanteestani, vaikka ei se taida pitääkään paikkaansa. Ihan itse olen valintani tehnyt.
Nyt unohdan itsesäälittelyn ja haen kouluun. Itse sinnittelen parhaillaan määräaikaisessa työsuhteessa mutta pakko olisi jotain varmempaa olla tulevaisuuden varalle. Ei auta kuin itse varmistaa se ja lopettaa kohtalon/elämän syyttely. "Miksi minulle käy aina näin" -mantra kun ei hyödytä ketään. Eikä se katkeroituminen.
Myös kolmen äiti, muttei ap
Hieno kirjoitus, en tunnista tällaisesta itseäni (no hei - yh... =D ), mutta tämän kirjoituksesi kautta saan kiinni tietystä ihmistyypistä. Hienosti olet potkutellut roolistasi eroon, vau! Ota ap mallia, joohan, ota elämä haltuusi! =)
Lisään vielä, että jopa tuo ulkonäköasiakin oli itselläni samanlainen. Kuvittelin mieheni katselevan kauniimpia naisia, ja mietin marttyyrinomaisesti, että "niin, minä ressukkahan joudun käyttämään kaikki rahani ja aikani lasten ja miehen kodin hoitamiseen, enkä siis voikaan näyttää tämän kummemmalta, kaipa sinun vain pitää etsiä itsellesi kauniimpi nainen."
Käsittämätöntä, ettei mies lähtenyt kävelemään jossain vaiheessa...
Piti ihan tulostaa ulos viestisi, koska olen itsekin tämänhetkisessä elämäntilanteessani sortunut syyttelemään kaikkia muita tilanteestani, vaikka ei se taida pitääkään paikkaansa. Ihan itse olen valintani tehnyt.
Nyt unohdan itsesäälittelyn ja haen kouluun. Itse sinnittelen parhaillaan määräaikaisessa työsuhteessa mutta pakko olisi jotain varmempaa olla tulevaisuuden varalle. Ei auta kuin itse varmistaa se ja lopettaa kohtalon/elämän syyttely. "Miksi minulle käy aina näin" -mantra kun ei hyödytä ketään. Eikä se katkeroituminen.
Myös kolmen äiti, muttei ap
Tämä kun ei ole sellainen asia, joka mielellään paljastetaan edes sille parhaalle ystävälle.
Ja onnea elämääsi.
56
Mä herään aamuisin tuntia ennen lapsia ja vietän siinä omaa aikaa, meikkaan, pesen ja laitan hiukset, juon kupin kahvia... Heräät vain vähän ennen lapsia.
Mihin aikaan teidän lapset heräävät aamulla?
6:30.
Huh. Musta ei vaan olisi heräämään klo 5.30 vain meikkaamisen ja aamukahvin takia, ei voi mitään. Respectit sulle. Olin varma, että vastaat jotain että aikaisintaan klo 8..
mutta en jotenkin raaski ostamaan jotain mekkoa itselleni (jota pitäisin varmaan tasan kerran jossain juhlissa joskus tulevaisuudessa, eli pölyttyis kaapisa) vaan mielummin käytän sen 50e ruokaan ja ihan perustarvikkeisiin.
en tiedä mikä rahankäyttö kammo mulla on tullu :(
-ap
ei auta vaikka olen antanut "omia meikkejä".
noi nuoremmat molemmat heräilee öisin, en voisi kuvitellakaan että heräisi klo 6 (siis ennen lapsia) kun on nyt jo univelkaa.
-ap